John Carter
Ensi-ilta: | 09.03.2012 |
Genre: | Fantasia, Seikkailu |
Ikäraja: | 12 |
Jedin paluussa leijuttiin aavikolla ja kohdattiin iso örkki areenalla ja tortun näköinen olio - aluksi. John Carter koettaa saada vastaavat ihmeet kestämään reilut kaksi tuntia. Kymmenien kummajaisten sijaan Carter liittoutuu nelikätisten vihreiden hujoppien kanssa. Jättibudjetin sallima realismi tekee vaikutuksen. Ruuhkaisessa kaupungissa outo kulttuuri avautuu vähitellen ilman selittelyä. Anteeksi, jos kiinnostukseni lopahti kulttuurikylvyn päätyttyä. Hujopit näyttävät Tähtien sodan pankkiiriklaanilaisen ja Kermit-sammakon äpäröiltä. Uneksittuani ikäni naaraasta jonka alemmatkin hauikset ovat pelistä riippuen 2-3 kertaa paksumpia kuin näiden "barbaarimaisten" anoreetikkojen, en tuntenut kummoista kunnioitusta.
Avatarin na'vit olivat pitkiä laiheliineja myös, mutta luonteeltaan he olivat ketteriä puissa asuvia menninkäisiä. John Carterin hujopit ovat autiomaassa turboporsailla ratsastavia räyhääjiä, joiden on tarkoitus vaikuttaa mörssäreiltä ihmisten rinnalla. Vihreät voldemortit ja punertavat ihmiset elävät Marsissa - koska tarina on antiikkia. Carter on meikäläisiä. Hän telesiirtyy Marsiin ja muuttuu He-Maniksi matalamman painovoiman vuoksi. Avatar kertoi vastaavan tarinan ajatellen modernin yleisön tarpeita ja panostaen taidesuunnitteluun. Turhauttavaa, että julisteet ja jopa Disneyn logo hehkuvat tyyliteltyä Mars-punaa, mutta itse leffa on hiekkamonttulänkkäri.
Alkuja löytyy kuin Kuninkaan paluulta loppuja. Kuulemme perusasiat. Pahikset esitellään. Muuan E.R. Burroughs perii kirjan sukulaiseltaan John Carterilta. Hän lukee tarinaa sotilaskarkuri Carterista, joka sekoilee esimiestensä ja intiaanien keskellä. Viides "aluksi" luokittelemani asia on se, kun tarina alkaa. Tämä on niin surkeaa kerrontaa, että tahdoin kävellä salista. Myöhempi jaarittelu ja kompurointi on siedettävää kiitos poltetun rahan. Päähenkilö on sankarikliseistä luonnosteltu pässi. Aluksi nätti poika yrittää ärhennellä Balen Batman-aksentilla. Marsissa hän julistautuu puolueettomaksi, tappaa kaikki, julistautuu puolueettomaksi ja tappaa kaikki silmäiltyään lyyliä, jonka hän pelasti huvikseen, kun tilanne "näytti epäreilulta".
Ellen erehdy, kaikki puhuvat Marsissa englantia vasta, kun Carter juo ymmärrysjuomaa, paitsi että jotkut puhuivat englantia jo aiemmin. Ihan sama, kömpelömpi tämä on kuin Star Wars: Episodi I - Pimeä uhka. Carter pomppii tosi korkealle, joten kaikki kiinnostuvat messiaasta kuin Brianin elämässä. Pääpahiskin lähtee talkoisiin ja selittää Carterille asioita, joita ilman mies ei ymmärtäisi mitä tehdä. Luulin sen olevan George Lucasin idea, että vauhtiseikkailua hidastetaan poliittisella jaarittelulla, mutta näköjään kaikki on peräisin Burroughsilta.
Se huipennus ei ollut loogisuuden juhlaa, kun Darth Maul päätti tapella jedien kanssa. Hetkeä, joka olisi yhtä ikoninen pelkän äänen ja kuvan ansiosta, et John Carterista löydä. Ei erehdytä siitä, etteivätkö tehosteet olisi alan huippua ja kuvaus hallittua ja energistä. Huipentumat nyt vain ovat toivottoman lyhyitä ja draamasta vapaita. Erään ison taistelun merkitys on se, että Carter saa pitää puheen, joka jälkikäteen ajateltuna on merkityksetön - ennen jatko-osia? Kun Carter kesken toista taistelua alkoi muistella menneisyyttään, aloin itse muistella Cowboys & Aliensia, jota - sitäkin - JC muistuttaa sisällön ja kuvaston suhteen. Kliseisyys on melkeinpä ennätyksellistä. Tämä ei ole alkuperäisteos, vaan sen sadastuhannes tulkinta, muistetaan se.
Carteria nuorempi ja modernimpi heeros Flash Gordon seikkaili vuonna 1980 arvoisessaan hillityn budjetin kökköfilmissä. Jos Carter olisi ottanut mallia, leffassa voisi olla kaikkea hauskaa kirjoista tuttua, mistä isot pojat kertovat, kuten koruilla jos millään verhottuja tissejä. 250 miljoonan dollarin tuhlaaminen megakliseeseen on vikatikki. Toki sitä luulisi, että ohjaaja-kirjoittaja Andrew Stanton, jonka edelliselle työlle WALL-E heitin viisi tähteä, puhaltaa vanhan ajan seikkailuun henkeä ja huumoria, mutta ne ovat irrallisia sekunteja ja pari minuuttia, kun Stanton on Stanton. Se ei ole järin kustannustehokasta se. Vaikkapa Matka 2: Salainen saari voidaan julistaa roskaksi, hyvä on, mutta John Carteriin verrattuna se käytti 79 miljoonaansa visionäärisesti: karismaattisempiin tähtiin ja tyydyttävämpiin toimintakohtauksiin, jotka loppuivat vasta kun loppui potentiaalikin.
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (7 viestiä)
Rekisteröitynyt 26.08.2009
11.03.2012 klo 20.49 2
11.03.2012 klo 21.14
avatar, myöskin niin kliseinen tarina kuin vain olla ja voi, mutta visuaalisesti nätti, 5 tähteä.
Mulla menee yli ymmärryksen taas
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
11.03.2012 klo 22.21
ssss:lle sanon kaikella kunnioituksella sen, minkä olen sanonut aiemminkin. Jos et ymmärrä, miksi kriitikko kehuu "visuaalisesti nättiä" taideteosta, niin sitten sinä et sitä ymmärrä.
Kuka käy silloin tällöin taidenäyttelyissä? Itse käyn noin kerran vuodessa. Nimenomaan maalauksia haluan nähdä. Kun lähden niitä katsomaan, lähden tuijottamaan. Jos ne ovat hyviä, päässä alkaa tapahtua sitä enemmän, mitä enemmän tuijotan. Neljä tuntia tuijottelua voi tuntua tunnilta. Viime viikolla tuijottelin sellaisia maalauksia, joita moni kutsuu töherryksiksi. Tunsin lopulta pääseväni taiteilijan tunnemaailmaan mukaan. Liikutuin. Avatar on maalauksellisempi kuin John Carter, eikä pelkästään näkyjen, vaan myös rytmin vuoksi: Avatar tietää milloin katsoja tahtoo tuijottaa ja miten kauan.
Toisinaan heitän "päinvastaisen" mielipiteen. Sanon, että tarinat ovat sitä, mistä minä eniten tykkään. Se on totta. Jos tykkäät tarinoista, olet kuullut paljon tarinoita. Ison budjetin tieteiselokuvien tuijottelu ei ole kovinkaan hyvä tapa nauttia erikoisista tai ainakaan hyvistä tarinoista. Kun valtavirran elokuvista puhutaan, "hyvällä tarinalla" viitataan yleensä sujuvuuteen, hahmoihin ja hyviin ideoihin. Avatar on sujuva, hahmot ovat täysin käyttökelpoisia ja erinomaisia ideoita on lukuisia. John Carter ei ole sujuva, hahmot ovat onnettoman tylsiä, eikä omia ideoita ole ainuttakaan johtuen vanhentuneesta lähdemateriaalista.
Moni on päinvastaista mieltä. Myös V2.fi:ssä saa selittää miksi näin pääsi käymään.
Rekisteröitynyt 03.01.2008
12.03.2012 klo 15.45 1
Oma mielipiteeni John Carterista on, että se oli positiivinen yllätys. Odotin jotain ihan kauheaa paskaa, mutta scifiseikkailuksi ihan katsottava. Toisin kuin Cowboys & Aliens.
Ei JC toki mikään vuoden merkkitapaus ole, mutta on sitä surkeampiakin tullut katsottua. Itse valittaisin ennemminkin siitä kun taas leffan joutuu käydä katsomassa iki-ihanassa 3D-teatterissa eikä 2D-näytöstä ole lähimaillakaan. Vaikka 3D-efekti sinänsä on ihan kiva ei se ole sen väärti mitä sen aikaansaamiseksi tarvitaan. Surkeat, apian vilkkuvat lasit ja tummat ja vääristyneet värit.
12.03.2012 klo 16.23
Jotenkin en vain jaksanut lukea juttua loppuun. Oli niin angstista kiukuttelua.
20.03.2012 klo 19.12 1
20.04.2012 klo 10.05
Hämmentävää että Pocahontas in Space:lle löytyy ymmärrystä, mutta tää sitten meinaa jäädä kesken jo ensimmäisen viiden minuutin kohdalla.. -_-