Tuorein sisältö

Maameren tarinat

Ensi-ilta: 28.09.2007
Genre: Animaatio, Fantasia
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

29.09.2007 klo 04.30 | Luettu: 15913 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Poloinen Goro Miyazaki ei voi välttää vertailua isäänsä Hayao Miyazakiin, joka on viime vuosikymmenten rakastetuimpia, ellei rakastetuin animaatio-ohjaaja. Vertailu on aiheellista, sillä ilman isäpapan saavutuksia maisema-arkkitehdin esikoiselokuvaa ei olisi koskaan Suomeen tuotu tai edes tehty. Maameren tarinat muistuttaa ulkoisesti ja rakenteeltaan Studio Ghiblin monia klassikoita, erityisesti Prinsessa Mononokea, mutta jää ontoksi verrattuna jopa niihin pätkiin, joita Hayao ei ole ohjannut. Ilkeästi sanottuna kyseessä on insinöörin näkemys todellisten taiteilijoiden merkkiteoksista. Mutta mitä jää käteen, kun Prinsessa Mononokesta poistaa sielukkuuden ja mielenkiintoisen tarinan? Itse asiassa katsomisen arvoinen elokuva.

Maameren tarinat ei ole lapsille tarkoitettu tai edes lapsiystävällinen. Goron ansioksi on laitettava se, että mies on lähtenyt ohjaamaan hyvin hidastempoista ja tunnelmoivaa tarinaa, joka on kuin tuutulaulu Jar Jar Binks –pennuille. Kiireetön animaatiofani varmasti nauttii (pääsääntöisen) kauniista maisemista, joissa viipyily korostaa näppärästi harvoja huippukohtia, kuten alussa ja lopussa hätäisesti vilahtavia lohikäärmeitä. Nimenä "Maameren tarinat" on harhaanjohtavan eeppinen. Kirjailija Ursula Le Guinin samannimiseen fantasiasarjaan perustuvaa elokuvaa voisi verrata muuhunkin kuin Mononokeen, jos Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta olisi kertonut vain maalaismaisemista ja Gandalfin ja Sarumanin turpakäräjistä.

Etäiseksi jäävässä fantasiamaassa asiat ovat huonosti. Karja kuolee tauteihin, lohikäärmeet taistelevat toisiaan vastaan, taikuus on ehtymässä ja prinssikin ottaa ja puukottaa isäänsä kuningasta. Kaikki tämä jää enemmän tai vähemmän taka-alalle. Hahmojen taustatarinoista ja yleisestä mytologiasta lähinnä vihjaillaan dialogissa, jota on paljon. Ohjaajan kokemattomuus näkyy siinä, ettei Maameren tarinat aina muista olevansa animaatio: lajityypin ilmaisukonstit unohdetaan joskus kokonaan. Itseäni harvemmin häiritsee se, ettei huulten muodostamia äänteitä piirretä Japanissa kuin poikkeustapauksissa, mutta kun paikallaan seisovat hahmot puhuvat näin paljon, alkaa laiskuus ärsyttää.

Teemana on oman kuolevaisuuden hyväksyminen. Prinssimme pakosalla kärsii vakavasta masennuksesta tavatessaan velho Varpushaukan. Poika on valmis vaikka nappailemaan värikkäitä pillereitä tuntemattomalta katukauppiaalta, joten isällisen velhon opastus on tarpeen. Tarvittaessa pojasta löytyy sankaria sen verran, etteivät suurkaupungin koomisen ilkeät vartijat (mitä tapahtui Ghiblin periaatteelle "todellista pahuutta ei ole"?) pääse pitämään hauskaa arpikasvoisen orpotytön kustannuksella. Kun rouvalta näyttävä kaupungin herra, eli paha velho Gron, saa tietää Varpushaukan läsnäolosta, saavat samaiset vartijantorvelot jahdata mainittuja henkilöitä aina rauhalliselle maatilalle saakka. Lopussa sitten vähän tapellaan.

En väitä ymmärtäneeni elokuvan juonta, enkä tiedä, pitäisikö yksi tähti poistaa ihan jo siksi, että jälkikäteen ajateltuna se tuntuu vähäeleisyydestäänkin huolimatta vuotavan kuin seula. Näistä mietteistä huolimatta Maameren tarinat on sujuvaa, viihdyttävää katsottavaa ja sen loppukohtaus onnistuu jo tavoittamaan osan siitä jostakin, minkä vuoksi tippa on vaarassa valua silmäkulmasta jo kun Studio Ghiblin logo heijastetaan kankaalle. Goro Miyazaki on tähdännyt taiteeseen vilpittömin mielin ja saanut aikaan kevyttä viihdykettä.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Eppu Normaali - Syvä... Sovitus... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

Pontifex

Rekisteröitynyt 19.09.2007

08.10.2007 klo 15.38

Täytyy kyllä sanoa, että elokuvan nähtyäni en ollut salin ainoa katsoja, joka jäi hieman vaivaantuneena paikoilleen istumaan. Viimeksi koin samanlaisen ja epämääräisen myötähäpeäntunteen Spiderman kolmosen jälkeen. Epäusko ja hämmennys jäytivät sielua ja mielessäni vilahti ainoastaan yksi kysymys:

Oliko tämä tosiaan Studio Ghiblin käsialaa?

Toki lohikäärmeet olivat Jÿlhää katseltavaa, mutta ne eivät onnistu pelastamaan elokuvaa. Ongelmat pähkinänäkuoressa: Juonta ei ole nimeksikään, maailmaa ja sen lakeja ei selitetä/näytetä kunnolla, hahmot ovat täysin yksiulotteisia ja kerronta AIVAN liian hidasta/viipyilevää viihdyttääkseen katsojaa kunnolla. Hahmojen kohtalo ei yksinkertaisesti kiinnosta, ja ehkä parhaiten tätä seikkaa korosti katselun aikana se, että elokuvan keskipaikkeilla esitetty "liikuttava" lauluosuus sai yleisön (minut mukaanlukien) vaihtamaan kiusaantuneena asentoa, yskimään äänekkäästi ja kuulin jopa naurunpyrskähdyksiä, sekä epäuskoista muminaa (Omat ajatukseni laulun aikana: "Mitä tämä nyt on? Loppuuko se laulu jo? Eikä, se jatkuu vielä! No nyt se jo thank god loppuu... Mitä hittoa?! Ei voi olla mahdollista! Vieläkö se jatkuu? Voi luoja millaista p*skaa... No nyt se loppui. EI H*LVETTI! jne).

Eniten kuitenkin kismittää se, ettei Prinssin motiiveja isänsä murhaan elokuvan alussa selitetä millään muulla kuin sillä, että poikaa pelottaa. Niin mikä? Ai kuolema vai? Kuka murhaa isänsä siksi että pelkää kuolemaa? Ehkä joku isänsä toimesta kuolemaantuomittu. Ja mikä se juttu sen legendaarisen miekan kanssa oli?

Syvä huokaus.

Elokuvassa esiintyvä magia oli hienosti toteutettu, mutta ihmisaivot yksinkertaisesti tarvitsevat enemmän toimintaa ja pähkinöitä purtavakseen jotta ne nauttisivat elokuvasta. Toki on sitten ihan eri asia jos joku Veikko Pilvi saa kiksejä elokuvan viipyilevistä ja absurdin värikkäistä maisemista... Minä en.

Kontekstistä syntyvä hymy hiipi huulilleni prinssin todetessa loppupuolella elokuvaa: "Mitä järkeä on jatkaa? Minut on tuomittu epäonnistumaan jo ennen kuin aloitankaan" (tai jotain sinne päin). Lieneekö tämä Goro Miyazakin mietelmä elokuvastaan ja urastaan isänsä varjossa?

Mutta lohikäärmeet olivat Jÿlhiä...
Isoja ja Jÿlhiä.

Teidän palveluksessanne: Pontifex

Ps. Ja miksi sen mielistelevän ja opportunistisen nuoren purppuraviittaisen viiksivallusukelluskypäräpääorjakauppiasvartijasotilaan piti aina poistua kuvasta ja kohtauksesta nauraen? Hermot meni.
lainaa
sini

06.08.2013 klo 15.49

Rakastan tätä elokuvaa, ihan mahtava????. Rakastan Hayao Miyazakin elokuvia... ????
lainaa

Ephemeris - 4X avaruustrategiaa, aitoa 3D-taistelua -  joukkorahoita nyt!
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova