Vallan kääntöpuoli
Ensi-ilta: | 20.01.2012 |
Genre: | Draama |
Ikäraja: | 7 |
Ohjaaja, kirjoittaja ja tuottaja George Clooney näyttelee demokraattien presidenttiehdokasta Mike Morrisia. Miehestä näyttäisi tulevan ja varmasti tulisikin kelpo keulahahmo, joka puolustaa puolustuskyvyttömiä (köyhiä, vähemmistöjä, puita) republikaanien juonilta. Morrisilla on "sympaattinen heikkous", josta saattaapi olla mukavalle poliitikolle etuakin: hän on rehellisesti ja asiallisesti ateisti uskovaisessa maassa. Kulissien takana idealistista ehdokasta palvoo muun muassa Ryan Goslingin tulkitsema kampanja-avustaja Stephen Meyers.
Pari niin sanottua pikkujuttua mutkistavat asetelmaa. "Pikkujuttua" siksi, että käsittääkseni politiikka on Yhdysvalloissa erittäin likaista. Kärjistettyihin elokuviin tottunut saattaa pitää kyynisempääkin tarinaa kaunisteluna. Siinä mielessä asiat ovat vakavia, että merkittävin luuranko Morrisin kaapissa saisi minut vaihtamaan ehdokastani – ainakin näin Suomessa, missä harvoin tarvitsee äänestää pienintä pahaa.
Monien politiikkapätkien tavoin teos on näyttelijäkeskeinen. Huonoja ei mukaan huolittu. Philip Seymour Hoffman kenties maksoi päästäkseen tähänkin tällaiseen. Näyttely on hallittua, mutta ei puhuta siitä, vaan näyttelijäkeskeisestä tunnelmasta. Arvostelun kuva kertoo olennaisen. Älykköjen suosikki-ilme on tyyni ylimielinen virnistys, jota voit käyttää mm. ollessasi samaa mieltä, eri mieltä, peloissasi, tai vaikka ilmaistaksesi tukesi suolistokaasujesi aromeille. Clooney on uskottava presidenttiehdokas, koska hän on miellyttävästi ylimielinen, kuten ovat vaikkapa Jari Tervo ja Elisabeth Rehn. Leffa ei ole naiivi. Gosling ei ole pyyteetön sankari, mikä on hyvä, sillä hänen virneensä on tasoa Kimmo Sasi (kritisoin vain ilmettä). Muutkin virnistelevät. Hoffman tietenkään ei. Hän näyttelee hillitysti eksentristä älykköä, joka huohottaa ryhti kumarassa ja kravatti mahan vuoksi vinossa. Kun Hoffman mutisee shit, motherfucker, I take a shit, virnistelijät nyökyttelevät. Tämä on nähty ennenkin.
Vallan kääntöpuoli muistuttaa asioista... jotka on hyvä muistaa. Julkisuuskuva on vain julkisuuskuva. Tämän fiksut ehkä jo tiesivät, mutta elokuva on viihdyttävä ja kypsäkin, ja nautittuasi saat taputtaa itseäsi päähän, koska olet aikuinen. Clooney on demokraattien kannattaja. On kypsää häneltä käsitellä demokraattien sotkuja ja kyseenalaista taktikointia, kuten merkittävien kannattajien kalastelua virkanimityksiä lupaamalla. Hyvä maku mielestäni pettää loppupuolella, kun lupaavasti kehitelty konflikti kärjistetään hätiköidysti ja tarpeettoman trillerimäisesti. Hetkittäin elokuva vihjaa, minkälaisia ovat yksilöt virneiden takana, mutta varsinkin Goslingin hahmo on tarinan toteuttaja, eikä niinkään kiinnostava persoonallisuus.
Wikipedia vihjaa, että yksityiskohdat ovat kaukaista sukua vuoden 2004 todelliselle vaalitaistelulle, mutta varsinaiset juonenkäänteet ovat keksittyjä, miltä ne tuntuvatkin. Esimerkiksi se, kun John Travolta kanavoi Bill Clintonia vaalielokuvassa Päävärit, on selvästi kiinnostavampi idea teoriassa ja käytännössä, kuin on Clooneyn perussetti, jota voidaan kutsua jopa ylimalkaiseksi ideoiden osalta. Toteutus on tasaisen korkealaatuista hyvin tutulla, sujuvalla ja asiallisella tavalla, jota muutkin Asiantuntija Hoffman -elokuvat edustavat. Yksinkertaiseksi lopulta jäävä tarina vallanhimosta ja vallan korruptoivasta vaikutuksesta toimii parhaiten aitojen vaalien oheistuotteena, jollaiseksi se on meillä ja tavallaan Yhdysvalloissakin ajoitettu.
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa
Keskustelut (4 viestiä)
Rekisteröitynyt 10.04.2007
24.01.2012 klo 08.13
Rekisteröitynyt 03.03.2008
24.01.2012 klo 14.12
25.01.2012 klo 20.01
05.02.2012 klo 20.22