Amerikan psyko kertoi mustan huumorin keinoin ontosta, vain kylmään vihaan ja kateuteen kykenevästä ihmisen kuoresta. Herkkä ja kuolemanvakava Shame kertoo samantapaisesta, myöskin seksiriippuvaisesta jupista, josta psykoa inhimillisemmän tekee ensinnäkin häpeä. Jos sentään häpeät, toivoa on jäljellä.

Komea pelimies harrastaa merkityksettömiä irtosuhteita. Se ei riitä: arkeen kuuluvat myös ilolinnut, pornografia strippauksesta tupla-anaaliin ja pikavedot kuiviltaan. Iloa orgasmit eivät enää tuota. Niin siinä käy. Megapussin viimeiset juustonaksut maistuvat sonnalta varsinkin jos laihiksen piti jo alkaa. Luettuasi viisi tuntia uutisia vaaleihin liittyen tiedät mitä Niinistö sanoi 15 vuotta sitten, mutta se ei oikeasti enää kiinnosta. Shame kuvaa addiktiota riipaisevasti, en usko vaan tiedän sen, mutta addiktio ei tunnu niinkään aiheelta kuin seuraukselta - jostakin.

Juonenkäänteenä sisko saapuu kyläilemään. Juppi ahdistuu lisää. Katsoja keksiköön miksi. Kenties on helpompaa velloa saastassa ja häpeässä yksinään – mutta tämä ei ole koko totuus. Myös sisko on rikki syystä tai toisesta. On lupa päätellä, että sisarusten ongelmat ovat sukua: että "Shame" viittaa historiaan, josta ei puhuta. Ehkä sisaruksia on käytetty hyväksi, ehkä ei. Viattomastikin saa ajatella. Ehkä elokuva yksinkertaisesti kuvaa kahta ihmistä, joilla ei ole ketään tärkeää: he eivät edes osaa olla perhettä toisilleen, niinpä he hakevat lohtua itsetuhoisilla tavoilla.

Eräässä seinässä, jota vasten nussitaan, lukee "fuck". Eräässä kohtauksessa juppi osoittaa kiinnittävänsä huomioita yksityiskohtiin. Lupa analysoida on siis annettu. Yhden katselukerran jälkeen en mene seuraavasta takuuseen, mutta jaan ajatuksen: onko sen tarkoitus kertoa jotakin tiettyä päähenkilön tarpeista, minkä väriset hiukset ovat naisilla, joita hän käyttää ennen ja jälkeen sen, kun hän tapaa siskonsa, jonka hiukset ovat (nykyään) värjätyt?

Niin tai näin, insestiä on ilmassa. Sisarusten välillä on vaivalloinen viharakkaussuhde. Elokuva on liian routainen ollakseen eroottinen, mutta kyseessä on kuvallisesti rohkea työ, ja lukuisat sisarusten väliset kohtaukset ovat vihjailevia alastomuuden ja ennen muuta reaktioiden vuoksi. Seksiaddiktio kuten myös insesti ovat harvoin käytettyjä jos eivät tutkimattomia aiheita. Shamella on annettavaa tunnelmien ja tunteiden muodossa, mutta ei erityisen selkeää sanottavaa, joten faktojen panttaaminen on järkiratkaisu.

Pariin sanaan tiivistettynä Shame on puolimykkä tunnelmapala, joka seuraa rikkinäistä miestä matkalla kohti väistämätöntä käännettä. Veli Michael Fassbender vääntää kasvolihakset irti nassusta ja antaa heilurin heilua: hän antaa kaikkensa, hän on jo jokseenkin kiistattomasti sukupolvensa kärkinimiä. Ken tämäntapaisia elokuvia sietää, hän ei selittelyjä kaipaa kokovartalosuorituksen puhuessa. Sisko Carey Mulligan on vaikuttava yhtälailla, mutta sivuroolissa.

Muutamat hienot kamera-ajot ja lukuisat tarkoituksella vinot rajaukset osaltaan maalailevat mysteeriksi jäävien sielunmaisemia. Hyvän maun rajoissa pysytään. Eräässä pitkässä lähikuvassa laulavasta Mulliganista ei ole sellaista erityisosaamista, jota voisi sormella osoittaa, eikä laulukaan jokaista Idols-tuomaria hullaannuttaisi. Kontekstissa kohtaus on hyvin kaunis ja paljonpuhuva, vaikken osaisi kertoa heti mitä se puhuu, jos painaisimme pausea. Mulliganin hahmoraukka on tuolloin itsevarmempi kuin muulloin - siinä on jo sitä jotakin. (Elo)kuva voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa tunteille varsinkin.

Shame on julma, kaunis, todenkatkuinen ja viime vuoden kärkeä: se kertoo jostakin merkittävästä asiasta jotakin. Selkeästi.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa