Paksuna
Ensi-ilta: | 21.09.2007 |
Genre: | Draama, Komedia |
Ikäraja: | 13 |
Alison (Katherine Heigl) on moitteeton ja kaunis nuori nainen, joka ylennyksen myötä pääsee haastattelijaksi kuuluisiin E! -viihdeuutisiin. Ben (Seth Rogen) on lihava ja ruma työtön laiton maahanmuuttaja, joka suunnittelee pistävänsä pystyyn pornosivut yhdessä pilveä polttelevan luuserijenginsä kanssa. Ylennystään juhliessaan Alison törmää Beniin. Kumi unohtuu välistä. Vauvan vuoksi Alison ja Ben päättävät yrittää yhdessä...
Edellisen perusteella voisi kuvitella, että Paksuna on idioottikomedia, vaikka kyseessä on hädin tuskin komedia. Alison ja Ben saattavat olla kummallisempi pari kuin kaunotar ja hirviö, mutta elämäntilanteiden äärimmäisestä erilaisuudesta ei irtoa vitsin vitsiä. Paksuna kertoo vahinkolaukauksesta ja miesten ja naisten välisistä eroista, siinä se. Muutaman minuutin tapahtunutta kauhisteltuaan päähenkilöt yrittävät tehdä parhaansa ja olla sympaattisia ja suloisia. Ilmeisesti kontrastin vuoksi iso osa elokuvasta on pyhitetty Alisonin siskon avioliitolle, jossa osapuolet ovat jo kyllästyneet toisiinsa. Paksuna yrittää tarjota komediaa suurella sydämellä, mutta näyttäytyy lähinnä ponnettomana draamana, jossa juonenkäänteitä tuuraavat vaisut vitsit.
Yritystä kyllä löytyy siinä missä ohjaaja Judd Apatowin edellisestä elokuvasta 40 v. ja Neitsyt, joka oli mielestäni hauska, mutta yliarvostettu. Paksuna sisältää entistä arkisempia skenaarioita, joita on jälleen maustettu sellaisella läpällä, jota ihmiset heittävät rentoutuessaan oikeastikin. Leffa luulee olevansa raisu ja varmasti sitä joidenkin mielestä on: seksistä puhutaan jatkuvasti ja sellaisia asioita, joita useimmat eivät tahdo kuvitella, kuvaillaan. Jos ei ole kyse seksistä, on kyse siitä, että joku on huumeista sekaisin, tai että joku muistaa kohtauksen tunnetusta elokuvasta. Vitsit ovat lapsellisia, eikä shokeeraus ole enää nykypäivänä helppoa. Samaa kaavaa toistetaan yli 2 tuntia.
Kertaakaan en muuten nauranut. Hymyyn innosti karun karisman Rogen ja lapsinäyttelijöiden suusta putkahtava filosofia. Sinänsä sympaattinen näyttelijäkaarti tekee elokuvasta sujuvaa seurattavaa, mutta Apatowille itselleen ei heru kiitosta ohjaajana, ei käsikirjoittajana: mies on ohjannut tosi-tv:tä viikon tv-elokuvan tyylillä. Suurin virhe on Alisonin hahmo. Heigl näyttelee naista moitteetta, mutta koko hahmo on yhtä kuin ammatti ja se triviatiedon palanen, että kännissä hän makaa röllien kanssa. Alisonin käytös on innoton kärjistys siitä, miten raskaana olevat naiset kliseiden mukaan käyttäytyvät - punajuuria kermavaahdolla hän ei ihme kyllä syö. On vaikea ymmärtää, mitä tällainen maatuska rentustaan ajattelee, tai tätä kohtaan tuntee - mutta vasta se on jännitteille todellinen kuolinisku, että ainoastaan ulkonäkö on jotain selkeää, mikä yksiulotteisessa barbiessa mukavaa renttua viehättää.
Paksuna on räikeästi ylipaksu. Vähintään joka toisen kohtauksen ainoa tarkoitus on tarjota jotain mukamas nokkelaa. Neitsyessäkin käytetyllä "rennolla jätkäporukalla" ei ole tarinassa mitään virkaa: noin tunniksi koko poppoo unohdetaan kokonaan ja juuri silloin, kun heitä kaipaisi, keksii elokuva ääliömäisen tekosyyn jättää heidät vaihtopenkille. Kaiken huippu on se, että luvattoman moni kohtaus tuntuu olevan pelkkää politiikkaa mietojen huumeiden puolesta. Huumeet ovat elokuvassa niin arkipäiväinen, näkyvä, "hauska" ja harmiton asia, että lopulta jopa epiduraalipuudutukseen liittyvän läpän merkitys arveluttaa. Tunnetta ei vähennä se noin puolivälissä mieleen hiipivä miete, että nyt olisi varmaan aika pirun hauskaa, jos olisi itsekin umpitunnelissa.
Keskustelut (3 viestiä)
Rekisteröitynyt 15.04.2007
22.09.2007 klo 19.40
Rekisteröitynyt 16.04.2007
23.09.2007 klo 15.55
Moderaattori
Rekisteröitynyt 04.04.2007
01.10.2007 klo 13.15