Tuorein sisältö

Paranormal Activity 3

Ensi-ilta: 04.11.2011
Genre: Kauhu
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

10.11.2011 klo 08.20 | Luettu: 20743 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Viritä ajatuksella äänentoisto, jos kotona katsot. TV riittää leffalle. Ylimääräiset kaiuttimet ulostakoon hekotusta. Yksi julmettu mölytoosa asennetaan katsojan taakse, jotta noin viisi kertaa elämyksen aikana Klaara Kotkon ja Helunan kirkas duettorääkäisy sirpaloi hänen sielunsa.

Paranormal Activity 3 on hubaa täydessä teatterissa kuten edeltäjänsä. Muu jää arvailujen varaan: niin merkittävä on yhteisöllinen tekijä, kuten jo ensimmäisen osan ensimmäinen traileri oivalsi. Jos tahdot kokea kotona mitä minä koin, joudut pyörittämään naapurihuoneessa toimintafilmiä, jotta uhkaava bassosaaste olisi epärytmissä varsinaisen elokuvan kanssa, mikä hämää turvallisuuden tunnetta lisää. On laatuelokuvia, on ainutkertaisia elämyksiä.

Kolmonen on esiosa kuten oli kakkonen. Päähenkilöt löytävät kellarista laatikollisen VHS-nauhoja, jotka kuvaavat heidän tyttövuosiaan. Koomisesta väitteestä, että sarja koostuisi aidosta turvakamerakuvasta, on jo luovuttu. Otteet lipsuvat, mikä tarkoittaa sitä, että kolmonen on edeltäjiään aidompi ja viihteellisempi elokuva. Dokumentissa ei shokeerattaisi nopealla leikkauksella sillä sekunnilla, kun jotakin tapahtuu: ei ilman perusteluja, kuten hajoavaa kameraa. Kolmosessakin tuijotetaan toisinaan asetelmia, kunnes paranormaali aktivoituu, mutta toteutus on tiiviimpää, joten en kutsu tätä "tylsyyden maksimoinniksi".

Hyvä näin. Uskottavuus karisisi joka tapauksessa, kun kotivideon esiosan esiosa sijoittuu 80-luvulle, mutta käyttää väärää kuvasuhdetta ja on suhteellisen terävä. On tämäkin osa uskottavahko. Perheen isäpuoli on luontevasti hupsu hääkuvaaja. Selittämätön ilmiö saa hänetkin virittelemään kameroita emännän huokaillessa. Sarja on melkein looginen: äijä on tyttöjen isähahmo, ja niinhän klisee kuuluu, että tyttäret hankkivat isiensä kaltaiset miehet. Näyttelijät ovat sarjan miellyttävimpiä. Tytöt varsinkin tekevät kelpo työtä.

Säikyttely on yhä kärkevämpää, mikä on kemistin oikeaoppinen ratkaisu. Paukahtavan oven kaltaiset huipentumat eivät enää yllätä. Arki muistuttaa hetkittäin hullunkurisia kotivideoita. Siispä aivot tarvitsevat pahempaa. Vaikka hihittelin, sain yhden komean satsin kylmiä väreitä. Nautin myös epävarmuuden tunteesta.

Uusi ns. oivallus on tuulettimeen viritetty kamera, joka sahaa tiettyä väliä tasaisesti. Kuten aiemmin, turvakameroinnin jälkeen käsivarakuvaus riisuu puolustuksia: tulee alaston olo. Tällä tekniikalla kolmonen ylittää kakkososan siedettävän lopetuksen jopa kahteen otteeseen. Käsivara on käsivaraa, hallituksi kuvausta voi kutsua vain hyvällä tahdolla, mutta olennaisimpia tekijöitä kauhussa ovat hahmot. Edellinen osa mokasi tässä jääden etäiseksi.

Tarinaa on jo viideksi minuutiksi. Luulin hetken tahtovani tietää mitä osassa 4 tapahtuu, mutta tämä oli houretta. Tarina toimii, koska kysymyksiin vastataan kysymyksillä. Tavallaan tarina ei toimi, vaan kuten lähes aina käy, käsikirjoittaja ei osaa pitää kokonaisuutta työmuistissa, jolloin pieniä mutta kiusallisia aukkoja syntyy. Myötätuntoni on heidän puolellaan, jotka ovat rosoisesta mytologiasta yhtä kiinnostuneita, kuin olin itse Saw-saastasta. Jos kuitenkin haemme vain ravistelevaa iltaa, merkitystä on lähinnä sillä lauseella, jolla mytologiaa laajennetaan per episodi.

Nautin harvoin ruuhkasta, mutta totisesti astin mielelläni, kuinka yleisö on kokemassa kauhukomediaa, joka toisinaan aidosti järkyttää herkimpiä. Kakkoseen pettyneiden sopii sarjalle vielä mahdollisuus antaa. Varhainen syöksykierre oikaistaan kuten teki Painajainen Elm Streetillä 3, joka ja jota seurannut osa 4 peittoavat useimmat uuden idean elokuvat.

Paranormaalilla aktivoitujalla itsellään alkaa jo olla persoonallisuus, vaikka se on yhä näkymätön ja mykkä. Näkemättä paskaa, todetaan oppositiossa.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tintin seikkailut: Y... Immortals... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (10 viestiä)

Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

10.11.2011 klo 10.31

Olipas kura traileri.
lainaa
Josdd

10.11.2011 klo 15.37

Traileria ei kannata katsoa sillä melkein mitään noita kohtauksia ei ole itse leffassa. On tämä parempi kuin kakkonen, mutta ykkönen on mielestä kaikista pelottavin.
lainaa
Hohhoijaa

10.11.2011 klo 18.11

Ykköstä ja kakkosta yhdistää sama tunnelma elokuvan keskikohdilla. Kakkosta ja kolmosta yhdistää typerä loppu.
1 > 3 > 2
Ei ensimmäisen tasolla, mutta huomattavasti kakkosta parempi. Suosittelen, jos piti ykkösestä. Ei pety yhtä pahasti kuin kakkoseen.
lainaa
GEN_esis

Rekisteröitynyt 15.11.2008

10.11.2011 klo 20.03

Toinen on edelleen paras.
lainaa
fdsa

11.11.2011 klo 10.46

Kai tämäkin tulee katsottua, vaikka 1 ja 2 olivat hieman tylsiä ja kaukana pelottavasta. Idea on kuitenkin hyvä
lainaa
Jep

12.11.2011 klo 03.25

En oo nähny mitään. Pitäiskö?
lainaa
Nakke79

Rekisteröitynyt 23.02.2010

13.11.2011 klo 14.16

Ykkös osa oli myös mielestäni selvästi parempi kuin kakkonen. Kai se oli sit jo vähän nähty koko homma toisella kertaa. Kolmonen menee katseluun kunhan tulee vuokralle.
lainaa
asdf

17.11.2011 klo 20.40

koskahan saataisiin ihan oma kategoria näille 8-vuotiaiden lapsosten älykkyystasolle sopiville säikyttelyleffoille? oikea kauhu kaukana näistä :|
lainaa
jaxoni

20.11.2011 klo 17.16

Josdd kirjoitti:
Traileria ei kannata katsoa sillä melkein mitään noita kohtauksia ei ole itse leffassa. On tämä parempi kuin kakkonen, mutta ykkönen on mielestä kaikista pelottavin.


tähän sitten aasinaurua pitkään.
ykkösessä ei ollut mitään pelottavaa. täysin kuraa koko leffa. edelleenkään voi käsittää miten jotkut voivat sanoa vuoden kauhuelokuva. huhuh... kakkonen oli samaa velliä. tätä en todellakaan alennu edes katsomaan,.
lainaa
pasileffafriikki

20.11.2011 klo 18.40

asdf kirjoitti:
koskahan saataisiin ihan oma kategoria näille 8-vuotiaiden lapsosten älykkyystasolle sopiville säikyttelyleffoille? oikea kauhu kaukana näistä :|


Mikähän mielestäsi sitten on semmoinen kunnon kauhuleffa? jotkut moottorisahamurhaajat, Jasonit jne. ? Nekään eivät kauhua ole. Hyviä ne on mutta eivät pelottavia. Minua pelottaa enemmän tämmöinen kauhu missä sitä kauhun aiheuttajaa ei niin näy eli kummitukset. mitkään näkyvät möröt ym. hirviöt eivät pelota vaikka pidän niistäkin oikein paljon.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova