Possunuha surmasi enemmän ihmisiä vuodessa kuin hait, mutta vähemmän kuin munkit mansikkahillolla, tai keltaiset saippuapalat kylpyhuoneen lattialla. Jos rokote olisi sittenkin pitänyt ottaa, olisin kuollut suosiolla itseni eristäen; naapurit olisivat haistaessaan saaneet nauraa luvan kanssa. Lääkefirmat toivottavasti ovat tienanneet tarpeeksi sitten, kun vaarallinen pandemia iskee. Tartunta (Contagion) muistuttaa asiallisesti mikä on mahdollista. Ohjaaja Steven Soderbergh on kuivalla tuulella. Moni varmasti muistaa trillerin Tuntematon uhka, jossa sairastamisen ohella hieman saarretaan kaupunkia ja jahdataan apinaa. Tartunta on sama juttu ilman rahvaanomaista mielikuvitusta.

Alkupuolella realismi pukee elokuvaa, tai tekee sen. Tunnettuja näyttelijöitä älykkäästi käyttämällä Soderbergh riisuu katsojan puolustuksia. Lepakkosikakuume ei säästä tähtiä, jotka näyttävät oikeilta ihmisiltä ilman puolta kiloa pakkelia ja mairittelevaa valaistusta. Dokumenttia Soderbergh ei ole tekemässä: kun tauti puhkeaa uhkaavan ruuhkaisissa tilanteissa, kuumeisuus kasvaa jännärien keinoin. Sisältö on sitä mitä aina, zombiefilmeissäkin. Tiedemies tuumii, että jos eilen kuoli yksi ja tänään neljä, tämähän tarkoittaa, että viikossa tilanne on huh huh ja kuukaudessa raamatullinen. Lääkettä etsitään sääntöjä noudattaen ja noudattamatta, sekä hörhöillen.

Kun tilanne on huh huh, ihmiset pillastuvat. On toimittava! Siwassa on kolme purkkia hedelmäsalaattia ja minulla on pesäpallomaila toisin kuin naapurilla, jolla on vain viisi minuuttia etumatkaa! Muistan hämärästi, että Suomessakin saatiin tönimiskisa aikaiseksi pelkän nasuköhän vuoksi. Lepakkosikakuume tappaa lähes kenet tahansa, joten itsesuojeluvaistolla siunatut kansalaiset pistävät yhteiskunnan remonttiin (noin) yhdessä iltapäivässä. Tämä varmasti on realistista, tai ainakin minä uskon, että niinhän siinä sitten käy, mutta eipä Tartunnalla mitään omaa sanottavaa ole.

Jännitystä ja vainoharhaisia fiiliksiä viritellään siis uhan asiallisella esittelyllä. Lopulta hahmojen on tarkoitus vetää draamaa. Sivujuonet jäävät keskosiksi. Eräs pulliainen joutuu selviytymään surusta ja navigoimaan Siwojen raunioissa. Eräs tiedemies yskii itse. Toinen kidnapataan lääkkeen toivossa. Eräs isoherra käyttää avainasemaa väärin pienellä mutta merkittävällä tavalla ja kohtaa seuraamukset. Muuan blogaaja saa suosiota kehitettyään pakollisen salaliittoteorian. Tarinat ovat tasa-arvoisia siinä, ettei yhteenkään panosteta tarpeeksi. Aiheuttaako internetin väärä profeetta todellisia ongelmia? Ilmeisesti, mutta se on vain väittämä. Mitä kuuluu kidnapatulle? Ehkä palaamme asiaan tunnin kuluttua. Kun lähimmäinen kuolee, ihmiselle tulee paha olo, mutta hän selviytyy kyllä? Ehkä asia näin on: jonnekin se suru kyllä katosi.

Kate Winslet, Matt Damon, Marion Cotillard, Laurence Fishburne, Gwyneth Paltrow, Jude Law ja lukuisat luotettavat sivuosanaamat pätevät hahmoina, jotka varmasti olisivat kiinnostaviakin, jos he kehittyisivät tv-sarjan mittaan. Tartunnasta voitaisiin vaivatta leikata 2000-luvun korkeaa tasoa edustava pilottijakso minisarjalle. Kenties sarjassa olisi kuusi osaa: siltä elokuvan jälkimmäinen puolisko maistuu, kuin viisi jaksoa olisi tuntiin tiivistetty. Uskottavuutta tavoittelevan tarinan tapauksessa tämä ei tarkoita, että jälkimmäinen puolisko olisi käänteitä täynnä, vaan päinvastoin sitä, että mitään merkittävää ei tunnu enää tapahtuvan. Kun tarinoille ei anneta aikaa, niille ei kehity merkityksiäkään. Tartunta alkaa poskiontelotulehduksena, mutta kolisee onttouttaan rään loputtua kesken.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa