Samuli Edelmann polkee jalkaa ja kiroaa suu vaahdossa. Kaikki on mennyt pieleen! Pankkivirkailijakin on mukana salaliitossa - turpaan tulee ihan kohta, perkele!

Aleksi Mäkelän ohjaukset tunnetaan. Oletan jokaisen kuulleen Edelmannin äänen lukiessaan sanan perkele. Mäkelä ja Perkele-Edelmann ovat erikoistuneet murhepornografiaan: melodraaman vaatteisiin puettuun tragikomediaan. Huvittaa, kun Edelmannia potuttaa perisuomalaisesti, koska murheet ovat omaa syytä. Elokuva ajankohtaisesti käsittelee epävarmoja kiinteistömarkkinoita, joiden tiedän aiheuttaneen unettomia öitä tavallisille nöyrille ihmisille, mutta Edelmann tulkitsee itsekeskeistä ja röyhkeää raivohullua. Murhepornolle on kaksi suositeltavaa loppuratkaisua. Joko idiootti saa ansionsa mukaan (heh hoh), tai sitten hän parantaa tapansa, jolloin katsojalle tulee hyvä fiilis kelpo näyttelijän ansiosta. Suosituksia ei tarvitse noudattaa, mutta yleensä kannattaisi. Kotirauha on elokuva, josta löytyy kohtaus, "joka olikin vain unta". Yhtä ala-astemaisen ainekirjoitusmaisen luonnostellusti toimii kokonaisuus.

Edelmann on nelikymppinen mulkvisti Sami. Sami on isin ja lainarahan avulla junaillut firmansa tilanteeseen, jossa uutta taloa ei ole varaa jatkaa ja edelliset kaksi ovat myymättä. Perheeltä Sami salaa kaiken. Leffa kaatuu siihen, että Mäkelä on Suomen Michael Bay, jonka pulttaisi töihinsä robotteja, jos budjetti sen sallisi. Rahvaanomaiseen räyhäämiseen ja pyssyihin on varaa aina. Pam pam.

Koska Samilla on perse auki, työntekijät ja yhteistyötahot ovat vihaisia. Silloin kuvioihin saapuu vaimon veli... Tyyppi on hämärähemmo. Suositeltavia juonenkäänteitä on yksi: hyypiö tietenkin järjestää Samille rahoitusta ja kohta Samia jahtaavat gangsteritkin? Väärin arvattu. Tapa jolla hämärähemmo pahentaa tilannetta, ei liity Samin valintoihin kuin epäsuorasti. Täten Sami ei pääse kehittymään ihmisenä tavalla, joka draamaan kuuluu. Draamajännäreitä saa tehdä, mutta Vares-sarjan tasoiset juonenkäänteet tukahduttavat draamapuolen tyystin. Elokuva alustaa miedompiakin konflikteja, joilla selvittäisiin lopputeksteihin saakka, mutta vähintään pari juttua vain unohtuvat.

Pintapuolisesti Kotirauha on pätevää kotimaista elokuvaa. Käsikirjoittaja yrittää liikaa ja liian vähän, ei ohjaaja, joka temppuilee vain toisinaan ja perustellusti, rakennettuaan ensin epätoivoista tunnelmaa. Räyhäävä Edelmann on räyhäävä Edelmann. Herrat Kinnunen, Salminen, Kalliala, Korpela ja Oksanen ruokkivat tämän nimenomaisen hahmon tulta iskevästi ja kukin eri tavalla. Naisihmisten, Kaitueen ja Kyllösen, tehtävä on ihmetellä, miksi perinteinen suomalainen raivohullu nallekarhu on yhtäkkiä trillerin päähenkilö. Huumori on junttimaisen osuvaa kuten Mäkelän uralla yleensäkin. Mäkelä osaisi tehdä elokuvan, jota lähdetään katsomaan, koska se on hyvä, eikä raivoamisen ja väkivallan ja murhepornon vuoksi, mutta ehkä Samin tarina puhuttelee häntä, osaavaa bisnesmiestä. Älä vaihda lypsylehmää taikapapuihin.

Otetaan kattavampi vertauskuva. Juuri keksimäni elokuva Punkero kertoo miehestä, joka painaa 250 kiloa. Hän saa töitä makeistehtaalta. Sitten hän jää auton alle. Loppu. Jäikö hän auton alle työmatkalla? Ei kun hän oli menossa kirjastoon palauttamaan sarjakuvia. Opetus: tilaa Aku Ankka kotiin. Vastaavalla logiikalla toimii Kotirauha. Tarina ei anna minkäänmoista tyydytystä, ei odotuksia täyttämällä, eikä varsinkaan niitä rikkomalla. Mikäli arvostat Vares-saagaa, tulet olemaan eri mieltä ilman muuta.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa