Tarvitsisin kahdeksan sanaa, ja aika moni tietäisi, että Iho jossa elän (La piel que habito) on pakko nähdä. Polttoroviolta välttyäkseni puhun asian sivusta. Pedro Almodóvar on kirjoittanut ja ohjannut uransa omituisimman leffan lyhyen romaanin Tarantula pohjalta. Hienoa. Mutta onko maestro taantunut temppuilijaksi myöhempinä vuosinaan? Olen nähnyt useimmat almodóvarit vain kerran, mutta vaisto huutaa, että Almodóvar osaa panostaa enemmän hahmoihin ja tunteisiin. Omituista ei ole niinkään erotiikka, sci-fi, kauhu eikä komedia, vaan se, että kaikesta tästä koostuva teos flirttailee romantiikan kanssa. Mielikuvituksen varaan jätetään enemmän kuin olisin toivonut. Hitusen lisää syvyyttä ja pituutta, ja teos voisi olla mielipuolisin ja katkeransuloisin rakkaustarina sitten... en tiedä minkä. Oldboyn?

Antonio Banderas on hullu plastiikkakirurgi. Hänen vaimonsa paloi pahasti auto-onnettomuudessa ja teki myöhemmin itsemurhan. Mies yrittää yhä kehittää keinotekoista ihoa. Kollegoilleen hän puhuu eläinkokeiden lupaavista tuloksista. Tosiasiassa hän on pidemmällä. Asiaan liittyen, hän pitää kartanossaan vangittuna nuorta vartalosukkaan puettua naista. Nainen vaikuttaa onnettomalta, mutta alistuneelta kohtaloonsa. Taustat alkavat avautua yksityiskohta kerrallaan, kun kartanoon saapuu perseensä ensitöikseen paljastava tiikeriksi pukeutunut öykkäri.

Iho jossa elän on pääpiirtein puhdasta Almodóvaria. Voisin kertoa, mitä tuoreehkoa elokuvaa vähemmän kyvykkäältä ohjaajalta tämä muistuttaa huvittavan paljon, mutta en tahdo. Almodóvarin kiinnostuksen kohteita ovat tyyliin lopulta sulautuvat karkeat tyylirikot, poikkeava seksuaalisuus ja erikoiset ihmis/perhesuhteet. Joskus Almodóvarilla on sanottavaa näistä aiheista - joskus sisältö on sukua freudilaiselle lipsahdukselle. Näen sieluni silmin kuinka kajahtanut ohjaaja nauraa hulluuttaan mahonkipöydän äärellä ymmärrettyään, että tarina on nyt jäsennelty niin, että fanitkin vilkaisevat toisiaan hiljaisina.

Almodóvar on tunnelmien maalari, jonka heikommatkin työt kuten Särkyneet syleilyt on kiva kokea. Toive syvällisemmistä otteista lienee ahneutta, mutta onttoja piirteitä voin sormella osoittaa. Banderas on mukana tehosteena, lavasteena. Julmana, synkkänä ja murheellisena hän hehkuu yhä playboykarismaa. Alitajunta ei osaa pitää häntä täysin kelvottomana yksilönä, mikä on elokuvahahmon ainoa erikoinen piirre. Muun muassa tiikerin tulkitsija tekee kiintoisamman suorituksen. Onko mm. tiikeri todella merkittävä tarinan kannalta, vai yksinkertaisesti monella tasolla toimiva vitsi? Iho jossa elän on niitä mutkikkaita elokuvia, jotka ovat täyteläisen lumoavaa seurattavaa avautuessaan. Tarinaa mutkikkaampi on kuitenkin kerrontatapa: tarinan voisi tosiaan tiivistää lauseeseen.

Useimmat ideaelokuvat, kuten otsikoissa viihtynyt Human Centipede, joutuvat paljastamaan kätensä mainonnassa. Tiedemies (1) yhdistää (2) uhriensa (3) ruuansulatusjärjestelmät (4) ompelemalla (5) naamat (6) kiinni (7) pyllyihin (8). Oppinut katsoja tietää, että Human Centipede todennäköisesti oli mielenkiintoisimmillaan hetkellä, jona kuulit ideasta, mutta leffa on nähtävä varmuuden vuoksi: kuka tietää, milloin uusi tähtiohjaaja on syntynyt. Almodóvar on ansainnut aseman, jossa lippuja myydään ohjaajan nimellä. Almodóvar hyödyntää älykkäästi asemaa ja toki ammattitaitoaan, mutta hän vaikuttaa olleen intohimoisempi laatiessaan käsikirjoituksen, kuin tulkitessaan sitä. Iho jossa elän on öljylähde mustana komediana, ei erehdytä tästä. Kiusallisen selkeästi se voisi olla paljon enemmän: yhtä tunnemyrskyä ja tunnelatauksen myötä aidosti jännittävä.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa