Tuorein sisältö

Street Fighter X Tekken

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Tappelupelit
Pelaajia: 1, moninpeli
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Julkaisupäivä: 09.03.2012
Pelin kotisivut
Anne Kukkura

13.04.2012 klo 11.16 | Luettu: 18643 kertaa | Teksti: Anne Kukkura

SF ja hippunen Tekkeniä
Odotukset olivat korkealla, kun sain hyppysiini Street Fighter X Tekkenin. Kämmenten kosteuslukemat olivat jännityksestä trooppiset vielä levyä asemaan laittaessa, mutta sitten se jysähti, pala kurkkuun: tämä ei ole sitä mitä odotin. Hehkutus pelin ympärillä on ollut suuresti liioiteltua, ja nyt selviää miksi.

Vieraalla maalla



Painotus on pelimekaanisesti ehdottomasti Street Fighterin puolella ja yhteydet Tekkeniin ovat pääasiassa kosmeettisia. Tekkenin ystävät joutuvat siis ikävä kyllä pettymään, kun alkuperäissarjasta on poimittu mukaan vain muutamia ominaisuuksia. Vastustajia voi riepotella ilmassa ja mukana on tuttuja hahmoja, muuten Tekkenin osuus jää valitettavan hentoiseksi rääpäisyksi.

Street Fighter näkyy pelissä vahvasti etenkin grafiikoissa. Ulkoasu on hyvin pitkälle samaa kuin SF IV:ssä. Myös combot on toteutettu SF:n tyylille uskollisesti ja ne aiheuttavat enemmän vahinkoa kuin ennen. Taisteluihin on saatu lisää pituutta, joten uusia ominaisuuksia pääsee hyödyntämään toden teolla.

Pilkahdus valoa



Uudet ominaisuudet nostavat pelin pisteitä huomattavasti. Tiimipeluu onnistuu kahdella hahmolla, joita voi vaihdella keskenään kesken taistelun. Toisen hahmon vaihtaminen onnistuu milloin tahansa ensimmäisen hahmon ollessa maassa. Uutta on myös jalokivijärjestelmä, jolla voi muokata hahmon ominaisuuksia lennosta. Systeemi on toimiva: tiettyjä kriteerejä noudattamalla on mahdollista saada hahmolle ennalta määrätyksi ajaksi vaikkapa lisää nopeutta, hyökkäyspisteitä tai puolustuspisteitä. Usein ehtona on esimerkiksi tietty määrä onnistuneita torjuntoja tai hyökkäyksiä.

Käytettävissä on myös assist-jalokiviä, joilla saa apuja taisteluun. Kaksi jalokivistä tarjoavat apua puolustamiseen ja kolme liikkeiden tekemiseen. Assist-kivien käyttö kuluttaa kuitenkin joko erikoisvoimien käyttöä osoittavaa mittaria tai vähentää mahdollista tehtävää vauriota. Kiviä, joilla ei näitä haittavaikutuksia ole, voi ostaa Capcomilta.

Jalokivijärjestelmä kuulostaa huomattavasti mielenkiintoisemmalta, kuin mitä se oikeasti on, sillä usein murikkaominaisuudet aktivoituvat kuin huomaamatta normaalisti pelatessa. Systeemi kuitenkin maustaa peliä mukavasti, muuten kokemus jäisi erittäin hailakaksi.

Silmä mustana, kieli poskella



SF:n fanina tätä arvostelua oli hiukan surullista kirjoittaa. Sanottava jäi vähäiseksi, kun ainoat hyvät asia pelissä olivat nimen lisäksi uudet ominaisuudet. Loput pelistä oli kuivakkaa, keskeneräistä ja päälleliimatun oloista SF(IV)-näpläystä. Tekkenin osuus jäi turhan vähäiseksi. Sisältö on selvästi vajaaksi jätettyä lisäosia ja tulevaa ladattavaa lisäsisältöä silmällä pitäen. Peliä voi suositella vain kieli poskella kavereiden kanssa mätettäväksi, koska turhan vakavasti tätä ei kannata ottaa.

V2.fi | Anne Kukkura

Street Fighter X Tekken (Xbox 360)

Legendaaristen tappelupelisarjojen yhdistyminen on vähemmän kuin osiensa summa.
  • Tiimiominaisuus
  • Jalokivijärjestelmä
  • Pidemmät taistelut
  • SF IV-kloonailu
  • Tekkenin osuus liian vähäinen
  • Sisältö jätetty vajaaksi
< Syndicate... Resident Evil: Opera... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (10 viestiä)

krak

13.04.2012 klo 13.56 1 tykkää tästä

Pelin tarkoitushan on olla Street Fighter Tekken lisäyksillä. Myöhemminhän julkaistaan Tekken jossa on taas SF hahmoja jne.
lainaa
vnbovnd

Rekisteröitynyt 02.04.2012

13.04.2012 klo 14.05

Kieltämättä tähän arvosteluun ei ole mitään lisättävää. Peli jätti yksinkertaisesti minutkin kylmäksi. Pitänee katsoa kuinka Tekken X Street Fighter onnistuu.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

13.04.2012 klo 19.07

Nainen joka pelaa tappelupelejä?! Olen rakastunut!

Mutta olipa hyvä että tämän passasin, en itseasiassa edes odottanut tältä juuri mitään. Tekken X SF kiinnostaa enemmän mikäli sellainen on tulossa. Olen aina halunnut nähdä SF:n hahmot "realistisemmassa" ympäristössä.

Taitaapi olla että tämän hetken paras "uusi" tappelupeli on KOF XIII, ainakin itse tykkäsin ja paljon.
Muokannut: Protec 13.04.2012 klo 19.09 lainaa
Zoink

Rekisteröitynyt 05.01.2011

13.04.2012 klo 20.48

Protec kirjoitti:

Taitaapi olla että tämän hetken paras "uusi" tappelupeli on KOF XIII, ainakin itse tykkäsin ja paljon.

Suosittelen kokeilemaan Blazblue: Continuum Shift Extendiä. Jää kaikki muut tämän hetken tappelupelit niin pelimekaniikoiltaan kuin sisällöiltään reilusti jälkeen.
Muokannut: Zoink 13.04.2012 klo 20.49 lainaa
Yoshimitshubishi

14.04.2012 klo 11.18

krak kirjoitti:
Pelin tarkoitushan on olla Street Fighter Tekken lisäyksillä. Myöhemminhän julkaistaan Tekken jossa on taas SF hahmoja jne.


Jos tulee. Onohan sanoi ettei peliä ole käytännössä edes aloitettu.

Tuntuupa siltä että Capcom oli tämän diilin aktiivinen puoli kun halusivat lisää pikarahastettavaa. Namco suostui vaikkei ole edes kovin kiinnostunut. Seuraaksi Capcom on varmaan Team Ninjan ja Netherrealmsin oven takana

Plus: Nainen + Tappelupelit + Realistiset pisteet = OMG
lainaa
fic

14.04.2012 klo 23.32 2 tykkää tästä

Hieman pintapuolinen arvostelu. Asioita pikemminkin esitellään eikä arvostella. Vaikka toteat, että sanottavaa ei juuri ollutkaan, niin en oikein usko tuota. Olisit hyvin voinut esitellä pelimuotoja, ja mistä voi päätellä, että sisältö on tehty lisäsisältöä silmällä pitäen. Nettipeli jäi myös täysin käsittelemättä.

Lisäksi kuten jo aiemmin todettu, että vaikka kovasti toruit peliä sen SF-painoitteisuudestaan, tämä oli todellisuudessa tarkoituskin, ja Namco tekee myöhemmin Tekken-painotteisen versionsa.
lainaa
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

15.04.2012 klo 14.53

Luulin jopa olevani jotenki originelli ku ihmettelin nais-beat'emup-comboa.. ;/
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

16.04.2012 klo 17.16

Zoink kirjoitti:
Protec kirjoitti:

Taitaapi olla että tämän hetken paras "uusi" tappelupeli on KOF XIII, ainakin itse tykkäsin ja paljon.

Suosittelen kokeilemaan Blazblue: Continuum Shift Extendiä. Jää kaikki muut tämän hetken tappelupelit niin pelimekaniikoiltaan kuin sisällöiltään reilusti jälkeen.


Minulla on se ensimmäinen Continuum Shift. En pidä hahmovalikoimasta :/ Liian levottomia minun makuun. Pidin paljon enemmän saman pelitalon Guilty Gear X2:sta. Ihan ok peli se blazblue on, mutta Guilty Gear vie voiton omissa kirjoissa. Suosittelen lämpimästi KOF XIII:tä mikäli vielä et ole koittanut. Hemmetisti parempi mitä KOF XII oli.
lainaa
Jep

22.04.2012 klo 19.38

On kyllä aika lyhyt ja pintapuolinen arvostelu, olisi sitä nyt voinut mainita vaikka hahmoista hieman sekä pelimuodoista, ja vaikkapa levylle lukitusta "DLC":stä. Tosin kokeilematta voin sanoa, että kuulostaa juuri sellaiselta, kuin peli vaikuttaakin, eli turhalta tekeleeltä.
lainaa
Jokke

22.06.2014 klo 20.00

Protec kirjoitti:
Taitaapi olla että tämän hetken paras "uusi" tappelupeli on KOF XIII, ainakin itse tykkäsin ja paljon.


Arcade tyylisempien mätkintöjen osalta kaksi parasta ovat mielestäni Mortal Kombat 9 ja Tekken Tag Tournament 2. King of Fighters jää mun kirjoissa kolmanneksi. Jos otetaan realistisempiakin tappelupelejä mukaan niin kuninkuussijan jakavat Fight Night Champion / Round 4.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova