Tuorein sisältö

Mass Effect

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Roolipelit, Toimintapelit
Pelaajia: Yksinpeli
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: BioWare
Julkaisija: Microsoft Games
Julkaisupäivä: 23.11.2007
Pelin kotisivut
Manu Pärssinen

21.11.2007 klo 14.10 | Luettu: 41909 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Massiivinen avaruustarina vie miehen mennessään
Scifi-elokuvien ja -tv-sarjojen suurena ystävänä Mass Effect herätti mielenkiintoni heti ensimmäisistä trailereistaan lähtien ja pääsi lopulta tämän vuoden kärkikolmikkooni odotetuimpien pelien listalla. Monien mielestä se ansaitsee olla tuossa joukossa pelkästään sen vuoksi, että tekijänä on Bioware. Itse hyppäsin kyseisen kehittäjän kyytiin jälkijunassa, eli Jade Empiren myötä. Itämaiden mytologia kevyine Soul Calibur -taisteluineen sytytti suuresti, kun taas sen jälkeen hankkimani KOTORit jättivät viileäksi kankeampine kamppailuineen. Mass Effectiin liittyvät suuret lupaukset Biowaren kokemuksen yhdistämisestä yhteen, omaan universumiin sijoittuvaan peliin ja sen kasvattamisesta valtavaksi kokonaisuudeksi, jonka on jo luvattu olevan trilogia. Asiaan ei pitäisi vaikuttaa edes firman siirtyminen Microsoftin tallista Electronic Artsille.

Räiskyvä rope


Star Warsin ja muinaisen Japanin perustalle oli vielä kohtuullisen helppoa kutoa juonenkäänteitä, mutta miten käy, kun Biowaren pitää rakentaa kokonainen maailmankaikkeus itse? "Erinomaisen hyvin", sanoo Manu. Pelin voi aloittaa ruutukaappauksissa näkyvänä mies-Shepardina, karuna sotasankarina, johon ihmiskunta luottaa. Tai sitten voi tehdä itse oman Shepardinsa, vaikka naispuolisen oman tiensä kulkijan, joka on erikoistunut teknologiaan rynnäkkökiväärien sijaan. Hahmonluonti ei ollut aivan niin monipuolista kuin ennakkovideot antoivat odottaa, mutta vaihtoehtoja löytyy kiitettävästi. Ensimmäisen läpipeluukertani menin vakiohahmolla, nyt infiltraatiospesialisti Stellamaya Shepard on jo matkalla galaksiseikkailuun.

Kansantarinan mukaan joka 50000. vuosi aukeaa portaali, josta tulvii ikivanha koneälyrotu pyyhkimään universumin puhtaaksi kaikesta elämästä. Nyt sattumalta ollaan juuri tuon tapahtuman kynnyksellä ja päähenkilömme pyrkii sen tietenkin estämään. Arvostettuun Spectre-asemaan pääseminen ensimmäisenä ihmiskunnan jäsenenä helpottaa pääsyä tiettyihin paikkoihin, mutta byrokratia saattaa myös mutkistaa seikkailuita. Vastapuolella on kieroksi kääntynyt Spectre-agentti nimeltä Saren, joka konearmeijansa kanssa koittaa varmistaa, että tuho saapuu - ja että Saren itse pääsee siinä yhteydessä voiton puolelle.

Jo ensimmäisen kahteen tuntiin sisältyy mukavan yllättäviä juonenkäänteitä, vaikka suurin osa ajasta meneekin paikasta toiseen juoksenteluun ja lataustaukoja peittävään erinomaisen tylsään hississä seisomiseen. Tämä on kuitenkin tarpeellista alkutilanteen asettamiseksi ja joidenkin henkilökemioiden selvittämiseksi. Vasta sen jälkeen koko pelin ja juonen laajuus alkaa aueta. Välillä ei voi välttyä siltä tunteelta, että seuraa enemmänkin interaktiivista scifi-tv-sarjaa kuin peliä, mutta se kertoo osaltaan myös näyttelijätyön ja toteutuksen laadusta.

Vaan kyllä Mass Effectistä hyvä pelikin löytyy, ei huolta. Vaikeampaa onkin sitten määritellä, mihin genreen se kuuluu. Bioware on tunnettu RPG-peleistään, mutta Mass Effect painottuu entistä enemmän toimintaan. Monet toimintapelit ovat taas viime aikoina sekoittaneet actionia roolipelien perusominaisuuksiin, kuten hahmon ja varusteiden kehittämiseen, joten turvallisinta lie puhua tässäkin tapauksessa toimintaroolipelistä. Rajanveto on kuitenkin vaikeaa, onhan se periaatteessa sama, liikutaanko pelissä Chocobon selässä loitsuja heitellen vai raskaalla sotilasajoneuvolla it-tykki laulaen. Ehkä puhdasverisen toimintapelin erottaakin roolipelistä enää tarinan määrä.

Päättymätön tarina


Ja sitähän Mass Effectissä riittää. Vihollisia lukuun ottamatta jokainen vastaantuleva hahmo sanoo ainakin jotakin ja tehtäviin tai juoneen liittyvien kanssa voi jutustella pitkäänkin. Heiltä voi juonikuvioiden lisäksi udella henkilökohtaisia kuulumisia, sekä kaikenlaista asiasta ja asian vierestä. Pääjuonta varten on punottu taustatarinaa monien eri rotujen historiasta tuhansien vuosien takaa, heidän elintavoistaan, mytologioistaan ja luonteestaan. Hisseissä tulee uutislähetyksiä, jotka saattavat liittyä johonkin sivutehtävään, universumikartalla voi tutustua moniin kymmeniin planeettoihin ja niin edelleen. Keskustelutoiminnon EA lisensoi jo muihinkin peliprojekteihinsa, sen verran hyvin se toimii - varsinkin kun hahmon karisma ja suostuttelukyvyt kasvavat. Päähenkilöön samaistuu siinä määrin, että vastausvaihtoehtoja alkaa miettiä tyyliin 'mitä Shepard tässä tilanteessa sanoisi', sen sijaan että ajattelee, mikä olisi juonen suhteen kannattavinta.

Mitä etua on sitten näin laajasta ja vahvasta tarinasta? Maailmaan uppoutumisen lisäksi erityisesti se, että pelin hahmoihin muodostuu oikeasti tunnesiteitä. Voin paljastaa sen verran, että läheisiä kavereita taistelussa kaatuu, usein oman, hätäisesti taistelutilanteessa tehdyn päätöksen seurauksena. Kun planeetalta lähtee ja äsken rinnalla taistellut miehistön jäsen, ilmeisen hyvä tyyppi, jää taakse, pääsee pelaajalta oikea huokaus. Tällaisista moraalisista ratkaisuista Bioware onkin tunnettu ja Mass Effectissä niistä muodostuu erinomaisia tilanteita.

Se, mistä Mass Effectiä on etukäteen hehkutettu, on tarinan polveilevuus. Ennakkokommentit väittivät jopa, ettei pelistä voisi välttämättä keskustella kavereiden kanssa, koska heidän seikkailunsa olisi ollut niin erilainen. Kieltämättä pelikokemuksen nostaa aivan uudelle tasolle se tunne, joka tulee, kun mieleen pälkähtää 'hetkinen, olisiko näin käynyt, jos olisinkin valinnut planeettaryhmääni toisen miehistön jäsenen...' Sitten jysähtää takaraivoon muistikuva siitä, että kyseiset tapahtumat laukaisevaa hahmoa ei olisi ehkä tarvinnut välttämättä ottaa edes koko alukseen mukaan. Uudelleenpelaamisen hinku asian selvittämiseksi iskee, vaikka ensimmäinen kertakin on vasta kesken.

Ammu sää, mää juaruan


Pelimekaniikan voi jakaa oikeastaan kahteen osaan. Kaiken keskellä on perinteinen roolipelailu, jossa käydään jututtamassa herraa X, joka vinkkaa neidistä Y, jolta saa tavaran Z, joka viedään herralle X. Joka välissä tietenkin keskustellaan ja poimitaan tiedonjyviä kokonaisuuteen liittyen, sekä pyritään pääsemään pälkähästä leukoja loksuttamalla. Suurin osa tehtävistä toistaa tätä kaavaa, mutta osa on toiminnallisempia (mukana ammuntaa) ja tilanteet saattavat muuttua kesken kaiken. Tekemistä on valtavan paljon, mikäli lähtee joka vinkin perään juoksemaan. Valitettavasti kovin paljon ei jätetä pelaajan omien aivojen varaan.

Toinen osa on taistelut, jotka hoituvat loitsujen ja taikajuomien sijaan pistooleilla, kranaateilla ja muilla aseilla sekä teknisillä apuvälineillä. Kiireisenä kriitikkoparkana valitsin taisteluiden vaikeustasoksi helpoimman, jolloin niistä tuli oikeastaan naurettavan helppoja. Ellei alussa turhaan ramboillut, niin loppupuolella ei yhdestäkään vastuksesta ollut haittaa, kun omat hahmot ja niiden varusteet olivat tarpeeksi kehittyneet. Vähän toistakymmentä sivutehtävää suorittaen moiseen läpimenoon kului 14 tuntia, mutta kaiken koluamalla mennään varmasti kahdenkymmenen pelitunnin paremmalla puolella. Kun hankaluusruuvia kiristää, muokkautuvat pomovastukset oman tason mukaan ja perusmöttiäisetkin saavat lisätemppuja.

Räiskinnän toteutus ei yllä tuon genren parhaiden pelien tasolle, varsinkaan alun heikommilla aseilla, mutta hammasta purren tulitaistelut kestää, että näkee, mihin kieroon mutkaan galaksin kohtalo seuraavaksi kietoutuu. Loppupuolella niissä onkin sitten jo sydämellä mukana. Mass Effectin maailmassa liikutaan sisätiloissa enimmäkseen kolmen miehistöjäsenen ryhmässä ja ulkoilmassa aseistetulla sotilasajoneuvolla. Yleensä mukaan kannattaa ottaa taisteluveteraanit, mutta mielenkiintoisempiakin komboja kannattaa testata. Lasersäteiden loisteessa kaveruksia voi myös komennella, herätellä henkiin ja heidän erikoiskykyjään voi aktivoida ja aseitaan vaihdella.

Roolipelipohja tulee stoorin lisäksi esiin hahmojen ja varusteiden kehityksessä. Joka taistelusta, keskustelusta ja tutkitusta tavarasta saa kokemuspisteitä ja loppu onkin perinteikästä ominaisuuksien kehittelyä. Kehitettäviä kykyjä on monenlaisia yleiskyvyistä karismaan ja ensiaputaidoista sabotointiin. Aseiden ja suojapukujen lisäominaisuuksia löytyy sotatantereelta vähän joka puolelta - niinkin paljon, että inventaariovalikko täyttyy lopulta sekavaksi teknisten sanojen listaksi. Kun olin saanut varusteeni tarpeeksi hyviksi, jätin koko sekamelskan oman onnensa nojaan, kun en jaksanut selvittää, mitä mikin ominaisuus teki, saati sitten etsiä sitä sopivinta kymmenien vaihtoehtojen seasta.

Uudestaan!


Vaikka Mass Effectillä tekniset ongelmansa onkin, ei voi kieltää, että se on paikoittain oikein, hyvin, erittäin komea peli. Biowaren ruoskima Unreal Engine 3 pyörittää hienoja maisemia, mutta pistää X360:n köhimään ja yskimään ja tekstuurit pompahtelemaan näkyviin. Joskus vähemmän on enemmän, mikä tulee selväksi planeettojen pinnalla seikkaillessa - tällaista niillä voisi hyvinkin oikeasti olla. Mass Effectin maailma on suurelta osin enemmänkin realistinen kuin utopistinen tulevaisuudenkuva. Erityisen paljon on panostettu hahmojen animaatioon, varsinkin lähikuvissa, kun niiden kanssa puhutaan. Outo varjostustekniikka saa kasvojen pinnan muljuilemaan, mutta muuten pelihahmot ovat eläväisempiä kuin missään muussa pelissä tähän asti.

Siihen antaa osansa myös erinomainen ääninäyttely, joka sekin hakee vertaistaan. Mukana on vain muutamia Hollywood-tähtiä, joiden nimi on tullut ennenkin kuultua, mutta lähes kaikki tekevät mahtavaa työtä. Hieman bassovoittoisempaa ääntä olisin toivonut kapteeni Andersonille, muiden hahmojen ulosanti sopi naamavärkkeihin kuin William Shatner Kirkiksi. Musiikkipuolella kuullaan enimmäkseen yksinkertaista elektronista pimputtelua, joka yltyy tunnelmannostattajaksi ainoastaan sankarillisimmissa kohdissa.

Kuten riveiltä ja niiden välistä on voinut lukea, eipä ole tullut vastaan peliä, joka näin voimakkaasti viekottelee uudelleenpelaamiseen. Mitä jos valitsenkin eri hahmon, jolla on eri taustahistoria? Mitä jos olenkin keskusteluissani tylympi, mitä jos en otakaan sitä tiettyä hahmoa sille tietylle planeetalle? Mitä jos käytänkin eri asetta, että saan hankittua lisää Xbox Liven gamerscore-pisteitä. Ennen kaikkea - mitä jos en olisikaan tehnyt sitä yhtä oleellista päätöstä lopputaistelussa? Bioware lupaa, että pelissä on monta erilaista loppua sekä niiden variaatioita, joihin vaikuttavat sekä matkan varrella, että lopussa tehdyt ratkaisut.

Tiedän pelanneeni niin sanottua roolipeliä, mutta minusta ei tunnu siltä. Kolmannen persoonan ammuskelu on kuitenkin niin iso osa peliä, että Mass Effectiä voisi ennemminkin kuvailla 'ryhmäpohjaiseksi räiskinnäksi, jossa on vahva, yksityiskohtainen ja laaja tarina, monipuoliset hahmonkehitysvaihtoehdot sekä hahmoja, joista oikeasti välittää.' Kunhan juoneen ja fiilikseen pääsee mukaan, Mass Effect on pelikokemus, jota ei halua lopettaa, ennenkuin sen on nähnyt kokonaan. Se ei tipauttanut leukojani totaalisesti, mutta piti otteessaan loppuun asti - ja sen jälkeen halusin lisää.

V2.fi | Manu Pärssinen

Mass Effect (Xbox 360)

Mass Effectin pikkuviat hukkuvat huikeaan sci-fi-tarinaan, jonka haluaa kokea kokonaan, mieluiten moneen kertaan.
  • vangitseva tarina
  • uudelleenpelattavuus
  • pelihahmot äänineen
  • grafiikka
  • liikaakin räiskintää
  • simppelit tehtävät
  • vaisut musiikit
  • hissituokiot ja inventaario
  • tekniset ongelmat
< Heavenly Sword... Naruto Ultimate Ninj... >

Keskustelut (17 viestiä)

Liivatesukka

Rekisteröitynyt 26.08.2007

21.11.2007 klo 14.27

Aww, ehkäpä tuo pitää sit hankkia :>
lainaa
Sharpshooter

21.11.2007 klo 15.32


Joo, kyllä ehdottomasti hankintaan lähtee. Perjantaina
liikkeeseen heti koulun jälkeen, jos rahat saan kinuttua. :)
lainaa
huihai

22.11.2007 klo 09.09 1 tykkää tästä

Hyvä arvostelu, varmasti ansaitsee pisteensä.
lainaa
Belmont

Rekisteröitynyt 17.09.2007

22.11.2007 klo 12.37

Peli on varmasti mahtava, mutta pienet viat (Bugit, swappaaminen) ja Xbox 360:n tehot karsastavat pelin ominaisuuksia melkoisesti. Siinä varmaan ne pahimmat viat.

Olisin ennemmin halunnut tämän PC:lle, jolla on IMO ainakin paljon kivempi pelata ropeja.
lainaa
masseffectjjeeejeeee

23.11.2007 klo 19.30

Kyyyyyllläää... ehdotonta vuoden peli ainesta :D
Kumma muuten että tämän kohdalla jaksetaan niuhottaa pelin pikkuvioista, mutta esim Bioshockia katsotaan sormien läpi vaikka peli on niiiiin buginen kuin vaan voi olla.
lainaa
Daedalus

Rekisteröitynyt 08.04.2007

24.11.2007 klo 14.44

masseffectjjeeejeeee kirjoitti:
Kyyyyyllläää... ehdotonta vuoden peli ainesta :D
Kumma muuten että tämän kohdalla jaksetaan niuhottaa pelin pikkuvioista, mutta esim Bioshockia katsotaan sormien läpi vaikka peli on niiiiin buginen kuin vaan voi olla.

No eikös vika ole silloin Bioshockin arvostelussa eikä tän. Kyllä ne ongelmat pitäisi aina mainita arvostelussa vaikka ois kuinka hyvä fiilis tahansa pelistä. PC-puolella tosin pitää muistaa että vika saattaa olla kokoonpanokohtainen...
lainaa
onjoo

24.11.2007 klo 15.47

"vaisut musiikit" ?

Pelistä löytyy ehkä koko pelihistorian paras soundtrack, joka elää hienosti tilanteiden ja maisemien mukaan.

Arvostelija on ilmeisesti pelannut eri peliä kuin minä, tai laittanut musiikit niin hiljaiselle, ettei musiikki ole päässyt räjäyttämään tajuntaa. Musiikki on jatkuvasti taustalla, ja ei toimi kuten Assassins Creedissä tai Halossa, jossa muutama hassu teema isketään silmille vain parin suuremman taistelun aikana. Teemat ovat selkeästi hakeneet vaikutteita mm. Bladerunnerin äänimaailmasta ja tämä puoli on ainakin oman kokemukseni mukaan yksi pelin hienoimmista elementeistä
lainaa
Weni

Rekisteröitynyt 24.11.2007

24.11.2007 klo 17.09

Paras peli pitkään aikaan! Hemmetin hyvä tunnelma kokoajan, taistelut on kivoja ja tarpeeksi haastavia normaalilla (Ja jos laittaa autoaimia hieman pienemmälle).

Kaikki menee natsalleen, mahtava peli. Räiskintää ei minusta ainakaan ollut liikaa, eikä tehtävätkään olleet liian helppoja. Musiikkikin oli hyvää ja inventaario oli tosi helppokäyttöinen (En tajua, miksi kaikki moittivat sitä).

Itse antaisin 95 pistettä pelille.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.11.2007 klo 10.31

masseffectjjeeejeeee kirjoitti:
Kyyyyyllläää... ehdotonta vuoden peli ainesta :D
Kumma muuten että tämän kohdalla jaksetaan niuhottaa pelin pikkuvioista, mutta esim Bioshockia katsotaan sormien läpi vaikka peli on niiiiin buginen kuin vaan voi olla.


Bioshockin arvostelleena alkoi kiinnostamaan. Voisitko täsmentää, millä tavoin Bioshock on niin buginen kuin olla ja voi? Itse en PC- enkä Xbox360-version kohdalla löytänyt kuin hytkyviä ruumiita, jotka nekin olivat kuulemma feature ;)
lainaa
Roni

27.11.2007 klo 16.50

Kyllä on aaivan loistava peli =) Itse valitsin naispuolisen päähenkilön ihan jotta näkisin onko sillä väliä missään tilanteessa että onko mies vai nainen. Noh 16h peliä takana eikä loppua ole näkyvissä. Mikä on iso plussa. Sivutehtävät ovat erittäin monipuolisia esim.toimi parisuhde neuvojana, salakuljeta tavaroita yms yms. Tossa 16h paikkeilla olen vasta kohdassa kun tämä läheinen ihminen jää sinne planeetalle, joten kaipa sitä peliä on vielä jäljellä. Suosittelen kaikille! =) Kokeile ja rakastu.
lainaa
masseffectjjeeejeeee

29.11.2007 klo 21.53

Jarkko: Äläpä yllytä ettei tarvitse ruveta väittelemään tyyliin "kumpi on parempi", sillä molemmat ovat mielestäni parhaita =P

Niin.. tämä varmaan kuuluisi Bioshock arvostelun kommentiksi eikä tänne... Älkääpä käsittäkö väärin.. Bioshock on itselleni rakas peli, mutta
ei kyllä mikään täydellinen pelikokemus. Itselläni on siis pelikone järeämmästä päästä eikä kokoonpanossa ole vikaa.
Laitteiston päivitykset ja uusimmat ajurit ovat asennettuna.

Mutta tässäpä listaa bugeista joita olen sattunut havaitsemaan:

1. Kaatuilu. Peli kaatuilee noin puolentunnin välein käsittämättömistä syistä. Uudelleenkäynnistyksen jälkeen peli resetoi kaikki asetukset tehdasasetuksille.

2. DX10. Peli ei toimi Direct X10 tilassa, vaan äänet puuttuvat ja peli jumittaa pitkiksi ajoiksi tiettyihin tilanteisiin (mm. raptureen saapumisen jälkeen).

3. Äänet. Peliin ei saa ääniä paitsi pelaamalla Windows XP Service Pack 2 tilassa.

4. Laajakuva ongelma. Peli ei tunnu tukevan kunnolla laajakuvaa vaan jättää mustat palkit ruudun ylä- ja alalaitaan resoluutiosta huolimatta.

5. Spawnaaminen. Kaikki viholliset tuntuvat spawnaavan aina vaan uudestaan ja uudestaan vaikka ne tappaisi miljoona kertaa. Rasittavaa
koska pelissä rampataan paljon.

6. Tekstit. Puheiden tekstitykset menevät epätahtiin puheen kanssa melkein aina.

7. Big Daddien tekoäly. Välillä eivät tunnu välittävän vaikka ympärillä olisi 3. maailmansota käynnissä kunhan pikkusisteeriin ei nappi napsahda.
Välillä isukit taas tulevat kimppuun vaikkei niille tai systereille olisi tehnyt yhtikäs mitään.

8. Vihollisten reaktiot. Eivät monesti reagoi juuri mitenkään saamiinsa osumiin vaan paremminkin innostuvat niistä. Aivan sama vaikka
pistelisi millaista sarjaa haulikolla niin monsterit vaan puskevat päälle.

Tässä siis muutama mitä tuli näin äkkiseltään muistiin.
Ja näyttihän nuita me:sta löytyvän myös aikalailla...
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

01.12.2007 klo 14.53

onjoo kirjoitti:
"vaisut musiikit" ?

Pelistä löytyy ehkä koko pelihistorian paras soundtrack, joka elää hienosti tilanteiden ja maisemien mukaan.

Arvostelija on ilmeisesti pelannut eri peliä kuin minä, tai laittanut musiikit niin hiljaiselle, ettei musiikki ole päässyt räjäyttämään tajuntaa. Musiikki on jatkuvasti taustalla, ja ei toimi kuten Assassins Creedissä tai Halossa, jossa muutama hassu teema isketään silmille vain parin suuremman taistelun aikana. Teemat ovat selkeästi hakeneet vaikutteita mm. Bladerunnerin äänimaailmasta ja tämä puoli on ainakin oman kokemukseni mukaan yksi pelin hienoimmista elementeistä

Itsekkin olen sitä mieltä, että soundtrack oli aivan mahtava. Jos minulta kysyttäisiin niin karsisin varmaan noista miinuksista kaikki pois lukuunottamatta hissituokioita ja teknisiä ongelmia (jotka tosin olivat merkityksettömän pieniä).

GOTY ainesta selvästi. Suosittelen kaikille kalan omistajille joita kiinnostaa hyvät peli edes tippaakaan.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.12.2007 klo 08.52

masseffectjjeeejeeee kirjoitti:
Jarkko: Äläpä yllytä ettei tarvitse ruveta väittelemään tyyliin "kumpi on parempi", sillä molemmat ovat mielestäni parhaita =P

Mutta tässäpä listaa bugeista joita olen sattunut havaitsemaan:


Ööh, en tosiaankaan ole yllyttämässä, kunhan kiinnostivat BS:n bugit, jotka lienevät tosiaan konekohtaisia, sillä itselläni ko. peli toimi erinomaisesti. Muistan jopa ihmetelleeni, kuinka hyvin se toimiikin - noin PC-peliksi :)
lainaa
sadgfgvvdf

19.12.2008 klo 16.37

Loistava arvostelu.
lainaa
Ääää

01.05.2009 klo 22.16

Ja loistava peli! Toista kertaa pelaan nyt ja imu on edelleen kova!
lainaa
jepsons

27.02.2010 klo 00.18

Ostin juuri Bestseller version prismasta 15€ ja vaikuttaa ihan ok peliltä. :)
lainaa
jiipee

06.07.2010 klo 20.07

ehdottomasti rautaa alusta pitäen nyt saa jo uutena 5e alelaarista joten ei ole budjettikysymys :D
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova