Uutta MMORPG:tä testatessa mielessäni on aina pari kysymystä. Ensimmäinen kysymyksistä on, että onko kehitystiimille annettu aikaa pistää kasaan jotain, jonka rinnalla World of Warcraft ei ole valmistakin valmiimmaksi hiottu, ohittamattoman kirkas timantti? Yleensä vähintäänkin yhtä tärkeänä mietteenä on ollut huoli siitä, että onko kysymyksessä taas uusi kunkun klooni, vai olisi nyt kysymyksessä se yrittäjä, joka hyökkää markkinoille aseinaan runsasti omia ideoita, niin sisällön kuin pelimekaniikan suhteen. Legendaarisen Biowaren Star Wars: The Old Republic on isolla budjetilla tuotettu perinteiseen muottiin istuva MMO, joka ei häpeile vastaustaan ensimmäiseen kysymykseen, mutta omaperäisyydestä kysyttäessä vastaukseen sekoittuu hieman tuskastunutta yskähtelyä.




Vaan eipä Biowarelta aivan ilman omia aseita sotaan ole lähdetty. SWTOR:n suurimpana vahvuutena on alusta alkaen mainostettu yksinpelimäistä, ääninäyteltyä tarinankerrontaa verrattuna muihin verkkopeleihin. Homma toimiikin erinomaisesti, ja antaa pelille paljon sellaista tunnelmaa, jota on aikaisemmin saanut hakea yksinpelien puolelta. Luokkakohtaisien tehtävien taustoista ja tapahtumista rakentuu hahmoluokan koko 50 kokemustasoa käsittävä tarina, joka on SWTOR:n valttikortti, kun yritetään pitää pelaajia maksamassa kuukausimaksuja. Aikaisemmissa MMORPG:ssä toisen hahmon aloittamisen edut ovat yleensä rajoittuneet lähinnä pelimekaniikan muutoksiin, nyt kaupan päälle saa kokonaan uuden tarinan.

Valtaosa tehtävistä otetaan vastaan ja palautetaan Mass Effect -tyyliin toteutetun dialogin saattelemana. Sen aikana saa toteuttaa omaa itseään, tai roolihahmoaan, valitsemalla vastauksiaan "Hyvä - Neutraali - Paha" -sektorien vaihtoehdoista. Ilahduttavasti Imperiumin joukot eivät ole sidottuja pahisteluun sen enempää kuin Tasavallan hahmot halinalleiluun. Itse valitsin luokakseni Imperiumin Sith Inquisitorin ja päätin häntä pelata niin pahana kuin sielu sallii. Täytyykin sanoa, että roolihahmon päästämille sutkautuksille on tullut naureskeltua ihan ääneen monen monta kertaa. Pelin mittaan on tullut kidutettua läjäpäin viattomia, varastettua lääkkeitä sairailta lapsilta, tapettua tarpeettomasti alamaisia ja näin edespäin. Homma viihdyttää lähinnä huumorinarvon takia, ei koska olisin sairas, sadistinen paskiainen... kai.

Ihan täyteläistä roolipelikokemusta SWTOR ei kuitenkaan onnistu tarjoamaan. Valinnat tehtävissä harvoin vaikuttavat varsinaiseen pelisisältöön mitenkään, vaan eroavaisuudet rajoittuvat keskustelun toisen osapuolen dialogiin, sekä kerättäviin light ja dark side -pisteisiin. Näihin pisteisiin liittyy toinen merkittävä ongelma, eli se, että kun moraalisen suuntansa on valinnut, kannattaa siihen suuntaan mennä niin pitkälle kuin pääsee, sillä osa varusteista on rajoitettu vain pahiksista ryöttäisimmille tai hyviksistä kirkassilmäisimmille. Erityisesti hahmon optimoinnista kiinnostuiden pelaajien valintoja tämä rajoittaa ikävästi. Pariin kertaan olisin kyllä valinnut jotain vähän vähemmän mielipuolista vaihtoehtoa dialogissa, kuin mitä tähtipsykopaatillani oli pahispuolelta tarjota, mutta uusi valosapeli oli prioriteettilistalla ennen virtuaaliviattomien hyvinvointia.




Varsinainen pelaaminen ja taistelu ovatkin sitten astetta tutumpaa kauraa. Aluksi valitaan puoli Imperiumin ja Tasavallan väliltä, sitten hahmoluokka. Hahmoluokkia on neljä per puoli, ja ne jakautuvat ensimmäisten kokemustasojen jälkeen kahteen vaihtoehtoon. Hahmoluokkien tarinoita on kuitenkin tarjolla vain se 8 kappaletta, eli saman emoluokan aliluokat jakavat samaiset tehtävät ja dialogit. Kullakin aliluokista on 3 taitopuuta, joiden välillä tasoista saatavat taitopisteet sitten jaetaan. Hyvin perinteisesti hahmosta tehdään vahingon tekemiseen, sen ottamiseen tai paranteluun painottava. Ihan onneton taistelija parantajakaan ei kuitenkaan ole, vaan tehtävien suorittaminen onnistuu hahmolla kuin hahmolla vähintään kohtuullisesti.

Oma Sithini hoitaa rähinän ampumalla erilaisia salamoita sormistaan, rajoittamalla vastustajien liikehdintää ja heittelemällä väleihin parannusloitsuja, siinä missä muut hahmoluokat turvautuvat laserpyssyihin, valomiekkoihin ja sen sellaiseen. Kokonaisuutena taistelu on hyvin samankaltaista World of Warcraftin tai minkä tahansa muun tuoreehkon MMORPG:n kanssa, ja tästä muotoutui omalla kohdallani ylivoimaisesti pelin suurin heikkous: Niin toimivaa kuin homma onkin, tätä on tullut jauhettua nyt jo 7+ vuotta, eivätkä valomiekat miekkojen ja laserpyssyt jousien tilalla pelikokemusta juurikaan muuta.

Valopilkkuna taistelussa toimivat kuitenkin pelaajan tietokoneohjatut kumppanit, joita tarinan mittaan tarttuu mukaan useampia, vaikka mukanaan voi pitää vain yhtä kerrallaan. Kumppaneita pitää käskyttämisen lisäksi myös varustaa, mikä antaa mukavasti lisäsyvyyttä varustelurumbaan. Irtoaapa heiltä pelin mittaan myös muutama sivutehtävä. Ilahduttavasti tylsät craftaustehtävät eivät enää sido pelaajaa paikoilleen, vaan ne hoidetaan miehistöä käskyttämällä, mikä teki ensimmäistä kertaa MMORPG-historiassa omien kamojen kokoamisesta myös minulle varteenotettavan vaihtoehdon.




Kovin kauaa ei pelaajan tarvitse tähtitonttuaan tahkoa, ennenkuin alla on oma avaruusalus, jolla siirrytään planeetalta toiselle. Pelialue koostuu kourallisesta planeettoja, joiden sisältö on suunniteltu tietyn tasoisille hahmoille. Vaikka ideana vapaa liikkuminen galaksissa kuulostaa kiehtovalta, käytännössä kyseessä on vain keskimääräistä parempi naamiointi instansoidulta alueelta toiselle siirtymiselle. Alusta ei itse ohjasteta eikä vapaasta liikkumisesta avaruudessa voi puhua.

Planeetat itsessään ovat ihan kivoja, kaikentyyppiset maastot aavikosta vehreään metsään on käytetty hyväksi. Isoimmat kaupungit ovat hienoa katseltavaa, ja oman aluksensa kautta pelaaja pääsee milloin tahansa "keskuslaivastoon", josta löytyy kaikki tarvittava. Kokonaisuutena kokemus on hieman putkimaisen oloinen, sillä aluksella planeetalta toiselle matkustaminen rikkoo tutkimusmatkailun illuusion, jos sellainen pääsee jossain vaiheessa syntymään.

Tehtävien varsinainen suorittaminen on kovin tuttua: Tapa 10 näitä, kerää 20 noita, väännä vipua ja palaa keräämään palkintosi. Tarinankerronnan korkea taso pitää onneksi mielenkiintoa yksinkertaisiinkin tehtäviin yllä ihan hyvin, ja tehtävien pituus pidetään kohtuullisella tasolla, eli tuhannen jedikeijun siipiä ei joudu yhteen putkeen keräämään. Aikaansa voi kuluttaa myös yksinkertaisissa avaruustehtävissä, joissa hiiren kursorilla osoitellen räiskitään lasereilla ja ohjuksilla vastapuolen aluksia avaruusromuksi. Muutaman tehtävän jaksoin, sitten... en.




Vaikka SWTOR on MMO:ksi äärimmäisen helposti pelattavissa aivan yksistään ja muut tähtien sankarit täysin huomiotta jättäen, pystyy lähes kaiken sisällön jakamaan kaverin tai tuntemattoman kanssa. Tehtävien dialogissa heitetään noppaa siitä, kenen valinta vaikuttaa, joskin dark/light pisteet saa aina oman valintansa mukaisesti. Samalla logiikalla horistaan myös Heroic-tason tehtävissä, joiden suorittamiseen suositellaan tehtävästä riippuen kahdesta neljään pelaajaa, sekä instansoiduissa tyrmissä eli Flashpointeissa, joihin on asiaa vain täydellä ryhmällä. Tämä tosin sillä varauksella, että puuttuvia pelaajia voivat paikata pelaajan tietokonekumppanit, joskin yleensä aika keskinkertaisella menestyksellä.

Siinä missä Heroic-tehtävät ovat vain normaalia vaikeampia tehtäviä planeetoilla, Flashpointteihin liittyy yleensä enemmän tarinaa ja vastaan kävelee pomovastustajia, joilta on luvassa herkullista loottia. Pyhä tankki-parantaja-vahingontekijät trio on tarpeen ja varusteista heitetään need/greed-noppaa monesta muusta pelistä tuttuun tapaan. Parhaimmillaan vahvaa tarinankerrontaa oli ilahduttavalla tavalla sotkettu mukaan tyrmänjuoksuun, tylsimmillään kulutettiin puolisen tuntia vihollisia lahtaamalla, kunnes niitä ei enää ollut. Kokemuksena, jälleen kerran, aika tuttua juttua. Loppupeleissä on tarjolla myös suuremmilla pelaajamäärille tarkoitettuja isompia tyrmiä, sekä vaikeampia versioita kaikista edellämainituista.

Tarjolla on myös pelaajien välisiä taisteluita. Näistä testasin vasta instansoituja kahden osapuolen välisiä taisteluita. Pelaaja pistää itsensä jonoon ja päätyy johonkin kolmesta vaihtoehdosta, joista ylivoimaisesti useimmin tuntui omalle kohdalleni osuvan ihan mainio Huttball. Vaikka PvP-taistelu itsessään ei pelimekaniikkojen myötä kovin tuoreelta tunnukaan, Huttballissa hauska, amerikkalaiseen jalkapalloon pohjautuva idea pallon kuljetuksesta ja syöttelystä kohti vastustajan päätyä toimii loistavasti. Myöhemmin tarjolla on myös isompi, pelaajien välisiin taisteluihin tarkoitettu alue.




Tämä arvostelu on kirjoitettu n. 80 pelitunnin kohdalla. Sitä, mitä SWTOR:llä on tarjota sitten, kun tasot on saavutettu, en vielä tietenkään osaa sanoa. Jos pelaamiseni jatkuu tarpeeksi pitkään ja koen sillä olevan mitään arvoa, raportoin loppupeleistä erillisessä jutussa. Täten arvostelu on kiistatta vajaa, mutta toisaalta, jos ensimmäiset 100 tuntia eivät kuulosta millään tavalla kiinnostavalta, liekö peli ostamisen arvoinen kuitenkaan? Jos taas kuulostaa siltä, että peli voisi olla oma juttu, niin 100 tuntia ei ole mitenkään huono saldo yhdeltä peliltä.

Star Wars: The Old Republic on ehdottomasti vakuuttavin isku WoW:n valtaistuimen jaloille tähän mennessä. Toteutus on laadukasta, Star Warsista pitävät lähes kaikki, tarinankerronta on omassa genressään ylivoimaista, eikä ensimmäisten päivien jonotuksia ja vähän venyneitä päivityssessioita lukuunottamatta palvelinongelmien kanssa ole juuri painittu. Bugeja toki riittää, osa aika pahojakin, mutta tälläistä on elämä tuoreiden MMO:den kanssa. Täten pelin suurimmaksi kompastuskiveksi nouseekin juuri se, että peli maistuu, tuoksuu ja tuntuu liian tutulta.

Bioware on jo ehtinyt puolustautua toteamalla, että ovathan vaikkapa kaikki FPS-pelitkin kovin samankaltaisia. Miksi Biowaren siis odotettiin uudistavan MMO-genreä jotenkin rankemmalle kädellä? Valitettavasti se, että pelaajalla on muutaman tunnin pelaamisen jälkeen tunne, että tätä olen nyt tehnyt jo vuosikaudet, on ongelma, eikä se yliyksinkertaistetuilla "mutta kun muutkin" -heitoilla mihinkään haihdu. MMORPG:t jäävät siis edelleen odottamaan todellista pakan sekoittajaa, mutta jos "WoW avaruudessa, tarinalla" ei särähdä korviin muuten kuin liikatoiston takia, niin SWTOR on kelpo viihdettä.