Call of Duty on kahtia jakautunut pelisarja, jossa Modern Warfaret edustavat tasokasta perusräiskintää ja muut osat ovat pääasiassa astetta vähemmällä yrittämisellä työstettyjä rahastusräiskintöjä. Eipä sillä, etteikö jälkimmäisenä mainittujakin myytäisi kuin kolapulloja. CoD on melkoinen brändi, katsoi sitä miltä kantilta tahansa. Leffapomotkin ovat ihmeissään, kun varsin tavallinen sotapeli rikkoo viihdealan myyntiennätyksiä minkä ehtii. Vaikka Infinity Wardin ”aivot” potkittiin Activisionin taannoisen mylläkän jälkimainingeissa pihalle, täyttää uusi työryhmä vanhat saappaat varsin mukavasti.




Peliteknisesti kolmaskaan Modern Warfare ei juuri raja-aitoja kaatele, vaan toiminta on sitä tuttua huttua, mikä on pääasiassa ihan hyvä asia. Pelin ehdoton vahvuus piilee sen korkeissa tuotantoarvoissa. Grafiikka on, jos nyt ei aivan tämän hetken huippua, niin selvästi parantunut edellisistä osista ja riittävän nätti kopsauttelemaan pelaajan leukaa tasaisin väliajoin lattiaan. Yksinpelin lievästi sanottuna korkealentoinen juoni on tällä kertaa selkeämpää seurattavaa, vaikka ei edelleen mitään oscareita ansaitse.

Kolmas maailmansota jyllää, Venäjä pyrkii valloittamaan maailman, mutta Amerikka pelastaa kaikki ja niin edelleen - juonihan nyt on aivan typerän lapsellinen, jos sitä vähänkään syvemmin alkaa analysoimaan. Eipä hyvää toimintapläjäystä kannatakaan pilata turhalla miettimisellä, kun on varsin selvää, että aivot on tarkoitus kytkeä 0-asentoon. Modern Warfare 3 jatkuu siitä, mihin edellisen osan cliffhanger pelaajan julmasti jätti. Edellisistä osista tutut hahmot seikkailevat jälleen ympäri maailmaa hyvin, hyvin vaihtelevissa maisemissa – maalla, merellä, pinnan alla, ilmassa, näin muutamia mainitakseni. Ja koska päähenkilöitä on useita, on heitä myös varaa tiputella matkan varrella pois kuvioista - lopullisesti. Varoituksen sanana siis todettakoon, ettei kannata kiintyä kehenkään liiaksi.




Mukana on jälleen myös siviilejä, mikä antaa hyvän lisäpanoksen tunnelmaan. Sivullisia uhreja ei suvaita, joten psykopaattitappajaa pelaaja ei juuri pääse leikkimään. Peli sisältää muutamia perin väkivaltaisia kohtauksia, jotka todella ansaitsevat K18-leiman. Se, ovatko kyseiset kohtaukset erityisen tarpeellisia juonen eteenpäin viemiseksi, lienee vähintään kyseenalaista. Järkyttävää sodan tunnelmaa ne toki ovat omiaan lisäämään.

Toiminta on jopa edellistä MW:tä intensiivisempää, mikä on aika paljon sanottu. Tämä tarkoittaa sitä, että jo tunnin pelisession jälkeen koehenkilö oli sen verran hengästynyt, että kerrankin oli pakko noudattaa sitä pelipaketin varoitusta ja pitää pieni breikki. Suvantokohdat ovat harvinaisia, ja toisaalta puuduttavan tylsiä osuuksia ei oikeastaan ole. Pelaajan silmille syöstään mitä massiivisempia tapahtumia sellaista tahtia, että hitaampia, kuten minä, alkaa todella sattua päähän. Vauhdikkuutta lisää se, että myös lataustaukojen aikana ruudulla tapahtuu jatkuvasti ja juonta kuljetetaan eteenpäin junan lailla. Kauas on tultu niistä ajoista, kun pelin lataustauolla kahvia keiteltiin...

Pelin nopeatahtisuus ja toiminnan mukaansatempaavuus saavat pelaajan miltei unohtamaan, että tätä viedään pässinä narussa pitkin umpiskriptattuja ja ohkaisia käytäviä. Vaikka en ole ahtaiden putkien ystävä, eivät ne hyvin toteutetussa pelissä häiritse. Noin muuten kenttien arkkitehtuuri on ehkä pykälän verran yllätyksetöntä, mutta täyttää tehtävänsä.



Koska pelaajat joka tapauksessa vertailevat tätä peliä Battlefield 3:een, lienee asianmukaista minunkin tehdä niin. Yksinpelin osalta pelit muistuttavat enemmän toisiaan, jos kohta MW3 on vielä pykälän arcademaisempi. Modernimpi Sodankäynti 3 viekin yksinpelinä selvästi pidemmän tikun selvästi vähäisemmällä bugimäärällä ja ehdottomasti terävämmällä koukulla. BF3:n yksinpeli tuntui enemmän päälle liimatulta, mutta toisaalta moninpelistään Battlefield-sarja nimenomaan tunnetaan. Itse ostaisin Modern Warfare 3:n nimenomaan yksinpelin johdosta, BF3:n taas nimenomaan moninpelin.

Moninpelirintamalla en pysty sanomaan kenenkään muun puolesta kuin itseni, että kumpi on parempi, koska tyyliltään pelit ovat niin erilaisia. Itse pidän Battlefieldin huomattavasti verkkaisemmasta tahdista ehdottomasti enemmän kuin MW3:n PVP-hipasta, jossa ei ehdi silmäänsä räpäyttää, kun on jo ehtinyt nistiä kahdeksan vihollista ja kuolla ja syntyä siinä ohessa puolen tusinaa kertaa. En oikein arvostanut sitäkään, että ykköstason monnille arvotaan alituiseen pelikavereiksi pelkästään 70-90-tason jermuja.

Tarjolla on toki muutakin moninpeliviihdettä, kuten edellisestä Modern Warfaresta tuttu Special Ops, joka tarjoaa liudan erilaisia kaverin kanssa suoritettavia tehtäviä. Oma kaveripiirini tuntuu lähinnä karttavan räiskintäpelejä, joten kunnon peliseurassa en päässyt toden teolla näitä testaamaan. PVP-matsit edustavat melko perinteikästä moninpelimättöä kokemuspisteineen, kaikkineen. Toiminta on hyvin tutun tuntuista edellisten osien parissa kimppakivaa viettäneille, mikä lienee suurimman osan mielestä ihan hyvä asia.




Call of Duty: Modern Warfare 3:n yksinpelitilan kesto on perin alhainen, mikä hiukan tiputtelee bang-for-the-buck-mittarin viisaria alaspäin. Toisaalta harvassa pelissä on näin tasokkaan tiivistä viisituntista juonta, josta on onnistuttu rypistämään turhat ilmat pois. Lopputuote on hyvin tiivistunnelmainen ja ehjä räiskintäkokemus, jonka parissa viihtyy huomattavasti paremmin kuin yhdenkään lähitulevaisuuteen sijoittuvan sotaleffan parissa, jonka olen nähnyt. Jääkö pelille uudelleenpeluuarvoa läpäisyn jälkeen, on tietysti hyvä kysymys. Itse koen kaikki Call of Dutyt kertakäyttöviihteenä, koska en moninpelistä jaksa innostua. Jos pelin hankkii, kuten varsin moni niin tekee, pelkästään moninpeliä varten, riittää sisältöä niin pitkään kuin servereillä riittää pelaajia.