"Ihan kohta saan haulikon?"

Dead Island panostaa lähitaisteluun, mutta toivon kipinä hoiti mielenterveyttäni. "Kohta ammun zombeja, zombeja, pelin tekijät, ääninäyttelijät, itseni, lal lal laa."

Pidän itseäni kärsivällisenä ja motivoituneena pelaajana. Olen melkein läpäissyt Fallout: New Vegasin ilman väkivaltaa. Olennainen ero tuon urakan ja Dead Islandin välillä on se, että New Vegas antaa kontrolloida hahmoa koko ajan.

Pelit ovat heh heh. Elämä on huh huh. Zombiet ovat hui. Jos zombeja olisi olemassa, elämä olisi tuskallista. Leffat ovat hieno tapa tutkia tuskaa. Yleisö haukkoo henkeään, kun paholainen lyö haavoittuvaista sankaria niin, että hän lentää selälleen! Mutta teepä peli, jossa sankari voi hengästyä, jossa sankarista pidellään kiinni ja jossa sankari toistuvasti kaatuu, jolloin hän vääntäytyy raihnaisesti ylös - ja kuolee - kuten viimeksi minuutti sitten. Silloin fantasioin hyödyttömän pääsi irroittamisesta haulikolla.



Selviytymiskauhupeli saa olla hitusen "liian vaikea", jotta jännitys virittyy huippuunsa ja pelaaja tuntee toisinaan helpotusta tyydytyksen ohella. En aio väittää, että Dead Island on liian vaikea, sillä Dead Island on turhauttavan helppo.

Dead Island sopii pelaajille, jotka eivät selviäisi Super Marion ensimmäisestä maailmasta. Mitä ihmettä? Sitä, että vaikka tilanteet ovat kinkkisiä kuin vaikeustasoilla Insane tai Very Hard muissa peleissä, et voi kuolla. Tavallaan voit kuolla. Synnyt kuitenkin heti takaisin kuten moninpeleissä. Dead Island oli vähällä saada minut itkemään, mutta hups, hutaisin sen läpi. No problem.

Kuoleminen jopa kannattaa. Kovassakin paikassa ehdit tappaa yhden zombien ennen hengästymistä ja kuolemaa. Älä ole ahne. Älä stressaa. Tapa se yksi. Ja kuole. Olisi sulaa hulluutta perääntyä ja etsiä energiajuomia ja katsella ylipitkä animaatio aina, kun yksi palkki elinvoimaa palautuu. Zombiet voivat yllättää ja tappaa täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevan sankarin kirjaimellisesti sekunnissa. Uudestisyntyessäsi saat yleensä jatkaa samoilta sijoilta. Varsin usein synnyt "tulevaisuuteen": usein jopa pahimman haasteen ohi. Silloin hymyilyttää.

Lähitaistelu on uskomattoman sekavaa ja nihkeää sähellystä. Zombiet kirkuvat raivostuttavasti juostessaan pelaajan vaivatta kiinni: joskus jopa toistensa ja suljettujen ovien läpi. Yksinäinen zombie kuolee vaivatta siten, että potkaiset sen kumoon ja tallaat kallon murskaksi. Ryhmässä zombiet ovat ryhmä Jason Voorheeseja. Yritäpä hakata Jason hengiltä melalla. No joo, tarkoitus on hankkia 3 000 rahan lihakirves ja tuunata sitä, kunhan löysit ohjeet ja tarvikkeet. Kovassa käytössä uusin superase hajoaa - hupsista - heti. Tavoitellesssan realismia Dead Island menee liian pitkälle joka kiesuksen käänteessä.

Ensimmäisen persoonan lähitaistelupelit ovat harvinaisia. Olisiko syynä se, että toisin kuin oikeassa elämässä, et voi aistia asioita ympärilläsi ja reagoida niihin? Dead Islandin sankari on putkinäköinen, puolikuuro, kauttaaltaan puutunut, spaghettiraajainen lasileuka. Olisi ollut fiksua laittaa peliin Move-tuki, niin edes sen saisi päättää itse, milloin olet liian väsynyt puolustaaksesi henkeäsi. Uhraan lampaan kriitikkojen suojeluspyhimykselle siitä hyvästä, että erikoisin ominaisuus on vapaaehtoinen: pelata voi Die by the Sword -tyylillä. Ensin siirrät tatin yhteen nurkkaan ja sitten lyöt heilauttamalla sitä toiseen nurkkaan. Kamalaa. Eeppisen hirveää.



Surullista, että perusidea on lupaava. Uudet Falloutit, Dead Rising ja Left 4 Dead kohtaavat toisensa. Zombieiden valtaamalla melko nätillä saarella saa pääjuonen sivussa seikkailla ja suorittaa sivutehtäviä. Neljästä uhoajasta valitaan oma avatar, jota kehitetään toimintaroolipelien kevyessä hengessä. Nettikaverit voivat miehittää muut roolit, mikä selittää kuolemissysteemin ja senkin, miksi tilanteet potkivat päähän yksinäistä.

Sisältö on niin yksitoikkoista MacGuffinien noutamista ja kuin paskat housussa vaappuvien aku ankkojen saattamista, että kesken olisin jättänyt, elleivät superaseilla räiskivät karpaasit olisi tulleet apuun. Täydellistä ei ollut tämäkään, mutta tälle farssille osasin nauraa. Koin tarinan töksähtelevänä ja käsittämättömänä, ja osasyy on se, että liittolaiset kelasivat keskusteluja ohi, suorittivat juonitehtäviä puolestani ja örisivät "Ääh skip this fucking shit" välinäytösten aikana. Rukoile, että apurit ovat yhteistyöhaluisia ja järjissään. Tärkeä ajoneuvo saattaa lähteä väärään suuntaan. Molotovin cocktail saattaa osua avuliaasti naamaasi.

Löydettyäni pistoolin laukesin minuuteissa ja masennuin yhä syvemmin. Lopulta tulivoimaa löytyy riittämiin. Tällöin Dead Island muuttuu tavalliseksi toimintapeliksi, jonka suunnitteluvirheet ja lukuisat bugit ovat annettavissa anteeksi. Tekstuurit latautuvat naurettavan hitaasti. Lavasteisiin jumiuduin kerran pysyvästi. Toisinaan tarina jumiutui. Eräs hetki oli toistettavissa ja tutkittavissa: jos kuolet tietyssä kohtaa, synnyt oven taakse, eikä ovea voi avata, ennen kuin tapat hirviöt sen toisella puolella. Seuraavalle suljetulle alueelle voi edetä, mutta tarina on kiistattomasti lukossa. Jos peli korvaisi ainoan automaattisen tallennuksen vastaavassa tilanteessa, antaisin minimiarvosanan, mutta peruuttamattomasti bugit eivät matkaani kaataneet. Kuulemma pahemmin on käynyt toisille.



Monesti olen tahtonut filmata itseäni pelaamassa. Kuvauksellinen tilanne: jyräilen zombeja autolla, kun huomaan, että zombiet ovat saartaneet viattoman, joka parkuu apua. Useimmissa peleissä säntäisin apuun kieli keskellä suuta silmiä räpyttelemättä. Kun tilanne tuli eteen Dead Islandissa, olin niin turhautunut, että karjaisin tunteella "haista sinä paska saatana!" ja jatkoin kaahaamista kohti seuraavaa pakollista kohdetta. Ainuttakaan vaikeaa tai pelottavaa hetkeä en kokenut: jatkuva kompurointi, takaliston kourinta ja kuolemat ilman ennakkovaroitusta ovat agorafobisia kärsimyksiä. Rasittavimpien ensimmäisten tuntien aikana kiroilin kurkkuni käheäksi. Väkinäisemmässä ulostehyytelössä en usein ole uinut.

Ymmärrän silti täysin, mikäli kaverin kanssa alusta saakka vuorovaikuttava pitää tästä: niin tätä on tarkoitus pelata. Ymmärrän täysin, mikäli PC:llä pelaava modaajamies aloittaa haulikon kanssa ja viihtyy siinä missä muidenkin tusinaräiskintöjen äärellä. Naapurini eivät tästä perin armeliaasta tuomiosta uskaltaisi valittaa.