Tuorein sisältö

Medal of Honor: Airborne

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Sotapelit, Toimintapelit
Pelaajia: 1-12
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Electronic Arts
Julkaisija: Electronic Arts
Julkaisupäivä: 07.09.2007
Pelin kotisivut
Matti Lintula

23.10.2007 klo 11.42 | Luettu: 11213 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Saappaat edellä sotaan
Liittoutuneiden C-47 Skytrain pörisee Euroopan taivaalla. Pian ilmatorjunta alkaa jauhaa saattuetta palasiksi. Vihollishävittäjien luodit viuhuvat äkkiä ahtaalta tuntuvan kuljetuskoneen ulkopuolella. Punainen valo vaihtuu vihreäksi ja laskuvarjojääkärit syöksyvät yksitellen koneesta taivaalle. Kaukaa maasta kuuluu taistelun ääniä. Tummemman usvan keskeltä alkaa häämöttää vihreä merkinantosavu ja laskuvarjoa ohjataan kiireesti kohti turvavyöhykettä. Kun saappaankärjet koskettavat maata, alkaa jälleen kerran yhden miehen taistelu kohti kolmannen valtakunnan tuhoa.

La bomba siciliano, tutti frutti


Peli alkaa Italian maihinnoususta vuonna 1943. Ensimmäisenä laskeutumispaikkana on pieni sisilialaiskylä, jonka valloituksen jälkeen matka jatkuu Ranskan ja Hollannin kautta Saksaan, maailman suurimpaan laskuvarjojoukkojen hyökkäykseen. Päähenkilönä häärii Boyd Travers, mies joka ei koskaan kuole lopullisesti. Kun herrasta henki irtoaa, tiputetaan lentokoneesta uusi Boyd Travers, joka jatkaa edellisen Boyd Traversin tehtävää siitä, mihin Boyd Travers jäi. Laskuvarjolla uudelleen taistelutantereelle saapuminen tuo mielenkiintoista vaihtelua peliin. Laskeutua voi vapaasti joko turvavyöhykkeelle tai vaikka suoraan vihollisen keskelle, mikäli machoramboilu tuntuu kyseisellä hetkellä oikealta vaihtoehdolta. Myös talojen päälle voi pudottautua ja katolta käsin jakaa julmaa kuolemaa kiikarikiväärin avulla.

Maa kutsuu, kuuntelen


Kentät perustuvat pääasiassa putkijuoksuun, jossa yhden osatehtävän suorittaminen vaatii kartan johonkin kulmaan etenemisen, kohteen tuhoamisen ja siirtymisen kujia pitkin kohti seuraavaa nurkkaa. Teoriassa kartalla voi liikkua varsin vapaasti ja kierrellä ympäri maita ja mantuja, mutta käytännössä käsikirjoitetut tapahtumat ohjaavat pelaajaa melko suoraa polkua eteenpäin.

Taistelussa on mukana myös aika liuta muita jääkäreitä, joten yksin ei tarvitse nousta pahaa natsia vastaan. Osatehtävien suorituksen jälkeen oma joukkue on välillä jopa niin innokas jatkamaan matkaa kohti seuraavaa kohdetta, että unohtavat pelaajan tyystin jälkeensä. Varsin usein savun hälvettyä maailma on tyhjä ja hiljainen paikka, eikä kavereista näy saappaanjälkeäkään. Seurauksena pelaaja hortoilee hetken täysin eksyneenä ympäri kylää, tovereitaan etsien. Yleensä oma jengi löytyy jostakin näennäisen autiolta kujalta, tynnyreiden takaa kyykkimässä. Kun pelaaja pääsee paikalle ja astuu metrin omaa tiimiään edemmäs, pomppaavat kaikki Hitlerin toivot ovista ja ikkunoista esiin. Ilman pelaajaa maailmassa ei juurikaan mitään tapahdu ja todennäköisesti koko maailmansota olisi peruttu liian tylsänä, ellei Boyd Travers läsnäolollaan houkuttelisi pahimpia SS-miehiä kaapeista esiin.

Sota on hauskaa ja kaunista


Medal of Honor: Airborne on kaunis peli. Kylät ovat täynnä yksityiskohtia, lätäköt kiiltävät, taivaan täyttävät lentokonelaivueet. Uuden konsolisukupolven hienoimpiin graafisiin jippoihin kuuluu syväterävyyden esittäminen. Airbornessa tätä on hyödynnetty erityisen hyvin kiikarikiväärillä sihdatessa, jolloin katse tarkentuu varsin pienelle alueelle kerrallaan, muun maiseman pysyessä epäterävänä. Ominaisuus ei ole ärsyttävä, vaan luo mukavasti realismia ja ennen kaikkea tekee tähtäilystä mielenkiintoista, haastavaa ja näyttävää. Verta pelissä ei vuodateta, vaan lippaallisen luoteja rinnuksiinsa saaneet viholliset pomppaavat iloisesti räsynukkefyysikan avustamana lepäilemään mitä hauskimpiin asentoihin, vailla verinaarmuakaan.

Tykkien jylinä ja etäiset taistelun äänet kuuluvat jo tämän peligenren perusasioihin, eikä Airborne petä odotuksia. Peli ei tosin onnistu yllättämäänkään äänimaisemallaan, sillä mukana ovat jälleen kerran tunnelmamusiikit ja dramaattiset huudahdukset. Aseet paukkuvat niin kuin pitääkin ja muutenkin äänitehostepuoli on kunnossa. Lähestyvien vihollisten askelia voi jäädä kuuntelemaan, mistä on hyötyä etenkin moninpelissä.

Supernatseja ja leirielämää


Verkkopelissä amatööriräiskijää rokotetaan surutta. Luotia viuhuu moninpelissä korkeista torneista ja katoilta tappavalla tarkkuudella. Pian peliin kuitenkin pääsee mukaan, eikä pisteettömissä otteluissa pienen harjoittelun jälkeen jää enää pahastikaan muiden jalkoihin. Alun toistuvasta kuolinrumbasta huolimatta moninpeli on hauskaa. Tiimipeli harvoin toimii harrastajien taisteluissa, mutta sotiminen näyttää silti sotimiselta. Kunhan kellotorneihin leiriytyneet tarkka-ampujat on saatu ojennukseen, alkaa porukalla taisteleminen olla todella nautittavaa.

Jos ei moninpeli tuo genreen juurikaan uutta, yllättää yksinpeli tuttuun kaavaan tottuneita ainakin vähän. Kesken rattoisan sotimisen peliin ilmestyy mukaan supernatseja mustissa kaasunaamareissaan. Mitään kuun takaa tulleita tappajia eivät nämäkään germaanit edusta, ovatpahan vain julmetun kestäviä ja tuhovoimaisia kiusoja pelaajan reitillä. Vaikka pelaajahahmo ei kehitykään pelin edetessä, saa eri aseiden käytöstä kokemuspisteistä. Yhden tuliluikun kokemuspisteiden kerryttyä tarpeeksi palkitaan pelaaja esimerkiksi kiikaritähtäimellä, isommalla lippaalla tai vähemmän potkivalla rekyylillä. Loppupuolen vihollisiin saa kuitenkin päivitetyilläkin aseilla upottaa lippaallisen luoteja ennen kuolinkarjaisuja, mikä syö hieman parannusten tuomaa hyötyä.

V2.fi | Matti Lintula

Medal of Honor: Airborne (Xbox 360)

Laskuvarjojääkärin näkökulmasta seurattuna toinen maailmansota on avoimempi, näyttävän näköinen ja kokemuksena lyhyt.
  • Laskuvarjon tuoma vapaus
  • Vaikuttava ulkoasu
  • Piristävät supernatsit
  • Liian kestävät viholliset
  • Loppuu lyhyeen
  • Ei tuo tarpeeksi uutta maailmansotaan
< Crash of the Titans... Sega Rally... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

firece

Rekisteröitynyt 13.10.2007

24.10.2007 klo 14.20

Itse en ollut ihan tyytyväinen 3 syystä joista 2 mainitaankin arvostelussa. Liian kestävät viholliset ja lyhyys niitten lisäksi huonot äänet jäivät vähän harmittamaan.
lainaa
jeou

05.11.2014 klo 22.15

Lyhyyshän on tämän genren peleissä peruskauraa yksinpelin osalta. Moninpeli on se missä sotapelien pitkäikäisyys mitataan. Eikä niissä äänissäkään valittamista oikeastaan ole.. Saisivat kyllä tehdä Visceral gamesin päivittelemällä (BF:Hardline) frostbite pelimoottorilla Airborne 2:n. Ostaisin välittömästi kun alkaa nämä moderniin aikaan/tulevaisuuteen sijoittuvat sotapelit jo tympiä ja laskuvarjojääkärit on vähän käytetty teema peleissä. (Ainoastaan tämä ja Brothers in Arms tulee mieleen)
lainaa
Ari

27.05.2018 klo 20.36

Löysin pelin kirpputorilta vuosia sitten ja vasta kuukausi sitten aloitin kokeilemaan peliä, ihan vain yksin pelinä. Mukavalta vaikutti, mutta kyllä hymyilytti nuo osuvat arvostelut pelistä. Nuo tehonatsit ovat aika ärsyttäviä ja ne kyllä pilaavat tämän pelin mielekkyyden. Muuten peli on mielenkiintoinen, toki aivan liianlyhyt. Sekin oli hassua , että kun on tappanut kaikki viholliset ja tehnyt kaikki tehtävät, kenttä jatkuukin yllättäin ja jollain supernatseja vileisevällä loppuhuipentumalla.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova