Tunnustus: Dungeon Siege on minulle entuudestaan täysin koskematon pelisarja. Näin ollen tässä tekstissä en vertaa konsolilla testattua Dungeon Siegeä aiempiin PC:lle julkaistuihin ja kiitosta niittäneisiin toimintaroolipeleihin. Monelle konsolipelaajalle sarjan kolmas osa on ensimmäinen matka Ehbin miekkojen ja magian täyttämään kuningaskuntaan. Lähtökohta on tuttu ja turvallinen; pelaaja on suuri sankari, joka nousee vaikeuksista voittoon ja kansan rakastamaksi fantsuidoliksi.




Koska kyseessä on tutustuttamisosa konsolipelaajille, pitää heti alussa esitellä jotensakin massiivinen tarina tiiviisti ja dramaattisesti, jotta kaikki uudetkin miekanheiluttajat saadaan sinuiksi Ehbin historian kanssa. Valtakuntaa suojellut 10. legioona on tuhon partaalla ja todella yllättäen pelaajan pitäisi tehdä parhaansa legioonan palauttamiseksi entiseen loistoonsa. Hahmovaihtoehtoja on alussa neljä, joilla jokaisella on hieman erilainen tarinansa. Kolme valitsematta jäänyttä hahmoa tavataan kuitenkin pelin tiimellyksessä ja nämä saa mukaan seikkailijatiimiinsä taistelemaan pahansuopaa kuolleen kuninkaan tytärtä ja tämän tuhatpäistä avustajalaumaa vastaan.

Dungeon Siege III on moderni toimintaroolipeli, jonka juuret johtavat selvästi Diablo-nimiselle sylttytehtaalle. Vihollisia tulee yleensä ruudulle mahtuvissa laumoissa vastaan ja pelaaja sitten naputtelee hyökkäys- ja torjuntapainiketta piestäkseen vihollisaallon toisensa jälkeen manan majoille. Välillä vastaan tulee pääpahiksia, joiden kanssa taisteleminen onkin pelin mielenkiintoisinta antia, sillä näissä taisteluissa oikea taktiikka ratkaisee kaiken. Pelkällä rämpyttämisellä Dungeon Siege III:ssa ei pärjää edes Casual-vaikeustasolla. Haastetta on etenkin vähemmän genren pelejä pelanneelle, paikoin jopa turhautumiseen asti.

Turhautuminen taas johtuu osittain pelin tallennusjärjestelmästä, jossa pelin voi tallentaa ainoastaan sinne tänne ripotelluilla tallennuspisteillä. Kokematon luolastohakkaaja saakin taistella tiensä alkutaistelujen läpi uudestaan ja uudestaan. Tämä jos mikä opettaa taistelun alkeet kantapään kautta; iskujen torjuminen ja nopea liikkuminen ovat valttia. Tässä kohtaa PC-pelaajien kuuluu nauraa röhöttäen sille, miten konsolipelaajat eivät vain osaa ja kolumnistien taistella siitä, ovatko konsolit tyhmentäneet ihmisiä vai onko casual gamer sittenkin kuningas. Jätetään tämä loputon taistelu kuitenkin nyt toisille tantereille.




Alussa valitusta hahmosta riippuen pelityyli vaihtelee loitsimisen, loikkimisen ja miekkapainotteisen toiminnan välillä. Esimerkiksi miekkamies Lucas voi taistella yhden käden miekalla ja kilvellä tai kahden käden miekalla. Ensin mainittu toimii paremmin yksittäistä vihollista vastaan, kun pitkällä terällä taas voi lakaista isommankin lauman väkeä maahan varsin nopeasti. Lucasin ohella hahmovalikoimaan kuuluu jousella taisteleva Anjali, maagi Reinhart ja kiväärillä sekä haulikoilla sotiva Katarina. Hahmoluokissa ei siis ole mitään maata mullistavia uutuuksia, eikä luokkarajojen yli tapahtuvaa hahmokehitystäkään oikein suosita. Suutari pysyy lestissään läpi pelin.

Vaikka pelin pääpaino on taistelulla, ei tiukasti hahmon yläpuolella pysyttelevä kamera aina tue toiminnan sujuvuutta. Kamera ei käänny montaakaan astetta, joten pelaaja ei näe etenemäänsä polkua muutamaa metriä edemmäs. Vihollisten kohtaamisesta saa yleensä tietää jonkinlaisesta karjahduksesta hieman ennen kuin pahikset valuvat ruudun reunasta kohti pelaajaa. Etenkin ampuma-aseita käyttävät viholliset jäävät välillä pelaajalta piiloon, mikä aiheuttaa jonkin verran harmaita hiuksia.

Teknisesti peli on kaksijakoinen, taistelu on sinällään yksinkertaista, mutta erilaiset kehitys- ja varustevalikot voisivat olla viilatumpia. Nykypeleissä ei ole tapana opetella käyttöliittymän toimintoja, vaan keskittyä itse tarinaan ja toimintaan. Pelimoottori ei sekään istu aivan konsolikäyttöön, vaan keskiverrosta grafiikasta huolimatta ruudunpäivitys takkuaa aika ajoin. Taisteluissa ruudunpäivitysongelma ei vaivaa niin pahasti kuin ripeillä siirtymäpätkillä.




Mitään uutta Dungeon Siege III ei konsolien toimintaroolipelimarkkinoille tarjoa. Jos tunnet innostuvasti juuri Ehbin valtakunnasta, on tämä se oikea väline moisen himon tyydyttämiseen. Neljän hengen moninpelistä olisi mieluusti kirjoittanut ylistävän kappaleen, mutta valitettavasti päätön nettisekoilu ei anna yhtäkään syytä tähän. Pätkivä pelimoottori, keskinkertainen audiovisuaalinen anti ja yleinen latteus tekevät pelistä taatun meh-elämyksen. Dungeon Siege III ei ole huono tuotos, mutta Diablo teki tämän paremmin jo 15 vuotta sitten.