Kirby's Epic Yarn
Arvioitu: | Nintendo Wii |
Genre: | Tasohyppelypelit |
Pelaajia: | 1-2 |
Ikärajoitus: | 3 |
Kehittäjä: | HAL Laboratory |
Julkaisija: | Nintendo |
Julkaisupäivä: | 25.02.2011 |
Pelin kotisivut |
Meitä narutetaan
Kun ensimmäiset kuvat ja videopätkät Kirby’s Epic Yarnista ilmestyivät, olin myyty ja pitkä odotus kohti Suomen julkaisua alkoi. En sen kummemmin ole ollut Kirby-fani, mutta tasoloikkien suurkuluttaja kuitenkin ja pelin kekseliäs, iloinen ja värikäs graafinen ulosanti miellytti sarveiskalvojani siinä määrin, että pakkohan sitä oli päästä testaamaan. Kuukauden päivät peli on ollut nyt Wiini vakiovaruste ja sen perusteella Kirby’s Epic Yarn ei ole nimestään huolimatta kovinkaan eeppinen, mutta siitä huolimatta erinomaisen viihdyttävä paketti.
Sääliksi käy niitä, joiden mielestä pelaaminen on harmaanruskealla sotatantereella ruutia pureskellen tapahtuvaa adrenaliinia turskuvaa tappo-oopperaa. Maistuu minulle toisinaan moinenkin, mutta mieli pitää olla avoin myös pörröiselle, hellyttävälle, värikkäälle ja sadunomaiselle. Kaikki neljä adjektiivia kuvaavat mainiosti Kirbyn uusinta seikkailua.
Voin sieluni korvin kuvitella Jukka Virtasen kertomassa Pikku Kakkosen iltasadussa seuraavaa: Eräänä päivänä Kirby syö pahan Yin-Yarn velhon tomaatin, mistä velho ei ole mielissään. Siitä kostoksi velho imaisee vaaleanpunaisen ystävämme taikasukkaansa ja sitä kautta Patch Landiin, maailmaan, joka on tehty langasta ja kankaasta - ja hui ja oih - niin on nyt Kirbykin!
Osittain varmaankin siitä syystä, että peliä ei alkujaan suunniteltu Kirby-peliksi ja osittain loogisesti ajatellen sankarin uuden ulkomuodon vuoksi, Kirbyllä ei ole tuttuja imemisvoimiaan. Sen sijaan Kirby voi ruoskan tavoin käyttäytyvällä langanpätkällä purkaa narusta tehdyt viholliset heiteltäviksi lankakeriksi ja muuttua tason tarpeiden mukaan muun muassa tankiksi, paloautoksi tai vaikka ufoksi.
Peliä ohjastetaan perinteisen NES-ohjaimen tyyliin Wii-kapulaa poikittain kädessä pidellen ja liikeohjaus rajoittuu satunnaiseen kallisteluun. Vaikka kentistä löytyy monenmoista vipstaakia, salakäytävää, vihollista ja muuta tasoloikinnan pikkupulmaa tasaisella tahdilla, toimivat kontrollit ikiaikojen aikaisella Nintendovarmuudella. Vain harvoin väärästä suunnasta ja hypyn ajoituksen epäonnistumisesta voi syyttää jotakin muuta kuin itseään.
Langasta ja kankaasta on saatu rakennettua ilahduttavan mielikuvituksekkaasti kaikki perinteiset pelimaailmat, mm. vehreä luontokenttä, lumikenttä, laavakenttä, karkkikenttä ja scifikenttä. Välillä peli muuttuu sivuttain vieriväksi shoot’em’upiksi ja välillä Kirby saattaa olla paloauto, jonka pitää sammuttaa liekkejä, etteivät persukset pala. Monenlaista on keksitty ja ainoastaan yksi ärsyttää: joissain kohdin pitää Wiiohjaimella piirrellä alati etenevälle junalle kulkureittejä. Ohjaimen kääntäminen pitkittäin ja koko touhun hankaluus rikkoo muuten niin sujuvasti etenevää peliä.
Kirby ei voi kuolla ja vaikeustason määrittelee lähinnä se, kuinka täydellisesti haluaa kentät suorittaa. Sama kikka synnyttää myös ‘kerran vielä’ -koukun ja lisää pelin uudelleenpeluuarvoa sekä elinikää roppakaupalla. Epic Yarnin reippaaseen läpipeluuseen meni noin viisi tuntia, mutta silloin varsinaiset läpäisyprosentit sanoivatkin vain 51%. Esineitä keräilemällä , paremmin kentissä onnistumalla ja kyläläisten tehtäviä suorittamalla saa lisää pikkupelejä, lisää kenttiä ja lisää hupia.
Fluff-prinssi on se sankari, jonka piti alunperin olla koko Epic Yarnin tähti. Fluff on edelleen vahvasti mukana, sillä co-op -kaksinpelissä toinen pelaaja on vastuussa siniverisellä (tai -lankaisella) pelaamisesta. Useiden iltojen kokemuksen perusteella voin sanoa, että tämä se on taattu tapa viettää vapaapäivää muksunsa tai vaikka mielitiettynsä kanssa. Ei niinkään yllättäen kentistä irtoaa ekstraviihdettä kaksin pelattaessa, varsinkin kun koetetaan metsästää niitä muutamaa vielä kateissa olevaa esinettä.
Aloitin arvostelun hehkuttamalla pelin graafista antia. Kaksiulotteisesta luonteestaan huolimatta tai ehkä juuri sen ansiosta Kirby’s Epic Yarn on yksi Wiin kauneimpia pelejä. Sitä katselee mielellään suureltakin ruudulta ja kun animaatiotkin on tehty rakkaudella, ei näkymiä voi kuin ihastella. Sama pätee myös pelin musiikeihin, joita on tullut (poikani toimesta) kuunneltua myös paljon pelaamisen ulkopuolella, eivätkä ne ole vielä alkaneet ärsyttää. Toisinaan jotain pelin melodiaa tulee hyräiltyä ajellessa autolla töihin, eikä tähän ole moni peli kohdallani kyennyt.
Kirby kuuluu ehdottomasti tasoloikintojen kärkikastiin, mutta kaikesta huolimatta sitä vaivaa tietynlainen tasapaksuus ja liiallinenkin perinteisyys, minkä vuoksi pistemäärä ei kohoa yli 90:n. Lankamaailma tarjoaa tietyn määrän kekseliäitä kikkoja, mutta sen rajat tulevat nopeasti vastaan. Mario Galaxyissä oli paljon enemmän ideoita ja vaihtelevuutta ja joissain muissa tasoloikissa, vaikkapa erinomaisessa Ratchet & Clank: A Crack in Timessa, taas tarina vie mukanaan niin, että sen vuoksi haluaa pelata loppuun asti. Kirby’s Epic Yarnissa tähän yllytti vain keräilyaddiktio.
Älä himoitse lähimmäisesi taikatomaattia
Sääliksi käy niitä, joiden mielestä pelaaminen on harmaanruskealla sotatantereella ruutia pureskellen tapahtuvaa adrenaliinia turskuvaa tappo-oopperaa. Maistuu minulle toisinaan moinenkin, mutta mieli pitää olla avoin myös pörröiselle, hellyttävälle, värikkäälle ja sadunomaiselle. Kaikki neljä adjektiivia kuvaavat mainiosti Kirbyn uusinta seikkailua.
Voin sieluni korvin kuvitella Jukka Virtasen kertomassa Pikku Kakkosen iltasadussa seuraavaa: Eräänä päivänä Kirby syö pahan Yin-Yarn velhon tomaatin, mistä velho ei ole mielissään. Siitä kostoksi velho imaisee vaaleanpunaisen ystävämme taikasukkaansa ja sitä kautta Patch Landiin, maailmaan, joka on tehty langasta ja kankaasta - ja hui ja oih - niin on nyt Kirbykin!
Osittain varmaankin siitä syystä, että peliä ei alkujaan suunniteltu Kirby-peliksi ja osittain loogisesti ajatellen sankarin uuden ulkomuodon vuoksi, Kirbyllä ei ole tuttuja imemisvoimiaan. Sen sijaan Kirby voi ruoskan tavoin käyttäytyvällä langanpätkällä purkaa narusta tehdyt viholliset heiteltäviksi lankakeriksi ja muuttua tason tarpeiden mukaan muun muassa tankiksi, paloautoksi tai vaikka ufoksi.
Show me the ropes
Peliä ohjastetaan perinteisen NES-ohjaimen tyyliin Wii-kapulaa poikittain kädessä pidellen ja liikeohjaus rajoittuu satunnaiseen kallisteluun. Vaikka kentistä löytyy monenmoista vipstaakia, salakäytävää, vihollista ja muuta tasoloikinnan pikkupulmaa tasaisella tahdilla, toimivat kontrollit ikiaikojen aikaisella Nintendovarmuudella. Vain harvoin väärästä suunnasta ja hypyn ajoituksen epäonnistumisesta voi syyttää jotakin muuta kuin itseään.
Langasta ja kankaasta on saatu rakennettua ilahduttavan mielikuvituksekkaasti kaikki perinteiset pelimaailmat, mm. vehreä luontokenttä, lumikenttä, laavakenttä, karkkikenttä ja scifikenttä. Välillä peli muuttuu sivuttain vieriväksi shoot’em’upiksi ja välillä Kirby saattaa olla paloauto, jonka pitää sammuttaa liekkejä, etteivät persukset pala. Monenlaista on keksitty ja ainoastaan yksi ärsyttää: joissain kohdin pitää Wiiohjaimella piirrellä alati etenevälle junalle kulkureittejä. Ohjaimen kääntäminen pitkittäin ja koko touhun hankaluus rikkoo muuten niin sujuvasti etenevää peliä.
Kirby ei voi kuolla ja vaikeustason määrittelee lähinnä se, kuinka täydellisesti haluaa kentät suorittaa. Sama kikka synnyttää myös ‘kerran vielä’ -koukun ja lisää pelin uudelleenpeluuarvoa sekä elinikää roppakaupalla. Epic Yarnin reippaaseen läpipeluuseen meni noin viisi tuntia, mutta silloin varsinaiset läpäisyprosentit sanoivatkin vain 51%. Esineitä keräilemällä , paremmin kentissä onnistumalla ja kyläläisten tehtäviä suorittamalla saa lisää pikkupelejä, lisää kenttiä ja lisää hupia.
Kauniita kangastuksia
Fluff-prinssi on se sankari, jonka piti alunperin olla koko Epic Yarnin tähti. Fluff on edelleen vahvasti mukana, sillä co-op -kaksinpelissä toinen pelaaja on vastuussa siniverisellä (tai -lankaisella) pelaamisesta. Useiden iltojen kokemuksen perusteella voin sanoa, että tämä se on taattu tapa viettää vapaapäivää muksunsa tai vaikka mielitiettynsä kanssa. Ei niinkään yllättäen kentistä irtoaa ekstraviihdettä kaksin pelattaessa, varsinkin kun koetetaan metsästää niitä muutamaa vielä kateissa olevaa esinettä.
Aloitin arvostelun hehkuttamalla pelin graafista antia. Kaksiulotteisesta luonteestaan huolimatta tai ehkä juuri sen ansiosta Kirby’s Epic Yarn on yksi Wiin kauneimpia pelejä. Sitä katselee mielellään suureltakin ruudulta ja kun animaatiotkin on tehty rakkaudella, ei näkymiä voi kuin ihastella. Sama pätee myös pelin musiikeihin, joita on tullut (poikani toimesta) kuunneltua myös paljon pelaamisen ulkopuolella, eivätkä ne ole vielä alkaneet ärsyttää. Toisinaan jotain pelin melodiaa tulee hyräiltyä ajellessa autolla töihin, eikä tähän ole moni peli kohdallani kyennyt.
Kirby kuuluu ehdottomasti tasoloikintojen kärkikastiin, mutta kaikesta huolimatta sitä vaivaa tietynlainen tasapaksuus ja liiallinenkin perinteisyys, minkä vuoksi pistemäärä ei kohoa yli 90:n. Lankamaailma tarjoaa tietyn määrän kekseliäitä kikkoja, mutta sen rajat tulevat nopeasti vastaan. Mario Galaxyissä oli paljon enemmän ideoita ja vaihtelevuutta ja joissain muissa tasoloikissa, vaikkapa erinomaisessa Ratchet & Clank: A Crack in Timessa, taas tarina vie mukanaan niin, että sen vuoksi haluaa pelata loppuun asti. Kirby’s Epic Yarnissa tähän yllytti vain keräilyaddiktio.
Kirby's Epic Yarn (Nintendo Wii)
Värejä täynnä olevasta kangasmaailmasta löytyy ainoa Wii-tasoloikka, joka haastaa Marion.
- kaunis katsoa ja kuulla
- hauskaa ja laadukasta loikintaa
- koukuttavaa keräilyä kaksinkin
- peruspeli lyhyt, helpohko lipaisu
- enemmän innovaatiota olisi mahtunut
- kämpän koristelu turhaa touhua
Keskustelut (11 viestiä)
Rekisteröitynyt 26.09.2007
05.04.2011 klo 12.40
"Sama pätee myös pelin musiikeihin, joita on tullut (poikani toimesta) kuunneltua myös paljon pelaamisen ulkopuolella, eivätkä ne ole vielä alkaneet ärsyttää. Toisinaan jotain pelin melodiaa tulee hyräiltyä ajellessa autolla töihin, eikä tähän ole moni peli kohdallani kyennyt."
Onko mahdollista että vielä nykypeleissä on melodioita?! En edes muista koska viimeksi olisi jonkun pelin musiikki jäänyt päähän soimaan.
Crysis 2:n alkutunnari on kyllä aika hyvä.
Mutta pääasiassa varmaankin viimeisimmät melodiat on jostain ps1 tai gamecube pelistä...
05.04.2011 klo 19.34
Onko mahdollista että vielä nykypeleissä on melodioita?! En edes muista koska viimeksi olisi jonkun pelin musiikki jäänyt päähän soimaan.
Crysis 2:n alkutunnari on kyllä aika hyvä.
Mutta pääasiassa varmaankin viimeisimmät melodiat on jostain ps1 tai gamecube pelistä...
Wiin Muramasassa oli myös kauniit musiikit, pari harvinaisen tarttvaa kappaletta mukana. Civilization IV:ssä oli myös hienoja melodioita, vaikkei peli ihan uusinta uutta enää edustakkaan. Ja BIT.TRIP. -sarja on ollut komeaa kuultavaa, erityisesti .BEAT.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
05.04.2011 klo 22.17
Värejä täynnä olevasta kangasmaailmasta löytyy ainoa Wii-tasoloikka, joka haastaa Marion.
Ai, eikö DKCR kelpaa? :(
Rekisteröitynyt 29.07.2010
05.04.2011 klo 22.41
05.04.2011 klo 23.24
Värejä täynnä olevasta kangasmaailmasta löytyy ainoa Wii-tasoloikka, joka haastaa Marion.
Ai, eikö DKCR kelpaa? :(
06.04.2011 klo 06.59
Kirby vaikuttaa kuitenkin ihan varteenotettavalta ja mukavan leppoisalta tasoloikalta. Varmasti tulee hommattua jossain vaiheessa.
ennen kun äänet olivat köyhemmät peleissä oli musiikkien pakko olla melodisempia. Nykyään on tylsää taustahuminaa vaan kaikki. Ennen oli kaikki paremmin
Oh please.
06.04.2011 klo 10.21
ennen kun äänet olivat köyhemmät peleissä oli musiikkien pakko olla melodisempia. Nykyään on tylsää taustahuminaa vaan kaikki. Ennen oli kaikki paremmin
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
06.04.2011 klo 10.48
ennen kun äänet olivat köyhemmät peleissä oli musiikkien pakko olla melodisempia. Nykyään on tylsää taustahuminaa vaan kaikki. Ennen oli kaikki paremmin
06.04.2011 klo 11.59
ennen kun äänet olivat köyhemmät peleissä oli musiikkien pakko olla melodisempia. Nykyään on tylsää taustahuminaa vaan kaikki. Ennen oli kaikki paremmin
Tuo tuli kyllä niin todetuksi Tomb Raiderin kanssa. En ollut ennen pelannut TR2sta ja pelasin sen äskettäin. Vaikka noita melodioita oli vain muutama ja ne soivat suht harvoin niin ne olivat sata kertaa parempia tunnelmanluojia kuin mikään näissä uusissa Crystal Dynamicsin peleissä joissa sama LOTR tyyppinen musa soi jatkuvasti
Nykypeleistä Lost Odyssey taitaa olla ainoa jossa olen kuullut vain hyvää musiikkia
06.04.2011 klo 12.03
mitään kunnon peliä ei voi custom soundtrackien kanssa pelata
Rekisteröitynyt 29.11.2008
06.04.2011 klo 21.47