Ensimmäinen LittleBigPlanet oli jotain uutta pelimarkkinoilla. Toki pelieditoreja ja “pelintekopelejä” on nähty vuosikymmeniä, mutta ehkä ei koskaan ennen näin laadukkaasti ja helposti lähestyttävästi. Koska LBP:n peruspeli on tasoloikkaa, editointikin keskittyi lähinnä siihen uusien kenttien tekemiseen, vaikka yhteisö tekikin sillä kaikkea laskukoneista lähtien. Pelintekijän urasta haaveileva 7-vuotias poikani palasi LBP:n ääreen lähes viikoittain, kunnes kakkososa kilahti postiluukusta testattavaksi - enkä itsekään malttanut olla testailematta kaiken maailman virityksiä silloin tällöin. LBP2 antaa siihen entistä enemmän mahdollisuuksia.




Käytännössä tämä arvio täytyy jakaa kahteen osaan, koska editoriosasto on niin oma eläimensä. Aloitetaan varsinaisesta pelistä.

Heti aluksi täytyy sanoa, että LittleBigPlanetin maailma on yhä yhtä hurmaava, veikeä ja käsityöhenkinen, kuin ennenkin. Realistisen näköisistä pahvin-, kankaan ja muiden materiaalien palasista rakennetut kentät ovat inspiraatiota herättävän visuaalisia, mutta kuoren alla on lähes sama peli kuin ykkösosassakin. Toki mukana on uusia kikkoja ja enemmän kenttiä, mutta siltikin ne vilahtavat ohitse parissa päivässä. Pelaaminen toki kannattaa, jotta kerätyt materiaalit, tarrat ja esineet saa mukaansa omiin kenttäluomuksiin.

Suurin osa kentistä on alusta loppuun perinteistä tasoloikkaa, eikä edes kenttäsuunnittelultaan tai toteutukseltaan genren parhaimmistoa. Välillä tuntuu, että pelistudiolla on ollut niin sokea luotto tuotteeseensa, että kukaan ei ole huomannut, kun on menty siitä, mistä rima on... noh, melko matalalla. Onneksi LBP2:n muut ominaisuudet korvaavat tätä puutetta. Kontrollit, joista monet valittivat jo ykkösosan kanssa, ovat yhä yhtä lepsun lennokkaat kuin ennenkin ja niistä saa syyttää taas monia kuolemaan johtaneita harha-askelia.




Kaikki LBP2:n kentät voi pelata myös useamman pelaajan voimin ja jotkut niistä jopa vaativat sitä. Ennen kenttää saa valita, haluaako matkalle yksin vai satunnaisen verkkopelaajan kanssa ja kimppapeluu tuo tasoihin jonkin verran uudelleenpelausarvoa. Tosin sekin on aika satunnaista, haluaako se verkosta löytynyt kakkospelaaja oikeasti pelata, vai ei.

Tähän aiheeseen palaan vielä arvion toisella puoliskolla, mutta parasta antia Sackboyn seikkailuissa on se, että ne eivät (muiden kuin Media Moleculen tekemänä) koskaan lopu. Käyttäjät ovat tehneet ja jakaneet jo miljoonia tasoja, jotka ovat tietenkin hyvin vaihtelevia laadultaan, mutta mukana on myös huikean hauskoja ja omaperäisiä kenttiä. Media Moleculen paukut ovat menneet paketin kasaamiseen ja kenttäideointi on jätetty pelaajien huoleksi.

Graafisesti LBP2 on efekteineen ja varjostuksineen edeltäjäänsä hiotumpi ja pelimoottori jaksaa pyöritellä isompiakin kenttiä mukisematta. Musiikkivalikoima ei jäänyt muutamaa kappaletta lukuunottamatta niin herkästi päähän soimaan kuin ykkösosan iloiset melodiat ja mukana oli myös ränttätänttää, jonka halusi hiljentää. Jos mennään söpöllä ja iloisella linjalla, pysytään siinä, sanon minä.




“Not a platform game, but a platform for games”, on nerokas mainoslause, joka pitää sataprosenttisesti paikkansa. LittleBigPlanet 2:n editori käytännössä söpövisuaalinen ohjelmointikieli. Nyt en puhu mistään VisualBasicista, vaan oikeasta visuaalisuudesta. Kunhan editorin ääressä on istunut useampia iltoja tai viikkoja, saattaa hieman ohjelmointiinkin tutustunut käyttäjä huomata, että kaikki peruskomennot Sackboyn säkeistä löytyvät. On looppia, ehtolauseita, tekoälyä ja vähän monimutkaisempaakin rakennetta. Toki monia pelien perusasioita on helpotettu iskemällä ne sellaisenaan valittaviksi, mutta niinkuin aina, rajoitetut ympäristöt tuovat luovat nerot esiin.

Kun katselee käyttäjien kentistä parhaiksi äänestettyjä, ei voi kuin ihmetellä. Omaperäisimmät ja käytännössä jopa kaupallista laatua edustavat väkerrykset kallistuvat edelleen tasoloikkagenreen, mutta editorilla on saatu aikaiseksi myös klooneja lähes kaikista kuviteltavissa olevista peleistä. Oli kyse sitten avaruusräiskinnästä, roolipelaamisesta tai kart-ajelusta, kaikki on saatu aikaiseksi. Itse mietin pitkään, minkä tyyppisellä pelillä voisin itse alkaa testata editorin rajoja ja lopulta päädyin tekemään Angry Birds -tyylistä viritystä.

Siitä, mitä sain aikaiseksi, en tarjoa tässä videota, eikä sitä ole myöskään jaettuna LBP2:n pelaajille, sillä tekosyy, tekosyy ja tekosyy. Perusasetelmat sain kyllä aikaiseksi alta aikayksikön ja testailin eri vaihtoehtoja “linturitsaksi”, mutta vielä en keksinyt sellaista, mitä haluaisin esitellä oman olohuoneen ulkopuolelle. Kiireinen elämä rajoittaa kaikkiin editorin hienouksiin ja niiden yhdistelmiin perinpohjaisesti tutustumista, mutta olen silti lähestulkoon varma, että Angry Birds -kloonin tekeminen sillä on mahdollista. Ellei joku muu ole jo tehnytkin.


LBP2:n luontityökalun nimittäminen kenttäeditoriksi on sen halventamista. Media Moleculella on rakennettu hienoin pelintekotyökalu, jota konsoleilla on kuunaan nähty. Siihen on edelleen helppo päästä mukaan aloittelijana ja saada monenmoista aikaiseksi, mutta myös edistyneempi harrastelu tv-ruudun edessä eläville on täysin mahdollista. Hankala kuvitella, miten tästä voisi enää parantaa ilman, että lähestyttävyys siitä kärsii.

Tässä muutamia videoita LBP2:lla tehdyistä erityisyyksistä.









Osoitteessa http://lbp.me/ kannattaa käydä tutustumassa yhteisön tekeleisiin ennakkoon.

Editori ansaitsee 95 pistettä, mutta pelitilan kepeys vie lopullista pistesaldoa jonkun verran alaspäin. LBP2 on kaikin puolin parempi kuin edeltäjänsä, olisi se tosin voinut olla ehkä vielä piirun verran villimpikin - uutuuden viehätys useimmista ideoista on jo ehtinyt karista. Pelin mukana tulee bonuksena myös moninpelattava Sackboy’s Prehistoric Adventures, jossa yksi pelaaja avustaa muita Move-ohjaimella. Se on pirtsakka ja mukava lisä koko pakettiin. Eiköhän tämäkin jää PS3:ssa pyöritettävien pelien vakikalustoon.

Ps. Jaaha.