Tuorein sisältö

LittleBigPlanet 2

Arvioitu: Playstation 3
Genre: Tasohyppelypelit, Älypelit
Pelaajia: 1, co-op
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: Media Molecule
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Julkaisupäivä: 10.01.2011
Pelin kotisivut
Manu Pärssinen

28.02.2011 klo 11.29 | Luettu: 24447 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Entistäkin isompi pieni planeetta
Ensimmäinen LittleBigPlanet oli jotain uutta pelimarkkinoilla. Toki pelieditoreja ja “pelintekopelejä” on nähty vuosikymmeniä, mutta ehkä ei koskaan ennen näin laadukkaasti ja helposti lähestyttävästi. Koska LBP:n peruspeli on tasoloikkaa, editointikin keskittyi lähinnä siihen uusien kenttien tekemiseen, vaikka yhteisö tekikin sillä kaikkea laskukoneista lähtien. Pelintekijän urasta haaveileva 7-vuotias poikani palasi LBP:n ääreen lähes viikoittain, kunnes kakkososa kilahti postiluukusta testattavaksi - enkä itsekään malttanut olla testailematta kaiken maailman virityksiä silloin tällöin. LBP2 antaa siihen entistä enemmän mahdollisuuksia.

Säkkipojan suvereenimmat seikkailut



Käytännössä tämä arvio täytyy jakaa kahteen osaan, koska editoriosasto on niin oma eläimensä. Aloitetaan varsinaisesta pelistä.

Heti aluksi täytyy sanoa, että LittleBigPlanetin maailma on yhä yhtä hurmaava, veikeä ja käsityöhenkinen, kuin ennenkin. Realistisen näköisistä pahvin-, kankaan ja muiden materiaalien palasista rakennetut kentät ovat inspiraatiota herättävän visuaalisia, mutta kuoren alla on lähes sama peli kuin ykkösosassakin. Toki mukana on uusia kikkoja ja enemmän kenttiä, mutta siltikin ne vilahtavat ohitse parissa päivässä. Pelaaminen toki kannattaa, jotta kerätyt materiaalit, tarrat ja esineet saa mukaansa omiin kenttäluomuksiin.

Suurin osa kentistä on alusta loppuun perinteistä tasoloikkaa, eikä edes kenttäsuunnittelultaan tai toteutukseltaan genren parhaimmistoa. Välillä tuntuu, että pelistudiolla on ollut niin sokea luotto tuotteeseensa, että kukaan ei ole huomannut, kun on menty siitä, mistä rima on... noh, melko matalalla. Onneksi LBP2:n muut ominaisuudet korvaavat tätä puutetta. Kontrollit, joista monet valittivat jo ykkösosan kanssa, ovat yhä yhtä lepsun lennokkaat kuin ennenkin ja niistä saa syyttää taas monia kuolemaan johtaneita harha-askelia.

On millä mällätä



Kaikki LBP2:n kentät voi pelata myös useamman pelaajan voimin ja jotkut niistä jopa vaativat sitä. Ennen kenttää saa valita, haluaako matkalle yksin vai satunnaisen verkkopelaajan kanssa ja kimppapeluu tuo tasoihin jonkin verran uudelleenpelausarvoa. Tosin sekin on aika satunnaista, haluaako se verkosta löytynyt kakkospelaaja oikeasti pelata, vai ei.

Tähän aiheeseen palaan vielä arvion toisella puoliskolla, mutta parasta antia Sackboyn seikkailuissa on se, että ne eivät (muiden kuin Media Moleculen tekemänä) koskaan lopu. Käyttäjät ovat tehneet ja jakaneet jo miljoonia tasoja, jotka ovat tietenkin hyvin vaihtelevia laadultaan, mutta mukana on myös huikean hauskoja ja omaperäisiä kenttiä. Media Moleculen paukut ovat menneet paketin kasaamiseen ja kenttäideointi on jätetty pelaajien huoleksi.

Graafisesti LBP2 on efekteineen ja varjostuksineen edeltäjäänsä hiotumpi ja pelimoottori jaksaa pyöritellä isompiakin kenttiä mukisematta. Musiikkivalikoima ei jäänyt muutamaa kappaletta lukuunottamatta niin herkästi päähän soimaan kuin ykkösosan iloiset melodiat ja mukana oli myös ränttätänttää, jonka halusi hiljentää. Jos mennään söpöllä ja iloisella linjalla, pysytään siinä, sanon minä.

Runsaudensarven äärellä



“Not a platform game, but a platform for games”, on nerokas mainoslause, joka pitää sataprosenttisesti paikkansa. LittleBigPlanet 2:n editori käytännössä söpövisuaalinen ohjelmointikieli. Nyt en puhu mistään VisualBasicista, vaan oikeasta visuaalisuudesta. Kunhan editorin ääressä on istunut useampia iltoja tai viikkoja, saattaa hieman ohjelmointiinkin tutustunut käyttäjä huomata, että kaikki peruskomennot Sackboyn säkeistä löytyvät. On looppia, ehtolauseita, tekoälyä ja vähän monimutkaisempaakin rakennetta. Toki monia pelien perusasioita on helpotettu iskemällä ne sellaisenaan valittaviksi, mutta niinkuin aina, rajoitetut ympäristöt tuovat luovat nerot esiin.

Kun katselee käyttäjien kentistä parhaiksi äänestettyjä, ei voi kuin ihmetellä. Omaperäisimmät ja käytännössä jopa kaupallista laatua edustavat väkerrykset kallistuvat edelleen tasoloikkagenreen, mutta editorilla on saatu aikaiseksi myös klooneja lähes kaikista kuviteltavissa olevista peleistä. Oli kyse sitten avaruusräiskinnästä, roolipelaamisesta tai kart-ajelusta, kaikki on saatu aikaiseksi. Itse mietin pitkään, minkä tyyppisellä pelillä voisin itse alkaa testata editorin rajoja ja lopulta päädyin tekemään Angry Birds -tyylistä viritystä.

Siitä, mitä sain aikaiseksi, en tarjoa tässä videota, eikä sitä ole myöskään jaettuna LBP2:n pelaajille, sillä tekosyy, tekosyy ja tekosyy. Perusasetelmat sain kyllä aikaiseksi alta aikayksikön ja testailin eri vaihtoehtoja “linturitsaksi”, mutta vielä en keksinyt sellaista, mitä haluaisin esitellä oman olohuoneen ulkopuolelle. Kiireinen elämä rajoittaa kaikkiin editorin hienouksiin ja niiden yhdistelmiin perinpohjaisesti tutustumista, mutta olen silti lähestulkoon varma, että Angry Birds -kloonin tekeminen sillä on mahdollista. Ellei joku muu ole jo tehnytkin.


LBP2:n luontityökalun nimittäminen kenttäeditoriksi on sen halventamista. Media Moleculella on rakennettu hienoin pelintekotyökalu, jota konsoleilla on kuunaan nähty. Siihen on edelleen helppo päästä mukaan aloittelijana ja saada monenmoista aikaiseksi, mutta myös edistyneempi harrastelu tv-ruudun edessä eläville on täysin mahdollista. Hankala kuvitella, miten tästä voisi enää parantaa ilman, että lähestyttävyys siitä kärsii.

Tässä muutamia videoita LBP2:lla tehdyistä erityisyyksistä.









Osoitteessa http://lbp.me/ kannattaa käydä tutustumassa yhteisön tekeleisiin ennakkoon.

Editori ansaitsee 95 pistettä, mutta pelitilan kepeys vie lopullista pistesaldoa jonkun verran alaspäin. LBP2 on kaikin puolin parempi kuin edeltäjänsä, olisi se tosin voinut olla ehkä vielä piirun verran villimpikin - uutuuden viehätys useimmista ideoista on jo ehtinyt karista. Pelin mukana tulee bonuksena myös moninpelattava Sackboy’s Prehistoric Adventures, jossa yksi pelaaja avustaa muita Move-ohjaimella. Se on pirtsakka ja mukava lisä koko pakettiin. Eiköhän tämäkin jää PS3:ssa pyöritettävien pelien vakikalustoon.

Ps. Jaaha.


V2.fi | Manu Pärssinen

LittleBigPlanet 2 (Playstation 3)

LittleBigPlanet 2 petraa edeltäjästään varsinkin pelintekotyökaluna ja tarjoaa luoville väkertelijöille tekemistä kuukausiksi.
  • inspiroiva maailma
  • uskomaton pelieditori
  • yhteisön tekemä sisältö
  • tasoloikka ei loksauta leukaa
  • muiden tekemät kentät niin hienoja, että omat tekeleet masentavat
< Magicka... Ghost Trick: Phantom... >

Keskustelut (12 viestiä)

manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.02.2011 klo 12.01 1 tykkää tästä

Tässä vielä esimerkki siitä, ettei kaiken tarvitse näyttää LBP-maailmalta, vaan editorilla saa aikaiseksi vaikka uskollisia retroiluita:

http://www.youtube.com/watch?v=ivOP3Jhu_ms
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.02.2011 klo 12.05

Jos joku ihmettelee ristiriitaa sen välilä että "Kaikin puolin parempi kuin edeltäjänsä" ja kuitenkin pistemäärä on laskenut 95:stä 91:een, on syy juurikin siinä, että n. 80% kaikesta nähtiin jo ykkösessä. Jos joku nyt kuitenkin miettii, ottaisiko kakkosen uutena vai ykkösen alelaarista, suosittelen tätä uudempaa lämpimästi.
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

28.02.2011 klo 13.38

Tuli viikonloppuna pelattua kakkososaa ensimmäistä kertaa ja voi kyllä sanoa, että ainoa exclusive-peli minkä takia Pleikkarin voisin jopa ostaa. Ykkönen oli rautainen, parasta samalla ruudulla pelattavaa moninpeliä mitä olen pelannut.

Ja olen manun kanssa kyllä samaa mieltä tuosta, että mieluummin maksaa parikymppiä enemmän uudesta kakkosesta, kuin alennetusta ykkösestä. Kuitenkin kakkosessa toimii ykkösenki kentät, mutta ei toisin päin. Jos opiskelijan budjetti olis yli 150 euroo kuukaudessa, niin ostaisin kyllä Pleikkarin ihan vaan LBP:n takia. Sit pitäis kyllä hommata niitä kavereitakin (netissähän tätä en suostuis pelaamaan, en sitte millään). :((
lainaa
Zx-4

Rekisteröitynyt 19.07.2007

28.02.2011 klo 14.05

Tämä on yksi niistä peleistä, joista aivan jokainen tuntemani henkilö on innostunut pienen esittelyn jälkeen. Moninpelin kautta on tullut niin monta mahtavaa pelikertaa parin korkkauksen kaverina.
Mutta todellakin, LBP2:sen yksinpeli tuntui liian hätiköidyltä eikä asioihin oltu tarpeeksi panostettu. Käytännössä yksinpeli vaikuttaakin vain esittelykierrokselta mitä tällä pelillä pystyy luomaan ja sitä MM varmana onkin hakenut takaa. Mutta tämä loppupelissä ei juuri haittaa, sillä netistä löytyy aivan käsittämättömän hauskoja väännöksiä.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

01.03.2011 klo 16.34

LBP on suorastaan perseestä, jos vertaa tähän kakkososaan. En halua palata sen pelin pariin enää ikinä. Se tuntuu sellaselta raakileelta nyt, kun on pelannut LBP2:sta montakymmentä tuntia.

Aivan mahtavaa kun voi vain helposti kutsua kaverin omaan podiin ja lähtä siitä vaikka jatkamaan kentän rakentelua. PS3:n paras moninpeli, ehdottomasti.

Tein aiemmin jo pienen revikan pelistä ja pasteen sen nyt tähän, jos jota kuta kiinnostaa:


LittleBigPlanet 2 (PS3)

LittleBigPlanet 2 on LittleBigPlanet 1 + monia lukuisia uudistuksia. Monet LBP2:n editorin asiat oli mahdollista toteuttaa myös LBP1:ssä, mutta se oli hyvin vaikeaa. Nyt kuka tahansa osaa tehdä monimutkaisiakin mekanismeja helposti ja lyhyessä ajassa. Uudet logiikkatyökalut, mikrosirut, sekvensserit, painovoiman hallinta, kaikkien esineiden ominaisuuksian vapaa muokkaaminen, musiikinsävellystyökalut ja monet muut lukuisat uudistukset ovat tärkeitä ja hyödyllisiä. LBP2:n editori on 10x niin hyvä kuin ensimmäisen osan. Se tekee jo pelistä ostamisen arvoisen.

Mutta sitten ne kentät, mitä editorilla saa aikaan. Vaikkei luominen kiinnostaisikaan paljoa, niin aina löytyy niitä valmiiat kenttiä pelattavaksi. Olen tähän mennessä kokeillut muun muassa avaruuslentelyä, lähes täydellistä Zelda-kopiota, Fallout-RPG:tä ja itsekin sain aikaiseksi osalti toimivan koripallokentän... Paljon on vielä tutkittavaa ja etsittävää. Ja kenttiä ilmestyy tietenkin koko ajan tiuhalla tahdilla yhteisöön ladattavaksi. Uudistetut ja helppokäyttöisemmät hakusuodattamet takaavat sen, että jos haluat pelata vain niitä laadukkaimpia tekeleitä, tulet niitä myös löytämään helposti.

Yksinpeli on ihan hyvä kerran läpipelattava tasoloikka. Tarina on myös parantunut, sillä nyt välinäytöksiä voi itse luoda, omaa puhettaan voi äänittää mikrofonilla ja LBP2:ssa debyyttinsä tekevät Sackbotit (ohjelmoitavat tekoälyn ohjaamat Sackboy-hahmot) voi luoda minkä näköiseksi tahansa. Lisäksi yksinpelin kentistä löytyy paljon kerättävää ja 100 % tekee mieli kerätä, jotta saa kaikki mahdolliset tavarat omaan käyttöönsä luodessaan omia vempaimia editorissa.

The more the merrier! Moninpeli toimii edelleen yhtä hyvin kuin aiemminkin. Moninpelatessa hupi kertoutuu pelaajien lukumäärällä ja yksinpelikentistä löytyy lukuisia neljä pelaajaa vaativia kohtia, joista saa extra-palkintokuplia. Valitettavasti verkon välityksellä pelattaessa homma ei toimi aivan yhtä hyvin: lagia esiintyy silloin tällöin ja joskus ruutuun lävähtää hetkeksi latausruutu. Välillä on jopa koko peli täytynyt lopettaa, kun Loading-ikkuna on alkanut välähdellä ruudussa loputtomasti ja peli etenee diashow'na. Sen sijaan suomalaisten kanssa verkkopeli toimi melko moitteetta, vaikka latausruutu kävi näkyvissä välillä. Toivottavasti tuleva päivitys korjaa kaikki nämä ongelmat.

Kokonaisuudessan LittleBigPlanet 2 on sellainen paketti, että tätä tulen pelaamaan vielä pitkään, luultavasti niin kauan kunnes LBP3 julkaistaan. LBP2 korvaa auttamatta nyt hyvin ontolta tuntuvan LBP1:n, sillä parannuksia on tullut joka osa-alueella: parantunut grafiikka, monipuolisemmat editointityökalut, paranneltu yhteisö ja hakuominaisuudet, sekä kolmiulotteisuutta on lisätty sivuttaissuunnissa liikkuvilla esineillä ja uusilla kameratyökaluilla. LittleBigPlanet 2 on vähintään yhtä hyvä kuin ensimmäinen osa ja koko tämän konsolisukupolven parhaimpia pelejä.

Pisteet: 96/100

----

Kirjoitin tämän joskus 2-3 viikkoa sitten ja mielipiteeni ei ole muuttunut tästä, tai oikeastaan ehkä jopa parempaan päin, että nyt kun editoriin on päässyt syvennin sisälle, voisin suoda pelille vaikka 97 pistettäkin...

Ja tuo arvostelu on ihan siltä pohjalta, että kuin LBP1:tä ei olisikaan. Tai no jos LBP:tä ei olis koskaan tullutkaan ja tämä kakkososa olis se LBP1, niin tässä olis kyllä pisteet sitten vielä lähempänä sataa. On se uutuudentunne ja -viehätys kuitenkin kadonnut jo LBP1:n myötä. Silloin koko peli oli uutta, nyt vain kakkososan uudistunut editori antaa jotain uutta.

Kaikin puolin PS3:n parhaimmistoa. Paras yksinoikeuspeli, mitä Pleikkarilla on. Jos otetaan kaikki pelit huomioon, niin heti GTA IV:n jälkeen PS3:n paras peli, period.
lainaa
Hmm

01.03.2011 klo 23.16

Ykkösen hommasin joskus PSP:lle eikä se kyllä sytyttänyt yhtään, en sitä koskaan jaksanut pelata loppuun. PS3-versiota joskus nelistään kaverilla hakattiin pienessä pöhnässä mutta onhan noita hauskempiakin pelejä illanistujaisiin. Enpä tuolta pohjalta ole kakkostakaan hankkimassa.
lainaa
Näin_tänään

02.03.2011 klo 13.04

Execta kirjoitti:

Kaikin puolin PS3:n parhaimmistoa. Paras yksinoikeuspeli, mitä Pleikkarilla on. Jos otetaan kaikki pelit huomioon, niin heti GTA IV:n jälkeen PS3:n paras peli, period.

Miksi piste? Kaikki kyllä tietävät että kyse on sinun ja vain sinun mielipiteestäsi joten miksi hakata jotain pistettä perään? Vai oletko vasta äsken oppinut sen jostain?
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

02.03.2011 klo 22.06

Näin_tänään kirjoitti:
Execta kirjoitti:

Kaikin puolin PS3:n parhaimmistoa. Paras yksinoikeuspeli, mitä Pleikkarilla on. Jos otetaan kaikki pelit huomioon, niin heti GTA IV:n jälkeen PS3:n paras peli, period.

Miksi piste? Kaikki kyllä tietävät että kyse on sinun ja vain sinun mielipiteestäsi joten miksi hakata jotain pistettä perään?...

Jotta saisit kysyä.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

02.03.2011 klo 22.24

Yhtään muuten kommentoimatta pelin laatua, nii sackboy on ehkä tekosymppiksin ja tympein hahmo mitä oon pitkään aikaan nähny suositussa pelissä. Ihan noin ulkonäöllisesti, en tiä pelistä itessää mitään. Eikä tämä nyt mikää "mua ärsyttää" avautuminen ole, ihmetelly vaan aina tuota sack boy hehkutusta ku se omaan silmään on lähinnä noh tylsä. Kaippa sillä on sit joku persoona, tierä häntä.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

02.03.2011 klo 23.25

perato kirjoitti:
Yhtään muuten kommentoimatta pelin laatua, nii sackboy on ehkä tekosymppiksin ja tympein hahmo mitä oon pitkään aikaan nähny suositussa pelissä. Ihan noin ulkonäöllisesti, en tiä pelistä itessää mitään. Eikä tämä nyt mikää "mua ärsyttää" avautuminen ole, ihmetelly vaan aina tuota sack boy hehkutusta ku se omaan silmään on lähinnä noh tylsä. Kaippa sillä on sit joku persoona, tierä häntä.

Sackboy'han on pelkkä "räsynukke", jonka voi pukea ihan millaiseksi sen haluaa. Pelissä rohkaistaankin luomaan oma hahmo, eikä että pelaisi vain tuolla "plain Sackboy":lla
lainaa
sdasadsad

05.03.2011 klo 20.31

Execta kirjoitti:
LBP on suorastaan perseestä, jos vertaa tähän kakkososaan

Kyllä se ykkönen oli paljo parempi ilmestyessään ku tämä kakkososa (ja minusta on edelleenkin). Ja koko toi sun arvostelu on kyllä ihan jostai syvältä.

BTW joko se sun "USKOMATON" GTA-kenttäs on valmis? ;)
lainaa
plääh

06.03.2011 klo 00.41

GTA4 on parempi? Plääh täähän on sit vaan ihan kiva peli eikä mikään jumalpeli (paitsi hypen osalta niinkuin GTAkin)
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova