Nykykäsityksen mukaan lopussa sotivat puhdas pahuus ja angstaileva hyvyys. DC:n universumissa psykopaatit, demonit ja bisnesmiehet murjovat Batmania ja Teräsmiestä. Kun epäpätevälle turvenuijalle on taas kryptoniittia syötetty, planeetta on menetetty. Pahisten pomo Lex Luthor unohti, että maa kiinnostaa Brainiacin tapaisia avaruusmörköjä, ja Terässpedellä oli arvoa maahanmuuttovirkailijana. Luthor pöllii Brainiacilta teknologiaa ja pakenee menneisyyteen laittaakseen uuden suunnitelman käytäntöön. Uusia superihmisiä sikiää kuin suomalaisia juhannuksena. Tulipa heistä tuhmia tai kilttejä, heidän on pysäytettävä Brainiac. Kustantaa 13 euroa kuussa olla yksi heistä.

DC Universe Online on massiivimoninpeli ja konsolimätkintä. Verrattuna peruspeleihin, sisältöä on ruhtinaallisesti. Ensimmäinen kuukausi kuuluu hintaan, eikä moni kauempaa jaksaisikaan. On silti olennaista miettiä, onko haussa tiivis toimintapeli, vai elämän tarkoitus.



Kuka tahdot olla? Päätä se etukäteen ja testaa roolipelin arvo roolipelinä. Minä tahdoin olla paha vilauttaja. Tämän universumin sankarit tunnetusti jauhavat auringon aliavaruuspakaroillaan, mutta kupsahtavat allergiaan, kun heille vaikka kissan karvoja vilauttaa.

Päädyin luomaan peikon, jolla on moukari, mutta supervoimina hämäävästi henkiset kyvyt (muita vaihtoehtoja ovat tuli, jää, luonto, magia ja vempaimet). Voimat jakautuvat kahteen kykypuuhun, henkisten kykyjen tapauksessa telekinesiaan ja illuusioihin. Ehkä illuusioita viljelevä peikko on "vilauttaja"? Kerrankin vilautin kaksi sankaria hengiltä migreenillä ja harhalla, jota voi vain harvoin käyttää. Voittajan fiilis oli sama, kuin jos olisin tunkenut vihreän tangon Teräsmieheen – sillä enhän minä oikeasti hyvin pelannut. Asian ydin lienee se, että samaan lopputulokseen oltaisiin päädytty millä tahansa tulimyrskyllä tai orjantappuratusauksella.

Hahmot ovat valopallosinkoja, jos ajatellaan sitä, miltä kohellus näyttää ja tuntuu. Henkisiin kykyihin kuuluu naamioitumista ja muuta erikoista, mutta ensimmäinen taito on hohtavien jättiläismäisten heittotähtien viskominen. Hahmolle valitaan myös liikkumistapa. Jos lennät, niin lennät, tai jos olet akrobaatti tai supernopea, niin silloin melkeinpä lennät. Tyylistä riippumatta pilvenpiirtäjään kipuaminen on rutiinia. Tasapainon tavoittelu tekee jengistä tasapaksua. Tasapainoa myös tarvitaan. Keskustelu kapulalla on kömpelöä ja vuorovaikutus sitä luokkaa, että jokaisen on kyettävä perusasioihin yksinään. Mikrofonien takana pihisevät lähinnä itäeurooppalaiset heliumtankit.

Allianssin ohella pomo valitaan. Illuusiopeikkoni hakeutui Mark Hamillin ääninäyttelemän Jokerin leiriin. Enpä tiedä, tunsinko itseni anarkistiseksi, vaikka Nalle Puhin Tiikeriltä kuulostava hu hu hjuu -heppu käski viritellä pommeja poliisiautoihin. Luthor ja Circe ovat pahisten toiset pääjehut ja heillekin ehdin heittää hanttihommia. Näyttelijöiden eliitti miellyttää korvaa, mutta yleensä peli kuulostaa innostuneelta kesäharjoittelijalta. Höpinät ovat sitä todellista sisältöä valtaosassa tehtäviä. Kokeilin alkutaipaletta kahdella mahdollisimman erilaisella hahmolla, eikä mikään muuttunut: mene tuonne, lyönti, lyönti, valopallo, lyönti, repliikki. Illuusiopeikolta vaaditaan ruumiillista työtä? Illuusiopeikko pöyristynyt.



Tahdoitpa vilkaista inventaariota, tai tuunata asuasi, tai selata saavutuksiasi, tai hankkiutua eroon heliumeista, tai jonottaa seuraavaan tiimitapahtumaan, kaikki löytyy tasan yhtä kätevästi takkuisesta valikkohelvetistä. Käppäily Gotham Cityssä tai Metropoliksessa on ongelmatonta, mutta koetapa opetella käyttämään karttaa ennen kuin hermot menevät. Kesti hetki tajuta, kuinka hyvin peli sarjakuvia mukailee. Sankareilla ja konnilla on yhteisiä kiinnostuksen kohteita, jotta satunnaisia kohtaamisia syntyy. Toisinaan liittoudutaan selkeiden tavoitteiden tähden.

Kaupungeissa vallitsee surrealistinen pysähtyneisyyden tila. Hahaa, tuhoan aidan ja hakkaan pollarit. Aita ilmestyy lähes heti takaisin – sinetöiden pakotien (tästä on haittaa vain tunnelmalle). Entäs ne lainvalvojat sitten? Jokeri käski hakata kymmenen poliisietsivää. Niitä ja muita kyttiä on tuolla. Tilanne tapaa olla se, ettei metsästettäviä kohteita edes ole riittävästi, mutta kunhan kulmilla pyörii, uusia ilmeentyy tyhjästä. Kenties Päiväni murmelina -meininki on välttämätön paha tällaisessa pelissä, mutta tilanne voisi nollautua hitusen hitaammin, jotta pelaaja tuntisi saavuttavansa – ei, vaan tekevänsä jotakin.

Suljettujen alueiden tehtävistä monet voi klaarata yksinään: muihin jonotetaan. Jonottamalla pääsee myös pelaamaan Batmanin ja Jokerin tapaisilla legendoilla. Sitä sopii miettiä, ovatko tehtävät yhtä viihdyttäviä kuin yksinkertaisissa ja selkeissä peleissä tyyliin Marvel Ultimate Alliance. Esimerkiksi, illuusiopeikkoni supernopeus mahdollistaa seinillä ja katossa juoksemisen. Kyvyn käyttäminen sisätiloissa on yhtä pelleilyä. Erään kerran loppupomo bugaili itsensä paikkaan, jonne en päässyt muuten, kuin juoksemalla pitkin kattoa kameran sekoillessa, pysähtymällä vaiston varassa ja lörpähtämällä alas kuin mätä omena. Mieleen tuli Doom, jossa käveltiin oven läpi huijauskoodilla, jos avainkorttia ei löytynyt.

On hilpeää siirtyä hypernopeuteen ja saada hengiltä raukka, joka yrittää karkuun supernopeudella. Tämä oli se hetki, kun tunsin ihan oikeasti reagoivani ihmisvastustajan tekemisiin. Kaikenlainen on mahdollista, paitsi motivoituminen, kun poukkoileva pingispallo hehkuu valotehosteita ja sitten kuolet. Kaikilla on kivipaperisakset. Vapaa viha ja rakkaus kaupunkiosioissa käy nopeasti tylsäksi. Jos joku tahtoo tutkia mielikuvituksettomia maisemia, lupaan että näkymätön seinä löytyy heti.



Olisin valmis vakaumuksellisesti roolipelaamaan vaikkapa tohvelisankaria nimeltä Lepakkomies, joka työkseen ahdistelee rekkalesbon näköisiä syöjättäriä ja on muuten täysin hyödytön. Jos mikrofoniin laulaisin, DC Universe Onlinen kulttuuri saattaisi reagoida suoritukseen kerran puolessa tunnissa repliikillä LOL. Tunnelma on kuollut. "Yhteisöllisyys" on lähinnä valikoihin piilotettu mahdollisuus.

On mainittu, että pelin esikuviin kuuluu erinomainen The Incredible Hulk: Ultimate Destruction. Katso traileri täältä. Myös DC Universe Onlinen pitäisi olla eeppinen, intensiivinen ja täynnä kutakin pelityyliä pukevia selkeitä ja palkitsevia ominaisuuksia. Kun pelaan illuusioiden mestaria, tahdon kieroilla ja pelätä, että apina tarttuu minua kurkusta ja viskaa kerrostalon seinään, tai mieluiten siitä läpi. Jos joudun odottamaan 15 sekuntia henkiinheräämistä Disco Stun minua nylkytettyä, en jaksa edes huokaista. DC Universe Online on näitä digitaalihuumeita, joissa jatkuva "saavuttaminen" on tärkeämpää kuin pelaaminen.

Yhtä kaikki, peli ei ole suutari. Hauskaa voi olla. Kun olet löytänyt ryhmän, joka saattaa tehdä muutakin kuin seisoa paikoillaan - perinteisen mätkintäseikkailun nettipelissä on jo kaadettu tasopomo tai kaksi.