Usko tai älä, mutta historia tuntee kuninkaan, jonka elämä ja teot kestävät kriittistä tarkastelua. Rikhard I Leijonamieli ja Saladin olivat hänen fanejaan, mutta koska he eivät olleet samaa mieltä siitä, onko kunkku kuningasten kuningas vai ainoastaan Jumalan sanansaattaja, he päättivät painia Jerusalemin seutuvilla. Enemmän ja vähemmän todenmukaisilla tarinoilla on sotaherroista paljon hyvääkin sanottavaa. Tiettävästi Rikhard ja Saladin kunnioittivat toisiaan jaloina vastustajina. Kutsutaan heitä sankareiksi.

Yllätyksetön strategiapeli Lionheart: Kings' Crusade perustuu löyhästi kolmanteen ristiretkeen, tai ristiretkiin yleisesti. Kun Rikhard on vallannut alueet, jotka joskus jo olivat kristittyjen omistuksessa, Saladin valtaa alueet takaisin muslimeille omassa kampanjassaan. Tarinaa ei vaivaksi asti ole, mutta onhan aiheessa imua ja tragikoomista viehätystä. Rauha ei ole lopullisesti laskeutunut Jerusalemiin tuhatta vuotta myöhemminkään, kuten lausutaan ohjaajan versiona mestarillisen Kingdom of Heavenin lopussa.



Tosiaikastrategiat. Ne olivat täysin ymmärrettävissä ja niin tyystin hallittavissa, että ne tuntuivat tökkäävän töpselin pelaajan keskushermostoon. Sitten niistä tuli kolmiulotteisia.

Total War -sarjaan tutustuneet aavistavat minkälainen peli on Lionheart. Komentaessaan monisataapäistä armeijaansa kolmiulotteisella kartalla, pelaaja taistelee ja taktikoi löytääkseen jotenkuten siedettävän kuvakulman. Sitten mietitään, minkä verran maasto-olosuhteet oikeasti taisteluun vaikuttavat. Jousiampujat kukkulan laella ovat tehokkaampia kuin jousiampujat rotkossa? Äsh, varminta on järjestää nuolisade. Kun jousiampujia on törkeän monta, se on varmaa se, ettei tietokone kehtaa komentaa vastaavaa armeijaa. Tällöin peliin jää vielä sen verran syvyyttä, että muut joukot on vietävä jousiampujien eteen, jos vihollinen yllättää hevosilla.

Lionheart käsittelee kuluneita kaavoja kohtalaisen tyydyttävästi. Ratsastajat kaatavat jousiampujia kuin keiloja ja jalkaväki harvenee nopsaan nuolisateessa. Kun jalkaväki kohtaa jalkaväkeä, mäiske kestää aikansa. Sanotaan vielä, että hevosmiehet eivät ole hintansa väärtejä, ellei niillä iske selustaan. Lionheartissa on muitakin yksiköitä ja ominaisuuksia, mutta käytännössä pelaaja komentaa lyöjiä ja ampujia ja halutessaan nelijalkaisia itseääntoistavissa taisteluissa. Joskus viritellään ansoja ja katapultteja. Muslimien kranaattimiehet ovat lähinnä marttyyriprikaatti, jos tantereella on jousi tai pari. On teoriassa fiksua värvätä keihäsmiehiä heppojen varalta, mutta sieltä siedettävästä kuvakulmasta käsin muurahaisten ja termiittien ero jää marginaaliseksi. Kalliit yksiköt ovat kalliita yksiköitä? Suosikaamme niitä budjetin rajoissa.

Tehtävästä toiseen joukot jatkavat palveluksessa keräten kokemus- ja kykypisteitä. Tallennusmahdollisuuden puute tehtävien aikana on yleensäkin tällaisten pelien aistikkaimpia ominaisuuksia. Jos mörssärimiekkailijat ovat tasolla 9, heillä on hyvät varusteet, heidät on loppuun saakka koulutettu ja ryhmään on palkattu kapteeni, parantaja ja moraalia nostava pappi, mörssäreiden kuolema riipaisee. Tehtävän voi aloittaa alusta, mutta eihän sitä aina viitsi. Henkilökohtainen suhde armeijaan muodostuu. Riippuen siitä miten valittu vaikeustaso puristaa, joukkoja on mahdollista hukata siihen tahtiin, että kampanja on aloitettava alusta.



Lionheart: Kings' Crusade on köyhä peli, mutta viihdyttävä hämäävänä ominaisuuskokoelmana. Tehtävien järjestyksen saa valita. Jos armeija on rapakunnossa, tehtävää voi helpottaa vaikkapa myrkyttämällä kaivot sopuhintaan, jolloin rapakunnossa on vihollinenkin. Tehtävien eli varsinaisen pelaamisen välille on ripoteltu riittävästi armeijan huoltoon liittyviä valintoja, jotta valinnat tuntuvat tärkeiltä. Kenties ei ole perusteltua laittaa pelaajaa virittelemään jokaista joukko-osastoa kuin roolipelin päähenkilöä, mutta viis perusteluista. Yksiköille voi valita jopa aktivoitavia kykyjä ja antaa erikoisjuomia. Tee päätös, että aktivoitavat kyvyt ovat hyödyllisiä ja kivoja, niin sovitaan että ne ovat. Yksittäiset säädöt ovat yhdentekeviä, mutta se on faktaa, että huippuunsa viritellyt eliittijoukot murskaavat tietokoneen ohjaamat tavikset.

Usko on yksi mitattavista turhakkeista. Uskon ansiosta taikaesineiden käyttö on realistista! Sankarit kuten Riku & Sal voivat kantaa pyhiä esineitä, jotka saattavat vaikkapa parantaa joukkojen moraalia. Kuten oikeastikin, jousiampuja masentuu ja lähtee kotiin saatuaan kavion kuvan otsaan. Muuttuuko mieli, jos kuningas heiluttaa vieressä Pyhän Yrjön suosikkiämpäriä? Mahdollisesti. Jos kuninkaalla on paljon Uskoa, tottahan hän tietää, mitä tehdä uskonnollisilla esineillä. Näin peli ainakin ohimennen mainitsee.

Muslimit tutkivat asioita teknologiapuuhun turvautuen. Kristityillä on käytännössä kiehtovampi nuoleskelujärjestelmä. Ennen useimpia tehtäviä Ranska, Rooma, paavi ja temppelinherrat esittävät mielipiteensä Leijonamielen tekemisistä. Mitä tahansa osapuolta pelaaja miellyttää, palkkioksi ropisee alennuksia, uusia yksiköitä ja sankareita, sekä muita etuja, kuten Uskoa. Liittolaisen valitseminen muuttaa monia tehtäviä, joten uudelleenpeluuarvo olisi erinomainen, jos tehtävillä olisi jotakin eroa käytännössäkin.

Yksi liittolainen ehdottaa nopeaa toimintaa, jottei vastustaja ehdi saada vahvistuksia... Toinen liittolainen ehdottaa hyökkäystä yön hämärässä. Perustaktiikalla ampujat, lyöjät & kärsivällisyys jyräsin armeijat vahvistuksineen päivineen, enkä aina hoksannut, keitä olivat ne vahvistukset. Pelasin enimmän aikaa normal-tasolla, joten en väitä peliä helpoksi: sanonpahan vain, että tasapaksua mättöä tehtävät ovat järjestään. Hard-taso ei tee ovelampaa tekoälystä, joka toisinaan seisoo nuolisateessa ja lähettää joukkoja teuraalle tipoittain.



Kauan sitten Dungeon Keeper ja ensimmäisen Xboxin Kingdom Under Fire: The Crusaders yhdistivät kolmiulotteisen strategiapelin mahdollisuuteen lähteä mätkimään vastustajia henkilökohtaisesti. Kuvittelin, että tämä on tulevaisuus tässä lajityypissä, jossa valmistaudutaan kohtaamisiin, joiden aikana pelaajalla ei ole paljoakaan tekemistä (toisin kuin kiihkeissä kaksiulotteisisa peleissä tyyliin StarCraft). Lionheart useimpien sisarustensa tavoin ei anna ensimmäistäkään syytä seurata tapahtumia ruohonjuuritasolla. Armeijat ovat massiivisia! Hahmomallit ovat yksityiskohtaisia! Samaa voi sanoa muurahaisterraariosta, mutta terraariot ovat siinä mielessä elämyksellisempiä, että naamansa voi työntää kiinni lasiin, eivätkä hevoset iske selustaan. Elokuvassa Braveheart – taipumaton William Wallace kykenee samaan aikaan johtamaan armeijaa ja käyttelemään miekkaa. Perse homeessa kolapullon edessä istuvan pelaajan pitäisi kyetä samaan.

Kokoonpanolla, jolla Fallout: New Vegas sekoili enemmän kuin useimmilla, Lionheartin versio 1.0 ei kaatunut kertaakaan. Häiritsevää keskeneräisyyttä esiintyi "vain" sen verran, ettei moninpeli ole vielä toiminnassa. Maailmalla juorutaan, että Lionheart on sietämättömän buginen. Mainitusta tallennussysteemistä johtuen varoituksen sanat ovat lihavoituja.