Onnistunut kilpailija Grand Theft Auto -sarjalle siintänee useammankin pelisuunnittelijan ja -julkaisijan unelmissa. Jos siihen saisi vielä yhdistettyä World of Warcraft -kokoluokan MMO-hysteriaa, saisi kerralla paketin, jolla elättäisi koko firmaa moneksi vuodeksi eteenpäin.

Eipä siis ihme, että Realtime Worldsin (Crackdown, osa porukasta myös GTA 1 ja Lemmings) pitkään kehitetty uutuus on vaikuttanut lupaavalta. Poliisit vastaan rosvot avoimessa maailmassa, tasokehitystä, runsaasti päivitettäviä aseita, paljon kustomointia - mikä voisi mennä vikaan?

Spoileri: monikin asia, ja suurin osa niistä myös menee.



Alunperin All Points Bulletin, joka jakaa nimensä paitsi poliisien etsintäkuulutuksen, myös Atarin hupaisan kolikkopeliklassikon kanssa, oli suunniteltu myös konsolipeliksi. Sittemmin syystä tai toisesta konsolit pudotettiin kyydistä ja jo ennestään venähtänyttä kehitystä jatkettiin PC-pelinä. Tervetullut ominaisuus sen sijaan oli, että kuukausimaksun lisäksi peliin tarjottiin myös mahdollisuutta maksaa käytetyn peliajan mukaan. Tietäen oman päivätyöni vaihtelevan luonteen tämä nosti APB:n heti oman MMO-odotuslistani kärkeen, onnistuinhan lyhyen WoW-urani aikana maksamaan kymmenen tunnin pelistä noin kolmen kuukauden peliajat.

Konsolitaustasta (ja pitkästä kehitysajasta) kertoo ehkä myös se, että pelin grafiikka ei ole PC-mittapuulla mitenkään äärimmäisen upeaa. Tämän hyöty on luonnollisesti se, että vähänkin modernimmalla PeliConeella saa latoa resoluutiota sekä herkkuja tauluun huoletta ilman ruudunpäivityksen kummempaa nikottelua. Silloinkin kun peli pätkii, kyse on useimmiten verkkoyhteyden ongelmista. Enemmän MMO:ita lypsänyt peliseura sanoi, että enginen yhtäläisyydet NCSoftin tuotteisiin voivat tuskin olla sattumaa.



Perusjuonen suhteen ei ole klisepussin antimia säästelty. Kun San Paron kaupungin rikollisuus lähti virkavallalta lapasista, päätettiin rationaalisesti antaa tavallisille ihmisille oikeus toimia poliiseina täysin valtuuksin. Näin syntyi kaksi toisiaan vastaan taistelevaa ryhmää - rikolliset ja Enforcer-nimellä tunnetut poliisintapaiset - ja samalla pelin perusasetelma: yritetään tehdä jotain tai estää muita tekemästä sitä samaa.

Perustason APB-sessio koostuu siis tehtävistä, joissa kuljetaan eri pisteiden välillä tekemässä jotain - useimmiten painamassa F-näppäintä, johon on sidottu kaikki kontekstikohtaiset erikoistoiminnot auton oven murtamisesta pomminpurkuun. Peliengine taas yrittää lähettää vastapuolen pelaajaa kiusaksi estämään tehtävän suorittamista. Tämä onkin pelin parasta antia, sillä oikeaa ihmistä vastaan pelaaminen on luonnollisesti n kertaa jännittävämpää kuin joka kerralla samoin toimivaa NPC-hahmoa vastaan taistelu. Kääntöpuolena on sitten se, että tehtävätyypit eivät oikein mitenkään voi olla yhtä monipuolisia kuin GTA-peleissä yleensä.

APB pyrkii erottumaan edukseen myös hyvin laajoilla muokkausominaisuuksilla. Siinä missä “Action Districtien” käyttäminen verottaa kallisarvoista peliaikaa, “Social Districtillä” saa roikkua ja jutustella ilmaiseksi vaikka kuinka. Sieltä löytyvät myös pelihahmon, vaatteiden, aseiden, autojen, graffititagien, tappomusiikkien jne. muokkauspisteet, ja parhaita tuotoksiaan voi yrittää myydä huutokaupassa.



Lähdin APB:n maailmaan aidosti innostuneena, sillä GTA:t johdannaisineen ovat aina olleet suosikkejani. Ensimmäinen ilta kului ihan tutustuessa maailmaan, hahmoa väsätessä ja täysin hyödyttömiksi osoittautuneita tutoriaaleja tehdessä. Lopulta pääsin mukaan toimintaankin.

Kun sitten olin ottanut ensimmäiset kuusi tuntia turpaani jatkuvasti kuin Counter-Strikessä ikään, päätin värvätä mukaani toimituksen PC- ja MMO-veteraani Juhon, ihan siltä varalta että en vaan osaa. Totesin olleeni vain osittain oikeassa, sillä kokenutkin PC-pelaaja puri nurmea kohtalaisen useasti. Opimmekin nopeasti, että APB ei ole tarkoitettu soolopelaajalle edes aluksi, etupäässä siksi, että pelin matchmaking-systeemi ei ole oikein mistään kotoisin. Jo aloitteleva pelaaja saa helposti vastaansa porukkaa, jolla on paremmat pyssyt - ja pyssyt sekä erilaiset päivitykset ratkaisevat taisteluiden lopputuloksen. Ryhmään pääseminen on onneksi kohtuullisen helppoa, mutta toinen juttu on sitten löytää porukka, joka osaa pelata yhteen. Tämän vuoksi pelikaveri on ainakin alkuun käytännössä vaatimus.



Huomioiden, että ajoneuvot ovat iso osa peliä, niiden ajomalli on vähintäänkin omalaatuinen. Ainakin poliisikokelaat saavat aluksi käyttöönsä niin uskomattoman raskaan, hitaan ja hyödyttömän auton irvikuvan, ettei sillä ajamisesta tule kuin paha mieli. Ohikulkijoilta voi toki lunastaa autoja käyttöönsä, mikä on hieman hidasta, tai sitten voi yrittää tiirikoida kadunvarsiin pysäköityjä autoja, mikä on todella hidasta. Panssariautot syttyvät tuleen laukauksista siinä missä muutkin ajoneuvot, autoon astuessaan menee vahingossa takapenkille istumaan ja näin edelleen.

Pelissä, jonka tärkein sisältö on ampuminen, on erikoista, että panokset loppuvat kesken näinkin usein, vaikka niitä omistaisi kuinka paljon tahansa. Ostettaessa ammukset nimittäin siirtyvät “Lockeriin”, josta niitä voi sitten muutaman sata kerrallaan siirtää mukaansa. Realismia toki, mutta huomioiden pelin muun sisällön tämän poistaminen ei ehkä olisi raunioittanut immersiota lopullisesti.

Samaan sarjaan kuuluu valitus siitä, että osumapisteitä ei ole. On melkoisen sama, röpöttääkö jalkoihin vai päähän, ja vähänkin tehottomammilla aseilla vastapuoleen saa lasettaa ihan järjettömiä ammusmääriä ennen kuin henki kirpoaa. Tämä motivoi kummasti etenkin siinä vaiheessa, kun vastassa on taas joku viidensadan pisteen supertaikuri, joka oneshottaa talon katolta kolmannen kerran peräkkäin.



Monet näistä murheista lievittyvät luonnollisesti siinä vaiheessa, kun on itse jaksanut jauhaa niin kauan, että saa käyttöönsä kunnon aseita ja oppii pelaamaan siten kuin pelimekaniikka vaatii - Quakesta tuttu siksakkaus ja hyppely tulituksen aikana on ensimmäinen vaatimus elossa pysymiselle. Valitettavasti vain endgame-content jättää huomattavasti toivomisen varaa... jopa siinä määrin, että sitä ei käytännössä ole. Luvassa on pelkästään tehtävien suorittamista vastapuolta vastaan. Näin jyrkkä oppimiskäyrä ei ole perusteltavissa pelille, joka ei sisällä sitten oikeastaan mitään sen kummempaa korkeammilla tasoilla.

Muutenkin likipitäen kaikesta käy murskaavalla tavalla ilmi, että peli on päästetty markkinoille täysin keskeneräisenä ja vailla testausta. Uudet pelaajat pakotetaan tekemään tutoriaaleja, joista ei ole mitään hyötyä, jonka jälkeen heidät heitetään keskelle täyttä rähinää ilman mitään mahdollisuutta parantaa kalustoaan tätä ennen. Luvassa on sarja kuolemia, jotka eivät kasvata juuri muuta kuin v-käyrää. Parhaiten tilannetta kuvaa district chatista bongaamani keskustelu, joka meni jotakuinkin näin:

Pelaaja 1:You know other games have a PvE portion you can use to improve your gear before you get into PvP
Pelaaja 2:This has it. It’s called eBay.

Tämä on hyvin valitettavaa, sillä APB:n konseptissa ei ole mitään periaatteellista vikaa. Jos matchmaking toimisi tai aloittelijat ohjattaisiin omalle alueelleen, jos ajomalli ei olisi lähinnä koominen, jos aseiden erot eivät olisi suorastaan naurettavia, jos pelissä olisi mielekästä endgame-contentia... tämä olisi hieman parempi kuin GTA IV:n ilmainen moninpeli. Nykyisellään Rockstarin pelin kylkiäinen on paremmin tasapainossa, hauskempi ja huomattavasti aloittelijaystävällisempi kuin RTW:n tuotos, josta pitäisi vielä maksaa erillistä peliaikamaksua. Se, että auton kylkeen saa kirjoiteltua kaikenlaista hassua ja että tappamalleen vastapelaajalle voi soittaa Bubble Bobblen tunnaria, ei oikein riitä tilannetta pelastamaan.

Valitettavasti ennustan siis APB:lle pikaista näivettymistä. Jos RTW:llä olisi mielenkiintoa tehdä siihen iso sisältöpäivitys, tasapainottaa aseita, parantaa matchmakingia ja korjata fysiikkaa, APB:stä saisi kohtalaisen räiskintäpelin yhdentekevillä MMO-ominaisuuksilla. Nykyisellään se ei palvele kuin kaikkein vannoutuneinta fanijoukkoaan.

Testikokoonpano: Core2Extreme 3,06 GHz, 4 Gt RAM, nVIDIA Quadro FX3700M 1 Gt, Windows Vista Business 64-bit