Sniper: Ghost Warrior ilmestyi kauppoihin kenties teemalleen sopivastikin aivan puskista. Tarkk'ampumisen ympärille keskittyvä sotapeli ei lähde haastamaan enemmän lähitoimintaan keskittyviä Modern Warfareja ja Battlefieldejä, vaan yrittää pysytellä vihollissotilaista kiikarinmitan päässä ja pää visusti piilossa. Puolalaisen City Interactiven tuotekatalogi kertoo karua kieltään yhtiön menneisyydestä, sillä listalta löytyy lähinnä täysin unohduksiin painuneita tai kammottavina muistettavia pelejä Crash Timesta Spy Hunterin uusintapainokseen. Tätä historiaa vasten pelko hiipii selässä niskanikamiin asti, mutta annetaan haamusotureille kuitenkin mahdollisuus todistaa, että suostakin voi löytyä kultasuoni.



Metsien miehet pitkine piippuineen ovat puolalaisesta valmistusperästään huolimatta vaihteeksi ja vähemmän yllättäen Yhdysvaltojen sotaväkeä. Maailmanpoliisi lähettää poikansa tällä kertaa fiktiivisen banaanivaltion uumeniin Isla Truenon saarelle. Latinalaisessa Amerikassa laitetaan pahan diktaattorin kätyrit nurin yksi toisensa jälkeen vallankumouksen nimeen. Tarina olisi ollut uskottava vielä 70-luvulla, mutta tänä päivänä pahat diktaattorit palmusaarillaan alkavat olla nähty, kuultu ja maan pinnalta kadonnut luonnonvara. Tarina on muutenkin varsin kökkö jopa sotapelien standardeilla mitattuna, eikä yllätyksiä, dramatiikkaa tai riemun kiljahduksia tunnu löytyvän kenttälapiolla kaivamallakaan.

Päähenkilöitä pelissä on modernisti kaksi. Sankareista pitkäpiippuisempi on tarkk'ampuja, joka vaanii vihollisiaan etäältä pensaiden ja rakennusten suojista. Tällä hahmolla tärkeintä on tietää minne luoti lentää kun liipasinta painetaan - yleensä aikaa lentoradan miettimiseen on reilusti, mikäli ei lähde ehdoin tahdoin sambaamaan suoraan vihollisleirin keskelle. Piilossa pysymistä helpottaa jo vanhoista Thief-peleistä tuttu piilomittari. Kun mittari nousee tappiin, on pelaaja havaittu ja luotisade alkaa. Luotisade voi alkaa kyllä aikaisemminkin, mikäli yksittäinen vihollinen pelaajan havaitsee, mutta nurkan taakse päästyä mittari laskee pian nollaan ja hämmentynyt latinosoturi jää pää pyörällä ihmettelemään Tequila-pöllyisiä vihollisnäkyjään, eikä suinkaan lähde sen järkevämmin etsimään nurkan taa kyyristynyttä pelaajaa.

Päähenkilöistä toinen kuuluu Delta Force -erikoisjoukkoihin ja niittaa vihollisensa lähietäisyydeltä, mutta teoriassa hipi hiljaa. Näissä tehtävissä tärkeintä onkin juuri vihollisten kiertäminen pusikoissa kontaten ja varjoissa pysyen. Viereen hissuksiin päästyään voi sitten puukolla puhkoa pahaa aavistamattoman Josén reikäjuustoksi vapaamman maailman nimeen. Idea Sniperissa on hyvä. Hiippailu- ja tarkk'ammuntapelit ovat harvassa ja Puolassa on osattu korostaa asioita, jotka muissa peleissä on unohdettu. Tällainen on esimerkiksi ampujan kiusana jatkuvasti vihmova tuuli, jonka mukana satojen metrien päähän ammuttu piskuinen, mutta tappava luoti saattaa lentää mihin tahansa Kuusamon ja New Yorkin välillä, mikäli tuulimittarin- ja etäisyydenlukutaito ei ole hallussa.



Metsään meneminen ei ole pelkästään hyvä asia Sniperin tapauksessa, vaikka teemasta näin voisi äkkiseltään päätellä. Metsään mennään siinä, että hyvin toteutettu kiikarikiväärillä tähtäily on kustu täysin pelimekaniikan ja pelisuunnittelun ongelmilla. Ilmeisesti tiimissä on huomattu, ettei kiikariin tihrustaminen ja varjoissa vaaniminen ole hauskaa kuin ensimmäiset 30 minuuttia, jonka jälkeen pelaaja nakataan sitten jo keskelle tulitaistelua vailla tietoakaan piilossa pysymisestä saati kaukolaukausten mahdollisuudesta. Eikä Sniper: Ghost Warrior todellakaan ole mikään Modern Warfare tai Battlefield kun meno yltyy kiivaammaksi. Viholliset ovat tyhmiä kuin vasemman jalan saappaat ja pelaaja voi välillä jäädä vain ihmettelemään edestakaisin hermostuneesti tepsuttavia sotilaita tai seinää vasten tärisemään jääviä tappokoneita.

Kenttien suunnitelussa mielikuvitus on ollut vain tiellä, joten muista sotapeleistä tuttuja huikeita maisemia ja mielenkiintoisia sijainteja vastaan Sniperilla loppuvat panokset heti alkuunsa. Ei Sniper kuitenkaan ruma peli ole - ympäristöt vain tuppaavat olemaan hieman yksitoikkoisia virtuaaliseen maailmanmatkailuun tottuneelle. Grafiikkaa voisi kehua jopa kauniiksi ja virtuaaliluonnossa kyhjöttämisessä on mukavaa tunnelmaa reaaliaikaisten varjojen langetessa vehreistä puista heiluvaan heinikkoon. Vesi on kristallinkirkasta ja hiekkateiltä tuuli nostaa välillä pientä pölyä ilmaan. Ei kyseessä mikään luontodokumentin heruttelunäkymä ole, mutta kyllä Sniperin maasto asiansa ajaa. Äänimaailma jää ehkä hieman grafiikan varjoon, vaikkei ääninäyttelyn laatu särje päätä, niin eipä aseiden äänetkään juuri lahkeita vapisuta. Musiikki on pelissä täysin taustakohinan roolissa, eikä esimerkiksi Infinity Wardin käyttämien orkestraalitykistysten tasolle ole varmasti yritettykään yltää.



Varoituksen sanana on mainittava Sniperin olevan tyhmästä tekoälystään huolimatta melko vaikea peli. Vaikeus korostuu, mikäli pelaajalla ei riitä maltti edetä pitkiäkin matkoja kyyryssä pitkin lehvistöä tai tähdätä todella huolellisesti - hutiosuma kun aiheuttaa usein hälytyksen. Toisaalta ripeyttäkin pitää löytyä, sillä vartijaparilta on napsautettava henget lähes samanaikaisesti, jottei pidempään elänyt ehdi hätääntyä ja hälyttää koko saarta pelaajan niskaan. Kiikaritähtäystä helpottaa helpoimmalla vaikeustasolla punainen piste, joka näyttää tähtäimessä sen, minne luoti oikeasti päätyy. Tämä syö ikävästi ideaa tuulen tuijottamiselta, mutta tekee pelin edes hitusen aloittelijaystävällisemmäksi. Toinen tähtäysapu on keskittymistila, jossa aika hidastuu hetkeksi ja pelaaja ehtii valita kumpaan vihollisen pupilliin kuulansa istuttaa. Kaukaa ammuttua päähän osuvaa laukausta esitellään vielä komealla luodin lentoa seuraavalla hidastuksella sekä ihmismielen alimpia viettejä tyydyttävällä verimössön tirskahduksella.

Sniperin ongelmana ei ole pelin idea, sillä ajatuksen tasolla tarkk'ampujasimulaattori toimii, mutta käytännössä peli on liian vaikea ja yksitoikkoinen upotakseen todella suureen yleisöön. Hardcore-pelaajille tuotteen laatu taas on liian alhainen, eikä kenties sotapelihistoriani erikoisin moninpeli juuri tilannetta pelasta. Jos normaaleissa räiskinnöissä camperit eli yhdessä paikassa kykkivät, etäältä muita ampuvat pelaajat ärsyttävät, kuvitelkaapa moninpeli, jossa kaikilla on kiikaritähtäimellä varustettu ase. Avain ottelun voittoon on istua yhdessä hyvässä piilossa ja täräytellä päättömästi kentillä juoksevat aloittelijat kohti jälleen yhtä uudelleensyntymää. Moninpeli on jopa niin hölmöä, että se on jo hauskaa vastapainoa monipuolisille, jatkuvaa liikkumista vaativille miljoonabudjettien verkkosotapeleille. Mikäli hyvästä yrityksestä jaettaisiin pisteitä, Sniper: Ghost Warrior ansaitsisi paikkansa vuoden pelilistoilla, mutta tällaisenaan peli kiitää arviolta luodinnopeudella suoraan kauppojen alelaareihin, josta sotapelifanaatikot voivatkin Sniperin suht turvallisin mielin poimia aikanaan testattavaksi.