Ghost Pirates of Vooju Island
Arvioitu: | Tietokonepelit |
Genre: | Seikkailupelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 12 |
Kehittäjä: | Autumn Moon Entertainment |
Julkaisija: | Dtp Entertainment |
Julkaisupäivä: | 19.02.2010 |
Pelin kotisivut |
Apinasaaren kummin kaima.
Kolmas Monkey Island on ainoa Monkey Island, jolle pumppuni sykkii, mutta yritän parantaa rytmihäiriön hankkimalla joskus ne uudet nätimmät versiot ensimmäisestä kahdesta. Bill Tiller osaltaan vastasi kolmannen Monkey Islandin mainiosta visuaalisesta ilmeestä, ja nyt hän on... kirjoittanut pelin Ghost Pirates of Vooju Island. En tiedä innostuisinko halvasta Leisure Suit Larry -kloonista, jonka on koodannut Al Lowen parturi. Toisaalta tämä fiktiivinen parturikin oletettavasti rakastaisi kloonauksen kohdetta, eiväthän klassiset seikkailupelit ole rahasampoja. Ghost Pirates on klikkailuseikkailu ihmisiltä, jotka ymmärtävät hyvän päälle. Ghost Pirates tietää täsmälleen mitä se tahtoo olla, vaikkei se täysiverisesti sitä jotakin olekaan. Onnekseen tuote on sujuva olennaisimmilta osilta.
Sekä hätäinen että ylipitkä johdanto on esimakua siitä, miten ontuvasti tarina esitetään. (Ensimmäinen välinäytös oli viallisesta levystä kenties johtuen ainoa, jonka dialogi ei kuulostanut hip-hop-DJ:n miksaamalta, joten tarinan seuraamista vaikeutti sekin, että jouduin metsästämään sitä YouTubesta.)
Kuiva sovinisti pakanapappi Papa Doc, megaluokan riippurintoja kantava merirosvo Jane Starling ja lihava kokki Blue Belly ovat väärässä paikassa väärään aikaan. Heitä koijataan, heidät tapetaan. Papa Docin petollinen ex-muija on nostattanut zombiearmeijan synkkien suunnitelmiensa tueksi. Haamuiksi muuttuneen sankarikolmikon on saatava ruhonsa takaisin. Tämän jälkeen he voivat vaihtaa olomuotoa halutessaan, mistä ei saada aikaiseksi pelillistä sisältöä, sillä vaihdos on automaattinen. Päivää pelastaessaan aavepiraatit kohtaavat zombie- ja luurankopiraatteja ja tavallisia sellaisia. Kuka tietää, miksi voodoota kutsutaan voojuksi.
Ikivanhassa Day of the Tentaclessa useita sankareita käytettiin luovasti, viime vuoden Cevillessä taasen loogisesti. Marsun tunkeminen pakastimeen menneisyydessä ja sen sulattaminen tulevaisuudessa on luovuutta. Loogista on se, jos päähenkilöt auttavat toisiaan. Ghost Pirates pitää päähenkilöt visusti erillään välinäytöksiä lukuunottamatta. Aluksi tarjolla on kolme irrallista episodia läpäistäväksi halutussa järjestyksessä, sitten taas kolme ja sitten jotakin pientä. Päähenkilöt ovat telepaattisessa yhteydessä, mutta kun hemmot naljailevat toisilleen, tai kun Blue Belly flirttailee hinkkitelineen kanssa, tämä ei tunnu luontevalta edes videopelistandardeilla. Hahmot eivät missään vaiheessa alustavastikaan tutustu toisiinsa.
Läppää on vähemmän ja se on harvemmin hauskaa ja vähemmän anarkistista kuin LucasArtsin klassikoissa, mutta sävy on muuten sama. Keu keu. Parhaisiin ruutuihin on väsätty noin yksi toimiva visuaalinen vitsi. Ylimääräisten taustaobjektien klikkailu johtaa useammin kuiviin toteamuksiin, kuin kaksimieliseen kujeiluun. Paksulla aksentilla vääntävät ääninäyttelijät miellyttävät. Jos pääasiana pidetään pulmia, Ghost Pirates on pieni onnistuminen. Heti alkupuolella Papa Docin on pyyhittävä tieltään suolavana, koska suola on haamuille seinä. Ratkaisu on helppo, koska pelialue on pieni, mutta ratkaisuun liittyy kanojen liikuttelua riitaisten zombieiden vartioimilla kookospähkinöillä. Tehtävä on hauska suorittaa. Pulmat ovat sisäisesti uskottavia ja usein hymyilyttäviä.
Jos jäin hetkeksi jumiin, se johtui aina siitä, etteivät hahmot suostu tekemään tiettyjä asioita ennen hyvää syytä. Tämä on järkevää. Haastetta saisi kehittyä muistakin lähtökohdista. Tapahtumapaikat ovat ahtaita ja usein ruudun tapahtumat ratkeavat sen omilla esineillä. Silloin kun pelit tarjoavat laajan maailman, arvostelijat valittavat harhailusta ja lataustauoista, mutta laaja maailma on laaja maailma. Homma alkaa mennä säälittävyyden puolelle, kun papukaija on tainnutettava, sillä ei ole jano, mutta linnun vieressä seisovan viinipullon vieressä on suolapurkkikin.
Se, että monet tärkeät kiinteät kohteet ilmestyvät ikoneiksi inventaarioon, jolloin niihin voi nopeasti kokeilla uusia esineitä, on yksi kelpo parannus, jolla perinteisestä säätämisestä tehdään rennompaa. Esineiden ohella käyttää voi kättä, silmiä ja suuta. Käyttöliittymä ei tästä selkeämmäksi tule, mutta kaipaan kovasti sitä, kun pelaajan piti itse tietää vedelläänkö vai työnnelläänkö. Ymmärtääkseni näistä peleistä pitävät nykyään oldschool-karjut ja kasuaali-tytöt. Lakatkaa miellyttämästä jälkimmäisiä! Tehkää tällainen peli parserilla!
Ghost Pirates ei totisesti panosta ylimääräiseen kivaan. Typeriä ideoita harvemmin palkitaan palautteella. Jos esittelet esinettä tasoa banaani kumppanille ja sitä ei tarvitse esitellä, toverit mumisevat, että en kyllä yhtään tiedä mikä tuo on. Toisinaan peli on tahattoman koominen. Papa Doc jättää ruumiinsa todistetusti nälkäisen kissapedon viereen ja toteaa, että tässä on turvallista? Sitä luulisi, että tästä seuraa jotakin, mutta eipä tietenkään.
Kuten olen ennenkin saarnannut, se ei ole hyväksyttävää, ettei kaupallisesta tuotteesta saada aikaan tasaisen elokuvamaista elämystä päivinä, joina amatöörit hukuttavat internetin flash-animaatioihin ja machinimaan. Ghost Pirates esittää hyvän osan tapahtumista, mutta usein ruutu menee mustaksi ja tapahtuma oli sitten siinä kuten silloin, kun tällaista ensi kertaa pelasin. Taiteelliset intohimot on suunnattu tyylikkäisiin taustoihin, jotka ovat käsin maalattuja ja silmälle helliä yhtä seikkaa lukuunottamatta. Muutamia kertoja klikattavat kohteet sotkeutuvat taustaan. Tämän vuoksi käytin alusta saakka hätähousuille suunnattua nössötoimintoa, jolla kaikki mahdolliset klikkaukset osoitetaan selkeillä ikoneilla.
Nössöillenkin, lieviä ajatusvirheitä tekemällä, seikkailuun saa uppoamaan standardit 8 tuntia. Kun yritin 24 tuntia pelaamisen päätyttyä muistella mitä on tullut koettua, muistin paremmin mainitun Cevillen, jonka arvostelin vuosi sitten. Jotkut pelit ovat laatuaikaa, mutta oma arvonsa on näillä kivuttomilla ajan hukkaajillakin.
Tissit ehtivät jäädä mieleen
Kuiva sovinisti pakanapappi Papa Doc, megaluokan riippurintoja kantava merirosvo Jane Starling ja lihava kokki Blue Belly ovat väärässä paikassa väärään aikaan. Heitä koijataan, heidät tapetaan. Papa Docin petollinen ex-muija on nostattanut zombiearmeijan synkkien suunnitelmiensa tueksi. Haamuiksi muuttuneen sankarikolmikon on saatava ruhonsa takaisin. Tämän jälkeen he voivat vaihtaa olomuotoa halutessaan, mistä ei saada aikaiseksi pelillistä sisältöä, sillä vaihdos on automaattinen. Päivää pelastaessaan aavepiraatit kohtaavat zombie- ja luurankopiraatteja ja tavallisia sellaisia. Kuka tietää, miksi voodoota kutsutaan voojuksi.
Ikivanhassa Day of the Tentaclessa useita sankareita käytettiin luovasti, viime vuoden Cevillessä taasen loogisesti. Marsun tunkeminen pakastimeen menneisyydessä ja sen sulattaminen tulevaisuudessa on luovuutta. Loogista on se, jos päähenkilöt auttavat toisiaan. Ghost Pirates pitää päähenkilöt visusti erillään välinäytöksiä lukuunottamatta. Aluksi tarjolla on kolme irrallista episodia läpäistäväksi halutussa järjestyksessä, sitten taas kolme ja sitten jotakin pientä. Päähenkilöt ovat telepaattisessa yhteydessä, mutta kun hemmot naljailevat toisilleen, tai kun Blue Belly flirttailee hinkkitelineen kanssa, tämä ei tunnu luontevalta edes videopelistandardeilla. Hahmot eivät missään vaiheessa alustavastikaan tutustu toisiinsa.
Helppohan sitä on virnistellä
Jos jäin hetkeksi jumiin, se johtui aina siitä, etteivät hahmot suostu tekemään tiettyjä asioita ennen hyvää syytä. Tämä on järkevää. Haastetta saisi kehittyä muistakin lähtökohdista. Tapahtumapaikat ovat ahtaita ja usein ruudun tapahtumat ratkeavat sen omilla esineillä. Silloin kun pelit tarjoavat laajan maailman, arvostelijat valittavat harhailusta ja lataustauoista, mutta laaja maailma on laaja maailma. Homma alkaa mennä säälittävyyden puolelle, kun papukaija on tainnutettava, sillä ei ole jano, mutta linnun vieressä seisovan viinipullon vieressä on suolapurkkikin.
Tuossa on vitsi! Kertokaa se!
Ghost Pirates ei totisesti panosta ylimääräiseen kivaan. Typeriä ideoita harvemmin palkitaan palautteella. Jos esittelet esinettä tasoa banaani kumppanille ja sitä ei tarvitse esitellä, toverit mumisevat, että en kyllä yhtään tiedä mikä tuo on. Toisinaan peli on tahattoman koominen. Papa Doc jättää ruumiinsa todistetusti nälkäisen kissapedon viereen ja toteaa, että tässä on turvallista? Sitä luulisi, että tästä seuraa jotakin, mutta eipä tietenkään.
Huono näkyvyys tekee nössön
Nössöillenkin, lieviä ajatusvirheitä tekemällä, seikkailuun saa uppoamaan standardit 8 tuntia. Kun yritin 24 tuntia pelaamisen päätyttyä muistella mitä on tullut koettua, muistin paremmin mainitun Cevillen, jonka arvostelin vuosi sitten. Jotkut pelit ovat laatuaikaa, mutta oma arvonsa on näillä kivuttomilla ajan hukkaajillakin.
Ghost Pirates of Vooju Island (Tietokonepelit)
Sujuvaksi hiottu pikkuhauska klikkailuseikkailu ei tarjoa mitään kaupan päälle.
- Sopivan järkevät, sopivan oudot pulmat
- Nätit taustat
- Miellyttävät ääninäyttelijät
- Helppo
- Lyhyt
- Antiikkinen huonollakin tapaa
- Käyttämätön potentiaali
Keskustelut (1 viestiä)
14.07.2010 klo 23.44