Arcadehenkisten autopelien ystäviä on hemmoteltu tämän kesän kynnyksellä sekä Disneyn Split/Secondin että Bizarre Creationsin Blurin myötä. Allekirjoittanutkin on aina kuulunut siihen jengiin, jolle Gran Turismo ja Forza muuttuvat tylsyyden perikuviksi sillä hetkellä, kun pitää alkaa säätää auton teknisiä ominaisuuksia.

Jos on pelien kuten Burnout, OutRun ja Super Mario Kart ystävä, tarjoaa Blur parasta hupia vuosiin ja uudistaa siinä samalla koko arcadeautoilugenreä.



Blur on siis kilpa-ajoa aseiden kera oikeilla, lisensoiduilla autoilla. Idea kuulostaa autopelipuristien päässä varmasti heti älyvapaalta, mutta hieman oikeaan ajomalliin kallistuva katuajelu erilaisten erikoisvoimien kera tuo nopeasti hymyn huulille. Jos ei aivan aluksi, niin viimeistään siinä vaiheessa, kun pelaaja huomaa että tässä pelissä tarvitaan sen normaalin kart-ajelu-tuurin lisäksi myös ajotaitoa ja roima annos strategiaa.

Strategia syntyy siitä, että omaan autoon voi kerätä talteen kolme eri voimaa ja ne voi laukaista haluamassaan järjestyksessä, ja siitä, että voimat on siroteltu radalle aina samoihin kohtiin, sekä siitä, että vastapelureilla hallussa olevat voimat näkyvät autojen yläpuolella. Ajaessa täytyy alituiseen tehdä päätöksiä tilanteen mukaan siitä, mitkä erikoisaseet haluaa vielä säilyttää, kuinka kauan odottaa, ennen kuin poimii tietyn voiman eikä sen viereistä ja haluaako todella antaa vastapelurin ottaa ohjuksen ennen ohittamista. Mitä paremmin radan oppii, sitä paremmat mahdollisuudet on pärjätä, kun tietää täsmälleen, mistä mutkasta saa boostia, mistä miinan, mistä terveyttä ja niin edelleen.

Aseita voi käyttää myös monella tapaa: Miinat, pikkuammukset ja ohjukset voi vasemman tatin napautuksella ampua myös taaksepäin ja ohjuksilla, miinoilla sekä barge-räjäytyksellä voi torjua takapeilissä uhkaavasti lähestyviä shunt-ohjuksia. Nopeusboostin voi käyttää normaaliin kiihdytykseen, sen voi hyödyntää tehokkaampaan vastustajan kolarointiin tai jos sen laukaisee taaksepäin, saa aikaiseksi äkkipysäytyksen, josta on myös hyötyä. Kivi-paperi-sakset -asetelma on koko ajan ilmassa ja Bluria pelatessa aivot raksuttavat lähes samaa tahtia reaktionopeuden kanssa.



Uramoodissa päätarkoituksena on peitota yhdeksän kuskia, joilla kaikilla on omat vaatimuksensa siitä, mitä pelaajan tarvitsee tehdä, jotta heitä vastaan pääsisi kisaamaan. Peruskisatyyppejä ovat normaali kilpa-ajo, jossa taistellaan voitosta, destruction-kisa, jossa kerätään pisteitä ja lisäaikaa muita autoja ampumalla sekä armoton checkpoint-kisa, jossa aika tikittää kovaa vauhtia kohti nollaa ja jokainen boosti ja lisäsekunti pitää saada talteen. Helpoimpia ovat peruskisat, joista useimmiten selviää joko suvereenisti tai sitten hammasta purren uudelleen yrittämällä, kunnes AI-autot eivät onnistu räjäyttämään juuri ennen maaliviivaa.

Bizarren Project Gotham -pelisarja toi autopeleihin uudenlaisen koukun Kudos-tyylipisteiden keräilyn myötä ja Blurissa kerääminen on viety uudelle tasolle - sekä kerättävien palasten että koukuttavuuden kannalta. Fanien kerääminen vastaa lähiten tuttua Kudosta, sillä ajamalla hyvin, driftailemalla, osumalla vastustajiin ja suorittamalla radalle tiputeltuja fanihaasteita pelaaja kerää kannatusjoukkoja, jotka toimivat vähän samaan tyyliin kuin XP-pisteet roolipeleissä. Tietyn määrän jälkeen pelaajan taso nousee ja samalla saa uusia autoja valittavaksi.

Jotta kisan läpäisisi, on päästävä joko kolmen parhaan joukkoon tai ansaittava tietty määrä pisteitä. Kolmannesta sijasta saa kolme blur-palluraa, toisesta sijasta neljä ja voitosta viisi. Kun palluroita on kerännyt tarpeeksi, aukeaa uusi haastaja ja sen myötä joukkio uusia kisoja. Lisäpalluroita saa myös tietystä vaaditusta määrästä faneja sekä siitä, onko suorittanut Fan Runin, eli ajanut fanihaasteen, jossa pitää osua radalle sijoitettuihin portteihin.



Kerättävään kamaan kuuluvat siis fanit, niiden myötä levelit, blur-pisteet, niiden myötä uudet haastajat ja autot - mutta ei tässä vielä kaikki. Mikäli haluaa voittaa haastajan, pitää läpäistä kaikki tämän asettamat ehdot. Esimerkiksi Loose Cannon -nimisen tyypin kanssa kisaamaan päästäkseen pitää torjua 3 miinaa shieldillä, tuhota 8 vastustajan autoa kokonaan bolt-aseella, voittaa jokin kisa käyttämättä yhtään korjausta ja voittaa tietty kisa tietyllä autolla. Jotkut haasteet tulee suoritettua puolivahingossa, joidenkin saaminen voi viedä turhauttavia tunteja.

Haasteiden ja kisojen vaikeustaso tuntuu aaltoilevan paikoitellen turhankin jyrkästi, ja itselläni jäivät suorittamatta juurikin monet haastajien vaatimuksista. Kisat on jaettu myös autoluokkiin ja usein kävi niinkin, että kunhan jaksoi taistella itsensä seuraavalle tasolle, siellä odotti auto, jolla jokin aikasempi kisa muuttui sunnuntaiajeluksi. Blurin moninpelibetaan käytettyjen kymmenien tuntien sekä parinkymmenen yksinpelitunnin jälkeen olin varsin tyytyväinen suoritukseeni, jossa olen fanitasolla 20 ja 450:stä blur-pallurasta on kerättynä 250. Paljon olisi vielä tekemistä, mutta tässä vaiheessa touhu alkoi mennä puurtamisen puolelle - paitsi moninpelissä.

Moninpelissä pelaaja aloittaa taas kokemus/fanitasolta 0 ja pelin säännöt muuttuvat, kun vastassa onkin oikeita kuskeja. Tietenkin edelleen on etua siitä, että tuntee radat ja niillä sijaitsevat erikoisvoimat, mutta kokeneempien vastustajien kanssa kisapisteitä ei napsitakaan enää niin helposti. Kisat on jaettu 1-10 levelillä olevien pelaajien Driving School -kisoihin, Skirmish-kisoihin, Powered Up -kisoihin, Motor Mash -kisoihin, Team Racingiin ja niin edelleen. Lisää pelitiloja aukeaa, kun pelaaja etenee moninpeliurallaan. Peliseurasta ei ole koskaan ollut puutetta - viimeiset kaksi kuukautta on ollut aina helppo löytää kisoja ja moninpelikomponentti enemmän kuin tuplaa pelattavan määrän Blurissa. Kotisohvabonuksena Blurista löytyy myös neljän pelaajan split-screen-tila.



Pelatessani Blurin moninpeliä suurimmaksi ihastuksen aiheekseni nousi se, että vaikka olisi jäänyt viimeiseksi, usein ensimmäinen ajatus kilpailun jälkeen oli: "olipas hyvä kisa". Ajaessa oli aina hauskaa, eikä kilpakumppaneita voinut syyttää epäoikeudenmukaisuudesta, koska oli itse ollut ihan yhtä epäreilu ohjuksiensa ja miinojensa kanssa. Kertaakaan ei kuitenkaan kuulunut valitusta epäurheilijamaisuudesta, ei haukkuja brittiteineiltä, eikä kukaan poistunut raivon vallassa kesken pelin, vaan seuraavaa kisaa odotettiin heti innolla. Tällaista kohtaa verkkopeleissä nykyään niin harvoin, että pelkästään se nostaa Blurin pistesaldoa.

Koska pelaamisen riemu ja koukuttavuus on ykkösasia Blurissa, tuntuu melkein turhalta alkaa nipottaa siitä, ettei sen graafinen ulkoasu tipauttele leukoja. Toki kaikki pyörii sulavasti, mikä on oleellista, mutta varsinkin kisan alussa näytettävät maisemat näyttävät paikoitellen jopa surkeilta. Ajaessa yksityiskohtia tuntuu olevan enemmän - tai sitten niiden puutteeseen ei vain ehdi kiinnittää huomiota.

Blur on parasta arcademenoa sitten kolmannen Burnoutin ja jos ottaa retronruskeat lasit silmiltä, moninpelipuolella se vie myös Super Mario Kartia kuus-nolla. Se on keräilyaspekteineen yksinpelissä kiusoittelevan koukuttava, vaikka välillä myös turhauttava. Bizarre on ottanut kaiken, mitä se on oppinut vuosien varrella, hionut sen äärimmäisen pelattavaksi ja tehnyt oikeasti sen, mitä Blurin mainoksetkin lupaavat: isojen poikien kart-autoilun.