Olin tuskin ainoa, joka tuijotti PSP:n ensimmäisiä Metal Gear -pelejä epäuskon vallassa. Ensin mainostetaan, että Snake seikkailee Sonyn taskukoneella, ja sitten pelataan jotain taktista korttipeliä? Onko tämä olevinaan jotain huumoria? Yritin tosissani kirjoittaa arvostelua MG Acid 2:sta, mutta pelatessani peliä iltaisin sängyssä joko turhauduin, nukahdin tai molempia. Vaan nyt tarjolla on sentään semi-oikeaa MGS-toimintaa, kun Portable Ops saatiin Eurooppaankin.

Semi-oikeaa sikäli, että vieläkään kyseessä ei ole mikään juoneltaan eeppinen taistelu yli-inhimillisiä vihollisia vastaan. Enemmänkin Portable Ops on välinäytöksen omainen, aavistuksen taktinen hiiviskely pienellä saarella kylmän sodan vuosina. Tapahtumat sijoittuvat MGS 3:n jälkeen ja käynnistyvät siitä, kun Snake herää vankeudesta.

Ilmenee, että käärmemies on jäänyt sotilasvallankaappauksen jalkoihin, homma on osittain lavastettu hänen syykseen, eikä apua ole luvassa. On siis ryhdyttävä toimiin itse. Onneksi naapurisellistä löytyy vanha tuttu Roy Campbell ja saarelta kymmenittäin sotilaita, joiden maanpuolustustahto ei ole aivan huipussaan. Siispä omaa armeijaa rakentamaan.



Huomioiden PSP:n luonteen koneena, jolla pelataan usein pikapelejä matkustaessa tai muuten välipalana, on sotatoimet jaettu muutaman minuutin pituisiin tehtäviin eri saaren osissa. Poiketen aiemmista MGS:istä voi kentissä vierailla likimain vapaasti, kun ne on ensin kerran pelannut läpi. Tämä onkin tarpeen, sillä armeijan kasvattaminen on olennainen osa toimintaa, joten rekrytointikierroksilla pitää käydä tämän tästä.

Sinällään perustoiminta on erittäin tuttua ja toimivaa hiiviskelyä - sillä erotuksella, että hyvin pian alun jälkeen Snake ei ole oikeastaan enää mikään supersotilas vaan osa armeijaa. Perushiiviskelyyn kannattaa käyttää rivisolttuja, jotka eivät juuri herätä huomiota vihollisen keskuudessa liikkuessaan. Kentistä värvätyillä sotilailla on erikoistaitonsa - osa soveltuu vakoojiksi, osa on lääkintätiimiä ja osa poimii kentistä varusteita. Paljon aikaa kuluukin siihen, että tiimivalikon kautta järjestellään tulijoukkueet kohdilleen.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että välillä tulee miestappioita. Ruokaa on tarjolla jokseenkin niukalti, joten ajoittain tehtävä keskeytyy kun stamina-pisteet loppuvat. Kyseessä on kuitenkin vain ns. RPG-kuolema, eli pisteet ovat nollassa mutta hahmo edelleen hengissä. Tehtävä ei edes keskeydy, vaan heti voi vaihtaa toiseen hahmoon jolla jatkaa temmellystä. Snake on tietenkin poikkeus, jonka tapattaminen lopettaa koko pelin.



Pelin visuaalinen anti on laadukasta ja luonnoksenomaiset välinäytökset luovat tunnelmaa mukavasti. Puhettakin on mukana, vaikkakin vähäisesti. Kenttien grafiikka on jostain ykkös- ja kakkososien välistä (vähän kuin itse PSP:kin) - toisaalta liikkuminen on sulavaa, toisaalta olisi toivonut 6-kulmaisten autonrenkaiden jääneen jo 90-luvulle. Kontrollit pelaavat moitteettomasti, vaikka se toinen tatti ohjauksesta puuttuukin. Kotikonsoleilla Snakea ohjastanut tuntee olonsa kotoisaksi lähes välittömästi.

Näin neukkukrääsäfanina ilahdutti itänaapurin sotilaskaluston näkyminen pelissä: kentästä toiseen siirrytään aivan ZIL:iä muistuttavalla kuormurilla. Pienenä häiriötekijänä sen muhkean starttimoottorin äänen tilalle oli valittu jokin säälittävä perheauton käyntiin nitkutus. Myös pelin muussa tyylissä ja jopa sanastossa on käyty ostalgia-astialla; Snake on risupartoineen kuin paraskin Ché tai Fidel, ja aseveljet ovat luonnollisesti "tovereita".



Kyseessä on siis edelleen jotain muuta kuin se Metal Gear Solid, johon olemme tottuneet. Vaikka pelissä onkin selkeä juoni, ei se ole suinkaan samanlainen toden ja valheen rajoja venyttävä salaliittokuvio kuin sarjan varsinaisissa osissa. Itselleni tämä laskee pelin kiinnostavuutta huomattavasti. Jos pitäisin oikeasti hiiviskelystä, pelaisin Splinter Celliä. Ladatessani MGS:n odotan itse aina jotain elämää suurempaa, mutta MGS:PO on juuri sitä mitä nimi antaa ymmärtää - taskukokoisia operaatioita välipalaksi. Se ei ole missään nimessä huono peli, ja epäilemättä runsaslukuiset Snake-fanit nauttivat saadessaan kokea jälleen osan käärmemiehen historiasta, mutta PSP:n killer appiksi tästä ei ole.


Kiitos Tillulle arvostelukappaleen lainasta, ja pahoittelut että testaus venyi näin pitkään!