Mikäpä olisi näin kesähelteiden alettua mukavampi liikunnallinen kesäharrastus kuin ottaa skeittilauta kainaloon ja painua kaduille tekemään backflippejä ja hyppimään olliella katolta naapurin auton konepellille? Jos minulta kysytään, skeittipelit riittävät aivan hyvin tyydyttämään itsetuhoviettiäni kyseisen alan tiimoilta. EA:n Skate -sarja on kantanut rullalautapelien kiiltävintä kruunua jo sen verran pitkään, että menneen talven Tony Hawkia tuskin tarvitsee mainita enää sivulauseessakaan.



Skate 3 käynnistyy tutuksi tulleeseen tyyliin oikeiden skeittistarojen tähdittämällä introvideolla, jossa näyttää olevan tuotantoarvot varsin kohdallaan. Hyvin tehty raina on omiaan buustaamaan pelaajaa juuri oikeanlaiseen, rentoon skeittifiilikseen, joka on tavoitettu pelissä jälleen erinomaisesti - sortumatta yhtä rankasti kilpailevan sarjan henkilönpalvontaan. Alussa voi halutessaan pelata aiempaa selkeämmän opetusjakson, jossa perusliikkeet käydään todella näpsäkästi läpi.

Skate 3:n punaisena lankana on saada oman skeittilautabisneksen rattaat pyörimään. Suorittamalla ympäri kaupunkia levittyviä tehtäviä varsin vapaassa järjestyksessä voi ansaita ihan hulluna mainetta. Ja mitä enemmän pärstä näkyy alan lehtien sivuilla, sitä paremmin lautakauppa käy. Skate 3 ei edelleenkään onnistu innostamaan pelaajaa yrittämään parastaan. Useimmissa tehtävissä ylimääräisistä ponnisteluista ei ansaitse yhtään sen enempää urapisteitä, tai paremminkin myytyjä lautoja, kuin riman hädin tuskin ylittävistä suorituksista.

Suoritettavat tehtävät ovat pääosin tuttua kauraa - erilaisia temppuskaboja tähtiä vastaan, seuraa johtajaa -tyyppisiä mittelöitä, mäenlaskukisoja sekä tietysti vanhastaan tuttuja, parhaimmillaan hillittömiä Hall of Meat -tehtäviä, joissa tarkoituksena on tuottaa pelihahmolleen mahdollisimman vakavia vammoja. Viimeksi mainittujen joukkoon on eksynyt muutamia aivan tolkuttoman vaikeita tehtäviä, joiden suorittaminen vaatii huomattavan pitkää pinnaa sekä huomattavan määrän perstuntumaa aiheeseen. Hermoja kysyy myös se, että kiitos pelin bugien, aivan täydellisesti onnistuneet suorituksetkaan eivät aina ole pelin mielestä tarpeeksi oikeanlaisia. Myös muista tehtävämuodoista löytyy toki ajoittain niitä yksilöitä, jotka aiheuttavat aivokuoren sisälle punaisen hälytystilan. Toisessa ääripäässä ovat esimerkiksi sellaiset tehtävät, joissa tulee yksinkertaisesti seurata toista skeittaajaa tietyn maksimivälimatkan päässä. Tämä ei vaadi järin suurta (lue: minkäänlaista) henkistä ponnistelua. Temppuilusta ei ole mitään hyötyä, vaan pikemminkin haittaa, joten sen kun vain painelee menemään ja kerää pisteet pois kuleksimasta.



Sarjaan aiemmin tutustuneet muistanevat, että Skate 2 oli oikeastaan se peli, mitä ykkösen olisi pitänyt olla, jos pelintekijät olisivat saaneet vuoden lisäaikaa pelin toteuttamiseen. Mullistavia uudistuksia kakkosessa oli melko vähänlaisesti, mutta esimerkiksi mahdollisuus liikkua ilman lautaa, vaikkakin kankeasti, kasvatti pelin hauskuutta eksponentiaalisesti. Pieni viilailu ja viimeistely tekivät pelistä kuitenkin entistäkin viihdyttävämmän kokonaisuuden.

Kahden loppujen lopuksi varsin identtisen osan jälkeen Skate 3 tuntuu ihan suoraan sanottuna rahastukselta. Uusia ominaisuuksia saa nimittäin jälleen etsiä ihan tosissaan. Tarjolla on sentään kokonaan uusi kaupunki seikkailtavaksi, mutta riittääkö se yksin perustelemaan pelille uuden järjestysnumeron? Port Carverton on kyllä miellyttävän laaja, kolmesta eri pääalueesta koostuva kaupunki. Yliopistoalueen vaihtelevat pinnanmuodot ovat omiaan downhill-kisailuun ja muutenkin vauhdikkaaseen menoon. Downtownissa on vuorostaan pykälän verran tasaisempaa, mutta se ei estä tosiskeittaajaa keksimästä itselleen liki loputtomasti tekemistä. Teollisuusalue kivilouhoksineen tarjoaa industriaalimaisemia toden teolla. Kaupunkilaisten suhtautumista skeittaamiseen on viety ääripäästä toiseen. Rullalauta ei ole Port Carvertonissa mikään rikosväline, vaan suoranainen sankarin työkalu. Poliisit ja vartijat eivät jahtaa anarkistisia rullapojuja pamppu ojossa, vaan neuvovat kullannupuille parhaat skeittimestat. Myös ohikulkijat hurraavat hyvin onnistuneille tempuille.

Sanottakoon, että louhoksen ylimassiiviset hyppyrit vievät meininkiä pykälän verran semirealististen Tony Hawkien suuntaan. Tämän asian positiivisuus riippunee hieman pelaajasta. Itse ihastuin alunperin Skateen nimenomaan sen realistisuuden ja maanläheisyyden vuoksi. Maan läheisyys tuleekin tutuksi uuden hardcore-vaikeusasteen myötä. Tässä simumaisemmassa tilassa vauhdin saaminen on hitaampaa, hypyt matalampia ja temput vaikeampia. Jos pala nousi juuri kurkkuusi, älä huoli. Tarjolla on näet vastapainoksi easy-tila, jossa temput sujuvat huomattavasti helpommin, loikat ovat ilmavampia ja grindeissä on enemmän "imua". Helpoimmallakaan asetuksella monimutkaiset temppukombot eivät ole mitään läpihuutojuttuja ilman usean illan harjoittelua.

Pelin kontrollit ovat sen verran tuttua kauraa, että rullaattoriveteraanit tuntevat heti olonsa perin kotoisaksi. Eikä siitä sovi peliä moittia, sillä sulavat selkäydinkontrollit ovat aina olleet Skate-sarjan parasta antia. Oman skeittipuiston tekomahdollisuus, Create-A-Park, on tervetullut uudistus. Editorin toiminta on varsin ripeää ja loogista, joten huippuhauskojen temppuratojen rakentamisen tiellä on lähinnä oma mielikuvitus.

Hieman pistää ihmetyttämään, miksi bugittelevaa kävelyä ei ole saatu toimimaan juurikaan sen paremmin kuin edellisosassa. Edelleen ukko pysyy huomattavasti paremmin pystyssä laudan päällä kuin jalkapatikassa. Tekoälyn arvaamattomuus on niin ikään edelleen vahvasti läsnä. Vastustajat tuntuvat aika ajoin saavan aivan uskomattomia buusteja taitoihinsa, jolloin pelaajalle lyödään luu todella syvälle kurkkuun. Seuraavassa hetkessä tekoälytauno kompuroi kuitenkin omiin jalkoihinsa kolme kertaa peräjälkeen.

Grafiikka näyttää paikoitellen pykälää aiempaa vaisummalta. Hahmomallit näyttävät myös jotenkin savesta valetuilta. Toiselta kantilta tarkasteltuna ruudunpäivitys on selvästi sulavampaa kuin ennen. Audiopuoli on hoidettu jälleen oikein asianmukaisesti. Vanhan koulun hiphop-musiikin lisäksi kuullaan paljon myös hyvinkin muunlaista musiikkia. Loistavia biisivalintoja yhdistää lähinnä yleinen letkeys. Ääninäyttely kuulostaa ihastuttavan aidolta, ei niinkään ylinäytellyltä.



EA:n Black Box on luonut varsin miellyttävän skeittipelirungon. Vaikka ensivaikutelmani peliä kohtaan oli hieman pettynyt, koska ihan oikeita uudistuksia ei löytynyt, en asiaa usealta kantilta pohdittuani oikein pysty Skate 3:a mihinkään maanrakoon lyttäämään. Peli on kokonaisuutena yksinkertaisesti varsin mainio. Toisaalta, vaikka peliä on kehitetty hiljalleen jo vuosien ajan, ovat samat tietyt bugit ja ongelmat edelleen mukana, mikä nakertaa pelipaketin kulmaa kuin pieni jyrsijä ikään. En arvosta kolmososassa sitäkään, että yleistä fiilistä on viety enemmän mielikuvitusmaailman suuntaan. Se jos mikä rapistaa aiempien osien upeaa immersiota ihan toden teolla. Antamaani lopulliseen pistemäärään voi lisätä jokusen pisteen, jos pelisarjan aiemmat osat eivät ole ennestään tuttuja.