Trauma Center: Second Opinion
Arvioitu: | Nintendo Wii |
Genre: | Simulaatiot |
Pelaajia: | 1-2 |
Ikärajoitus: | 1 |
Kehittäjä: | Atlus |
Julkaisija: | Atlus |
Julkaisupäivä: | 26.07.2007 |
Pelin kotisivut |
Leikitäänkö lääkäriä?
Wiistä on monessa yhteydessä povattu niin pelimaailman piristäjää kuin suoranaista pelastajaakin, ja pelivalikoiman pikku hiljaa kasvaessa lupauksille näyttäisi olevan luvassa myös katetta. Mariota ja kumppaneita lukuun ottamatta jatko-osia ei Wiin pelihyllystä juurikaan löydy, kun taas varsin epätyypilliset aiheet ruuanlaitosta kuntoiluun, tai tässä tapauksessa tohtorointiin, tuntuvat hallitsevan katalogia. Puetaan siis enempiä ihmettelemättä maski naamalle, otetaan skalpelli käteen ja katsotaan mitä paketti pitää sisällään.
Trauma Center: Second Opinion on käytännössä uusilla grafiikoilla, pienillä muutoksilla ja bonustehtävillä höystetty versio DS:lle viime vuonna julkaistusta Trauma Center: Under the Knife -pelistä. Millintarkkoihin operaatioihin erinomaisesti soveltuvan kosketusnäytön ja stylus-kynän yhdistelmän vaihtuminen Wiin lähinnä valopistoolilla hosumista muistuttavaan ohjaukseen ehti ennakolta herättää lieviä epäilyksiä, mutta huoli osoittautui turhaksi. Kontrollit ovat erittäin toimivat ja liikkeentunnistuksen ansiosta monissa kohdin jopa paremmat, tai ainakin monipuolisemmat, kuin alkuperäisessä pelissä.
Monipuolisuutta löytyy myös tehtävistä. Peruskauraan kuuluvien kasvainten poistojen ohessa päästään välillä järjestelemään sirpaloituneita luita alkuperäiseen muotoonsa, operoimaan lentokoneessa turbulenssin aiheuttamaa tärinää vältellen ja eräässä tehtävässä jopa purkamaan pommia. Loppua kohden keskitytään puolestaan yhä enemmissä määrin bioterroristien vapauttaman superpöpön lukuisten mutaatioiden kitkemiseen, missä onkin yhdelle lääkärille usein urakkaa enemmän kuin tarpeeksi. Parin varsin kinkkisen operaation ohella joukkoon on eksynyt myös muutama turhan pitkä, useampia peräkkäisiä leikkauksia sisältävä tehtävä. Tallennusmahdollisuutta kesken operaation ei ole tarjolla, joten ajan loppuessa tai viikatemiehen viedessä potilaan mennessään on luvassa paluu lähtöruutuun. Pääasiassa tehtävät ovat kuitenkin mitaltaan inhimillisiä ja vaikeustasoakin voi vaihtaa tehtävien välillä milloin vain haluaa.
Työkaluja löytyy joka lähtöön. Pakollisen skalpellin lisäksi lääkärinlaukkuun on pakattu desinfioivaa salvaa, pinsetit, ultraäänilaite, laser, lääkeruiskuja, neula haavojen ompeluun, nesteiden poistoon tarkoitettu putki, suurennuslasi, defibrillaattori ja sideharsoa. Perusasiat työkalujen käytöstä opetetaan pelin alussa, mutta kertausta ei sen jälkeen juurikaan ole luvassa, joten omilleen jätetty noviisilääkäri saattaa joitain asioita joutua pelin edetessä pohtimaan pariinkin otteeseen. Tulos on kuitenkin tavallisesti se, että hetkellisen manailun jälkeen hävettää, kun ei noin yksinkertaista asiaa muistanut tai keksinyt.
Ohjaukseen käytetään sekä Wiimotea että Nunchukia. Nunchukin tatilla valitaan käytössä oleva työkalu ja operaatiot puolestaan hoituvat Wiimotella ruutua osoitellen. Liikkeentunnistusta hyödynnetään kaiken kaikkiaan kiitettävän monipuolisesti. Haavat esimerkiksi ommellaan valitsemalla neula, painamalla A-näppäintä ja sohimalla siksakkia harsittavan kohdan päällä. Pinseteillä puolestaan tartutaan kiinni painamalla yhtä aikaa sekä A- että B-nappia, jolloin otekin on hyvin samanlainen kuin oikeita pinsettejä käytettäessä, ja sydämen pysähtyessä taas defibrillaattorin padit painetaan potilaan rintaan kiinni työntämällä sekä Nunchukia että Wiimotea kohti tv-ruutua ja sähköä puolestaan annostellaan molempien ohjainten nappien oikea-aikaisella painelulla. Perustyökalujen lisäksi molemmilla pelin lääkäreistä on myös käytössään yksi erikoiskyky, jonka voi aktivoida tehtävän aikana vain kerran. Tämä tapahtuu painamalla kaksi nappia pohjaan samanaikaisesti ja piirtämällä ruudulle tähti, jonka seurauksena lääkäristä riippuen joko aika hidastuu tai hyvin hoidetut asiat, kuten haavojen ompeleminen, lisäävät potilaan elinvoimaa.
Ohjaustuntuma on kaiken kaikkiaan erinomaisen tarkka, eikä huteja synnytä kuin oma huolimattomuus. Harjoittelu palkitaan, sillä työkaluvalintojen ja tarvittavien liikkeiden tullessa selkäytimestä alkaa pelaaja todella tuntea olevansa ruudun tuolla puolen, kädet kyynärpäitä myöten potilaan sisuksissa. Jo kohtalaisen pitkäksi venähtäneen peliurani aikana en vastaavaa tunnetta ole kovin montaa kertaa päässyt kokemaan, minkä vuoksi onkin erittäin mielenkiintoista nähdä, millaisiin ulottuvuuksiin liikkeentunnistusta hyödyntävät pelit voivat tulevaisuudessa parhaimmillaan päästä.
Visuaalisuuden osalta kovin kummoista loistoa ei Trauma Center tarjoa, mutta eipä sitä toisaalta tällaiselta peliltä osaisi odottaakaan. Sitä paitsi turhan tarkkaan mallinnettujen sisuskalujen ilmestyminen ruudulle saattaisi ainakin ensimmäisellä kertaa saada useammankin pelaajan vetäisemään cola-juomansa väärään kurkkuun, joten tämän aiheen kohdalla yksinkertaistettu ja sarjakuvamainen lähestymistapa puhuu puolestaan. Äänistä puolestaan mieleen jäävät lähinnä harvinaisen ärsyttävät taustamusiikit, joita kaiken hyvän lisäksi myös toistetaan melkoisesti.
Lähitulevaisuuteen sijoittuva, bioterroristien vapaaksi laskeman viruksen metsästykseen keskittyvä juoni ei myöskään omaperäisyydellään päätä huimaa, mutta menettelisi, mikäli dialogiin olisi panostettu edes hieman enemmän. Valitettavasti varsin kätevälle tavalle kelata pitkien keskusteluiden yli yhdellä napin painalluksella on tässä tapauksessa turhankin helppo keksiä muutakin käyttöä kuin jo kertaalleen kuullun tarinoinnin ohittaminen. Tämä on sinällään sääli, sillä jos peliin olisi mielenkiintoisten tehtävien ohella onnistuttu yhdistämään hyvin kirjoitettujen sairaalasarjojen tasoista draamaa, voisivat klassikon ainekset olla kasassa.
Kokemuksena Trauma Center nousee kuitenkin selvästi positiivisten yllätysten harvalukuiseen joukkoon. On hienoa huomata, kuinka muillakin kuin vain Nintendon kavereilla tuntuu olevan kykyä paitsi omaperäisten, erilaisten ja juuri oikeilla tavoilla koneiden ominaisuuksia hyödyntävien pelien luomiseen, myös niiden onnistuneeseen siirtoon laitteelta toiselle. Vaikkei Trauma Center: Second Opinion pikkuvikojensa vuoksi aivan klassikkosarjaan ylläkään, on se siinä määrin virkistävä poikkeus konsolipelien valtavirrasta, että sitä voi varauksetta suositella kaikille vasemmalla kädellä tehtyihin lisenssipeleihin kyllästyneille.
Kirurgin uudet vaatteet
Monipuolisuutta löytyy myös tehtävistä. Peruskauraan kuuluvien kasvainten poistojen ohessa päästään välillä järjestelemään sirpaloituneita luita alkuperäiseen muotoonsa, operoimaan lentokoneessa turbulenssin aiheuttamaa tärinää vältellen ja eräässä tehtävässä jopa purkamaan pommia. Loppua kohden keskitytään puolestaan yhä enemmissä määrin bioterroristien vapauttaman superpöpön lukuisten mutaatioiden kitkemiseen, missä onkin yhdelle lääkärille usein urakkaa enemmän kuin tarpeeksi. Parin varsin kinkkisen operaation ohella joukkoon on eksynyt myös muutama turhan pitkä, useampia peräkkäisiä leikkauksia sisältävä tehtävä. Tallennusmahdollisuutta kesken operaation ei ole tarjolla, joten ajan loppuessa tai viikatemiehen viedessä potilaan mennessään on luvassa paluu lähtöruutuun. Pääasiassa tehtävät ovat kuitenkin mitaltaan inhimillisiä ja vaikeustasoakin voi vaihtaa tehtävien välillä milloin vain haluaa.
Leikkaa ja liimaa
Ohjaukseen käytetään sekä Wiimotea että Nunchukia. Nunchukin tatilla valitaan käytössä oleva työkalu ja operaatiot puolestaan hoituvat Wiimotella ruutua osoitellen. Liikkeentunnistusta hyödynnetään kaiken kaikkiaan kiitettävän monipuolisesti. Haavat esimerkiksi ommellaan valitsemalla neula, painamalla A-näppäintä ja sohimalla siksakkia harsittavan kohdan päällä. Pinseteillä puolestaan tartutaan kiinni painamalla yhtä aikaa sekä A- että B-nappia, jolloin otekin on hyvin samanlainen kuin oikeita pinsettejä käytettäessä, ja sydämen pysähtyessä taas defibrillaattorin padit painetaan potilaan rintaan kiinni työntämällä sekä Nunchukia että Wiimotea kohti tv-ruutua ja sähköä puolestaan annostellaan molempien ohjainten nappien oikea-aikaisella painelulla. Perustyökalujen lisäksi molemmilla pelin lääkäreistä on myös käytössään yksi erikoiskyky, jonka voi aktivoida tehtävän aikana vain kerran. Tämä tapahtuu painamalla kaksi nappia pohjaan samanaikaisesti ja piirtämällä ruudulle tähti, jonka seurauksena lääkäristä riippuen joko aika hidastuu tai hyvin hoidetut asiat, kuten haavojen ompeleminen, lisäävät potilaan elinvoimaa.
Ohjaustuntuma on kaiken kaikkiaan erinomaisen tarkka, eikä huteja synnytä kuin oma huolimattomuus. Harjoittelu palkitaan, sillä työkaluvalintojen ja tarvittavien liikkeiden tullessa selkäytimestä alkaa pelaaja todella tuntea olevansa ruudun tuolla puolen, kädet kyynärpäitä myöten potilaan sisuksissa. Jo kohtalaisen pitkäksi venähtäneen peliurani aikana en vastaavaa tunnetta ole kovin montaa kertaa päässyt kokemaan, minkä vuoksi onkin erittäin mielenkiintoista nähdä, millaisiin ulottuvuuksiin liikkeentunnistusta hyödyntävät pelit voivat tulevaisuudessa parhaimmillaan päästä.
Elämä pelissä
Lähitulevaisuuteen sijoittuva, bioterroristien vapaaksi laskeman viruksen metsästykseen keskittyvä juoni ei myöskään omaperäisyydellään päätä huimaa, mutta menettelisi, mikäli dialogiin olisi panostettu edes hieman enemmän. Valitettavasti varsin kätevälle tavalle kelata pitkien keskusteluiden yli yhdellä napin painalluksella on tässä tapauksessa turhankin helppo keksiä muutakin käyttöä kuin jo kertaalleen kuullun tarinoinnin ohittaminen. Tämä on sinällään sääli, sillä jos peliin olisi mielenkiintoisten tehtävien ohella onnistuttu yhdistämään hyvin kirjoitettujen sairaalasarjojen tasoista draamaa, voisivat klassikon ainekset olla kasassa.
Kokemuksena Trauma Center nousee kuitenkin selvästi positiivisten yllätysten harvalukuiseen joukkoon. On hienoa huomata, kuinka muillakin kuin vain Nintendon kavereilla tuntuu olevan kykyä paitsi omaperäisten, erilaisten ja juuri oikeilla tavoilla koneiden ominaisuuksia hyödyntävien pelien luomiseen, myös niiden onnistuneeseen siirtoon laitteelta toiselle. Vaikkei Trauma Center: Second Opinion pikkuvikojensa vuoksi aivan klassikkosarjaan ylläkään, on se siinä määrin virkistävä poikkeus konsolipelien valtavirrasta, että sitä voi varauksetta suositella kaikille vasemmalla kädellä tehtyihin lisenssipeleihin kyllästyneille.
Trauma Center: Second Opinion (Nintendo Wii)
Anime-henkinen lähitulevaisuuden sairaalaooppera toimii pelattavuudeltaan kuin Burana päänsärkyyn, mutta tarinaosaston puolella diagnoosi on masentava: parantumattomasti kliseinen.
- Hienosti toimivat kontrollit
- Vaihtelevat tehtävät
- Menettelevä juoni
- Joidenkin tehtävien vaikeustaso
- Typerä dialogi
- Rasittava taustamusiikki
Keskustelut (2 viestiä)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
03.09.2007 klo 12.40
Rekisteröitynyt 19.04.2007
04.09.2007 klo 17.02
Tuokaa realistisempana takaisin, nii meikäläiset nojatuolitohtoritki kiinnostuu.
Tulee liian splatteria :g