Beyond Good & Evil - 20th Anniversary Edition
Arvioitu: | Playstation 5 |
Genre: | Seikkailupelit, Toimintapelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 12 |
Kehittäjä: | Virtuos |
Julkaisija: | Ubisoft |
Julkaisupäivä: | 25.06.2024 |
Pelin kotisivut |
ENTISTÄKIN EHOMPI SEIKKAILU HYVÄN JA PAHAN TUOLLA PUOLEN
Ubisoftin Beyond Good & Evil on ehta kulttiklassikko. Vaikka peli ei julkaisunsa aikoihin menestynyt myyntilukujen valossa kovinkaan mairittelevasti, on se kerännyt vuosien kuluessa vankan kannattajakunnan, joka jaksaa edelleen odottaa pelille aikoja sitten julkistettua jatko-osaa. Suosio on myös Ubisoftilla pantu merkille, sillä nyt pelin 20-vuotismerkkipäivän kunniaksi tästä on julkaistu päivitetty ja entistäkin ehompi versiointi, joka kantaa nimeä Beyond Good & Evil - 20th Anniversary Edition.
Uusi versio tuo alkujaan kuudennen konsolisukupolven laitteille julkaistun pelin komealla tavalla nykyaikaan. Päivityksiä on tehty erityisesti audiovisuaaliseen puoleen, mutta myös pelattavuutta on hiottu muun muassa uuden autotallennusominaisuuden muodossa. Peruspelin kylkeen on myös ympätty tuoretta sisältöä. Esimerkiksi uudessa pikapeli-tilassa pelin voi yrittää läpäistä mahdollisimman nopeasti. Lisäksi synttäriherkkuihin kuuluu kattava digitaalinen historiikkiosio, josta löytyy jos jonkinlaista sisältöä: konseptikuvia, vanhoja pressipaketteja, tarinoita kehityksen eri vaiheista, tietoa pelistä pois jätetyistä tasoista ja niin edelleen.
Päivitys on siis kaikin puolin rakkaudella tehty, vaikka ei täysin onnistukaan häivyttämään alkuperäisen teoksen ongelmia. Arvostelu sisältää jonkin verran paljastuksia pelin tarinasta, joten spoilereita pelkäävien kannattaa skipata arvion lukeminen.
.
.
.
BG&E on mielenkiintoisella tavalla poikkeuksellinen tapaus erityisesti pelin ulkokuoren ja sen tarinaan liittyvän ristiriitaisuuden takia. Graafisesti teos on värikäs, hahmot ovat sarjakuvamaisia ja tapahtumapaikat mielikuvituksellisia. Pintapuolisesti kokonaisuutta voi sanoa jopa söpöksi. Tällä saralla uusioversion päivitykset ovat erinomaisesti toteutettuja, sillä peli näyttää todella hyvältä ja oikealla tavalla retrolta. Myös alkuperäisessä pelissä hurmannut ääniraita on uusittu upealla tavalla. Tarina taasen on tätä taustaa vasten hämmästyttävänkin synkkä, sillä käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa sota, ihmiskauppa, propaganda sekä monenlaiset menetykset.
Pelin tapahtumat sijoittuvat Hillys-nimiselle pikkuplaneetalle, jonka kimppuun vihamieliset DomZ-avaruusolennot ovat hyökänneet vuosikausien ajan. Poikkeustilassa elävän maailman asukkaat pyrkivät selviytymään arjesta hirviöiden sekä meteorisuihkujen aiheuttamassa epävarmuudessa samalla, kun valtaan noussut Alpha Sections -sotilasjoukko estää muukalaisten hyökkäykset sekä pitää järjestystä yllä oman propagandansa tukemana. Jossain taustalla IRIS Network -kapinallisjärjestö sekoittaa soppaa omituisilla väitteillään meneillään olevista tapahtumista ja niiden todenmukaisuudesta. Onko kaikki aivan sitä, miltä se näyttää? Edustavatko eri osapuolet aidosti niitä asioita, joita ne ulospäin kertovat edustavansa?
Pelin päähahmona toimiva Jade tempautuu mukaan salaliittojen ja salailun värittämään seikkailuun yhdessä Pey’J-sian kanssa, joka on varmasti yksi pelimaailman muistettavimmista hahmoista koskaan. Jaden vaatimattomaksi tehtäväksi jää selvittää meneillään olevien tapahtumien todellinen laita valokuvia räpsimällä ja näistä raportoimalla, jotta kulisseissa lymyävä totuus saataisiin julki. Matkan varrelle mahtuu luonnollisesti monenlaista juonikoukeroa, jotka yllättävät ja vetävät vakavaksi. Tarina onkin pelin suurin vahvuus, sillä peruskaavasta poikkeava kertomus synkkine sävyineen on erittäin mielenkiintoinen ja puhutteleva. Jo tästä syystä BG&E on tänä päivänäkin kokemisen arvoinen peli.
Pelillisesti BG&E on melkoinen sekametelisoppa, jonka kunnianhimoisuus häkellyttää. Pohjimmiltaan kyseessä on seikkailupeli, josta löytyy pulmanratkontaa, mainiosti totutettua hiiviskelyä, kevyttä tasoloikintaa sekä mäiskintää toimintapelien hengessä. Tämän lisäksi mukana on valokuvaamista, erilaisia minipelejä, pomotaisteluita, avoin pelimaailma ja saapa eri puolilla planeettaa myös kaahailla ilmatyynyaluksella. Mukaan on mahdutettu monenlaista sisältöä.
Käytännössä pelin tarina etenee erilaisia välitavoitteita suorittaen. Yleensä Jaden täytyy päästä tiettyyn paikkaan, jotta hän saa valokuvan halutusta kohteesta. Matkan varrella kohdataan erilaisia esteitä, jotka hoidetaan hiiviskelemällä, taistelemalla tai pulmia ratkomalla. Kovinkaan haastavaksi peli ei pääse kasvamaan missään vaiheessa, vaan tekeminen säilyy jatkuvasti suhteellisen kivuttomana. Tähän vaikuttaa myös pelissä oleva autosave-ominaisuus, joka tallentaa peliä jopa kesken pomotaisteluiden.
Pelin runsaaseen sisältöön peilatessa on yllättävää, että tarinan läpäisee 10 tunnissa. Vaikka tämä tuntuu vähältä, ei lyhyehkö pituus siltikään muodosta ongelmaa. Laatu korvaa määrän, vaikkakaan kaikista mukaan mahdutetuista palasista ei saada rakennettua täysin ehyttä kokonaisuutta.
Beyond Good & Evilistä löytyy selkeät kipupisteensä. Pääosin nämä ovat pienempiä ja vähemmän haittaavia säröjä, kuten temppuileva kuvakulma tai se, että peliä pelatakseen on pakollista luoda Ubisoft Connect -tili. Suurempiakin murheita löytyy, jotka sitten osaltaan iskevät pelikokemukseen isompaakin lovea.
Erityisesti pelin taistelumekaniikka tökkii. Mäiskintä alkaa toistamaan itseään heti kättelyssä erilaisista vihollisista huolimatta, sillä käytännössä jokainen vastustaja kaatuu yhtä nappia hakkaamalla. Vaikka siihen tuodaan vaihtelua mukana kulkevien kavereiden erikoisiskuilla sekä säännöllisillä pomokahinoilla, ei peruskaavaa onnistuta rikkomaan riittävästi. Taistelu on tylsää ja selkeästi pelin heikoin osa-alue.
Tekijätiimin kunnianhimoisuus kääntyy myös osittain itseään vastaan. Kaikkea on paljon, mutta moneenkaan asiaan ei ole keskitytty kunnolla. Tietynlainen keskinkertaisuus leimaa monia pelissä nähtäviä ominaisuuksia: hahmoissa on yhtä paljon syvyyttä kuin pahvitauluissa, Jaden liikkuminen on omituisen kankeaa sekä avoin maailma on lopulta suhteellisen vaatimattoman kokoinen ja sisällöltään melkoisen ontto paikka. Myös pelin loppupuolen kuuhun sijoittuva osuus on todellinen antikliimaksi, sillä putkijuoksu vieraan planeetan syövereissä ei lunasta kaikkia siihen ladattuja odotuksia.
Tarinaa eteenpäin vievissä osuuksissa ongelmat eivät suuremmin vaivaa, mutta sivutehtävissä homma alkaa tökkiä. Ja näitähän joutuu tekemään, sillä eteenpäin päästäkseen täytyy kerran jos toisenkin päivittää omia varusteitaan mustan pörssin kauppapaikalla, jonne maksuvälineeksi kelpaavat ainoastaan pelistä löytyvät helmet. Ja näitä saadakseen joutuu luonnollisesti tekemään turhalta tuntuvia tehtäviä sekä ramppaamaan ympäriinsä. Onneksi helmiä löytyy suhteellisen rivakasti eikä näiden etsiminen muodosta ylitsepääsemätöntä ongelmaa, mutta siltikin ratkaisu tuntuu keinotekoiselta tavalta pidentää pelin kestoa.
Vaikka ongelmia ja napisemisen aihetta löytyy, ei pelin puutteista kuitenkaan viitsi rokottaa mahdottomasti. BG&E yksinkertaisesti on peli, jota on mukava pelata kaikkine säröineenkin. Alkuperäisen pelin kunnianhimoisuus mykistää edelleen ja on lähes käsittämätöntä, minkälainen määrä tavaraa peliin on saatu ängettyä. Ehkäpä ne menetetyt mahdollisuudet kirvelevät kaikista eniten: hienosäädöllä ja tiettyjä elementtejä terävöittämällä lopputulos olisi voinut olla jo aikanaan parempi. Vaan ehkäpä mahdollinen jatko-osa korjaa nämäkin ongelmat...?
Beyond Good & Evil - 20th Anniversary Edition on erinomaisesti toteutettu uusioversio, joka kuorruttaa muutenkin hienon pelin aiempaa koreampaan muotoon sekä tarjoilee elämyksen kyytipoikana herkullista lisäsisältöä. Jos alkuperäinen peli jäi aikanaan kokematta, niin nyt virhe on hyvä ottaa takaisin.

Värikäs maailma, synkkä tarina

Pelillinen runsaudensarvi

Ei niin paljon hyvää, ettei jotain pahaakin

Uljas uusioversio
Vaikka ongelmia ja napisemisen aihetta löytyy, ei pelin puutteista kuitenkaan viitsi rokottaa mahdottomasti. BG&E yksinkertaisesti on peli, jota on mukava pelata kaikkine säröineenkin. Alkuperäisen pelin kunnianhimoisuus mykistää edelleen ja on lähes käsittämätöntä, minkälainen määrä tavaraa peliin on saatu ängettyä. Ehkäpä ne menetetyt mahdollisuudet kirvelevät kaikista eniten: hienosäädöllä ja tiettyjä elementtejä terävöittämällä lopputulos olisi voinut olla jo aikanaan parempi. Vaan ehkäpä mahdollinen jatko-osa korjaa nämäkin ongelmat...?
Beyond Good & Evil - 20th Anniversary Edition on erinomaisesti toteutettu uusioversio, joka kuorruttaa muutenkin hienon pelin aiempaa koreampaan muotoon sekä tarjoilee elämyksen kyytipoikana herkullista lisäsisältöä. Jos alkuperäinen peli jäi aikanaan kokematta, niin nyt virhe on hyvä ottaa takaisin.
Beyond Good & Evil - 20th Anniversary Edition (Playstation 5)
Mainiosti toteutettu uusioversio tekee kunniaa alkuperäiselle pelille ja tuo sen hienolla tavalla nykyaikaan.
- Audiovisuaalisesti upeasti päivitetty
- Alkuperäisen pelin vahvuudet toimivat edelleen
- Synkkiä teemoja sisältävä tarina
- Mukana tulevat lisämateriaalit ovat aidosti kiinnostavia
- Pey’J on mahtava hahmo
- Mukana on paljon hyviä ideoita..
Keskustelut (1 viestiä)
06.08.2024 klo 16.04
Pitäisi varmaan pelata toisen kerran, kun edellisestä peli kerrasta on jo aikaa.