Tuorein sisältö

Modern Warfare 2

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Sotapelit, Toimintapelit
Pelaajia: 1, verkkopeli
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Infinity Ward
Julkaisija: Activision
Julkaisupäivä: 10.11.2009
Pelin kotisivut
Matti Lintula

24.12.2009 klo 10.15 | Luettu: 53417 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Konsoleiden sotakerma
Infinity Wardin Modern Warfare 2:n pitkin syksyä pyörineelle hypekampanjalle vetää vertoja ainoastaan pelin PC-version niskaansa saamansa loskamyrsky. Vaikka lopulta ilmeisen pieni, joskin kovaääninen joukko PC-pelaajia jättikin tuoreimman sotapelin kaupan hyllylle, rikkoi Modern Warfare 2:n julkaisu kaikki mediajulkaisujen ennätykset. Taakse jäivät huippuelokuvien ensi-iltaviikonloput ja Grand Theft Auto IV:n kaltaiset spektaakkelipelit. Lopulta kyse on kuitenkin jälleen yhdestä sotapelistä, joka voittaa sydämiä jo pelkästään sillä, ettei vastassa ole iänikuisia natseja eivätkä tapahtumat sijoitu aikaan, jolloin isoisämmekin olivat vasta poikasia. Jotain Modern Warfare 2:ssa kuitenkin on tehty oikein, sillä peli onnistuu myymään aseisiin perustuvan viihdepläjäyksen vannoutuneelle pasifistillekin.

Halki maailman ja maailma halki


Modern Warfare 2:n epäsuorasta edeltäjästä, Treyarchin kehittämästä Call of Duty: World at Warista poiketen nyt liikutaan jälleen pelin nimen mukaisesti nykyajan tuntumassa. Taustatarina vääntää puoliväkisin kiertelemällä kylmän sodan takaisin vallitsevaksi maailmanpolitiikan tilanteeksi ja vastakkain asettuvat viimeisimmät nykyaikaiset aseilla kilpailevat suurvallat, Venäjän ja Yhdysvallat. Jos on natseja vastaan toisessa maailmansodassa räiskiminen käynyt tylsäksi, ei Modern Warfarea voi sitäkään varsinaisesti kehua taustatarinan omaperäisyydestä. Pääasia on kuitenkin se, että kaksi suurvaltaa rajattomine asevoimineen on saatu vastakkain.

Yksinpelikampanja on pitkällä tähtäimellä selvästi sivuroolissa Modern Warfare 2:n kaltaisessa verkkopelihitissä, mutta sen sijaan, että yksinpeliosuus olisi lisätty verkkopelin oheen hutiloiden ja vasemmalla kädellä, paketista aukeaa yksi vuoden tiiviimpiä toimintaseikkailuja. Yksinpelikampanja ei ole kovin pitkä ja tarina on käyty läpi noin kuudessa tunnissa. Nämä tunnit onkin sitten pakattu täyteen taukoamatonta toimintaa, jota pienet jännitystä nostattavat hiljaiset hetket tehostavat entisestään. Pelaajaa heitellään juonen mukana maailman ääreltä toiselle ja sotilaasta toiseen. Välillä kieputuksessa menee jopa hieman hämilleen, mutta toisaalta se sopii hektisen sodan ja sekavan maailmantilanteen luonteeseen.

Siperian jääkentiltä saatetaan lennähtää hetkessä suoraan Afganistanin aavikolle, Rio de Janeiron slummiin tai Valkoisen talon etupihalle. Maisemia siis riittää, enkä voi kuvitella ADHD-sotijankaan ehtivän kyllästyä pelin kulkuun. Tarinasta ja juonesta sen sijaan ei voi juuri ylisanoja käyttää, sellaista tusinatuubaa sekä tähtien ja raitojen ylistystä arjalaisen amerikankansan maailmanläpimarssi on. Olisihan varmasti liikaa vaadittu, että sodan keskellä pohdittaisiin asioita useammasta kuin yhdestä näkökulmasta, joten on parempi antaa pelaajien tuudittautua oikeutetun taistelun illuusioon ja keskittyä lähinnä ryssien niittäämiseen mitä erilaisemmilla aseilla.

Kauheaa, hirveää, pyörryn


Vaan onhan Infinity Ward ollut kerrassaan rohkea ja lisännyt peliinsä nyt jo kuuluisan kohtauksen, jossa pelaaja osallistuu siviilimassojen lahtaukseen venäläisellä lentokentällä. Tahdon tässä yhteydessä oikaista sen harhakäsityksen, että pelaaja asettuisi oikeasti pahan jätkän rooliin tai osallistuisi toimillaan edes mitenkään pakotetusti moiseen hirmutekoon. Käytännössä pelaaja voi ihastella vaikka tax free -kauppojen lehtihyllyjä samalla kun muu tiimi pistää matkustajat kylmäksi. Kohtaus on ehkä pelin surkein monellakin tapaa. Ensinnäkin siviilien tappaminen maistuu pelkältä markkinointitempaukselta, toisekseen sama asia on tehty hätkähdyttävämmin jo kaksikymmentä vuotta sitten Commodore 64:n Commando Libyassa, jossa pelaajan eteen laitettiin seinällinen sotavankeja, jotka oli ammuttava viimeiseen mieheen ennen kuin peliä pääsi jatkamaan eteenpäin.

Kohukohtausta on ylistetty sen tavalla nostaa sodan kauheudet esille myös videopeleissä. Väärin. Kohtauksessa ammutaan aseettomia virtuaalihahmoja, jotka kuoltuaan muuttuvat täysin olemattomiksi objekteiksi. Massamurhaajat eivät joudu edes jalkojaan nostelemaan ruumiskasojen keskellä, sillä maassa makaavista voi kävellä tyynesti läpi. Näinköhän tosielämässä? Ajatusten herättäminen jää puolitiehen kun siviilien teloituksen seuraukset eivät ole mitenkään konkreettisia, eikä kohtauksesta jää pelaajalle oikeastaan edes paha mieli. Toivottavasti sodan jalkoihin jäävistä siviileistä saadaan tulevaisuuden sotapeleissä aikaan muutakin kuin halpaa sirkushuvia.

Sota kaipaa kahdeksaatoista miestä


Verkkopelissä, joka siis on Modern Warfare 2:n tärkein ominaisuus, on mahdollista sotia suurimmillaan seitsemäätoista kilpailevaa kotikommandoa vastaan. Pelitiloja löytyy vaikka millä mitalla, mutta aivan noviisit aloittavat perinteisestä yksilö- tai tiimipohjaisesta deathmatch-sodasta. Monimutkaisemmat lipunvaltaukset ynnä muut oikeasti mielenkiintoiset pelitilat aukeavat vasta verkossa statustaan nostamalla. Pelaaja saa uusia arvonimiä, aseita ja muita optioita otteluissa tappoja ja näistä pisteitä keräten. Useampi perättäinen tappo palkitaan erilaisilla avuilla kuten kentän yli lentävällä tiedustelukoneella, joka piirtää vihollisten sijainnit kartalle, kentän yllä pyörivällä vahvasti aseistetulla helikopterilla tai pahimmillaan koko kentän tyhjäksi pyyhkäisevällä ydinohjuksella. Käytännössä ottelut päättyvät onneksi aniharvoin atomipommi-iskuun.

Moninpelikentät on suunniteltu hyvin ja kartat tarjoavat eri pelityylien edustajille jokaiselle jotakin. Lähes jokaisesta kentästä löytyy hyviä paikkoja kiikarikiväärin kanssa kykkimiselle, mutta toisaalta varmat piilot, joiden selustaan ei olisi jotenkin mahdollista kiertää, ovat todella harvassa. Moninpelikentät ovat yksinpelin tapaan monipuolisia ja radikaalisti toisistaan eroavat ympäristöt pitävät yllä mielenkiintoa. Valitettavasti moninpelissä ei päästä ajelemaan moottorikelkoilla, veneillä tai muilla yksinpelikampanjan kulkuneuvoilla. Kartat ovat kooltaan melko pieniä, mutta toiminta pysyy tiiviinä, eikä pelaajien tarvitse hortoilla pitkin autioita kenttiä vain odottaen tarkk'ampujan luotia kalloonsa.

Siinä missä PC-puolen HC-pelaajat ovat löytäneet reilusti kritisoitavaa uuden Modern Warfaren verkkopelistä, on konsolipuolella tapahtunut edistystä oikeaan suuntaan. Paras uudistus on pelinjohtojärjestelmä, jossa pelin hostaajan tippuessa linjoilta peli pitää vain muutaman sekunnin tauon siirtäessään pyöritysvastuun seuraavaksi parhaan nettiyhteyden omaavan pelaajan konsolille.

Special Ops -pelitila tarjoaa oivaa yhteistyöharjoittelua kaveriporukoille. Mukana on jälleen niin muodikasta aalto aallolta vaikeutuvaa vihollisvyöryä, joiden hyökkäysten keskellä pelaajien pitäisi pitää itsensä ja kaverinsa hengissä. Special Ops on mukavaa vastapainoa kilpaileville pelitiloille, joissa amatööri jää lähinnä miinanpolkijan rooliin ja kimittävien, taatusti alle pelin suositusikärajan alle jäävien nuorten miesten lahdattavaksi.

Nykysota viihdyttää


Paneutumatta sen enempää siihen ajatusmaailmaan, jonka mukaan sotiminen ylipäätään voidaan kokea viihteenä, pidän Modern Warfare 2:ta tämän lajityypin vuoden 2009 ehdottomana kärkiteoksena, jolle kampoihin voi pistää ainoastaan naapurimaan Digital Illusionsin odotettu Battlefield: Bad Company 2. Modern Warfare 2:sta paistavat korkeat tuotantoarvot ja vahva paneutuminen tiiviin pelikokemuksen ylläpitämiseksi niin yksin- kuin moninpelissäkin. Mikäli juonta saataisiin vielä kirjoittamaan joku Jesse Sterniä vahvempaa visiota omaava kaveri ja sodan nurjaa puolta kuvaavat aspektit pois pelkästä hypekoneiston voiteluaineen roolista, alkaisi Infinity Wardin COD-sarja muuttua yksinpelin osalta oikeasti kantaaottavaksi laatuviihteeksi.

V2.fi | Matti Lintula

Modern Warfare 2 (Xbox 360)

Yksinpelin hölmöstä juonesta huolimatta erittäin nautittava toimintapeli, jonka painopiste on loistavassa verkkomoninpelissä.
  • Tiivis tunnelma
  • Monipuolinen verkkopeli
  • Väsähtänyt juoni
  • Huomionkipeä lentokenttätehtävä
< James Cameron's Avat... Shattered Horizon... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (30 viestiä)

Dingo

Rekisteröitynyt 09.01.2008

24.12.2009 klo 11.50

Toi lentokenttäkohtaus on kyllä jotain.... voit olla ampumatta mitään, mutta juurikin nuo asiasta kohisijat eivät edes tajua sitä vaan ampuvat siviilejä suoralta kädeltä ja tulevat vinkumaan.
lainaa
heppa_heiiiii

24.12.2009 klo 12.21 1 tykkää tästä

Kyllä oli niiiin iso pettymys tämä peli, että voi hjuva kamala. Ymmärrän kyllä kun konsoli- (tai oikeammin boksi-)pojille tämä uppoaa, eiväthän he ole vielä koskaan parempaa räiskintää saaneet (pleikallahan KZ2 pyyhkii tällä pelillä komeasti lattiaa) mutta pc:llä tämä on kyllä yksi iso vitsi.

Sinänsä kyllä hieno homma että MW2 myy hillittömiä määriä, ei ainakaan tarvitse odottaa että tulis jotain uutta ;)
lainaa
Hauismies

24.12.2009 klo 12.47 2 tykkää tästä

kaikkien aikojen täydellisin peli. helposti.
lainaa
Aasi-

Rekisteröitynyt 01.07.2009

24.12.2009 klo 13.22

Toi ekan kuvan jätkä näyttää ihan Killzone kakkosen Seviltä... Mut joo, oli kyllä kaikkien aikojen täydellisin pettymys. Helposti. Oli kyllä isompi pettymys kun Kane & Lynch. Ja on se kumma kun muita pelejä haukutaan kun on tusina juoni ja lyhyt peli, mutta eipä se tän pelin pisteisiin vaikuta missään arvostelussa.
lainaa
rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

24.12.2009 klo 13.39 1 tykkää tästä

Omg nii just vitu hyvä peli 2h sinkeplaier, ja vitu amazing 3v3 multiplayer 5x5m mapeissa OMG
lainaa
Ozcar

Rekisteröitynyt 20.11.2008

24.12.2009 klo 15.09

Nyt ei kyllä allekirjoittanut omaa arvostelijan mielipidettä tuosta lentokenttäkohtauksesta. Kyllä se meikäläistä vielä ehätti säväyttämään ikävästikin, ja vaikkei tapahtuma traumoja koko videopelikulttuuria vastaan herättänytkään, sai se muutaman pohtivan ajatuksen pintaan. Ja varmasti mitä vähemmän on räiskintäpeligenreen turtunut, sitä vakavampi isku vasten kasvoja moinen on.

En väitä realismiksi, en moraalisaarnaksi enkä edes juonen kannalta tärkeäksi. Mutta jos siviilien, edes virtuaalisten, lahtaamisen kylmiltään voi kuitata "välinpitämättömäksi" niin kannattaa katsoa sinne sydämeen ja kysäistä, että kannattaisiko sitä seeässää rajoittaa vähän edes näin joulun kunniaksi.
lainaa
Dingo

Rekisteröitynyt 09.01.2008

24.12.2009 klo 15.34

Ozcar kirjoitti:


En väitä realismiksi, en moraalisaarnaksi enkä edes juonen kannalta tärkeäksi. Mutta jos siviilien, edes virtuaalisten, lahtaamisen kylmiltään voi kuitata "välinpitämättömäksi" niin kannattaa katsoa sinne sydämeen ja kysäistä, että kannattaisiko sitä seeässää rajoittaa vähän edes näin joulun kunniaksi.


Se, että pelissä voin ampua siviileitä, ja teenkin sen, ei meinaa välttämättä että näin suoralta kädeltä oikeasti tulisin tekemään/tekisin.
lainaa
Jaahas

24.12.2009 klo 15.48

3-4 tunnin pituinen singleplayer, multiplayer aivotonta UT räiskintää moderneilla aseilla?

90 pistettä? Mitä helvettiä...
lainaa
örps

24.12.2009 klo 15.55

Jaahas kirjoitti:
3-4 tunnin pituinen singleplayer, multiplayer aivotonta UT räiskintää moderneilla aseilla?

90 pistettä? Mitä helvettiä...


Toiset tykkää, toiset ei.

Käytännössä sama peli kuin cod 4, mutta enemmän sisältöä (ehkä jopa liikaakin), uudet aseet ja kartat. EIKÄ DEDICATED SERVUJA :(
lainaa
priimakupit

24.12.2009 klo 17.46

Yksinpelistä on pakko sanoa että tiivis =/= hyvä. Monet arvostelijat tuntuvat tämän unohtavan tai sitten 'kaikki' vaan pitävät siitä että mennään nappi pohjassa läpi pelin ilman sen kummempia huomioita, poislukien lataustauot.

/HUOM. IMO!/
Mielestäni tuo yksinpeli oli aivan liian täyteen ahdettu eikä siitä saanut oikein paljon sen takia irti. /HUOM. IMO!/

Moninpelistä en edes suuremmin ala sanomaan miten se on raiskattu kaikenmaailman harriereilla ym.
lainaa
säälittävää

24.12.2009 klo 20.08

Ihan sama peli kuin eka iw MUTQ IWNET OMG PELI ON TÄYTTÄ PASKAA KOSKA IWNET HEI!!!!
lainaa
Konsolipena

24.12.2009 klo 20.10

Yksinpeli mukavaa räiskintää sen ajan kun kestää, yksi parhaista CoD-sarjassa. Moninpeli periaatteessa sitä samaa kuin edellisessä osassa pienemmällä porukalla.
Ei todellakaan huono mutta ei lähellekään erinomainen.
lainaa
Bruntti

Rekisteröitynyt 05.11.2009

24.12.2009 klo 21.13

Pelattava peli, nautin hyvin paljon ns. "ninjailusta" jota harrastetaan esim. kentässä Cliffhanger.

Hyvät grafiikat, hauska räiskintä, monipulinen asevalikoima, 1 "erikoiskenttä", hyvä nettipeli ja ympäri maailmaa vievä tarina =
90pisteen peli.

Nyt vain 1 kysymys... 360 vai PS3 nyt konsolihengessä.
lainaa
Riabo

Rekisteröitynyt 17.04.2007

24.12.2009 klo 22.57 1 tykkää tästä

Vuoden paskin peli titteli lohkenee ainakin täältä pc versiolle. Grafiikka on ihan ok, mutta mitään muuta hyvää en itse pelistä ainakaan löydä.
lainaa
somebody

25.12.2009 klo 12.01 1 tykkää tästä

Aasi- kirjoitti:
Toi ekan kuvan jätkä näyttää ihan Killzone kakkosen Seviltä... Mut joo, oli kyllä kaikkien aikojen täydellisin pettymys. Helposti. Oli kyllä isompi pettymys kun Kane & Lynch. Ja on se kumma kun muita pelejä haukutaan kun on tusina juoni ja lyhyt peli, mutta eipä se tän pelin pisteisiin vaikuta missään arvostelussa.

joo. tuo jätkä sattuu olemaan soap cod nelosesta, joka luultavasti on sun mielestä yks niistä paras pc-peli ikinä, ja sit tuut tänne kitisemään että mw 2:ssa se näyttää ihan killzone 2 tyypiltä. no mw2:han sen kopioi killzonesta kun mw2 on niin paska peli. TAI sit näin EI käynyt.
vittu joo.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

25.12.2009 klo 18.29 1 tykkää tästä

Muuten hyvä artikkeli josta aika pitkälti voi olla ihan samaa mieltä. Tosin vaikka tämä...

Lintula kirjoitti:
.., pidän Modern Warfare 2:ta tämän lajityypin vuoden 2009 ehdottomana kärkiteoksena, jolle kampoihin voi pistää ainoastaan naapurimaan Digital Illusionsin odotettu Battlefield: Bad Company 2.


...nyt arvostelijan oma mielipide onkin niin voisi hän silti vähän lukea omien kollegojensa tekstejä enemmän. ;)

http://www.v2.fi/arvostelut/pelit/278/Killzone-2/

Killzone 2 pistää helposti kampoihin vähän paikalleen jämähtäneelle Call of Duty sarjan uusimmalle edustajalle ainakin yksinpelinsä puolesta. Ja moninpelihän on aina sitä samaa pelistä riippumatta, mutta Call of Dutyssa se toimii puhtaasti teknisesti jonkin verran paremmin kuin kilpailijoillaan (Killzone ja Halo)... mutta kokonaisuus on siitä huolimatta aina sama. Mutta kyseessä nyt oli kuitenkin arvostelijan oma mielipide. Ja jos hän ei nyt ole syystä tai toisesta pelannut Killzone 2:sta (, mitä en kyllä ihmettele kun se on edelleen useimmille "siis mikä peli?", ) niin suosittelen. ;)
lainaa
konsolipeli

25.12.2009 klo 23.18

"Vaikka lopulta ilmeisen pieni, joskin kovaääninen joukko PC-pelaajia jättikin tuoreimman sotapelin kaupan hyllylle"

Eiks jossain ollu juttua että n 3% ostetuista peleistä oli pclle että ei se nyt kauheen pieni osa jättäny...
lainaa
mw2kuseepahasti

26.12.2009 klo 13.20

Miksei tämä paska menetä pisteitä yksinpelin takia, joka vielä on yksi lyhyimmistä mahdollisista? KZ2 ja Resistance 2 menettivät pisteitä yksinpelin takia, vaikka niissä sillä on sentään noin 10 tuntia pituutta. Ja niissä moninpeli on paaaaljon parempi kuin tässä. Johtunee siitä, että ne ovat PS3 yksinoikeuksia, niin pakko antaa jostain miinusta. MW2 taas on kaikille platformeille niin se on siksi niin mahtava
lainaa
lollola

26.12.2009 klo 16.25

Yksinpeli oli ihan vitun hyvä, mut lyhyt ja spec ops tehtävätkin on suurimmalta osalta ihan jees (se cod4:sest otettu ghillie tehtävä on loistava;)
Mut mä en pysty emmärtämään kuinka hyvin codin nettipeli voidaan raiskata. Siis IWNet on niin käsittämättömän paska, oikeesti mä voiunu kuvitella kuinka paska se voi olla ennen ku kokeilin. Oikeesti konsolipelaajat kuinka te kestätte tollasta kaameeta paskaa muissaki peleissä??! Mä oo keposesti valmis maksaa sen tonnin lisää et saan pelikoneen kuhan ei tarvii IWNettii kestää jatkossa! BF: BC2 FTW!
lainaa
lollola

26.12.2009 klo 16.31

Ja koittakaa ymmärtää kill zone 2 on tulavaisuuden räiskintää, tää coodi on nykypäivää! Iso ero, ite en pelais KZ2:sta sen takia.
Mut en enää ikinä osta pelii jos on IWNet... Pelin olis pitäny saada toi 90 konsoleilla ja PC:llä 60; keskiarvo 75--
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

26.12.2009 klo 20.08

mw2kuseepahasti kirjoitti:
...ja Resistance 2 menettivät pisteitä yksinpelin takia,..

Resistance 2 nyt ei ollut muuta kuin keskinkertaisuuden ylistyslaulu. 75 pistettä sille antaisin.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.12.2009 klo 11.21

Dekonega kirjoitti:
Mutta kyseessä nyt oli kuitenkin arvostelijan oma mielipide. Ja jos hän ei nyt ole syystä tai toisesta pelannut Killzone 2:sta (, mitä en kyllä ihmettele kun se on edelleen useimmille "siis mikä peli?", ) niin suosittelen. ;)


Sen mitä KZ2:ta olen pelannut verkossa tai yksinpelinä, niin en jotenkin syttynyt aiheelle, vaikka scifi yleensä viekin omissa kirjoissani voiton tällaisesta pseudo-realistisesta ympäristöstä. Nämä ovat niitä kuuluisia mielipide-eroja. Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Sen verran pakko kyllä korjata tämän arvostelun verkkopelien kärkikasti -hehkutusta, että Shattered Horizon vei sittenkin sen terävimmän piikkipaikan tämän vuoden julkaisuista.
lainaa
totuus

27.12.2009 klo 13.39

KZ2:ssa on könkkö tähtäys, codissa se on parhaimmillaan. MW2:sta rutisit pois, peli on loistava!
lainaa
rasse

27.12.2009 klo 14.03

killzone2 on hyvä nettipeli.. Ei sen takia et siin on scifimäinen tyyli vaa että siinä paljon enemmän variaatiota. Vaikka alussa tuntuikin mw2 nettipeli paljon paremmalta.
Jotenkin Killzonen on vaikeampi samastua mutta hyvä peli silti on.
lainaa
MaxLimitz

Rekisteröitynyt 18.06.2009

27.12.2009 klo 15.10

Artikkelissa lukee "Pelaajia: 1, verkkopeli", mutta ainakin Xbox 360:lla voi jaetulla ruudulla pelata kaksi pelaajaa samalla koneella.
lainaa
Tapza

27.12.2009 klo 18.26

Ihan jees arvostelu, mutta pisti kyllä ihmetyttämään tuo pilkunviilaaminen lentokenttätehtävästä. Ei se nyt oikeasti voi olla tuollaisista pikkuasioista kiinni, herättääkö kohtaus jotain ajatuksia tai tuntemuksia. Tuskinpa ne ihmiset siinä C64-pelissäkään pahemmin haittasivat etenemistä, eikä hätkähdyttävyysarvokaan varmaan kovin kummoinen ollut kun kohteet eivät edes muistuttaneet eläviä olentoja.

Jos ei jäänyt paha mieli, niin ei mitään sitten. Oli tuo silti varsin uskalias kohtaus näinä aikoina, kun videopelit saavat jatkuvasti syytteitä ja lokaa niskaansa huomattavasti pienemmistäkin asioista.
lainaa
Bruntti

Rekisteröitynyt 05.11.2009

28.12.2009 klo 23.25

MaxLimitz kirjoitti:
Artikkelissa lukee "Pelaajia: 1, verkkopeli", mutta ainakin Xbox 360:lla voi jaetulla ruudulla pelata kaksi pelaajaa samalla koneella.

toimii myös PS3
lainaa
Wix-Teller

Rekisteröitynyt 15.01.2010

29.01.2010 klo 18.01 1 tykkää tästä

Stay frosty, Oscar Mike

Ramirez, do everything!
lainaa
stark91

20.02.2010 klo 02.39 1 tykkää tästä

Koukuttavin (ja konsoleilla helposti paras) nettiräiskintä ikinä. Piste.
lainaa
taneli

25.02.2010 klo 19.48 1 tykkää tästä

paras peli ikinä
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova