Prince of Persia: The Lost Crown
Arvioitu: | Xbox Series X |
Genre: | Seikkailupelit, Tasohyppelypelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 12 |
Kehittäjä: | Ubisoft |
Julkaisija: | Ubisoft |
Julkaisupäivä: | 18.01.2024 |
Pelin kotisivut |
Riemastuttavaa metroidvaniaa persialaiseen tyyliin
Kun Jordan Mechner valmistautui sen ensimmäisen Prince of Persia -pelin julkaisuun vuonna 1989, hän tuskin osasi arvella, millainen kestoklassikko pelistä ja sen ympärille rakennetusta pelisarjasta vielä tulisikaan. Vuosien varrella Persian prinssiä on nähty milloin missäkin pelissä, tietokoneilla, konsoleilla ja jopa puhelimilla sekä elokuvassa.
Osittain tämän pitkäikäisyyden takana on ehkä se, että yleensä näillä rebooteilla ei ole muuta tekemistä sen alkuperäisen kanssa kuin nimi, eikä tämä putki katkea vieläkään. Äskettäin julkaistu Prince of Persia: The Lost Crown kun on taas yksi uusi alku prinssin uljaalla ja pitkällä uralla.
Tämän ei kannata kuitenkaan masentaa liikaa, sillä vaikka lisenssi tuntuukin päälle lätkäistyltä, sen takaa paljastuu erinomainen 2,5D-toimintaseikkailu metroidvania-elementeillä höystettynä.
Tällä kertaa Persiassa
Se ei tosiaan ole enää hirveän yllättävää, että The Lost Crownilla ei ole muuta tekemistä sarjan aiempien osien kanssa kuin nimi, mutta rohkeana vetona pelaaja ei edes ohjasta prinssiä, vaan tämän henkivartijaa. Osana pientä eliittisoturien ryhmää, Kuolemattomia, päähenkilömme toimii Persian kuninkaallisen perheen suojelijana hyvin vauhdikkaassa ja tapahtumarikkaasssa vaiheessa maan pitkää historiaa.
Tarina lähtee kunnolla käyntiin, kun yksi Kuolemattomien jäsen näyttää osoittautuvan petturiksi sieppaamalla prinssin ja viemällä tämän kielletylle vuorelle, jossa jumalat tarujen mukaan asuvat, ja jossa verho ihmisten maailman ja yliluonnollisen välillä on hyvin hatara. Muut Kuolemattomat tietenkin lähtevät takaa-ajoon, mutta huomaavat pian puraisseensa liian suuren suupalan. Pyhällä vuorella aika ei noudata mitään sääntöjä, joten yksi paikalle eksyneistä on voinut ehtiä elää koko elämänsä samalla kun naapurihuoneessa olevien perspektiivistä kului vain muutama minuutti.
Kuten joskus aiemmin videopelejä pelanneet tietenkin heti aavistavat, sankarillamme on kyky hyödyntää ajan outoa virtausta moninaisilla tavoilla, joten kun muut paikalle saapuneet tipahtelevat yksi kerrallaan ruodusta, prinssin ja valtakunnan pelastaminen jää hänen harteilleen.
Vaikka hieman hassuttelenkin tarinan kustannuksella, on oikeasti sanottava, että se on ihan viihdyttävä ja vielä merkittävämmin piristävän erilainen. Ubisoftin perustyyliin peli hehkuttaa, että sen on kehittänyt monikulttuurinen kehitystiimi, mikä tuntuu tällä kertaa jopa olevan paitsi totta, myös ihan aiheellinen kehu. Pelin tarina ja maailma ammentavat häpeilemättä vaikutteita persialaisesta ja sitä ympäröivän alueen mytologiasta ja historiasta.
Olen myös hyvin iloinen siitä, että tarina tuntuu siltä kuin sen olisi kertonut tiimi, jolle sen maailma ja hahmot olivat jo tuttuja. Aivan liian usein tällaiset meidän perspektiivistämme vieraiden kulttuurien ympärille keskittyvät tarinat tuntuvat turismilta, jossa länsimaiset kehittäjät rypevät jonkun toisen kulttuurin eksoottisuudessa ja outoudessa. Pornografian tavoin tätä eroa on hieman hankala pukea sanoiksi, mutta sen kyllä tuntee nähdessään.
Joka tapauksessa, hyvää ja piristävän erilaista tarinaa. Eikä huonommin mene pelattavuuden puolellakaan.
Modernia metroidvaniaa
Olen sattuneesta syystä viimeisten parin kuukauden aikana pelannut runsaasti erilaisia metroidvania-pelejä aivan genren ensimmäisistä julkaisuista lähtien, joten olin sattumalta juuri täydellisessä henkisessä paikassa arvostaakseni sitä, miten moderni ja hyvin tehty metroidvania The Lost Crown onkaan. Sitä pelatessaan tuntee, että kehitystiimi on myös tällä saralla tehnyt taustatyönsä ja miettinyt kunnolla, miten genreä voisi hieman tuupata eteenpäin ja modernisoida.
Mutta aloitetaan kuitenkin aivan perusteista: pelaaminen tuntuu todella hyvältä. Kontrollit on saatu tuunattua viimeisen päälle kohdalleen ja haastekäyrä on myös suunniteltu erinomaisesti. Peli esittelee uudet mekanismit tasaisella vauhdilla ja antaa pelaajan totutella niihin hetken aikaa, ennen kuin se vaatii haastavampia sovelluksia tai kykyjen yhdistelyä. Tämä on erittäin hyvä juttu, sillä pelin edetessä pelaaja oppii noin miljoona erilaista uutta kykyä ja temppua, joita miltei kaikkia täytyy hyödyntää sekä taistelussa, maailman navigoinnissa ja ongelmanratkonnassa.
Pelin taistelu on tarkoituksella hieman hidastempoisempaa ja painokkaampaa. Tutoriaalin jälkeen vihollisilla on jos jonkinlaisia erilaisia hyökkäystyylejä, joihin kaikkiin on omat vastakeinonsa. Peli kommunikoi pelaajalle selkeästi, mitä on tulossa, esimerkiksi heittämällä vihollisen taakse selvästi muusta maailmasta erottuvan punaisen symbolin, kun tämä on tekemässä hyökkäystä, jota ei voi torjua, vaan joka täytyy aina väistää.
Kuten kaikki soulsborne-pelejä pelanneet tietävät, hidastempoinen, painokas ja selvästi kommunikoiva eivät tarkoita helppoa peliä, eikä Prince of Persiakaan ole helppo. En menisi väittämään sitä vuoden vaikeimmaksi peliksi, mutta kuolemia ja uusia yrityksiä kyllä tuli tasaista tahtia. Ja kun kuolema koittaa, edessä on joku paluu edelliselle lepopisteelle tai pomotaisteluiden tapauksessa pomoareenan ovelle. Hyvä ratkaisu, joka pitää huolen siitä, että normaalisti pelatessa kuolema kyllä hieman tuntuu, mutta toisaalta pomotaistelut pääsee aina aloittamaan puhtaalta pöydältä.
Metroidvania-pelien perustyyliin maailma on aluksi täynnä kielekkeitä, joihin ei vielä yllä, rotkoja, joita ei vielä voi ylittää, sekä ovia ja esteitä, joita ei voi ohittaa. Todella hauskana ideana kun kohtaa jotain tällaista, voi nappia painamalla ottaa huoneesta kuvan, jonka peli sitten sijoittaa automaattisesti esteen kohdalle karttaruudussa. Näin ei koskaan tarvitse arvuutella, miksi joku sivupolku esimerkiksi on jäänyt pari tuntia sitten tutkimatta. “Ahaa, en mennyt tuonne, koska siellä on joku outo sininen ovi, jota en osaa vieläkään avata, joten en murehdi asiasta nytkään”.
Sen varsinaisen kriittisen polun lisäksi maailmaan on jemmattu valtavat määrät sivutehtäviä, kätkettyjä aarteita ja salaisuuksia. Niitä etsiessään joutuu hyödyntämään taitojaan jos jonkinlaisilla tavoilla, mutta todella hauskana juttuna mukaansa saa halutessaan pienen linnun, joka visertää, kun on jonkun salaisuuden lähettyvillä. Tämän enempää lintu ei sitten ohjastakaan, joten selvitystyö jää yhä pelaajan harteille, mutta eipä ainakaan tarvitse nuohota kaikkia seiniä läpi huone kerrallaan siltä varalta, että sinne olisi jemmattu jotain.
Riemukasta menoa
Prince of Persia: The Lost Crown on vauhtiin päästyään riemastuttava peli, jonka pelaaminen tuntuu miltei tanssimiselta. Puhuttiinpa sitten taistelusta tai maailmassa liikkumisesta, se soljuu pehmeästi liikkeestä toiseen. Kun onnistuu erilaisia hyppyjä ja liikkeitä ketjuttaen navigoimaan tiensä läpi pitkän sokkelon, jossa reunoihin koskeminen tappaa kerrasta, tuntee todellisia voittajan fiiliksiä.
Nostan Ubisoftille hattua siitä, että se on antanut pelin olla ei nyt pieni, mutta kompakti. Tarina ei tunnu pitkitellyltä, eikä pelatessa tullut missään vaiheessa sellainen olo, kuin pelisuunnittelijoiden sijaan designia olisi ohjannut joku Excel-kaavio, josta on väkisin tungettu mukaan pakollisia ominaisuuksia. Sen sijaan tiimi on saanut keskittyä hiomaan oman pelinsä mahdollisimman hyvään kuntoon ja tulos näkyy taululla. Otan paljon mieluummin tällaisen julkaisun kuin taas yhden samasta muotista puristetun avoimen maailman ubi-pelin, jossa maastoasuihin sonnustautuneet tyypit ammuskelevat toisiaan jonkun kaupungin raunioissa.
Prince of Persia: The Lost Crown ei ehkä ole mikään vuoden innovatiivisin peli, mutta se on näyttävä ja viihdyttävä metroidvania, jonka pelaaminen tuntuu riemastuttavalta ja jossa on sopiva määrä haastetta. Sanoisin, että “lisää tätä”, mutta sen tien päässä odottaa Tom Clancy’s Prince of Persia 17, joten sanotaan sen sijaan, että lisää samalla hengellä ja menolla tehtyjä pelejä, kiitos.
Prince of Persia: The Lost Crown (Xbox Series X)
Kaunis, sujuva ja viihdyttävä metroidvania
- Pelaamisessa on todellista liikkumisen riemua
- Mukavia uudistuksia metroidvanian perusjuttuihin
- Piristävän erilainen ja omaperäinen tarina ja maailma
- Haastekäyrä kohdallaan; kaikki opetetaan ennen kuin sen soveltamista vaaditaan
- Eroaa merkittävästi Ubisoftin turhan tutusta perustyylistä
- Salaisuuksien etsintä haastaa, mutta ei turhauta
- Enimmäkseen erinomaisen hyvin suunniteltu pelimaailma
- Ensimmäiset pari tuntia ovat tylsiä, sillä niitä pelin hauskaksi tekeviä kykyjä jaellaan hitaasti.
- Muutamat haasteosiot tuntuvat turhauttavilta ennen kuin ymmärtää niiden ei-niin-loogisen logiikan
Keskustelut (3 viestiä)
05.02.2024 klo 23.38 1
Rekisteröitynyt 08.01.2017
06.02.2024 klo 14.16 1
Hyvä peli. Ostan sitten kun tulee Steamiin. Sitä ennen voitte pitää tunkkinne.
Mitä iloa siitä on, kun Steam-versiokin taatusti vaatii myös Ubin launcherin käyttöä?
06.02.2024 klo 23.52
Mitä iloa siitä on, kun Steam-versiokin taatusti vaatii myös Ubin launcherin käyttöä?
En halua hajauttaa pelikokoelmaani muille alustoille (clientit) ja Steamista ostettuna pelit yleensä toimivat ilman kikkailuja Steam Deckissä.