Armored Core ei todellakaan ole enää mikään uusi pelisarja, sillä sen ensimmäinen peli julkaistiin jo vuonna 1997. Se ei kuitenkaan ole koskaan nauttinut mistään suuresta menestyksestä, sillä se on parhaimmillaankin ollut pienen porukan kulttisarja. Tämä on tavallaan ihan ymmärrettävää, sillä pelisarjan kehittäjä – FROMSoftware – on myös ollut suuren osan historiastaan ensin pienen ja sitten kohtalaisen kokoisen porukan fanittama kulttistudio.


Elden Ring kuitenkin muutti kaiken. Vaikka FROMSoft ja sen soulsborne-pelit olivat toki tunnettuja jo aiemmin, mikään niistä ei ollut ikinä päässyt lähellekään Elden Ringin suosiota ja menestystä. Tämä oli tietenkin mitä kultaisin tilaisuus uudelle Armored Core -pelille, sillä nyt se voitaisiin vihdoin toteuttaa kunnon budjetilla ja nyt ehkä vähän suurempi pelaajayleisö kiinnittäisi myös siihen huomiota. Näin tapahtui, sillä Armored Core 6 on kiistatta sarjan suurin hitti, aivan ansaitusti.

Samalla se on myös varmasti yksi vuoden järkyttävimmistä peleistä, sillä se uusi, suuri yleisö ei taatusti ollut valmis puhdasta, laimentamatonta, teollisuusluokan vahvuista Armored Core -kokemusta varten, ja sellaista myös on tarjolla.



Tämä ei ole Armored Core -sarjan faneille mikään yllätys, mutta Armored Core 6: Fires of Rubicon ei ole mikään soulsborne-peli, vaikka kehittäjänä onkin FROMSoft. He pystyvät tekemään muunkinlaisia pelejä, uskokaa tai älkää! Mutta samalla pelin pääsuunnittelija Hidetaka Miyazaki ei pysty muuttamaan tyyliään, vaan hän on kuin kameleontti: aina lisko. Vaikka Armored Core 6 ei olekaan soulsborne-peli, ne samaiset oikut ja intohimot, joita Miyazaki on ammentanut vaikka Bloodborneen ja Elden Ringiin, näkyvät selkeästi ja kirkkaasti myös Armored Core 6:ssa.


Pelaaja on uraansa aloitteleva mechapilotti, joka saapuu jättiyritysten sotanäyttämönä toimivalle Rubiconin planeetalle tekemään tiliä. Tämä onnistuu tietenkin hoitamalla jättiyritysten piikkiin jos jonkinlaisia tehtäviä, jotka ovat liian arveluttavia tai riskialttiita heidän omille sotajoukoilleen. Käytännössä tämä tarkoittaa välillä hyvin pieniä, toisinaan hieman suurempia, skriptattuja tehtäviä, joissa tarkoituksena on vaikka tuhota alueella vaeltelevat vihollismechit, tai tehdä rynnäkkö kaupunkia ympäröivän, monta sataa metriä korkean muurikompleksin läpi.

Edessä on runsaasti taistelua jos jonkinlaisia vihollisia vastaan. Panssarivaunut ja muut pienet lelut kyllä kellistyvät helposti, mutta kun vastaan alkaa tulla vihollisten ohjastamia mechejä, edessä on tiukempia paikkoja. Taistelusysteemi tihkuu sitä tuttua FROMSoft-meininkiä, vaikka onkin toki tyyliltään täysin erilainen. Pelistä kyllä löytyy lähitaisteluaseitakin, mutta valtaosan ajasta räiskitään erilaisilla ballistisilla aseilla, kranaatinheittimillä ja ohjuksenlaukaisimilla. Tempo on hyvin nopea ja peli olettaa, että pelaaja hallitsee liikkumisen kolmessa ulottuvuudessa sujuvasti, sillä se on elinehto.


Jos yrittää vain lampsia maata pitkin vihollisten kimppuun, henki lähtee sekunneissa. Sen sijaan täytyy singahdella nopeasti rakettimoottoreilla paikasta toiseen, väistellä vihollisten hyökkäyksiä, leijua ilmassa räjähdysten ulottumattomissa ja siinä sivussa vielä tehdä vahinkoakin. Kontrollit ovat Armored Core -peliksi paljon sujuvammat kuin olisi voinut olettaa, mutta eivät silti ehkä aivan sitä kärkitason kolmannen persoonan räiskintäpelien tasoa. Persoonallisia ratkaisuja on selvästi tehty, ja niiden kanssa täytyy oppia elämään. Oppimiskäyrä on sangen jyrkkä.

Vielä jyrkemmäksi käyrä menee siinä vaiheessa, kun on aika kustomoida mechiään. Tarjolla on aivan hirmuinen määrä erilaisia osia ja aseita. Jos haluaa, voi vaihtaa mechinsä normaalit jalat vaikka lintujalkoihin, hämähäkki-henkisiin vaihtoehtoihin tai tankin telaketjuihin. Mikään näistä vaihtoehdoista ei ole automaattisesti muita parempi tai huonompi, ne vain soveltuvat erilaisiin tilanteisiin. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että mechin kustomointia ei voi sivuuttaa rakentamalla sitä yhtä itselleen toimivaa vaihtoehtoa ja sitten pelaamalla koko peliä sen kanssa – ainakaan, jos ei tykkää yrittää samaa tehtävää tai pomotaistelua uudelleen 50 kertaa.


Tämän sijaan odotus on, että pelaaja kustomoi mechiään suunnilleen joka tehtävää varten. Jos mainitaan, että edessä on vaikka lähitaistelua tunneliverkostossa, ei kannata ehkä ottaa käyttöön pitkän matkan tarkkuusaseita, vaan niin paljon lähitaisteluvoimaa kuin runkoon mahtuu. Ja jos tietää, että tulevassa tehtävässä ei ole kauheasti tilaa väistellä, ehkä kannattaa unohtaa ne helpon ilmassa leijumisen mahdollistavat hämähäkkijalat kotiin ja ottaa tilalle vaikka ne telaketjut, joiden päälle mahtuu raskasta rautaa paljon enemmän.

Tämä on kaikki ihan OK, mutta ongelmana on, että peli ei selitä pelaajalle läheskään tarpeeksi. Oikeastaan mistään. Mukana on tutoriaaleja, mutta ne ovat hyvin rajoittuneita ja pintapuolisia. Kun edessä on sivullinen erilaisia väripalkkeja, termejä ja lyhenteitä, joiden merkityksiäkään ei selitetä, on hieman hankala yrittää tehdä mitään kovin perusteltuja päätöksiä siitä, mihin suuntaan mechiään haluaa rakentaa. Edessä onkin paljon pelitunteja, joissa tuijotetaan toisella silmällä fanien ylläpitämiä sivustoja ja yritetään niiden ohjeiden avulla hahmottaa, miten kaikki toimii ja millaiset yhdistelmät ovat järkeviä.


En halua yrittää väittää, että Armored Core 6 on jonkinlainen mahdoton peli, jossa on turha yrittää päästä alkua pitemmälle ilman Einsteinin älykkyyttä ja hyperaktiivisen näädän refleksejä. Siinä pärjääminen ja pelin läpäisy ovat ihan tavallisten tallaajien ulottuvilla, mutta matka loppuun vaatii turhan paljon turhauttavaa sähellystä, ulkopuolisten saittien lueskelua ja uudelleenyrityksiä, kun kaikki ei sitten lopulta toiminutkaan niin, kuin olisi näiden perusteella kuvitellut.

Ymmärrän, että tällaisia ne Armored Core -pelit ovat aina olleet, ja aiempia pelejä runsaasti pelanneet todennäköisesti pääsevät kärryille paljon noviisia helpommin, mutta FROMSoftin on täytynyt ymmärtää, että tällä kertaa yleisö tulisi olemaan vähän suurempi ja monipuolisempi kuin aiemmin, joten uusien pelaajien opastukseen olisi voinut panostaa vähän enemmän vaivaa.



Armored Core 6:n pelattavuuden kanssa pääsee siis kyllä sinuiksi, kunhan jaksaa nähdä vaivaa ja hikoilla hupinsa eteen, mutta samaa ei valitettavasti voi sanoa pelin tarinasta ja sen kerronnasta. FROMSoft on tälläkin osa-alueella valinnut sen perinteisen Armored Core -linjan, ja tulokset ovat myös sen mukaiset.


Tarina itse on hyvin kuivaa suuryritysten suhmurointia, jota on välillä maustettu pienillä määrillä anime-melodraamaa. Tätä tarinaa kerrotaan myös mahdollisimman kuivalla tavalla, eli pääasiassa tehtäviä alustavilla tilanneraporteilla, sekä tehtävien jälkeisillä sähköposteilla. En ole itse ollut ikinä sitä porukkaa, joka olisi saanut Armored Core -pelien tarinoista viihdettä, mutta tiettävästi heitäkin on. Kuulutko itse samaan porukkaan? Kokeilemalla se selviää.

Pelasin itse Armored Coreni PC:llä, ja täytyy sanoa, että se on japanilaiseksi peliksi yllättävän laadukasta jälkeä. FPS yltää tällä kertaa 60:een saakka ja Elden Ringin moottorin päällä pyörivä peli näyttää todella kauniilta, sellaisella insinööriporno-tavalla. Mechit on tehty näyttämään oikeilta sotakoneilta ja mallinnettu viimeisen päälle, joten niitä kelpaa katsella. Maisemia ei taistelun tiimellyksessä ehdi hirveästi katselemaan, mutta taidetiimi on selkeästi nähnyt paljon vaivaa loihtiakseen todella lennokkaita ja näyttäviä ympäristöjä. Kun peli pyörii nopeasti ja koko ruutu on täynnä räjähdyksiä ja efektejä, kokonaisuus on hyvin näyttävä.


On myös todettava, että pelikokemus on sen kaiken vaivan arvoinen. Kun pääsee sinuiksi systeemin kanssa ja saavuttaa sen vaaditun tason, jossa mechin kustomointi ei enää tunnu ärsyttävältä ja sekavalta, edessä on todella syvällinen, haastava ja kiehtova pelikokemus. Tarina on mitä on, mutta se ei lopulta haittaa kokemusta hirveästi. Se pelikokemukseen vaikuttava tarina – eli tehtävien ja pomotaisteluiden suunnittelu – on paljon parempaa tasoa ja tarjoaa riittävästi vaihtelua, jotta homma pysyy mielekkäänä.

Onko Armored Core 6 siis vihdoin se peli, joka muuttaa FROMSoftin mechirymistelyn koko kansan herkuksi? Tuskin. Veikkaan, että moni niistä Elden Ringin houkuttamista tulokkaista pakeni kirkuen kukkuloille ensimmäisten tuntien aikana, sillä vaikka tuotantoarvot ovat paljon aiempaa korkeammat ja pelattavuus tuntuu paljon aiempia pelejä modernimmalta, Armored Core on yhä Armored Core. Eikä sen toki muuta tarvitse ollakaan.


On vain harmi, että peli ei osaa tarpeeksi hyvin selittää niille lukuisille uusille faneilleen, miten homma toimii, eikä oikeastaan myös esitellä niille kaikkia niitä syitä, joiden ansiosta pelisarjaa on rakastettu jo parin vuosikymmenen ajan. Jos se kuuluisa uuden pelaajan orientaatio olisi tehty paremmin, todennäköisesti useampi näistä uusista tulokkaista olisi myös muuttunut sarjan faneiksi.