Useat pelinkehittäjät ovat vuosien varrella tehtailleet pelejä, joissa pelaaja ohjastaa jonkinlaista eläintä. Vaikka emme edes noteeraisi virallisten Ryhmä Hau -pelien kaltaisia lastenpelejä, yrittäjiä riittää useita. Valtaosa niistä on ollut laadultaan vähän mitä sattuu, koska vähemmän yllättäen hauskan idean alle on usein vaikea keksiä kiinnostavaa pelillistä sisältöä.


Tuore Stray on myös vahvasti eläinpohjainen peli. Ranskalaisen BlueTwelve Studion esikoispeli hurmasi pelaajat jo ensimmäisessä esittelytilaisuudessaan. Hehkeän kauniin näköinen tieteisseikkailu ja mahdollisuus tepastella pitkin kiehtovaa maailma kissan saap… tassuissa oli ymmärrettävästi houkutteleva yhdistelmä.

Mutta miten käy? Onko Strayssa muutakin kuin hyvä ja houkutteleva idea?



Stray on nimensä mukaisesti tarina karanneesta, tai oikeammin eksyneestä, kissasta. Hellyyttävässä tutoriaalissa kissamme tutkii yhdessä muun pentueen kanssa luonnon valtaamaa postapokalyptista maailmaa, kunnes traaginen onnettomuus erottaa kisun sisaruksistaan. Jokaisen kissafanin sydänjuuria raastavan kohtauksen jälkeen on aika puskea eteenpäin, sillä tie takaisin lauman luokse vaatii suurta seikkailua.


Kissamme löytää tiensä hylätyn oloiseen ränsistyneeseen kaupunkiin, jossa tuntuu kuitenkin olevan ainakin hieman elämää, sillä kuin itsekseen syttyvät valomainokset ja lamput johdattavat tätä katu kadulta eteenpäin. Erinäisten vaiheiden jälkeen kissamme lyö hynttyynsä yhteen muistinsa menettäneen keinoälyn kanssa ja lähtee yhdessä tämän kanssa etsimään keinoälyn muistoja ja lisäksi tietä läpi kaupungin, joka onkin kaikkea muuta kuin hylätty.



Aikanaan ihmisten asuttama kaupunki on nyt täynnä raunioissa piileskeleviä robotteja, joilla riittää omia ongelmiaan. Keinoälyn ja kissan täytyy ratkoa robottien ongelmia ja selvittää kaupungin mystistä historiaa, jotta tie eteenpäin aukeaa.


Stray on valtaosan ajasta äärimmäisen rento ja kotoisa seikkailupeli, joka suorastaan tihkuu ranskalaista tunnelmaa. Pelin kauniit maisemat voisivat olla kuin suoraan jostain muinaisesta ranskalaisesta tai belgialaisesta tieteissarjakuvasta repäistyjä. Todella hyvällä visiolla suunniteltu maailma yhdistelee erinomaisesti luonnonsävyjä ja niitä kontrastillaan korostavia efektejä, todella onnistunutta hahmosuunnittelua ja viimeisen päälle hyvää teknistä toteutusta. Myös äänimaailma on erinomainen. Jos en tietäisi paremmin, voisin kuvitella, että pelin soundtrack olisi lainattu sellaisenaan joltain “lo-fi-retrobiittejä opiskeluun ja chillailuun” -videokanavalta. Tämäkin on kehu, sillä Strayn tunnelma on haikean kaunis ja huikean onnistunut.

Mutta entä pelattavuus? Onko se samalla tasolla?



Pelataan kortit pöytään: Strayn suuri jippo ja juhlatemppu on se kissa ja kissalla pelaaminen. Jos on niin kutsuttu kissaihminen, tämä jo yksistään on oston arvoinen juttu ja uskon, että kissailu viihdyttää myös vähemmän kissahulluja pelaajia. Kissa on yksinkertaisesti erinomaisen hyvin toteutettu pelihahmo.


Kehitystiimi on selvästi käyttänyt valtavasti aikaa kissateknologiansa viimeistelemiseen. Kaikki animaatiot ja pienetkin eleet on vangittu viimeisen päälle ja on ilmiselvää, että kehittäjillä itsellään on ollut paljon intohimoa karvaisia kavereitamme kohtaan. Kissa liikkuu todella elävästi ja peli tihkuu suorastaan hellyttäviä yksityiskohtia. Naukumista varten on oma nappinsa, jolla on kyllä myös pelillistä tekemistä, mutta myös valtavasti viihdearvoa, sillä kaikki pelin välianimaatiot ovat tosiaikaisia ja antavat pelaajan naukua niiden aikana sydämensä kyllyydestä. Pelin alkuvaiheilla kissamme saa selkäänsä valjaat, joiden sisällä tekoälyn asuttama pieni robotti piileskelee ja latailee akkujaan kun tätä ei tarvita. Jokainen kissalle valjaita pistänyt tunnistaa välittömästi sen tavan, miten kattimme välittömästi kupsahtaa kyljelleen ja suostuu jonkin aikaa vain kiermurtelemaan säälittävästi ympäriinsä, ennen kuin tottuu uuteen olotilaansa. Mahtavaa!



Kissa on pelikaverina muutenkin piristävä tapaus, sillä luonnollisesti se ei pelin aikana puhu tai muutenkaan aktiivisesti kommunikoi muiden hahmojen kanssa, paitsi kissailemalla. Ystävällinen robottimummo saa kiitoksekseen puskun sääriään vasten, oven avaamista pyydetään teroittamalla kynsiä siihen, erinäisiin lämpimiin paikkoihin voi käpertyä nukkumaan (jolloin PlayStation 5:n ohjaimesta kuuluu ja tuntuu hyvin realistista kehräystä) ja niin edelleen. Nostan kehitystiimille hattua myös siitä, että koko pelimaailma on tungettu täyteen tällaisia pieniä hauskoja interaktioita, joiden löytäminen on veikeää ja viihdyttävää puuhaa.


Itse pelaaminen on valtaosan ajasta kepeää ja rauhallista tutkimusmatkailua, tasohyppelyä ja ongelmanratkontaa. Kissa ja tekoäly skannailevat ja kääntävät maailmasta löytyviä dokumentteja ja saavat niiden kautta informaatiota, kuskaavat erilaista roinaa sitä kaipaaville roboteille ja ratkovat ongelmia yllättävän kissamaisilla tavoilla. Kannattaa muistaa, että moni ongelma ratkeaa kun vain tiputtelee tarpeeksi tavaraa pöydiltä ja hyllyiltä.



Suurin miinusmerkki on se, että joku kehitystiimissä on kuvitellut Strayn kaipaavan myös toimintaa. Niinpä mukaan on tungettu kohtauksia, joissa kissan täytyy juosta pää kolmantena jalkana karkuun milloin miltäkin vihollisilta. Olen itse eri mieltä. Nämä toimintakohtaukset ovat parhaimmillaankin siedettäviä ja usein turhauttavia. Onneksi niitä ei kuitenkaan ole kovinkaan monta, joten kokonaisuus jää selvästi voiton puolelle.



Stray on lopulta todella positiivinen yllätys ja erinomaisen kiva peli. Minusta oli todella hauskaa tutkia mielikuvituksellista ja kiehtovan kaunista maailmaa kissan perspektiivistä. Rento ja kodikas ongelmanratkonta ja aktiivisen konfliktin puute olivat myös juuri sopivaa pelillistä sisältöä rauhalliselle kesälomalle. Enkä todellakaan voi liikaa hehkuttaa kehitystiimin erinomaisen hyvää taiteellista silmää. Stray näyttää ja kuulostaa älyttömän hyvältä ja näkisin mielelläni muitakin pelejä, joissa tutkittaisiin samaa maailmaa eri perspektiiveistä.


Jos taas kaipaa peliltään haastetta ja tiukkaa menoa, Stray tuskin on oikea peli siihen käyttöön. Useimmat ongelmat ovat hyvin selkeitä ja vaativat lähinnä vain toteuttamista, eivätkä niinkään pohdintaa. Mukana toki on paljon kätkettyjä bonusjuttuja ja hieman enemmän penkomista vaativia puzzleja, mutta en silti kutsuisi Strayta mitenkään haastavaksi peliksi. Tämä ei suinkaan ole vahinko, sillä uskon, että kehitystiimi on nimenomaan halunnut tunnelmoida ja leikkiä kaikilla niillä mahdollisuuksilla, joita kissan valitseminen päähahmoksi tuo mukanaan. Tässä on onnistuttu.

Stray on kaunis ja kiehtova seikkailu, joka on pakkopelikamaa kaikille kissafaneille ja lämpimästi suositeltu myös muille.