Ubisoftin uutukainen vie pelaajat extreme-urheilulajien pariin, kun Riders Republicissa päästään laskettelemaan, temppuilemaan, pyöräilemään ja liitelemään taivaalla. Peli kerää inspiraatiota Ubisoftin aiemmista tekeleistä, kuten The Crew:sta, Steepista ja Trials-peleistä. Forza Horizon -pelisarjan avoimen maailman aktiviteettien mekaniikat ovat myös vahvasti läsnä. Pelaajalle pyritään tarjoamaan mahdollisimman suuri vapauden tunne, mutta mitä kaikkea loppujen lopulta Riders Republicissa pääsee tekemään?



Kuten saattaa odottaa, on tämäkin Ubisoftin avoin maailma aivan täynnä erilaista koluttavaa ja tekemistä. Kartalta löytyy pienempiä ja suurempia kilpailuita moneen makuun, tarkkuutta vaativia erikoishaasteita, nähtävyyksiä sekä erilaisia keräiltäviä, kuten uusia välineitä. Kilpailuiden suorittaminen edistää siihen liittyvää uraa, joita pelaajalla on yhteensä viisi: lumilaudalla tai suksilla temppuilu, edellä mainittujen nopeuslasku, kilpapyöräily, temppupyöräily ja taivaalla tapahtuvat kilpalentelyt. Näissä käytettävien menopelien lisäksi pelistä löytyy kulkemiseen moottorikelkkaa ja jos jonkin näköistä vempelettä. Urakisojen lisäksi löytyy Shackdaddy-kisoja, joissa pelisuunnittelijat ovat todella päässeet toteuttamaan itseään. Näistä löytyy niin pizzakuskina pyöräilyä kuin ikivanhoilla laudanpätkillä laskettelua mustavalkofiltterillä koristeltuna.


Päällisin puolin ohjattavuus ja pelattavuus on kelvollisessa kunnossa läpi lajien. Suurimpia haasteita itselleni oli liitopuvulla liitely, mutta rakettisiipien kanssa siitäkin tuli huomattavasti mukavampaa. Rakettisiivillä tehtävä vertikaalinen nousuun lähtö on todella miellyttävä mekaniikka, joka saa pelaajan tuntemaan itsensä aivan Iron Maniksi. Pyörän ja suksien ohjattavuus on erinomainen ja tiukatkin kurvit taittuvat nätisti. Temppuilu on niin ikään mielekästä puuhaa, varsinkin jos valitsee kontrolliasetuksista temppuihin panostavan asetuksen.


Rymistellä voi ensimmäisen tai kolmannen persoonan kuvakulmasta. Pelihahmon silmien läpi katsottuna pelissä on mahtavaa vauhdin tuntua, kolmannesta persoonasta katsottuna liikkuminen tuntuu välillä hieman hitaalta. Temput tehdään aina kolmannesta persoonasta kuvattuna, sillä tuplavoltti ensimmäisen persoonan kameralla voisi tuoda helposti huonon olon. Suosikkipuuhaani oli lopulta vauhdikkaat pyöräilykisat vuoristojen jyrkissä alamäissä.



Pelissä on vahva panostus online-toimintoihin ja verkkopelimuotoja löytyy tällä hetkellä kolmenlaista: nopeuskilpailuja, temppukilpailuja ja Mass Race -kisat, joissa jopa 64 pelaajaa ottaa toisistaan kisaa vaihtuvissa lajeissa. Massakisat ovat aika siistejä kokemuksia, vaikkakin aikamoista koohotusta varsinkin startissa, kun lukuisat pelaajat törmäilevät toisiinsa.


Minkäänlaista tasapainotusta verkkopelaajien välineiden välillä ei tehdä, eli jos joltain löytyy huomattavasti nopeammat sukset tai pyörä kuin itseltä niin se on vaan voi voi.

Yksin ei rinteessä olla kisojen ulkopuolellakaan, sillä koko pelimaailma on täytetty haamupelaajilla, jotka temppuilevat ja kiitävät ympäriinsä. Haamupelaajat ovat ymmärtääkseni toteutettu oikeiden pelaajien pelidatan avulla, eli jos näet jonkun lumilautailijan tekevän triplavoltin hyppyristä, niin joku pelaaja on juuri tuon tempun tehnyt kyseisestä hyppyristä, vaikka hän ei olekaan reaaliaikaisesti samassa pelissä. Tämä ominaisuus herättää pelimaailman kyllä mukavasti eloon ja tuo sosiaalisen elementin mukaan peliin, ilman mitään varsinaista kilpailua tai reaaliaikaista yhdessä pelaamista. Oikeita verkkopelaajia sen sijaan löytyy Riders Ridge -hubista, jonka kautta pääsee myös osallistumaan online-kisoihin.



Pelimaailma koostuu seitsemästä Yhdysvaltojen kansallispuistosta, joiden välillä oikeassa maailmassa on satoja kilometrejä, mutta nyt ne ovat kätevästi kaikki vierekkäin. Autenttisia nähtävyyksiä on yli 40 ihmeteltäväksi. Aluetta pystyy tutkimaan siellä seikkailun lisäksi erinomaisen kartan avulla, josta on kaksi- ja kolmiulotteinen versio erikseen. Jälkimmäisen voi zoomata niin lähelle, että näkee maailmassa kulkevat haamupelaajat liikkeessä. Maisemat ovat miellyttävän vaihtelevia, pelimaailma on hienon vertikaalinen ja erilaisia ratoja sekä hyppyreitä löytyy loputtomiin. Graafinen laatu on hyvää uuden konsolisukupolven alkuajan tasoa ja peli pyöri Playstation 5:llä varsin sulavaa 60 kuvaa sekunnissa. Kyllä tätä peliä kelpaa ehdottomasti katsella, valaisut ovat myös taattua laatua.


Hahmon asuissa, varusteissa ja välineissä löytyy kustomoitavaa ja valinnanvaraa, mutta tämä puoli pelistä toi minulle pettymyksen. Ensinnäkin kaikki mielenkiintoisimmat asusteet ovat myynnissä vain oikean maailman rahalla ja ne muutamat, joita pystyy ostamaan myös pelinsisäisellä valuutalla, jota tienaa kisoja pelaamalla, ovat järjestäen todella tylsiä sekä älyttömän kalliita. Toisekseen en pitänyt systeemistä, jossa lähes joka kisan jälkeen sai uuden kulkuvälineen. Uusi on aina ominaisuuksiltaan parempi ja yhteenkään välineeseen ei kerennyt yhtään tottumaan tai tykästymään ja pian katosi myös käsitys siitä, mitä kaikkea omistaakaan. Olisin paljon mieluummin omistanut vain muutaman kulkuvälineen jokaisesta kategoriasta, niin että olisin voinut niitä sitten päivittää, kehittää ja kustomoida. Mitään tämänlaista mahdollisuutta menopeleille ei ole, vaan ominaisuudet ja värit ovat mitä ovat.



Pelin ehdottomasti suurin kompastuskivi on se tyyli, jolla dialogi on kirjoitettu. Nyt kirjoitustiimin lippis on kääntynyt 180 astetta ja päälle liimatun, väkinäisen coolin hahmodialogin kuunteleminen on todella kiusallista. Muuten varsin laadukas peli saa ikävän kolhun siitä, että noin vartin välein pelin täytyy huutaa täydellä volyymilla pelaajalle, että “hei me ollaan muuten ihan überpäheitä ja näin varmaan puhutaan extreme-lajien harrastajien keskuudessa!”. Uuden kilpailun auetessa aina hieman pelottaa, että kuinkas tämä kisa nyt tällä kertaa esitellään ja eihän mulla vain ole kaiuttimet päällä, jos joku on kotona.


Väkinäinen nuorekkuus jatkuu ääniraidassa. Tähän peliin olisi niin loistavasti sopinut laskettelun, pyöräilyn ja lentelyn taustalle timanttinen ääniraita ajankohtaisine biiseineen, mutta ei. Tietojen mukaan ääniraidalla on useampiakin biisejä, mutta itsestä tuntuu, että noin 70 % ajasta soi Wiz Khalifan yli 10 vuotta vanha kappale Black & Yellow. Loput 30 % saivat niinkin ajankohtaiset yhtyeet kuin The Offspring ja Green Day.



Muutamista puutteista ja ärsykkeistä huolimatta pelin perustekeminen on niin hyvässä kunnossa, että Riders Republic sai minut haikailemaan, että ollapa 11-vuotias ja koulun jälkeen olisi vain aikaa pelata tällaista peliä ja opetella kaikki mahdolliset temput ulkoa, kun seuraavan uuden pelin saa vasta puolen vuoden päästä. Nykytilanne on varsin toinen, aikaa on vähemmän, mutta kilpailevaa tarjontaa moninkertaisesti enemmän, joten saa nähdä miten aktiiviseksi Riders Republicin pelaaminen jää tulevaisuudessa.

Kypsää tarinakehystä odottavat pelaajat tulevat pettymään ja kustomoinnista kiinnostuneet törmäämään mikromaksuseinään, mutta muut extreme-urheilupelien ystävät saavat runsaasti laadukasta sisältöä Riders Republicista!