Suomalainen peliosaaminen on jälleen testipenkissä, kun Frozenbyten pojat ovat ottaneet inspiraatiota muinaisesta Lost Vikings -pelistä. Samalla he ovat tuoneet sen uudelle vuosituhannelle, lisänneet fysiikkamausteita sekä tarinaa ja saaneet aikaiseksi parasta tasoloikkaa PC:llä pitkään, pitkään aikaan. Peli on tulossa lähiaikoina myös PS3:n latauspalveluun ja mahdollisesti myös Xbox 360:lle.



Vertaus Lost Vikingsiin johtuu siitä, että kyseisessä pelissä seikkailtiin kolmena eri hahmona, joilla kaikilla oli eri kykyjä - yksi oli taistelija, yksi torjuja/kiipeämisapu ja yksi nopea liikkumaan. Trinen nimikin jo viittaa kolminaisuuteen, joka tässä tapauksessa koostuu jousella ampuvasta ketterästä naisvarkaasta, miekalla ja kilvellä raakaa voimaa esittelevästä ritarista sekä mm. laatikonluomis- sekä tavaroiden liikutteluloitsut hallitsevasta velhosta.

Kolmikko seikkailee fantasiamaailmassa, jonka tarinaa arvokkaasti brittienglantia ääntävä herrasmies kertoo satukirjatyyliin. Kuningas on heittänyt kultalusikkansa nurkkaan, eikä vallanperijää ole tiedossa. Ihmisten taistellessa paikasta valtaistuimella pääsivät pahuuden voimat rauhassa kuhimaan. Nyt maailmaa asuttavat luurankosoturit ja pimeyden voimat ovat Tähtitaivaan Akatemian porteilla, joten sankareita tarvitaan. Tarina ei ole turhan monimutkainen tai syväluotaava, mutta tapa, jolla se kerrotaan pelin edetessä tuo Trineen hyvin omalaatuisen, satumaisen ja taianomaisen tunnelman.

Peliä ei kuitenkaan ohjata kolmea erillistä hahmoa liikutellen, kuten Lost Vikingsissä, vaan taikakivi sulattaa kolmikon sielut yhteen ja numeronappia painamalla hahmo muuntautuu tarpeen vaatimaksi jantteriksi. Pahan voittamisen lisäksi trion motivaationa toimiikin toisistaan eroon pääseminen, eli jonkinlaisen vastalääkkeen tai -loitsun löytäminen.



Trinen hahmot ja maisemat ovat 3D-mallinnettuja, mutta itse peli kulkee perinteisen kaksiulotteisen tasoloikan malliin, eli syvyyssuunnassa ei liikuta lainkaan. Ritaria käytetään luurankojen lahtaamiseen, puzzlepulmien ratkonnassa turvaudutaan useimmiten velhoon. Jos kolo on liian suuri loikattavaksi tai piikit haittaavat menoa, on lähistöllä usein puulaatikko, jonka voi loitsia sopivaan kohtaan. Suurin osa pulmista on tuttuja 90-luvun tasohyppelyistä (eikä tämä välttämättä ole huono asia), mutta joskus mukaan ympätään trendikkäästi fysiikkaan liittyviä esteitä. Liikaa päätänsä ei tarvitse rasittaa, mutta sen verran, että viihdearvo säilyy.

Jos yksi tai kaksi pelihahmoista kuolee, ei peli pääty siihen - ainakaan aivan heti (taisteleminen ilman ritaria on hieman hankalaa). Elossa olevilla sankareilla voi jatkaa matkaansa ja jos löytää palautuspisteen, heräävät henkensä heittäneet takaisin valittaviksi. Tämä mekaniikka muistuttaa (ehkä pelin genren ja kuvakulmankin vuoksi) LittleBigPlanetia. Täyskuolon koittaessakin pääsee yrittämään sopivan matkan päästä uudestaan. Kouliintunut pelaaja rujauttaa Trinen läpi alle kymmenessä tunnissa, mikä muun toteutuksen huomioon ottaen on varsin kohtuullinen kesto pelin hintaan nähden.

Oma pelaamiseni on vahvasti konsolipainotteista ja siksi odotankin innolla pelin PS3- ja X360-versioita, sillä näppäimistö-hiiri-yhdistelmä ei pitkänkään pelaamisen jälkeen tuntunut kovin luonnolliselta tasoloinkintaan. Varasneidon jousen ja köyden tähtäily sekä tavaroiden leijuttelu on hiirellä helppoa, mutta hahmon vaihtaminen numeronäppäimistä hektisimmillä hetkillä johti yleensä sormieni solmiutumiseen. Ehkä tästä pitää syyttää enemmän pelaajaa kuin peliä. Lopulta annoin periksi ja kytkin PC:hen X360-padini, jolloin kokemus muuttui entistä miellyttävämmäksi.

Co-op-peli muuttaa pelimekaniikkaa - ensinnäkin kaksin pelattaessa pitää olla selvillä, kumpi pelaajista muuttuu kolmanneksi hahmoksi ja koska. Toiseksi, pelin puzzlet muuttuvat yhä useammilla tavoilla selvitettäviksi, koska useampia voimia voi käyttää yhtä aikaa, niinkuin pelin co-op-trailerissa esiteltiin. Kolminpelinä touhu on loogisinta ja vieläkin viihdyttävämpää, kunhan pitää huolen, ettei kukaan lähde sooloilemaan. Valitettavasti kaikkien pelaajien pitää olla saman monitorin äärellä.



Pikselitaiteen ystävänä ja perinteisiäkin taiteenlajeja harrastavana en voi kuvailla Trinen graafista ulkoasua kuin sanalla fantastinen. Jo ensimmäisistä ruutukuvista lähtien peli on kerännyt huokailuja maailman ympäri websivustoilla juuri herkullisen yksityiskohtaisen fantasiakuvastonsa voimin. Tämänkin arvostelun ohessa olevat kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa ja satumainen tunnelma sopii peliin kuin nappi silmään.

Eivätkä musiikit jää toiseksi. Ari Pulkkinen on loihtinut tunnelmallisen ääniraidan, joka soi tätäkin kirjoittaessani taustalla. Orkesterisointuja, folkkia ja muita fantasiateemoista tuttuja elementtejä sekoitellaan sopivasti ja jokaisella pelin tasolla tunnelma muuttuu hienoisesti. Sisäinen Danny Elfman -fanikin heräili pariin otteeseen. Hienoa, että pienestä porukasta irtoaa tälläinen määrä talenttia.

Trine tekee kaiken, mitä sen ennakkohype lupasi. Se on perinteitä kunnioittava tasoloikka, jossa on tarpeeksi omaa maustetta, laatua ja rehtiä yritystä noustakseen uudeksi tähdeksi suomalaisten laatupelien joukkoon.

Peliä saa sekä Steam-palvelusta että Suomen pelikaupoista.