Deathloop
Arvioitu: | Playstation 5 |
Genre: | Toimintapelit |
Pelaajia: | 1-2 |
Ikärajoitus: | 18 |
Kehittäjä: | Arkane Studios |
Julkaisija: | Bethesda Softworks |
Julkaisupäivä: | 14.09.2021 |
Pelin kotisivut |
Päiväni murhamurmelina
Kukapa ei tykkää vapaudesta? Mahdollisuus tehdä asioita haluamallaan tavalla ja näin toteuttaa itseään on jotain, mitä varmasti suurin osa meistä arvostaa, puhuttiinpa sitten oikeasta elämästä tai videopeleistä.
Valitettavasti vapauden saavuttaminen on molemmissa tilanteissa vaikeaa, videopeleissä lähinnä sen takia, että kun kehittäjät antavat pelaajille enemmän mahdollisuuksia ja vaihtoehtoisia reittejä, heidän työnsä määrä moninkertaistuu ja jo ennestään monimutkaiset projektit muuttuvat vielä kamalammiksi toteuttaa.
Tämä ei ole koskaan hidastanut Arkane Studiosin menoa, sillä he ovat historiansa alusta saakka pyrkineet tekemään monipuolisia hiekkalaatikoita, joissa pelaajat voivat leikkiä haluamallaan tavalla. Ja mikäs siinä on tehdessä, kun tuloksena on Dishonoredien ja Preyn kaltaisia klassikkopelejä.
Nyt lista kasvaa vielä yhdellä klassikkopelillä, sillä Deathloop on todellinen napakymppi.
Deathloop sijoittuu syrjäiselle Blackreefin saarelle, jossa tapahtuu hyvin outoja asioita. Tarinamme päähenkilö herää saaren rannalta ilman mitään muistoja siitä, miten hän on saarelle päätynyt tai edes siitä, kuka hän on. Varovainen tutkimusmatkailu ei ole edes kunnolla alkanut, kun mystinen ja hyvin vihainen nainen kiskaisee nimettömän sankarimme korkeuksiin taikavoimillaan ja kun tämä ei osaa vastata vihaisiin ja kärkeviin kysymyksiin, heittää tämän kielekkeeltä kohti varmaa kuolemaa. Ja sitten sankarimme herää uudelleen samalta rannalta.
Deathloopin keskeisenä jippona on, että mystisistä syistä Blackreefin saari on juuttunut aikasilmukkaan. Kun kello lyö 12 yöllä, aika kelautuu taaksepäin ja koko saari herää uudelleen eilispäivän aamuna kuvitellen elävänsä tätä ensimmäistä päivää ensimmäistä kertaa. Vain sankarimme Colt, sekä häntä tuntemattomista syistä jahtaava vihainen nainen, tiedostavat olevansa aikasilmukassa. Nainen haluaa suojella silmukkaa, Colt taas päättää sen ja katkaista loputtoman kierteen.
Helpommin sanottu kuin tehty, sillä silmukan katkaiseminen vaatii, että Colt murhaa saarta hallitsevat kahdeksan visionääriä yhden päivän aikana. Visionäärit ovat tietenkin kukin linnoittautuneet omiin tukikohtiinsa tekemään omia juttujaan. Yksi suunnittelee ihmishenkeä vaarantavia pelikokemuksia, toinen laajentaa tajuntaansa kokeellisella taiteella, kolmas kykkii laboratoriossaan ratkomassa uudelleen ja uudelleen samoja tieteellisiä ongelmia ja yhtälöitä, neljäs taas järjestää kannibaalijuhlia kartanossaan. Kunnon libertariaaniparatiisi, siis.
Vaikka visionäärien murhaaminen onkin ehkä teoriassa mahdollista jo ensimmäisen silmukan aikana, pelin todellisena ideana on se, että vaikka Colt ei pystykään siirtämään progressiotaan päivästä toiseen, tieto pysyy hänen (ja tietenkin pelaajan) mukanaan. Jos yhtenä päivänä oppii, että tieteilijän laboratoriossa on kummallisen huonosti turvattu ilmalukko, jolla koko laboratorion voi muuttaa tyhjiöksi, tätä tietoa voi hyödyntää myöhemmillä silmukoilla.
Saari on jaettu neljään suurempaan pelialueeseen ja päivä taas neljään aikalohkoon, joiden sisällä voi vierailla vain yhdessä paikassa. Sen paikana sisällä saa sitten rellestää juuri niin kauan kuin haluaa, mutta tehtävä ei ole silti helppo. Vaikka pelialueet ovat kartoiltaan suurelta osin samanlaisia vuorokaudenajasta toiseen, niiden sisäiset mahdollisuudet muuttuvat ajan myötä.
Yhdessä paikassa visionäärien kätyrit yrittävät saada auki muinaista sotilasinstallaatiota, jonka sisältä voisi löytyä jos jonkinlaisia leluja. Jos menee paikalle aamulla, kätyrit eivät ole vielä avanneet metrin paksuisia ja lukittuja ulko-ovia. Jos taas menee vasta iltapäivällä, tumpelot ovat onnistuneet operaationsa myötä romahduttamaan koko sisäänkäynnin ja holvi on suljettu seuraavaan silmukkaan asti. Samaan keskipäivän aikaikkunaan mahtuisi kuitenkin paljon muutakin tekemistä.
Niinpä ideana onkin kierrellä pitkin saarta etsimässä informaatiota ja heikkoja paikkoja visionäärien puolustuksissa, jotta voi koko ajan ottaa askeleita kohti sitä lopullista, äärimmäistä silmukkaa, jolloin kaikki visionäärit kohtaavat loppunsa ja silmukka – toivottavasti – katkeaa. Siinä sivussa pelaaja ja Colt oppivat jos jonkinlaista saaren ja Coltin menneisyydestä, joten dramaattisia käänteitä riittää joka kulman takana.
Olin itse aivan huumassa kunnon tieteismeiningistä ja aikasilmukoilla leikittelevästä tarinasta, joten jos tällainen tieteisfilosofinen meno kiinnostaa, jo tarinan kokeminen on minusta hyvä syy hypätä Deathloopin kelkkaan. Ja tämä siis jo ennen sitä itse pelattavuutta, joka on myös todella riemukasta.
Deathloop on pelinä puhdasta Arkane Studiosia. Kaikki pelialueet ovat suuria ja avoimia, sisältäen lukuisia vaihtoehtoisia reittejä ja lähestymistapoja. Coltin arsenaali on myös todella laaja ja käsittää hakkerointityökaluja, tuliaseita, maagisia kykyjä ja lukuisia muita leluja, joita voi lainata vihollisten käytöstä. Niinpä pelaaminen on todella vapaamuotoista.
Jos tykkää hiiviskellä ja ninjailla varjoissa, vihollisia vältellen tai salamurhaillen, se on täysin mahdollista. Jos tykkää räiskimisestä, vihollisia voi paukutella hengiltä suurella asearsenaalilla, heitellä alas kielekkeiltä psyykkisillä voimilla tai murhata pelimaailman sisäisillä keinoilla. Useimmat todennäköisesti päätyvät tekemään vähän kaikkea, mikä lienee myös kehitystiimin tarkoitus.
Pelin alussa Coltin käytössä ei ole oikein mitään, joten kaikki täytyy hankkia hikoilemalla. Oletusarvoisesti tavarat eivät myöskään siirry mukana päivästä toiseen, mutta onneksi tähän on kiertotie. Visionäärien ruumiista ja saarelle ripotelluista ajasta irronneista esineistä voi imuroida aikaenergiaa, jolla voi ankkuroida löytämiänsä aseita ja kykyjä itseensä ja avata ne pysyvästi käyttöönsä. Energiaa ei kuitenkaan koskaan ole tarpeeksi kaiken ankkurointiin, joten edessä on kipeitä valintoja. Haluanko mukaani tämän haulikon, joka osuessaan laukaisee tappavia kaasupilviä, vai passiivisen bonuksen, jolla jonkun aseen tehokas etäisyys kasvaa suunnattomasti?
Deathloopin pelisilmukka on suunniteltu ja hiottu erinomaisen hyvin, sillä pelatessaan kokee kykyjensä ja taitojensa parantuvan tasaista vauhtia. Aluksi Blackreefin kadut tuntuvat pelottavilta paikoilta ja pientenkin vihollisryhmien kohtaaminen vaatii valmistautumista ja tiukkaa suunnittelua. Useamman silmukan jälkeen tilanne on toinen. Heitetään vihollisiin loitsu, jolla yhteen tehty vahinko siirtyy myös muihin, sitten teleportataan niiden keskelle ja paukautetaan lähintä tyyppiä naamaan haulikolla. Eteenpäin!
Rusinana Deathloopin pullataikinassa Colt ei todellakaan ole se saaren ainoa aikasoturi, sillä Julianna, se mystinen ja vihainen nainen, tekee kaikkensa suojellakseen silmukkaa. Blackreefillä liikkuessaan voi saada varoituksen siitä, että Julianna metsästää Coltia, jolloin voi varautua siihen, että kohta saa niskaansa prikulleen samanlaisilla ylivoimaisilla kyvyillä ja aseilla varustetun soturin. Huonot uutiset? Selviytyminen ei ole helppoa. Hyvät uutiset? Jos selviytyy, voi poimia Juliannan jäämistöstä tämän maagiset kyvyt (tai niitä parantavat modit) sekä ne ylitehokkaat aseet ja näin helpottaa omaa peliään.
Jos on todella ilkeä paskiainen, sen päätarinan ohella tarjolla on myös pelitila, jossa voi Juliannan roolissa hypätä muiden peliin jahtaamaan niitä ja näin avata käyttöönsä uusia kosmeettisia esineitä. Jos tällainen kuulostaa liian intensiiviseltä, oman pelinsä voi myös sulkea, jolloin Julianna on aina tekoälyn kontrollissa.
Deathloop on aivan fantastinen peli. Se tarjoilee suunnattoman pelimaailman, joka on ladattu täyteen salaisuuksia, kätkettyjä aarteita, piilotettuja reittejä, pieniä pääsiäismunia, saaren historiaa selvittäviä dokumentteja ja ties mitä muuta. On todella hauskaa vain hypätä jollekin pelialueelle ja viettää pari tuntia tutkien sen nurkkia ja löytäen ties mitä hauskaa ja viihdyttävää.
Aivan ennen embargon raukeamista löysin itse jo tuhanteen kertaan tutkimaltani alueelta mystisen kartan, johon joku oli merkinnyt neljän ratkaisuaan odottavan puzzlen sijainnit. Mitähän olisin löytänyt, jos olisin ehtinyt etsimään ne neljä puzzleja ja ratkomaan ne? En tiedä, mutta aion ottaa selvää!
Deathloop on myös fantastinen PlayStation 5 -peli. Se pyörii pehmeästi ja näyttää todella hyvältä, mutta kuten yleensäkin näiden fantastisten PlayStation 5 -pelien tapauksessa käy, se todellinen loisto on muualla. 3D-ääni on toteutettu todella hyvin ja tulee suunnattomasti tarpeeseen pelissä, jossa hiiviskely ja vihollisten havaitseminen ovat avainasemassa. Ohjaimen tärinät ovat Astro’s Playroom -tasoa ja liipaisinefektejä käytetään todella hauskasti. Kaikilla aseilla on oma tuntumansa ja jos vaikka konepistooli jumittuu, neliönapin painelemisen sijaan voi yrittää kiskoa vimmalla tökkivää liipaisinta ja näin putsata ejektoria. Hauskaa!
Ymmärrän, mitä olen sanomassa, kun väitän, että Deathloop on Arkane Studiosin paras peli. Se tarjoilee Dishonoredien ja Preyn erinomaiset hiekkalaatikot ja syvälliset mahdollisuudet todella näyttävässä ja lähestyttävässä muodossa. Sanotaan vaikka näin: en muista, milloin olen viimeksi istahtanut jonkun pelin ääreen ja havahtunut vasta useita tunteja myöhemmin. Deathloopin tapauksessa näin kävi pariinkin kertaan ja havahduttava tekijä oli se, että ohjaimen patterit ilmoittivat olevansa miltei tyhjät.
Jos se ei ole erinomaisen ja mukaansatempaavan pelin merkki, niin mikä?
Valitettavasti vapauden saavuttaminen on molemmissa tilanteissa vaikeaa, videopeleissä lähinnä sen takia, että kun kehittäjät antavat pelaajille enemmän mahdollisuuksia ja vaihtoehtoisia reittejä, heidän työnsä määrä moninkertaistuu ja jo ennestään monimutkaiset projektit muuttuvat vielä kamalammiksi toteuttaa.
Tämä ei ole koskaan hidastanut Arkane Studiosin menoa, sillä he ovat historiansa alusta saakka pyrkineet tekemään monipuolisia hiekkalaatikoita, joissa pelaajat voivat leikkiä haluamallaan tavalla. Ja mikäs siinä on tehdessä, kun tuloksena on Dishonoredien ja Preyn kaltaisia klassikkopelejä.
Nyt lista kasvaa vielä yhdellä klassikkopelillä, sillä Deathloop on todellinen napakymppi.
Kun arki toistaa itseään
Deathloop sijoittuu syrjäiselle Blackreefin saarelle, jossa tapahtuu hyvin outoja asioita. Tarinamme päähenkilö herää saaren rannalta ilman mitään muistoja siitä, miten hän on saarelle päätynyt tai edes siitä, kuka hän on. Varovainen tutkimusmatkailu ei ole edes kunnolla alkanut, kun mystinen ja hyvin vihainen nainen kiskaisee nimettömän sankarimme korkeuksiin taikavoimillaan ja kun tämä ei osaa vastata vihaisiin ja kärkeviin kysymyksiin, heittää tämän kielekkeeltä kohti varmaa kuolemaa. Ja sitten sankarimme herää uudelleen samalta rannalta.
Deathloopin keskeisenä jippona on, että mystisistä syistä Blackreefin saari on juuttunut aikasilmukkaan. Kun kello lyö 12 yöllä, aika kelautuu taaksepäin ja koko saari herää uudelleen eilispäivän aamuna kuvitellen elävänsä tätä ensimmäistä päivää ensimmäistä kertaa. Vain sankarimme Colt, sekä häntä tuntemattomista syistä jahtaava vihainen nainen, tiedostavat olevansa aikasilmukassa. Nainen haluaa suojella silmukkaa, Colt taas päättää sen ja katkaista loputtoman kierteen.
Helpommin sanottu kuin tehty, sillä silmukan katkaiseminen vaatii, että Colt murhaa saarta hallitsevat kahdeksan visionääriä yhden päivän aikana. Visionäärit ovat tietenkin kukin linnoittautuneet omiin tukikohtiinsa tekemään omia juttujaan. Yksi suunnittelee ihmishenkeä vaarantavia pelikokemuksia, toinen laajentaa tajuntaansa kokeellisella taiteella, kolmas kykkii laboratoriossaan ratkomassa uudelleen ja uudelleen samoja tieteellisiä ongelmia ja yhtälöitä, neljäs taas järjestää kannibaalijuhlia kartanossaan. Kunnon libertariaaniparatiisi, siis.
Vaikka visionäärien murhaaminen onkin ehkä teoriassa mahdollista jo ensimmäisen silmukan aikana, pelin todellisena ideana on se, että vaikka Colt ei pystykään siirtämään progressiotaan päivästä toiseen, tieto pysyy hänen (ja tietenkin pelaajan) mukanaan. Jos yhtenä päivänä oppii, että tieteilijän laboratoriossa on kummallisen huonosti turvattu ilmalukko, jolla koko laboratorion voi muuttaa tyhjiöksi, tätä tietoa voi hyödyntää myöhemmillä silmukoilla.
Saari on jaettu neljään suurempaan pelialueeseen ja päivä taas neljään aikalohkoon, joiden sisällä voi vierailla vain yhdessä paikassa. Sen paikana sisällä saa sitten rellestää juuri niin kauan kuin haluaa, mutta tehtävä ei ole silti helppo. Vaikka pelialueet ovat kartoiltaan suurelta osin samanlaisia vuorokaudenajasta toiseen, niiden sisäiset mahdollisuudet muuttuvat ajan myötä.
Yhdessä paikassa visionäärien kätyrit yrittävät saada auki muinaista sotilasinstallaatiota, jonka sisältä voisi löytyä jos jonkinlaisia leluja. Jos menee paikalle aamulla, kätyrit eivät ole vielä avanneet metrin paksuisia ja lukittuja ulko-ovia. Jos taas menee vasta iltapäivällä, tumpelot ovat onnistuneet operaationsa myötä romahduttamaan koko sisäänkäynnin ja holvi on suljettu seuraavaan silmukkaan asti. Samaan keskipäivän aikaikkunaan mahtuisi kuitenkin paljon muutakin tekemistä.
Niinpä ideana onkin kierrellä pitkin saarta etsimässä informaatiota ja heikkoja paikkoja visionäärien puolustuksissa, jotta voi koko ajan ottaa askeleita kohti sitä lopullista, äärimmäistä silmukkaa, jolloin kaikki visionäärit kohtaavat loppunsa ja silmukka – toivottavasti – katkeaa. Siinä sivussa pelaaja ja Colt oppivat jos jonkinlaista saaren ja Coltin menneisyydestä, joten dramaattisia käänteitä riittää joka kulman takana.
Olin itse aivan huumassa kunnon tieteismeiningistä ja aikasilmukoilla leikittelevästä tarinasta, joten jos tällainen tieteisfilosofinen meno kiinnostaa, jo tarinan kokeminen on minusta hyvä syy hypätä Deathloopin kelkkaan. Ja tämä siis jo ennen sitä itse pelattavuutta, joka on myös todella riemukasta.
Pelaa tyylilläsi
Deathloop on pelinä puhdasta Arkane Studiosia. Kaikki pelialueet ovat suuria ja avoimia, sisältäen lukuisia vaihtoehtoisia reittejä ja lähestymistapoja. Coltin arsenaali on myös todella laaja ja käsittää hakkerointityökaluja, tuliaseita, maagisia kykyjä ja lukuisia muita leluja, joita voi lainata vihollisten käytöstä. Niinpä pelaaminen on todella vapaamuotoista.
Jos tykkää hiiviskellä ja ninjailla varjoissa, vihollisia vältellen tai salamurhaillen, se on täysin mahdollista. Jos tykkää räiskimisestä, vihollisia voi paukutella hengiltä suurella asearsenaalilla, heitellä alas kielekkeiltä psyykkisillä voimilla tai murhata pelimaailman sisäisillä keinoilla. Useimmat todennäköisesti päätyvät tekemään vähän kaikkea, mikä lienee myös kehitystiimin tarkoitus.
Pelin alussa Coltin käytössä ei ole oikein mitään, joten kaikki täytyy hankkia hikoilemalla. Oletusarvoisesti tavarat eivät myöskään siirry mukana päivästä toiseen, mutta onneksi tähän on kiertotie. Visionäärien ruumiista ja saarelle ripotelluista ajasta irronneista esineistä voi imuroida aikaenergiaa, jolla voi ankkuroida löytämiänsä aseita ja kykyjä itseensä ja avata ne pysyvästi käyttöönsä. Energiaa ei kuitenkaan koskaan ole tarpeeksi kaiken ankkurointiin, joten edessä on kipeitä valintoja. Haluanko mukaani tämän haulikon, joka osuessaan laukaisee tappavia kaasupilviä, vai passiivisen bonuksen, jolla jonkun aseen tehokas etäisyys kasvaa suunnattomasti?
Deathloopin pelisilmukka on suunniteltu ja hiottu erinomaisen hyvin, sillä pelatessaan kokee kykyjensä ja taitojensa parantuvan tasaista vauhtia. Aluksi Blackreefin kadut tuntuvat pelottavilta paikoilta ja pientenkin vihollisryhmien kohtaaminen vaatii valmistautumista ja tiukkaa suunnittelua. Useamman silmukan jälkeen tilanne on toinen. Heitetään vihollisiin loitsu, jolla yhteen tehty vahinko siirtyy myös muihin, sitten teleportataan niiden keskelle ja paukautetaan lähintä tyyppiä naamaan haulikolla. Eteenpäin!
Rusinana Deathloopin pullataikinassa Colt ei todellakaan ole se saaren ainoa aikasoturi, sillä Julianna, se mystinen ja vihainen nainen, tekee kaikkensa suojellakseen silmukkaa. Blackreefillä liikkuessaan voi saada varoituksen siitä, että Julianna metsästää Coltia, jolloin voi varautua siihen, että kohta saa niskaansa prikulleen samanlaisilla ylivoimaisilla kyvyillä ja aseilla varustetun soturin. Huonot uutiset? Selviytyminen ei ole helppoa. Hyvät uutiset? Jos selviytyy, voi poimia Juliannan jäämistöstä tämän maagiset kyvyt (tai niitä parantavat modit) sekä ne ylitehokkaat aseet ja näin helpottaa omaa peliään.
Jos on todella ilkeä paskiainen, sen päätarinan ohella tarjolla on myös pelitila, jossa voi Juliannan roolissa hypätä muiden peliin jahtaamaan niitä ja näin avata käyttöönsä uusia kosmeettisia esineitä. Jos tällainen kuulostaa liian intensiiviseltä, oman pelinsä voi myös sulkea, jolloin Julianna on aina tekoälyn kontrollissa.
Fantastinen pelikokemus
Deathloop on aivan fantastinen peli. Se tarjoilee suunnattoman pelimaailman, joka on ladattu täyteen salaisuuksia, kätkettyjä aarteita, piilotettuja reittejä, pieniä pääsiäismunia, saaren historiaa selvittäviä dokumentteja ja ties mitä muuta. On todella hauskaa vain hypätä jollekin pelialueelle ja viettää pari tuntia tutkien sen nurkkia ja löytäen ties mitä hauskaa ja viihdyttävää.
Aivan ennen embargon raukeamista löysin itse jo tuhanteen kertaan tutkimaltani alueelta mystisen kartan, johon joku oli merkinnyt neljän ratkaisuaan odottavan puzzlen sijainnit. Mitähän olisin löytänyt, jos olisin ehtinyt etsimään ne neljä puzzleja ja ratkomaan ne? En tiedä, mutta aion ottaa selvää!
Deathloop on myös fantastinen PlayStation 5 -peli. Se pyörii pehmeästi ja näyttää todella hyvältä, mutta kuten yleensäkin näiden fantastisten PlayStation 5 -pelien tapauksessa käy, se todellinen loisto on muualla. 3D-ääni on toteutettu todella hyvin ja tulee suunnattomasti tarpeeseen pelissä, jossa hiiviskely ja vihollisten havaitseminen ovat avainasemassa. Ohjaimen tärinät ovat Astro’s Playroom -tasoa ja liipaisinefektejä käytetään todella hauskasti. Kaikilla aseilla on oma tuntumansa ja jos vaikka konepistooli jumittuu, neliönapin painelemisen sijaan voi yrittää kiskoa vimmalla tökkivää liipaisinta ja näin putsata ejektoria. Hauskaa!
Ymmärrän, mitä olen sanomassa, kun väitän, että Deathloop on Arkane Studiosin paras peli. Se tarjoilee Dishonoredien ja Preyn erinomaiset hiekkalaatikot ja syvälliset mahdollisuudet todella näyttävässä ja lähestyttävässä muodossa. Sanotaan vaikka näin: en muista, milloin olen viimeksi istahtanut jonkun pelin ääreen ja havahtunut vasta useita tunteja myöhemmin. Deathloopin tapauksessa näin kävi pariinkin kertaan ja havahduttava tekijä oli se, että ohjaimen patterit ilmoittivat olevansa miltei tyhjät.
Jos se ei ole erinomaisen ja mukaansatempaavan pelin merkki, niin mikä?
Deathloop (Playstation 5)
Fantastinen avoimen maailman toimintaseikkailu, joka hurmaa niin pelattavuudellaan kuin tarinallaankin
- Iskevä taidetyyli
- Suunnaton vapaus pelata haluamallaan tyylillä
- Coltin kyvyt kasvavat nopeasti todella monipuolisiksi
- Moninaiset mahdollisuudet visionäärien murhaamiseen
- Kiehtova tarina
- Todella hyvät PS5-erikoisominaisuudet
- Saaren tutkiminen on palkitsevaa ja hauskaa puuhaa
- Vaikeuskäyrä saatu juuri kohdalleen
- Mukana on myös yllättävän hauskaa huumoria!
- Monimutkaisen aikapalapelin kasaaminen on haastavaa ja viihdyttävää
- Tehtävien sisällä ei voi tallentaa, mikä harmittaa, jos peli jumittuu tai kaatuu
- Tasohyppely on välillä kovin armotonta
Keskustelut (1 viestiä)
14.09.2021 klo 10.27 1