Resident Evil 5
Arvioitu: | Playstation 3 |
Genre: | Seikkailupelit, Toimintapelit |
Pelaajia: | 1, online co-op |
Ikärajoitus: | 18 |
Kehittäjä: | Capcom |
Julkaisija: | Capcom |
Julkaisupäivä: | 13.03.2009 |
Pelin kotisivut |
Ilkeä asukki on taas ilkeä
Pelimedioita on moitittu toisinaan siitä, että pelejä pistetään arvostelemaan fanipoikia, jotka eivät näe lainkaan pelien huonoja puolia. Nyt kävi kerrankin niin päin, että sain tehtäväkseni arvioida sellaisen genren pelin, jollaisia ei ole tullut aiemmin pelattua juuri ollenkaan. Survival-horror ei vain ole koskaan tuntunut meikäläisen teekupilta. Siksipä tiedossa ei ole tällä kertaa suoraa vertailua sarjan edellisiin osiin, sillä edellisen kerran olen muistaakseni ollut sarjan kanssa tekemisissä kaverin Pleikkarilla hyvän toistakymmentä vuotta sitten. Vaan mikäpä estää arvioimasta peliä yksittäisenä tuotteena, eikä niinkään osana jatkumoa.
Tähän mennessä Resident Evil -sarjan parhaiten myynyt viides osa vie tutun päähahmon, Chris Redfieldin, Afrikkaan tutkimaan bioterroristien vähintäänkin hämäriä touhuja. Pelin alkumetrit saavat pelaajan tuntemaan itsensä vitivalkoiseksi mieheksi Bronxin ghetossa - sen verran tuimaa katsetta paikalliselta väestöltä irtoaa. Eipä aikaakaan, kun Las Plagas -parasiittien saastuttamat, vimmaiset kyläläiset pyrkivätkin jo porukalla tekemään päähenkilöstä kebabia. Edessä on jälleen pitkä ja sisäelimillä kyllästetty tie, jonka varrelle mahtuu jos jonkinnäköistä pahansisuista ja -näköistä mönkeröistä.
Peliä on parjattu luonteeltaan harvinaisen rasistiseksi ja mauttomaksi. Päähenkilö nyt vain sattuu olemaan stereotyyppinen, valkoinen amerikanunelmaa toteuttava muskelimasa, jonka aisaparina toimii isohinkkinen megababe (Sheva Alomar). Vastassa on loppumaton määrä saastuneita afrikkalaisia, joiden ihonväri nyt vain sattuu olemaan vähän astetta tummempi. En tiedä teistä, mutta jotenkin tämä asetelma toi itselleni mieleen vanhat Tarzan-leffat. Kaikesta huolimatta en usko, että pelintekijät ovat tarkoituksella tehneet pelin asetelmasta arveluttavaa. Kyse lienee paremminkin silkasta ajattelemattomuudesta ja japanilaisten ja eurooppalaisten kulttuurieroista. Oli miten oli, välillä pelin meininki aiheutti vaivaantuneisuutta.
Kömmittyäni pelin moraalisen epäilyttävyyden yli, pelin upea ulkomuoto kiinnitti huomioni ja suorastaan pudotti leukani lattiaan. Grafiikka on selvästi sukupolven terävämpää kärkeä ja osoittaa jälleen, että PS3:sta irtoaa kyllä komeaa jälkeä, kun vain osaa - in joor feis, Valve! Hahmoanimaatio on miellyttävän sulavaa ja valon ja varjon tasapaino todella miellyttää silmää. Visuaalista ilotulitusta laimentaa kehno kamerakulma, joka on jotenkin todella häiritsevän rajoittunut. Lisäksi kameran heiluminen aiheutti itselleni pidemmän päälle todella vahvaa pahaa oloa. Myös ihmeen kankeat kontrollit lisäävät soppaan oman pahanmakuisen mausteensa. Tähtäystä saa onneksi säädettyä hitusen nopeammaksi, mutta itse en tuntenut oloani missään vaiheessa kovin kotoisaksi.
Pelin äänimaailma tutistaa punttia muuten mukavasti, mutta ajoittaiset arcade-pimputtelut rikkovat kokonaisuutta. Pelin ajoittainen pelihallimaisuus ei ole mielestäni täysin perusteltua, eikä se ainakaan edistä pelaajan eläytymistä pelitapahtumiin. En kutsuisi peliä niinkään horroriksi, sillä pelottavaksi meininki ei äidy oikein missään vaiheessa. Tästä voidaan kiittää myös sitä, että suurin osa toiminnasta tapahtuu kirkkaalla päivänvalolla. Jos miettii ihan maalaisjärjellä, kumpi on pelottavampaa, käveleekö epämuodostunut mörrimöykky kadulla vastaan keskellä päivää, vaiko keskellä yötä? Ehkä pelintekijät ovat pyrkineet keksimään jotakin uutta. Meininki on sentään parhaimmillaan kiitettävän intensiivistä, jos nyt ei sentään Left 4 Dead -tason adrenaliiniurheilua.
Zombi-teema on tunnetusti hyvä tekosyy tyhmentää tekoälyä, joten vihollisten ajoittainen hölmö käytös on helppo uskoa. Toisaalta taas pelaajan rinnalla taistelevan Shevan jatkuva hölmöily nostattaa verenpainetta. Plikkaa ei voi jättää oman onnensa nojaan, sillä jos tämän henki kirpoaa, siihen loppuu myös pelaajan taival. Homma toimii luonnollisesti paremmin, jos pelikaveriksi saa ihmispelaajan. Co-opina pelin mielekkyys nousee toiseen potenssiin. Jaetut kankeat kontrollit ovat vain puoliksi niin kankeat. Mainittakoon positiivisessa sävyssä, että ajoittain tässäkin pelissä viljellyt, monesti parjaamani spedenspeli-reaktiotestiosuudet on kerrankin toteutettu siten, etteivät ne aiheuta silkkaa ärsytystä, vaan pikemminkin tukevat pelikokemusta.
Inventaarion niukkuus pistää miettimään, miksi muuten lähtökohtaisesti melkoisen epärealistisen pelin juuri tämän ominaisuuden kohdalla on otettu realismivaihde käyttöön. On tietysti aivan totta, ettei rehevinkään muskeliveijari jaksa kantaa kerralla kauheasti kolmea pyssyä enempää ja lisäksi muutamaa hassua ensiapupakkausta. Jos sama jannu löytää kuitenkin muinaisia vaaseja rikkomalla ja viruksen saastuttamien zombien jäännöksistä aseisiinsa panoksia, on jonkinlainen ristiriita mielestäni tosiasia. Eikä tarvitse olla edes äärettömän ryppyotsainen yksilö. Panosten vähyys onkin pelissä jatkuvasti pelaajan kaverina. Jälleen pistää ihmetyttämään, miksi tehtävien välillä voi ostaa aseita, mutta ei kuitenkaan panoksia? Pelaaja on yksinomaan kentältä löytyvien kutien varassa.
Resident Evil 5 ei onnistunut siinä, missä kaikki muutkin survival-horror-pelit ovat olleet tähän päivään mennessä omalla kohdallani onnistumatta. Tämä ei ole välttämättä sen enempää moite, kuin kehukaan. En voi kieltää, etteikö kyseessä olisi ihan ok toimintapeli, etenkin jos sattuu olemaan kyseisen genren fani. Tämä on sikälikin melko turvallinen peliostos, että pelattavuudeltaan se on tiettävästi kohtuullista suosiota saavuttaneen edellisosansa hiilikopio. RE5 ei häpäise nimeään, mitä nyt korkeintaan hienoisella tahdittomuudellaan. Pelin juoni on taattua japanilaista toimintapelilaatua, eli tavallaan pelillisesti ihan toimiva, mutta yritäpä selittää tätä vakavalla naamalla vaikkapa vaimolle. Ei liene ihme, että monet pitävät pelejä edelleen lapsellisina.
Evil president
Peliä on parjattu luonteeltaan harvinaisen rasistiseksi ja mauttomaksi. Päähenkilö nyt vain sattuu olemaan stereotyyppinen, valkoinen amerikanunelmaa toteuttava muskelimasa, jonka aisaparina toimii isohinkkinen megababe (Sheva Alomar). Vastassa on loppumaton määrä saastuneita afrikkalaisia, joiden ihonväri nyt vain sattuu olemaan vähän astetta tummempi. En tiedä teistä, mutta jotenkin tämä asetelma toi itselleni mieleen vanhat Tarzan-leffat. Kaikesta huolimatta en usko, että pelintekijät ovat tarkoituksella tehneet pelin asetelmasta arveluttavaa. Kyse lienee paremminkin silkasta ajattelemattomuudesta ja japanilaisten ja eurooppalaisten kulttuurieroista. Oli miten oli, välillä pelin meininki aiheutti vaivaantuneisuutta.
Uljas ulkoasu
Pelin äänimaailma tutistaa punttia muuten mukavasti, mutta ajoittaiset arcade-pimputtelut rikkovat kokonaisuutta. Pelin ajoittainen pelihallimaisuus ei ole mielestäni täysin perusteltua, eikä se ainakaan edistä pelaajan eläytymistä pelitapahtumiin. En kutsuisi peliä niinkään horroriksi, sillä pelottavaksi meininki ei äidy oikein missään vaiheessa. Tästä voidaan kiittää myös sitä, että suurin osa toiminnasta tapahtuu kirkkaalla päivänvalolla. Jos miettii ihan maalaisjärjellä, kumpi on pelottavampaa, käveleekö epämuodostunut mörrimöykky kadulla vastaan keskellä päivää, vaiko keskellä yötä? Ehkä pelintekijät ovat pyrkineet keksimään jotakin uutta. Meininki on sentään parhaimmillaan kiitettävän intensiivistä, jos nyt ei sentään Left 4 Dead -tason adrenaliiniurheilua.
Aivokuolleet ystävämme
Inventaarion niukkuus pistää miettimään, miksi muuten lähtökohtaisesti melkoisen epärealistisen pelin juuri tämän ominaisuuden kohdalla on otettu realismivaihde käyttöön. On tietysti aivan totta, ettei rehevinkään muskeliveijari jaksa kantaa kerralla kauheasti kolmea pyssyä enempää ja lisäksi muutamaa hassua ensiapupakkausta. Jos sama jannu löytää kuitenkin muinaisia vaaseja rikkomalla ja viruksen saastuttamien zombien jäännöksistä aseisiinsa panoksia, on jonkinlainen ristiriita mielestäni tosiasia. Eikä tarvitse olla edes äärettömän ryppyotsainen yksilö. Panosten vähyys onkin pelissä jatkuvasti pelaajan kaverina. Jälleen pistää ihmetyttämään, miksi tehtävien välillä voi ostaa aseita, mutta ei kuitenkaan panoksia? Pelaaja on yksinomaan kentältä löytyvien kutien varassa.
Mielipide muiden joukossa
Resident Evil 5 (Playstation 3)
Kauhutonta selviytymiskauhua. Kankeat kontrollit ja tahdittomuus karistavat pisteitä muuten mukiinmenevältä toimintapeliltä.
- Graafisesti upea
- Intensiivistä actionia
- Eheähkön tuntuinen kokonaisuus
- Kontrollit voisivat olla paremmat
- Kierohko kuva Afrikasta
- Turha arcademaisuus syö immersiota
Keskustelut (15 viestiä)
Rekisteröitynyt 15.11.2008
09.07.2009 klo 23.38
Rekisteröitynyt 03.09.2007
10.07.2009 klo 00.08
10.07.2009 klo 00.21
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
10.07.2009 klo 01.17
Kuis tässä arvostelussa näin kauan kesti? Ei sillä että siitä niinkään haittaa olisi mutta ihmetyttää vaan.
Laitetaan meikäläisen piikkiin. Oikeita töitä ja muuta "kiireitä" ollut olevinaan. Onpahan ehtinyt hiukan sulattelemaan kokemaansa ;)
Rekisteröitynyt 11.04.2007
10.07.2009 klo 05.03
Kyseessä taisi olla sarjan ensimmäinen peli, johon koskin millään tavalla, mutta demo jätti ohjauksen osalta niin pahan maun, että kokoversioon en koskekaan. Aiempia osia saattaisin kyllä kokeillakin, ja vielä RE4 olisi ehkä mahdollinen.
Resident Evil 5 vie kyllä huonompaan suuntaan... Vaikka ohjaus olikin Resident Evil 4:ssä samanlainen, jostain tuntemattomasta syystä tuntuma oli parempi. Näin väittänevät monet muutkin...
Itse toivoisin että pelaaja vielä vietäisin Raccoonin -maisemiin. Uuden sukupolven grafiikoilla voisi olla mahtava kokemus, ilman niitäkin aikanaan oli, tosin se oli sillon uutta.;)
Resident Evil 4:n erilainen asetelma oli kyllä jees, ja jos olen oikein ymmärtänyt tässä on samat plasplagasit parasiitteinä vai mitkä nyt ovatkaan. Jotenkin se menee jo yli... RE4 olisi sopinut putkahduksena erilaisuuteen, kun maailmasta löytyykin uusi uhka jostain maailman kolkasta, eikä sitä olisi monessa. Mutta se, että koko sarjan suunta vaihtuu sitten tähän suuntaan on hirvittävää...|: Siellä missä on toiminta, ei ainankaan ole selviytymiskauhu...
Lisätkää vaan se kung-fu ja raiskatkaa fanit... Se mikä toimii kerran, ei välttämättä toimi toista kertaa...
Rekisteröitynyt 26.09.2007
10.07.2009 klo 10.21
Rekisteröitynyt 24.04.2007
10.07.2009 klo 11.21
Peli on paljon parempi mitä jengi antaa ymmärtää. Joo, kyllä kauhuelementit on vähän kadoksissa, mutta kyllä perunapäiden hyökkääminen aiheutti ainakin allekirjoittaneella pakokauhua kirkkaassa päivänvalossakin. Ehkä sitten olen vain nynny.=)
Rekisteröitynyt 09.06.2008
10.07.2009 klo 17.56
Rekisteröitynyt 13.08.2007
10.07.2009 klo 20.37
10.07.2009 klo 23.54
Jaa, että mikä?
Ja ei tätä voi oikein arvioida, jos ei ole pelannut ja seurannut aikasempia :) No, harva sitä juonta edes nykyään seuraa.
Rekisteröitynyt 17.03.2009
19.07.2009 klo 00.11
20.07.2009 klo 02.07 1
Koen pelin kaikkena muuna kuin rasismina. Se tuo esille Afrikan huonon tilanteen jopa pullamössöamerikkalaisten keskuuteen (jotka tosin eivät osaa sijoittaa Afrikkaa maailmankartalle, mutta se on eri asia). Mielestäni peli on ehdottomasti enemmänkin poliittinen kannanotto siihen, että maailmassa on epätasa-arvoa ja paikkoja, joissa voi pienellä rahalla tehdä aivan mitä vain hyväuskoisten ihmisten ja suuren korruption vuoksi. Rasismia? Menkää itteenne.
Inventariosta vielä sen verran, että on myös aika huvittavaa, että sama tyyppi voi kantaa maksimissaan yhdeksän kananmunaa tai vaihtoehtoisesti maksimissaan 108 granaatinheittimen granaattia.
01.08.2009 klo 16.06
Rekisteröitynyt 11.05.2009
02.08.2009 klo 12.27
17.11.2009 klo 20.10
Kirjoita kommentti