Tuorein sisältö

Star Ocean: The Last Hope

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Roolipelit, Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: tri-Ace
Julkaisija: Square Enix
Julkaisupäivä: 05.06.2009
Pelin kotisivut
Jari Tapani Peltonen

25.06.2009 klo 14.45 | Luettu: 17861 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Tähtiretki japanilaisittain.
The Last Hope on esiosa saagalle, jonka tunteminen entuudestaan ei ole välttämätöntä. Star Ocean on vähän niinkuin japanilainen Star Trek. Mitä tämä sanoo sinulle? Jos mieleesi maalautuu kuva avaruuden käymättömillä korpimailla lipuvasta aluksesta, jonka miehistönä toimii Mega Man, miehiä nuoleskeleva puolialaston 13-vuotias kissankorvainen tyttö ja helvetin demoneita helistimellä esiinmanaava pikkulikka, olet oikeilla jäljillä. Star Trek -vertausta on vaikea jättää tekemättä siksikin, että eräs pelin tinhasti käyttämä kappale on plagiaatti tietystä tunnusmusiikista. Tekijät lienevät kovia telkuntöllöttäjiä. Siinä on tiettyä viehätystä, että peli tuntuisi jakautuvan selkeisiin jaksoihin, jollaisen läpäisy on kiva urakka aina yhdelle istunnolle. Välinäytösten kestäessä toisinaan yli puoli tuntia ja tallennuspisteiden väliin jäädessä tunti, pelaajan/katsojan on parempikin arvostaa istumista.

Eeppistä tunteellista sci-fiä, 'kay?


The Last Hope sai minut nauramaan usein vääristä ja pari kertaa oikeista syistä. Lapsellisuudella ei ole rajoja. Aluksi peli leikkii olevansa sci-fiä hömppäfantasian sijaan: ihmiskunta on tuhonnut maapallon ja katsoo nyt kohti tähtiä. Tavallinen mangatukka päähenkilö ja yhtä kliseinen naapurintyttö ovat osa avaruusohjelmaa. Eräällä planeetalla he huomaavat, etteivät nykyaikaiset aseet tehoa julmaan hämähäkkiin, joten jatkossa he taistelevat miekalla ja jousella. Pian joukkoon liittyy jäykkä suippokorvainen heppu, joka taitaa "symboliikan", eli käytännössä magian. Ja hiljalleen se Star Trek -vertaus alkaa unohtua. The Last Hope on tuikitavallinen, virheellisesti roolipeliksi kutsuttu interaktiivinen elokuva julkaisija Square-Enixiltä, jonka taattuun tyyliin teos ei pysy missään tietyssä tyylilajissa tai mielentilassa, vaan sisältää kaikkea mahdollista synkistä pahiksista säheltäviin sivuhahmoihin ja jättiläismäisiin vaaleanpunaisiin pupuihin.

Peli on myös todella ärsyttävä. Ääninäyttelijät ovat kammottavia. Huipentuma on mainittu pikkutyttö, jonka tulkitsijan mielestä lasta näytellään puhumalla kaikki repliikit sieluttomalla, sävyttömällä äänellä. Bonuksena hahmo hokee koko hemmetin viritelmän ajan sananpuolikasta 'kay, joka ei totisesti ole yhtä viehättävä kuin South Parkista tuttu hokema mmmkay - okei? Jotkut meistä osaavat suodattaa osan ärsyttävyydestä huumoriksi. Peli yrittää tosissaan olla tunteellinen. Kun teini-ikäisiltä cosplay-harrastajilta näyttävät sankarinkuvatukset hajoilevat traagisen elämänsä johdosta, tämä on mielestäni oikein hauskaa. Välinäytösten ollessa pituudeltaan jonkin sortin ennätystasoa, on välttämätöntä, että pelaaja kykenee muodostamaan tarinaan jonkinlaisen, minkä tahansa siteen.

Tarina on yhtä tuttu kuin hahmotyypit. Kaikkea uhkaava pahuus paljastuu vähitellen, kun sankarit tutkivat asuttuja planeettoja (joista useimmat onnistuvat luomaan illuusion, että peli on kuvattu maapallolla). Uudessa kohteessa tiimiin liittyy uusi friikki, joka on osa kohteen ikiomaa kriisiä. Varsinainen uhka materialisoituu aluksi synkkää savua pöliseviin pimeisiin pahuuskiviin, jotka luonnollisesti tekevät loppuvastuksista pahempia kuin ne olisivat luonnostaan. Kiinnostavampaa on hahmojen välinen draama, johon tämä videopeli totta tosiaan panostaa. Japanilaisten käsitys draamasta on käsittämätön yhdistelmä pikkuhousufetissihuumoria ja miehistä morkkista, eikä päähenkilöä nimeltä Fonzie McRockenroll - anteeksi, Edge Maverick voi ottaa kovin vakavasti, mutta entäs sitten. Jotenkin tästä sotkusta on pakko pitää. Muun muassa se on aika söpöä, kuinka kuumana miespuolinen suippokorva käy herra kapteeniin, 'kay? Kyse ei tunnu olevan pelkästä ihailusta ja kunnioituksesta, 'kay?

Pirun penteleen japanilaiset


Taistelut ovat reaaliaikaisia, mutta toiminnan tunnistaa lajityyppiin kuuluvaksi. Kun mister Maverick törmää vaikkapa jättiläisgorillaan, neljä sankaria ja gorilla avustavine hyytelömiehineen kohtaavat toisensa erillisellä areenalla. Pelaaja komentaa haluamaansa hahmoa, vaihtaa toiseen halutessaan ja saa pelin paussille, jos kyky- tai esineluettelosta on plärättävä esiin jotakin. Tekoäly tekee työnsä. Kun pelaaja painaa hyökkäys- tai loitsunappia, pelattavakin hahmo lähtee etsimään vihollista itsestään. Helpot taistelut ovat käytännössä automaattisia, normaaleissa pelaaja tuntee kontrolloivansa hahmoaan ja vaikeissa paussia takova pelaaja kykenee hallitsemaan koko tiimiä. Hyökkäykset ja olennainen väistöliike ovat erilaisia eri hahmoilla. Tekoälyn toimintaan voi vaikuttaa valikoissa ja muutakin viriteltävää piisaa esineiden rakentelusta ja yhdistelystä lähtien. Virittely tuntuu aluksi vapaaehtoiselta, sillä vaikeustaso on kiltisti ilmaistuna "perinteinen".

Jos minä olen normaalipelaaja, normaali vaikeustaso tarkoittaa tässäkin japsiropessa sitä, että puoleen väliin peliä pelaajan ei tarvitse tehdä yhtään mitään. En kerännyt ylimääräistä kokemusta, väistelin vihollisia, mutta sankarini olivat ylivertaisia. 20 tunnin paremmalla puolella haastetta alkoi kertyä. Muutamat taistelut olivat erinomaisen viihdyttäviä, strategiaa vaativia haasteita, jotka velvoittivat tutustumaan pelin hienouksiin. 30 tunnin tienoilla löysin itseni tutusta tilanteesta. Valmistauduin lähes kaksi tuntia pomotaisteluun, joka kesti tunnin, ja jonka silti hävisin, neljännen kerran. Internetin avuliaat aatut kertoivat täsmälleen, mitä tappelussa pitää tehdä, mutta heidän hahmojaan oli kehitetty arviolta 3 tuntia kauemmin kuin omiani. Vaihtoehdot: heitä peli seinään tai ramppaa tunteja rajoitetulla alueella keräämässä kokemusta. Vetäkää sukupuolielin päähänne kaikki japanilaiset, jotka näitä koodaatte – teillä on äärimmäisen surkea tyylitaju. Länsimaissakin mokaillaan, mutta harvemmin näin rasittavasti.

Nuotin vierestä


Rytmitys on suurempi ongelma kuin mikään yksityiskohdista. Ei ole ylentävää jumittua paikkaan ilman kauppaa, jos täydennyksille on polttavaa tarvetta ja tililläkin jo 200 000 rahaa. Välinäytös tai niiden sarja saattaa kestää ikuisuuden, luolasto saattaa kestää ikuisuuden. Peli olisi huomattavasti parempi, jos välinäytökset ja pomotaisteluihin verrattavissa olevat erikoiset, erilaisia strategioita vaativat taistelut vuorottelisivat tasaisesti. Japanilaisten tämmöisten on jostain syystä pakko kestää ikuisuus, vaikka sisältö olisi haahuilua ja saman toistoa. Välinäytöksetkin sortuvat usein jaaritteluun ja hitauteen.

Tappelu ja tarina ovat pääasioita. Joskus sankarit eksyvät labyrintteihin, joissa etenemisreittiä ei tahdo heti löytyä, tai joissa pari ongelmaa odottaa ratkaisua. Labyrinteistä selviää helposti ajan kanssa, mutta uudelleen sikiävät viholliset iskevät toisinaan hermoon varsinkin, jos paikkoja on koluttava pariin kertaan ja sokkelo on liian ahdas kohtaamisten välttelyyn. Satunnaistaistelujen tylsyys on yksi harvoista lajityypin perusongelmista, johon edes yritetään tarjota helpotusta. Bonusjärjestelmän ansiosta taisteluista saa sitä enemmän käytännön hyötyä, mitä enemmän niihin keskittyy. Lisäksi "saavutusten" ystäviä yritetään motivoida pelaamaan monipuolisesti tarjoamalla pitkä lista turhaa saavutettavaa.

Musiikki muistuttaa useammin kuin kerran jostain aiemmin kuullusta, mutta on varsin menevää kuunneltavaa. Grafiikka on oikein komiaa. Varsinkin yksityiskohtaisuus vakuuttaa arkisemmissakin kohtauksissa. Tyyliä on turha kritisoita; toiset tykkäävät psykedeelisistä aivopieruista, toiset ajatuksella ja tyylitajulla luoduista fantasiamaailmoista. Taistelukohtauksia on ilo katsella sujuvien animaatioiden ansiosta. Tavallaan ääninäyttelykin ajaa asiansa, jääväthän nämä jokseenkin ilmeettömät pellet mieleen persoonallisina velikultina.

Tätä ei koeta pleikkarilla


Star Ocean: The Last Hope tulee kolmella DVD:llä. Seikkailu on pitkä joka tapauksessa ja kovinpa jää tuntihinta alhaiseksi jokaisen kiven kääntäjille. Sivutehtävien tahkoaminen selvästikin palkitaan, vaikka löysästi ottaminen alussa houkutteleekin. Kaksi kovinta vaikeustasoa ovat lukittuina, joten vääntöä pitäisi piisata veteraaneillekin, jotka ehkä ovat sitä tärkeintä kohderyhmää. The Last Hope ei lajityyppinsä parasta a-luokkaa ole, mutta takuutavaraa kuitenkin. Ellei japanilainen lässytyskulttuuri ole lähellä sydäntä, helppo tapa tulla todella, todella vihaiseksi on lyödä Star Ocean koneeseen.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen

Star Ocean: The Last Hope (Xbox 360)

Hervottoman huono japanilaistyylinen tieteistarina hämmentää myös taisteluiden laidasta laitaan heittelehtivällä vaikeustasolla, mutta viihdyttää aidosti useammalla tapaa.
  • Mainio taistelujärjestelmä
  • Surkea tarina ja hahmot
  • Sisältöä piisaa
  • Ilokseen tätä katsoo
  • Ääninäyttely
  • Vaikeustaso äkkijyrkkä kuin Eiffel-torni
  • Ylipitkät välinäytökset
< Ghostbusters: The Vi... Gobliiins 4... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (11 viestiä)

tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

25.06.2009 klo 15.08

Onkos tämä peli jo fiksattu? Monet valittivat ainakin US -version kohdalla, että peli tilttaa jatkuvasti, joskin kovalevyasennus auttoi jonkin verran.
lainaa
jaajaa

25.06.2009 klo 15.15

Miten surkea tarina ja hahmot voidaan luokitella positiivikseksi asiaksi?
lainaa
joojoo

25.06.2009 klo 15.35

jaajaa kirjoitti:
Miten surkea tarina ja hahmot voidaan luokitella positiivikseksi asiaksi?


Koska tahaton huumori on hauskaa ja viihdyttävää?
lainaa
Marski

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.06.2009 klo 15.37

tagman kirjoitti:
Onkos tämä peli jo fiksattu? Monet valittivat ainakin US -version kohdalla, että peli tilttaa jatkuvasti, joskin kovalevyasennus auttoi jonkin verran.

En itse ainakaan ole huomannu ongelmaa nyt n. 12 pelitunnin jälkeen, kertaakaan tiltannut tai kaatunut. Pelattu sekä kovalevyasennuksella ja ilman.

edit: voisin väittää että pelikokemus olisi huomattavasti parempi alkuperäisellä ääniraidalla, mutta kyllä eng dubbi menettelee. Useimmat hahmot ovat jopa onnistuneita ja seassa on vain muutama jotka vastaa liitutaulun vetelemistä kynsillä(lymle prklö).
lainaa
nohuhhhuh

25.06.2009 klo 18.54

Olenko ainoa, jolle tuli 10 tunnin pelaamisen jälkeen sellainen olo, että "minut on raiskattu, ei enää kiitos"?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

25.06.2009 klo 19.32

tagman kirjoitti:
Onkos tämä peli jo fiksattu? Monet valittivat ainakin US -version kohdalla, että peli tilttaa jatkuvasti, joskin kovalevyasennus auttoi jonkin verran.


Oma elämykseni oli täysin bugiton ja muutenkin sutjakka mitä tekniseen puoleen tulee. Yhdessä pomotaistelussa ruudunpäivitys putoili. En asentanut kovalevylle.
lainaa
Maindi

Rekisteröitynyt 04.01.2008

25.06.2009 klo 23.50

Iha hyvä peli, jotkut hahmot ovat kyllä todella ärsyttäviä, sekä tekoälyn ohjaamiin hahmoihin menee hermo välillä varsinkin jos kyseessä on ns. "healer".
Iteseäni alkoi myös hiertämään se että pelissä ei loppujen lopuksi ole haastetta peli toimii melkein autamaationa ja kaikki bossit voi voittaa tekemättä mitää oikealla setupilla.
Tosin mitään FFXII tasoista automaation commandline bottia ei ole tarjolla, mitä vaikeustasoon muuten tulee sen määrittää melko pitkälti vaikeus aste jonka valitsee.
Arvostelija kuitenkin lienee käyttäneen ns "normalia" joka on alkuun korkein mahdollinen joka ei kyllä tuottanut omalla ekalla läpipeluulla vaikeuksia kuin muutamassa kohdassa noin pelin ½ tienoilla. Sitte noi ylipitkät näytöt on aika kakspiippunen asia itse pidin niistä.


Ei jaksa satuilla enempää...
lainaa
Tapza

27.06.2009 klo 22.38

Hajosin, kun huomasin "Surkea tarina ja hahmot" plussat-puolella.

Japsiropet on kyllä lähellä sydäntä, joten kaipa tämäkin ostamista voisi alkaa miettimään. Nyt kuitenkin pelityksessä Tales of Vesperia, joten saa luvan odottaa vielä jonkin aikaa.
lainaa
Autio

Rekisteröitynyt 11.10.2007

27.06.2009 klo 22.43

Se vähäinen mitä olen kerennyt peliä pelaamaan, niin ainoa asia mikä on oikeasti rupenut repimään hermoja ovat nuo hahmot, pääasiassa Edge, Meracle ja Sarah, joiden ääninäyttelyn taso ylittää pisteen missä hyvä huonous muuttuu hirveäksi. Enkä edes viitsi ruveta puhumaan edgen angst angst kohtauksista. Nekin ovat niin surkeita ettei todeksi usko.
lainaa
Muntu

Rekisteröitynyt 08.12.2007

28.06.2009 klo 03.23

Heh, olihan tuo muuten ihan hyvä peli, mutta noi hahmot ja dialogi oli aika säälittävää räpellystä.. Ja lopun juonikuviot oli myös kaikessa epäloogisuudessaan jotain pirun typerää. Tosin tappelut oli hauskoja, joten kyllähän tuo läpi meni.
lainaa
Pervetius

29.06.2009 klo 00.45

Eikös se ollut 16 vuotias neko-tyttö? Ainakin minun tietääkseni, sitä vain parempi jos olisi 13.
Ja puolialaston että miehiä nuoleva, kuulostaa herkulliselta.

3 ainoaa syytä miksi hankin pelin:
1. Puolialaston alaikäinen neko-tyttö.
2. Isorintainen haltija nainen hyvillä rintafysiikoilla.
3. Päähenkilön naisella on hieno fysiikka takamuksessa.

Ja odotan että ilmoitetaan playssille kun kaikki aina tulee myöhemmin sille parannettuina. Vaikka sanotaan ettei tule.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova