Ghostbusters: The Video Game
Arvioitu: | Playstation 3 |
Genre: | Toimintapelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 12 |
Kehittäjä: | Terminal Reality |
Julkaisija: | Sierra |
Julkaisupäivä: | 19.06.2009 |
Pelin kotisivut |
Do-Ray-Egon!
Nyt, kun me 70-luvulla syntyneet olemme jo maksukykyistä porukkaa, on tullut aika markkinoida meille lapsuutemme uudestaan. Ritari Ässästä ehdittiin jo tekaista epätyydyttävä uusintaversio, ja Ghostbusters oli aikanaan vähintään yhtä kova juttu - leffa ilmestyi ehkä jo vuonna 1984, mutta oli sekä elokuvana että pelinä käypää valuuttaa koko 80-luvun ajan. Kakkososa tosin jäi melko vaatimattomaksi lämmittelyksi, mutta onneksi sen tajusi vasta siinä vaiheessa, kun osasi muodostaa asioista mielipiteitä - eli hyvän matkaa seuraavalla vuosikymmenellä. Samalla kertaa ymmärsin myös sen, että en ollut pelkästään itse huono Ghostbustersin C64-versiossa, vaan myös itse peli oli.
Kun uudesta Ghostbusters-pelistä alkoi tihkua tietoja jonkin aikaa sitten, seurasin kehitystä jonkinlaisella mielenkiinnolla, kuitenkin melko varmana siitä, että luvassa on joko pettymys tai massiivinen pettymys. Siinä vaiheessa, kun käsikirjoittajiksi varmistuivat Dan Aykroyd ja Harold Ramis ja ääninäyttelijöiksi huomattava määrä alkuperäisen leffan kalustoa - Bill Murrayta myöten - alkoi jo näyttää hyvältä. Aikainen debugilla nähty demo ja Sonyn ostama ajallinen yksinoikeus Eurooppa-julkaisuun olivat ikään kuin piste i:n päälle: joku oli selvästi nähnyt pelistä tarpeeksi, että epäili sen muodostuvan menestykseksi. Koettuani uuden Ghostbustersin olen valmis toivottamaan sille hyvää myyntiä ja toivomaan, että näinkin hyviä tarinavetoisia pelejä nähtäisiin enemmän.
Pelin tarina alkaa vuodesta 1991, jolloin New Yorkiin ollaan pystyttämässä Gozer-jumalasta kertovaa näyttelyä. Gozerhan oli se muinainen sumerilainen jumaluus, joka yritti vallata maailman ensimmäisessä GB-leffassa. Eipä siis yllätys, että outoja alkaa taas tapahtua. Samaan aikaan pelaaja rekrytoidaan Ghostbustersiin uudeksi apupojaksi, koska edelliselle on sattunut... onnettomuus. Katsantokannasta riippuen työn etuna tai haittana on, että selkärepussa kulkee aina uusinta Egonin kehittelemää tekniikkaa, jota voi lunastaa käyttöönsä kummituksien kaappaamisesta saatua valuuttaa vastaan.
Johtuen tilanteen kriittisyydestä hoidetaan pelaajan perehdytys enimmäkseen lennosta, ja huomioiden että kummitusten kaappaaminen on lopulta melko monivaiheinen operaatio, on pelaajan kokema hämmennys laitteiden käytöstä erittäin aitoa. Onneksi kuitenkin pelin ensimmäiset puolitoista tuntia ovat myös tunnelmaltaan uskomattoman mukaansatempaavia, joten mielenkiinto toimintaan säilyy korkeana. Harva peli pystyy lainkaan siihen, minkä Ghostbusters tekee vaivattomasti: luomaan illuusion siitä, että olet oikeasti mukana tässä maineikkaassa ryhmässä. Etenkin Bill Murrayn ääninäyttelysuoritus ensimmäisessä varsinaisessa tasossa on todella vakuuttava ja kertoo siitä, että pelin teko on otettu tosissaan. Enhän minä tässä pelaa mitään peliä, minä olen haamujahdissa tri Peter Venkmanin kanssa!
Pelin käsikirjoitus jatkaa vahvoja esityksiään alun jälkeenkin, ja pelaajan mielenkiintoa pidetään yllä esittelemällä tasaisin väliajoin uusia varusteita, joita voi käyttää varsin kekseliäin tavoin. PKE-mittarilla skannailu, artifaktien metsästys, Ghostbusters-tunnelma ja runsas dialogi peittävät sopivassa määrin sen, että kyseessä on pohjimmiltaan kolmannen persoonan räiskintäpeli kohtalaisen lineaarisilla kentillä. Juuri ryhmän jäsenyys on avain etenemiseen - myös AI-hahmot pelaavat reilusti pelaajan pussiin ja yhteistyö on rautaa. Väliin on tiputeltu puzzleja, jotka yleensä tosin kiirehditään pilaamaan muiden hahmojen huuteluilla juuri, kun pelaaja on itse keksimässä ratkaisun. Tämä johtaa toisaalta siihen, että kun pelaaja sitten heitetään yksin, on olo äärimmäisen avuton.
Pelin "elämäjärjestelmä" on toisaalta kekseliäs, mutta toisaalta lähinnä raivostuttava. Tarkoitus on näet, että kaikki Ghostbustersit pysyvät koko ajan toimintakuntoisena, ja kunnossa olevat AI-hahmot käyvät elvyttämässä pelaajan mikäli päihin tulee liian raskaasti. Vastaavasti pelaajan odotetaan herättelevän muut limaantuneet haamujengiläiset. Mitään lääkintäpakkeja ei jaella, vaan nykytyyliin terveys palautuu itsestään, kun malttaa huilata. Tämä kokonaisuus toimisi hyvin, jos AI-hahmot eivät olisi ajoittain niin uskomattoman avuttomia. On ärsyttävää katsella verenpunaisesta ruudusta, kuinka tietokoneen ohjastama Ray, Peter, Egon tai Winston yrittää päästä pelaajan luo seinän läpi, samalla kun viholliset mättävät myös sen hengiltä ja tuloksena on Mission Failed.
Ja sen jälkeen nähdäänkin sitten pelin huonoin puoli. Lataustauoilla saadaan kuunnella Ray Parker Jr.:n loistokasta klassikkobiisiä ja katsella vinkkejä sekä pelivideota, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että lataaminen kestää aivan järjettömän kauan. Jos onnistuu kuolemaan esimerkiksi minuutin checkpointin jälkeen, saa varautua odottamaan liki toisen minuutin, että pääsee yrittämään uudelleen. Tämä siitä huolimatta, että Ghostbusters asentaa itsensä PS3:n kiintolevylle ennen ensimmäistä pelikertaa. Pieni plussa sentään siitä, että jos pelin pelaa läpi kuolematta kertaakaan, ei tästä tarvitse kovasti kärsiä, sillä kenttien välissä ladataan samalla, kun hahmot näyttelevät juonta kuljettavan kohtauksen. Kiitos AI-elämäsysteemin tämä mahdollisuus kuitenkin on melko akateeminen.
Moninpeliosuus perustuu yksinpelin kenttiin, mutta on muuten melko oma kokonaisuutensa - ja kokonaan eri pumpun kehittämäkin. Tarjolla on muutamaa eri pelimoodia, joissa vangitaan mahdollisimman monia haamuja, puolustetaan omia asemia ja yritetään pysyä hengissä. Keskeistä on, että ihmispelaajat ovat aina samalla puolella haamuja vastaan, mikä on mukavaa vaihtelua ikuiseen deathmatchiin. Kisa käydään tienatusta rahasta, ei frageista. Aivan kuin yksinpelissäkin, on tärkeää pitää koko tiimi hengissä, että aaveet saadaan lyötyä. Peli vyöryttää tiimin niskaan tavaraa kiihtyvällä vauhdilla - hämmästys oli aitoa, kun kesken kentän talon katolta kurkistelikin yhtäkkiä vanha tuttu marsipaanimies... Osittain tämän vuoksi suosittelen myös lämpimästi voicechatin käyttöä, sillä taktiikka on todellakin olennainen osa tehtävien ratkaisua.
Kokonaisuutena Ghostbusters-kokemus on kuin olisi katsonut uuden GB-elokuvan, ja tämä on tottavie kehu. Kaikesta paistaa läpi, että niin pelin käsikirjoittajat, ääninäyttelijät, ohjelmoijat kuin graafikotkin ovat olleet innostuneita asiastaan ja halunneet tehdä kunnollisen Ghostbusters-pelin, ikään kuin hyvittääkseen puolivillaiset kasibittiversiot ja The Real Ghostbusters -räpellykset. Vaikka peli sortuukin loppua kohti pieneen kenttäkierrätykseen ja tunnelma hiukan laimistuu, haluaa sen ehdottomasti kokea loppuun asti. Juoni on monisyinen eikä kovinkaan ennalta-arvattava ja pelillä on myös mukavasti pituutta. Jos alkuperäinen Ghostbusters-elokuva iski tai kasarinostalgia puree muuten, Ghostbusters: The Video Game saa vahvan ostosuosituksen.
Kun uudesta Ghostbusters-pelistä alkoi tihkua tietoja jonkin aikaa sitten, seurasin kehitystä jonkinlaisella mielenkiinnolla, kuitenkin melko varmana siitä, että luvassa on joko pettymys tai massiivinen pettymys. Siinä vaiheessa, kun käsikirjoittajiksi varmistuivat Dan Aykroyd ja Harold Ramis ja ääninäyttelijöiksi huomattava määrä alkuperäisen leffan kalustoa - Bill Murrayta myöten - alkoi jo näyttää hyvältä. Aikainen debugilla nähty demo ja Sonyn ostama ajallinen yksinoikeus Eurooppa-julkaisuun olivat ikään kuin piste i:n päälle: joku oli selvästi nähnyt pelistä tarpeeksi, että epäili sen muodostuvan menestykseksi. Koettuani uuden Ghostbustersin olen valmis toivottamaan sille hyvää myyntiä ja toivomaan, että näinkin hyviä tarinavetoisia pelejä nähtäisiin enemmän.
Kylmiltään jumalaa vastaan
Pelin tarina alkaa vuodesta 1991, jolloin New Yorkiin ollaan pystyttämässä Gozer-jumalasta kertovaa näyttelyä. Gozerhan oli se muinainen sumerilainen jumaluus, joka yritti vallata maailman ensimmäisessä GB-leffassa. Eipä siis yllätys, että outoja alkaa taas tapahtua. Samaan aikaan pelaaja rekrytoidaan Ghostbustersiin uudeksi apupojaksi, koska edelliselle on sattunut... onnettomuus. Katsantokannasta riippuen työn etuna tai haittana on, että selkärepussa kulkee aina uusinta Egonin kehittelemää tekniikkaa, jota voi lunastaa käyttöönsä kummituksien kaappaamisesta saatua valuuttaa vastaan.
Interaktiivinen elokuva - enimmäkseen hyvässä mielessä
Pelin käsikirjoitus jatkaa vahvoja esityksiään alun jälkeenkin, ja pelaajan mielenkiintoa pidetään yllä esittelemällä tasaisin väliajoin uusia varusteita, joita voi käyttää varsin kekseliäin tavoin. PKE-mittarilla skannailu, artifaktien metsästys, Ghostbusters-tunnelma ja runsas dialogi peittävät sopivassa määrin sen, että kyseessä on pohjimmiltaan kolmannen persoonan räiskintäpeli kohtalaisen lineaarisilla kentillä. Juuri ryhmän jäsenyys on avain etenemiseen - myös AI-hahmot pelaavat reilusti pelaajan pussiin ja yhteistyö on rautaa. Väliin on tiputeltu puzzleja, jotka yleensä tosin kiirehditään pilaamaan muiden hahmojen huuteluilla juuri, kun pelaaja on itse keksimässä ratkaisun. Tämä johtaa toisaalta siihen, että kun pelaaja sitten heitetään yksin, on olo äärimmäisen avuton.
Ja sen jälkeen nähdäänkin sitten pelin huonoin puoli. Lataustauoilla saadaan kuunnella Ray Parker Jr.:n loistokasta klassikkobiisiä ja katsella vinkkejä sekä pelivideota, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että lataaminen kestää aivan järjettömän kauan. Jos onnistuu kuolemaan esimerkiksi minuutin checkpointin jälkeen, saa varautua odottamaan liki toisen minuutin, että pääsee yrittämään uudelleen. Tämä siitä huolimatta, että Ghostbusters asentaa itsensä PS3:n kiintolevylle ennen ensimmäistä pelikertaa. Pieni plussa sentään siitä, että jos pelin pelaa läpi kuolematta kertaakaan, ei tästä tarvitse kovasti kärsiä, sillä kenttien välissä ladataan samalla, kun hahmot näyttelevät juonta kuljettavan kohtauksen. Kiitos AI-elämäsysteemin tämä mahdollisuus kuitenkin on melko akateeminen.
Mutta kuka saa olla Venkman?
Moninpeliosuus perustuu yksinpelin kenttiin, mutta on muuten melko oma kokonaisuutensa - ja kokonaan eri pumpun kehittämäkin. Tarjolla on muutamaa eri pelimoodia, joissa vangitaan mahdollisimman monia haamuja, puolustetaan omia asemia ja yritetään pysyä hengissä. Keskeistä on, että ihmispelaajat ovat aina samalla puolella haamuja vastaan, mikä on mukavaa vaihtelua ikuiseen deathmatchiin. Kisa käydään tienatusta rahasta, ei frageista. Aivan kuin yksinpelissäkin, on tärkeää pitää koko tiimi hengissä, että aaveet saadaan lyötyä. Peli vyöryttää tiimin niskaan tavaraa kiihtyvällä vauhdilla - hämmästys oli aitoa, kun kesken kentän talon katolta kurkistelikin yhtäkkiä vanha tuttu marsipaanimies... Osittain tämän vuoksi suosittelen myös lämpimästi voicechatin käyttöä, sillä taktiikka on todellakin olennainen osa tehtävien ratkaisua.
Ghostbusters: The Video Game (Playstation 3)
Uusi Ghostbusters on likimain juuri niin hyvä kuin fanit uskalsivat toivoakin.
- Ghostbusters!
- Huolella kirjoitettu ja tehty
- Ääninäyttelijät ja tunnelma
- La-taus-tau-ot
- Alussa hiukan hämmentävä
- AI-hahmojen ajoittainen idiotismi
Keskustelut (17 viestiä)
Rekisteröitynyt 25.03.2008
23.06.2009 klo 14.43
Rekisteröitynyt 11.04.2007
23.06.2009 klo 15.12
23.06.2009 klo 15.28
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
23.06.2009 klo 16.24
23.06.2009 klo 22.33
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
23.06.2009 klo 22.40
Rekisteröitynyt 27.05.2008
23.06.2009 klo 23.21
24.06.2009 klo 03.03
Tulipa jenkkilästä ostettua tuliaisena PC versio ja kas kummaa, PC versio oli riisuttu monipelistä ja DLC:stä.
ja vaatii silti internet yhteyden
Rekisteröitynyt 11.04.2007
24.06.2009 klo 04.09
Moninpeli oli ainakin hauskaa hubaa. Marsipaanimiehen vierailu loksautti kyllä hiukan leukaa :) Yksinpeliä en ole vielä ehtinyt testaamaan alkua pidemmälle. Meininki parantunee alkumetreiltä varsin roimasti.
Mitä että? Puhutko nyt vaahtokarkkimiehestä, vai onko kummituskaartiin liitetty uusia makeismörköjä?
Rekisteröitynyt 13.12.2007
24.06.2009 klo 04.48
Moninpeli oli ainakin hauskaa hubaa. Marsipaanimiehen vierailu loksautti kyllä hiukan leukaa :) Yksinpeliä en ole vielä ehtinyt testaamaan alkua pidemmälle. Meininki parantunee alkumetreiltä varsin roimasti.
Mitä että? Puhutko nyt vaahtokarkkimiehestä, vai onko kummituskaartiin liitetty uusia makeismörköjä?
Kuhan on varmaan vanhat muistot jäänyt mieleen, kun Stay Puft Marshmallow Man:ia kutsuttiin elokuvien suomikäännöksillä väärin marsipaanimieheksi, vaikka se nimen omaan on vaahtokarkkimies.
Rekisteröitynyt 11.04.2007
24.06.2009 klo 04.59
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
24.06.2009 klo 10.53
Rekisteröitynyt 13.08.2007
24.06.2009 klo 12.26
Eikä alkuperäinen ole sen erityisemmin lähellä sydäntä, että olisis syytä tämä ostaa.
Rekisteröitynyt 11.04.2007
24.06.2009 klo 17.55
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
25.06.2009 klo 17.18
Kaikkea kummaa ne kääntäjät keksivätkin.
Kun katsot tarkkaan niin arvostelussakin vilahtaa Marsipaanimies :) Eka leffakäännös jäi takaraivoon.
Rekisteröitynyt 11.04.2007
25.06.2009 klo 17.57
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
27.07.2009 klo 20.50