Call of the Sea
Arvioitu: | Tietokonepelit |
Genre: | Älypelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 7 |
Kehittäjä: | Out of the Blue |
Julkaisija: | Raw Fury |
Julkaisupäivä: | 08.12.2020 |
Pelin kotisivut |
Vesille venosen mieli
Espanjalaisen Out of the Bluen debyyttipeli Call of the Sea on kunnianosoitus perinteille: trooppiselle autiosaarelle sijoittuva seikkailu tarjoaa niskavilloja nostattavia mysteerejä sekä päänsärkyä aiheuttavia aivopähkinöitä, aivan kuten männävuosien puzzlepelit. Salaperäisen saaren tutkiminen tuo mieleen myös J.J. Abramsin suositun Lost-sarjan sekä H.P. Lovecraftin kosmiset kauhuteokset.
Pelinä Call of the Sea tasapainoilee kävelysimulaattorin ja puzzlepelin välillä. Yleensä toinen painaa vaakakupissa selvästi enemmän: joko nimelliset puzzlet ovat muutamassa sekunnissa ohitettuja hidasteita, tai tarina jumahtelee tuntikausia kestäviin pulmiin. Call of the Sean suurin onnistuminen piilee näiden taiturimaisessa tasapainotuksessa, joka syntyy erilaisten elementtien yhteen nivoutumisella. Autiosaarella ei vuorotella tarinoinnin ja Rubikin kuutioiden välillä, vaan tarina kerrotaan lomittaisesti pulmanratkonnan ohella – ja suuri osa tarinasta liittyy nimenomaan pulmanratkontaan. Lopputuloksena Call of the Sea tuntuu saumattomalta kokonaisuudelta, vaikka puolet ajasta korjattaisiin vesipyörän ratastoa, ja toinen puolisko kuunneltaisiin tarinaa kadonneen rakkaan kaipuusta.
Kadonnutta rakastaan kaipaa 1930-luvulla elävä Norah Everhart. Norahin aviomies Harry on lähtenyt tutkimusmatkalle löytääkseen parannuksen vaimoa riivanneeseen sairauteen, mutta miehen yhteydenpito on katkennut. Omituisen kirjeen saanut Norah matkaa Tahitin läheltä löytyvälle saarelle, jolle Harrykin suuntasi. Mihin Harry on kadonnut, mitä tutkimusryhmälle tapahtui ja mitä salaisuuksia saari pitää sisällään?
Kliseisistä palasista huolimatta Call of the Sea tarjoaa tarpeeksi tarinaa, ettei pulmanratkonta kyllästytä missään vaiheessa. Jos juonta pysähtyy missään vaiheessa miettimään, käänteet eivät tule yllätyksinä, mutta kauniisti kerrottua rakkaustarinaa on silti miellyttävä seurata. Norahin ääninäyttelijä Cissy Jones kannattelee peliä harteillaan: koko tarina koetaan Norahin monologin säestämänä, ja Jones onnistuu lataamaan tavanomaiseenkin dialogiin tunnetta ja tasoja. Reissun käänteiden avautuessa äänestä kuuluu vuoronperään raivoa, epätoivoa, riemua ja surua, jotka välittyvät pelaajalle täydellä skaalalla.
Call of the Sean tunnelmakin leikittelee erilaisilla fiiliksillä, jotka ovat tuttuja autiosaarista kertovissa tarinoissa. Välillä koskematon luonto esittäytyy paratiisina, toisena hetkenä ikiaikaiset rakennelmat aiheuttavat arkeologista ihmetystä. Tunnelma tekee tiukkojakin U-käännöksiä jännitykseen, fantasiaan ja jopa kauhuun: ajoittain surrealistisena näyttäytyvä maailma muistutti monesti H.P. Lovecraftin teoksia, joiden vieraannuttava maailmankuva karmii selkäpiitä. En tiedä, toimivatko kaikki loppupään juonenkäänteet halutulla tavalla, mutta Call of the Sea käsittelee temaattisesti mielenkiintoisia kysymyksiä. Tarinaan on myös helppo heittäytyä, kiitos karismaattisen sankarin.
Pelielementeiltään Call of the Sea muistutti minua muutamasta muusta autiosaarella samoamisesta. Eksistentiaalisilla kysymyksillä ja surrealistisella kuvastolla esittäytyvä tarina toi mieleeni takavuosien indiehelmi Dear Estherin, mysteerit taas muistuttivat sekä klassikoista klassisinta Mystiä, että parin vuoden takaista The Witnessiä. Molempien kohdalla kyse on enemmän tunnelmasta ja miljööstä, kuin puzzlejen tyylistä.
Puzzlet eivät kohoa The Witnessin monilukuisten ja nokkelien aivopähkinöiden tasolle, mutta Call of the Sean pulmat kuuluvat silti pelihistorian paremmalle puolelle, ihan vain jo logiikkansa puolesta. Vaikka saari on kauttaaltaan täynnä mitä eriskummallisia rakennelmia, puzzlet seuraavat aina järkevää, pääteltävää logiikkaa. Vaikka avaisin mustaa mönjää vapauttavia kiviportteja kuunkierron mukaan määritettyjen nuottien perusteella jotta voisin kohottaa ikiaikaisen sillan, taustalla on selkeä logiikka, jonka seuraaminen johtaa johdonmukaiseen pulmanratkontaan. Surrealistisesta maailmastaan huolimatta Call of the Seassa ei ole yhtä ainutta puzzlea, jossa hinkataan epätoivoisesti liimapulloa ja pellenenää karhunpumppuun, koska kaikkea muutakin on jo kokeiltu.
Vaikeustasoa kuitenkin löytyy, ja reippaasti. Call of the Sea on yksi niitä pelejä, jotka muistuttavat pelaajansa siitä miten hölmö aikuinen ihminen voikaan olla. Kuten aiempi esimerkki tekee selväksi, pulmat ovat usein monitasoisia ja vaativat luovaa pulmanratkontaa. Sankarittaren tavoin myös pelaajan täytyy tulkita esimerkiksi saarelta löytyvää teknologiaa ja ideogrammeja. Useat paikat listaavat Call of the Sean pituudeksi viitisen tuntia, mutta minulla seikkailuun meni tuplasti enemmän – eikä minua edes hävetä myöntää, että nopeutin läpipeluuoppaalla monia pulmia. Ilman oppaitakin tietysti pärjää, erityisesti mukana kulkevan päivyrin takia, johon Norah merkkaa pulmanratkonnalle olennaiset vihjeet.
Jos jostakin haluan nipottaa, niin hahmon liikkumisnopeudesta: ajoittain sankari Norah liikkuu niin tuskastuttavan hitaasti, että vastaukset katsoo läpipeluuoppaasta ihan vain jo sen takia, ettei edestakaisin joutuisi ramppaamaan etanavauhdilla.
Audiovisuaalisesti Call of the Sea on upeaa seurattavaa. Pieni espanjalaistiimi on tehnyt kovaa työtä luodessaan maagisia ympäristöjä: auringonvalossa kylpevä tropiikki ja vasamoiden värjäämä hylky heräävät upeasti eloon, eivätkä vieraannuttavat kivirakennelmat jää paljoa taakse.
Call of the Sea on hieno kokemus. Välillä pulmat ovat turhan haasteellisia tai hahmon hidas tarpominen ärsyttää, mutta kokonaisuutena Call of the Sea kannattaa painaa mieleen, jos tarinavetoiset puzzleilut ovat lähellä sydäntä. Mysteerejä, seikkailua ja pientä kauhunpoikastakin tarjoileva tutkimusmatka esittelee unenomaisen upean autiosaaren, jonka salaisuuksia selvittelee mielellään viimeiseen aivopähkinään saakksa.
Xbox Onelle, Xbox Series X/S:lle ja PC:lle julkaistu Call of the Sea on pelattavissa myös Xbox Game Passin kautta ilmaiseksi.
Missä muruseni on?
Pelinä Call of the Sea tasapainoilee kävelysimulaattorin ja puzzlepelin välillä. Yleensä toinen painaa vaakakupissa selvästi enemmän: joko nimelliset puzzlet ovat muutamassa sekunnissa ohitettuja hidasteita, tai tarina jumahtelee tuntikausia kestäviin pulmiin. Call of the Sean suurin onnistuminen piilee näiden taiturimaisessa tasapainotuksessa, joka syntyy erilaisten elementtien yhteen nivoutumisella. Autiosaarella ei vuorotella tarinoinnin ja Rubikin kuutioiden välillä, vaan tarina kerrotaan lomittaisesti pulmanratkonnan ohella – ja suuri osa tarinasta liittyy nimenomaan pulmanratkontaan. Lopputuloksena Call of the Sea tuntuu saumattomalta kokonaisuudelta, vaikka puolet ajasta korjattaisiin vesipyörän ratastoa, ja toinen puolisko kuunneltaisiin tarinaa kadonneen rakkaan kaipuusta.
Kadonnutta rakastaan kaipaa 1930-luvulla elävä Norah Everhart. Norahin aviomies Harry on lähtenyt tutkimusmatkalle löytääkseen parannuksen vaimoa riivanneeseen sairauteen, mutta miehen yhteydenpito on katkennut. Omituisen kirjeen saanut Norah matkaa Tahitin läheltä löytyvälle saarelle, jolle Harrykin suuntasi. Mihin Harry on kadonnut, mitä tutkimusryhmälle tapahtui ja mitä salaisuuksia saari pitää sisällään?
Kliseisistä palasista huolimatta Call of the Sea tarjoaa tarpeeksi tarinaa, ettei pulmanratkonta kyllästytä missään vaiheessa. Jos juonta pysähtyy missään vaiheessa miettimään, käänteet eivät tule yllätyksinä, mutta kauniisti kerrottua rakkaustarinaa on silti miellyttävä seurata. Norahin ääninäyttelijä Cissy Jones kannattelee peliä harteillaan: koko tarina koetaan Norahin monologin säestämänä, ja Jones onnistuu lataamaan tavanomaiseenkin dialogiin tunnetta ja tasoja. Reissun käänteiden avautuessa äänestä kuuluu vuoronperään raivoa, epätoivoa, riemua ja surua, jotka välittyvät pelaajalle täydellä skaalalla.
Call of the Sean tunnelmakin leikittelee erilaisilla fiiliksillä, jotka ovat tuttuja autiosaarista kertovissa tarinoissa. Välillä koskematon luonto esittäytyy paratiisina, toisena hetkenä ikiaikaiset rakennelmat aiheuttavat arkeologista ihmetystä. Tunnelma tekee tiukkojakin U-käännöksiä jännitykseen, fantasiaan ja jopa kauhuun: ajoittain surrealistisena näyttäytyvä maailma muistutti monesti H.P. Lovecraftin teoksia, joiden vieraannuttava maailmankuva karmii selkäpiitä. En tiedä, toimivatko kaikki loppupään juonenkäänteet halutulla tavalla, mutta Call of the Sea käsittelee temaattisesti mielenkiintoisia kysymyksiä. Tarinaan on myös helppo heittäytyä, kiitos karismaattisen sankarin.
Patikointia ja pulmiin pureutumista
Pelielementeiltään Call of the Sea muistutti minua muutamasta muusta autiosaarella samoamisesta. Eksistentiaalisilla kysymyksillä ja surrealistisella kuvastolla esittäytyvä tarina toi mieleeni takavuosien indiehelmi Dear Estherin, mysteerit taas muistuttivat sekä klassikoista klassisinta Mystiä, että parin vuoden takaista The Witnessiä. Molempien kohdalla kyse on enemmän tunnelmasta ja miljööstä, kuin puzzlejen tyylistä.
Puzzlet eivät kohoa The Witnessin monilukuisten ja nokkelien aivopähkinöiden tasolle, mutta Call of the Sean pulmat kuuluvat silti pelihistorian paremmalle puolelle, ihan vain jo logiikkansa puolesta. Vaikka saari on kauttaaltaan täynnä mitä eriskummallisia rakennelmia, puzzlet seuraavat aina järkevää, pääteltävää logiikkaa. Vaikka avaisin mustaa mönjää vapauttavia kiviportteja kuunkierron mukaan määritettyjen nuottien perusteella jotta voisin kohottaa ikiaikaisen sillan, taustalla on selkeä logiikka, jonka seuraaminen johtaa johdonmukaiseen pulmanratkontaan. Surrealistisesta maailmastaan huolimatta Call of the Seassa ei ole yhtä ainutta puzzlea, jossa hinkataan epätoivoisesti liimapulloa ja pellenenää karhunpumppuun, koska kaikkea muutakin on jo kokeiltu.
Vaikeustasoa kuitenkin löytyy, ja reippaasti. Call of the Sea on yksi niitä pelejä, jotka muistuttavat pelaajansa siitä miten hölmö aikuinen ihminen voikaan olla. Kuten aiempi esimerkki tekee selväksi, pulmat ovat usein monitasoisia ja vaativat luovaa pulmanratkontaa. Sankarittaren tavoin myös pelaajan täytyy tulkita esimerkiksi saarelta löytyvää teknologiaa ja ideogrammeja. Useat paikat listaavat Call of the Sean pituudeksi viitisen tuntia, mutta minulla seikkailuun meni tuplasti enemmän – eikä minua edes hävetä myöntää, että nopeutin läpipeluuoppaalla monia pulmia. Ilman oppaitakin tietysti pärjää, erityisesti mukana kulkevan päivyrin takia, johon Norah merkkaa pulmanratkonnalle olennaiset vihjeet.
Jos jostakin haluan nipottaa, niin hahmon liikkumisnopeudesta: ajoittain sankari Norah liikkuu niin tuskastuttavan hitaasti, että vastaukset katsoo läpipeluuoppaasta ihan vain jo sen takia, ettei edestakaisin joutuisi ramppaamaan etanavauhdilla.
Mysteerejä ratkomaan!
Audiovisuaalisesti Call of the Sea on upeaa seurattavaa. Pieni espanjalaistiimi on tehnyt kovaa työtä luodessaan maagisia ympäristöjä: auringonvalossa kylpevä tropiikki ja vasamoiden värjäämä hylky heräävät upeasti eloon, eivätkä vieraannuttavat kivirakennelmat jää paljoa taakse.
Call of the Sea on hieno kokemus. Välillä pulmat ovat turhan haasteellisia tai hahmon hidas tarpominen ärsyttää, mutta kokonaisuutena Call of the Sea kannattaa painaa mieleen, jos tarinavetoiset puzzleilut ovat lähellä sydäntä. Mysteerejä, seikkailua ja pientä kauhunpoikastakin tarjoileva tutkimusmatka esittelee unenomaisen upean autiosaaren, jonka salaisuuksia selvittelee mielellään viimeiseen aivopähkinään saakksa.
Xbox Onelle, Xbox Series X/S:lle ja PC:lle julkaistu Call of the Sea on pelattavissa myös Xbox Game Passin kautta ilmaiseksi.
Call of the Sea (Tietokonepelit)
Mysteerien täyttämä tutkimusmatka autiosaarelle, jonka viheliäiset aivopähkinät aiheuttavat ajoittaista päänsärkyä.
- Tunnelmallinen ja sympaattinen tarinankerronta
- Loogiset ja mielenkiintoiset puzzlet
- Upea ympäristö
- Pelihahmo voisi olla vähän vetreämpi
- Välillä puzzleissa on turhankin paljon haastetta
Keskustelut (2 viestiä)
18.01.2021 klo 15.45 1
Rekisteröitynyt 08.01.2017
02.04.2021 klo 13.44
Tarinakin oli maistuva ja maisemat todella hienon näköisiä. Päähahmo kulkee tosin sprintatessaankin kuin tervassa, se vähän ärsytti edestakaisin ramppaamista vaativien pulmien aikana.