Playstation 3:lla Resistancen ja Killzonen uusimmat osat kiistelevät tasapäin räiskintäpelikukkulan kuninkuudesta, jälkimmäisen ollessa ehkä hieman niskan päällä. PSP:llä räiskintäpelikummulla on kuitenkin hiljaista, sillä tämän pelilajin yritykset ovat kaatuneet joko kunnianhimottomuuteen, kaameisiin latausaikoihin, kameran käytökseen tai erityisesti kontrolleihin. Kahdesta viimeisestä Killzone Liberation pääsi komeasti eroon nostamalla kuvakulman korkealle ja se onkin mielestäni yksi PSP:n parhaista peleistä. Nyt Resistance Retribution haastaa sen.



Ensimmäisen Resistancen jälkimaininkeihin sijoittuva peli tutustuttaa meidät brittiläiseen James Graysoniin, joka joutui tappamaan chimeran valtaan joutuneen veljensä. Omin päin vihollisten muuntokeskusten tuhoamiseen erikoistunut mies joutuu sotarikoksistaan teloituslistalle, mutta eurooppalaisella vastarintaliikkeellä on muita suunnitelmia. Grayson suostuu auttamaan Maquis-ryhmittymää, kun hänelle selviää, että chimerat ovat kehittäneet uuden menetelmän ihmisten muuntamiseksi. Juonisoppaa sekoittaa moneen kertaan myös naispuolinen luutnantti Bouchard ja hänen kehittämänsä vastalääke.

Juonella on yhtä paljon painoarvoa kuin räiskintäpeleissä yleensäkin, mutta tarina ei ole ääninäyttelyä lukuunottamatta lainkaan huono ja Resistance-pelien mytologia alkaa olla jo sen verran laaja, että aiheesta pystyy repimään yksityiskohtia. Peliä pyörittää komeasti aikoinaan Syphon Filter: Logan's Shadowia siivittäneen pelimoottorin hiottu versio ja PSP:n taskukokoisella ruudulla visuaaleissa ei ole mitään valittamista. Bend-studion pojat osaavat Sonyn taskukonsolilla 3D:n työstämisen esikuvapelin arvoisesti, eikä rahastuksen hajua ole ilmassa.



Vaikka joku muuta väittäisikin, eivät PSP:n kontrollit ole kovinkaan kätevät, ja konsoli olisi kaivannut sitä Dualshockeista yms. tuttua toista analogitattia jo alusta alkaen. Resistance Retributionissa ongelma on kuitenkin ratkaistu niin hyvin kuin mahdollista - toisen tatin virkaa toimittavat ympyrä-, kolmio-, neliö- ja X-napit. Minitatilla liikutaan, toimintonäppäimillä suunnataan tähtäyslaatikkoa, joka lukittuu kohteisiinsa automaattisesti. Tämänkin helpotuksen kanssa touhu aiheuttaa välillä melkoista sormiakrobatiaa (päähän ammuttavat boiler-chimerat) ja peukalonpään pikanaputtelua, mutta tekee pelistä pelattavan. Ampuminen käy totutusti oikeasta olkanäppäimestä. Viimeaikojen räiskintäteoksista peliin on lainattu niinikään automaattinen suojautuminen, eli kun sopiva seinä tai muu este löytyy, kyyristyy James sen taakse piiloon.

Erikoisena ohjausvaihtoehtona on toiminto, jossa PSP:n (2000- tai 3000-version) PS3:een yhdistämällä peliä pystyy pelaamaan isolta ruudulta DualShock 3:a käyttäen. Valitettavasti sitä ei toimituksen hyvin palvelleella PSP-vanhuksella päästy testaamaan.



Kenttäsuunnittelu noudattaa perinteisiä latuja, eli melkoisessa putkessa kuljetaan, kunnes vastaan tulee jotain isompaa ja sitten jatketaan samaan tahtiin. Eipä PSP-peliltä kovin suurta valinnanvaraa voi reittien suhteen vaatiakaan, eikä se edes kuulu olennaisena tähän pelilajiin, mutta pieni extra omaperäisyydessä olisi nostanut R:R:n vielä uudelle tasolle. Pisteitä tiputtaa myös tallennusmekaniikka, sillä bussimatkalle tätä on turha ottaa mukaan. Jos konsolin joutuu pakon edessä sammuttamaan kesken pomotaiston, on edessä tuttujen polkujen tallaaminen - usein hyvinkin pitkän matkan verran. Kannettavan konsolin peleihin kuuluu ehdottomasti vapaa tallentaminen, jotta pelin voi lopettaa ja aloittaa uudelleen koska vain.

Resistance Retributioniin on yksinpelikampanjaa ryydittämään mahdutettu varsin laaja moninpelirintama. Jopa kahdeksan pelaajan pelattavat viisi moninpelitilaa sisältävät peruskivet team deathmatchin ja capture the flagin, mutta myös pari mielenkiintoisempaa. Vastustajan reaktorin ylikuumenemiseen tähtäävä Containment on kiva versiointi, mutta hektisintä hauskaa on tila nimeltä Assimilation. Yksi pelaaja on Chimera, muut Maquis-sotilaita. Chimera-raukan tehtävänä on sitten saada käännytettyä vastustajia puolelleen ja vähitellen päästä niskan päälle.

Kaiken kaikkea on kunnioitettavaa, kuinka hyvin massiivinen Resistance on kutistettu taskukokoon. Tietyt pelilliset ratkaisut yksinkertaistavat sitä hieman liikaakin, mutta lopputulos on enimmäkseen tuskattoman pelattava ja toimiva. Suositeltava hankinta PSP-räiskijöille.