Vuosituhannen vaihteessa alkunsa saanut Afro Samurai on japanilaisen Takashi Okazakin manga-sarjakuva, joka kääntyi televisioon piirrossarjaksi vuonna 2007. Isänsä kuolemaa kostamaan lähtevän tumman Afron seikkailuja seurataan nyt myös nimikkopelissä, eikä Samuel L. Jacksonin ääninäyttelemän sankarin reitiltä veriroiskeita ja K18-leimaan oikeuttavaa materiaalia puutu.



Afro Samurai on nimeltään Afro, koska hänellä on afro-kampaus. Afron isä oli aiemmin taistelijoiden mestari numero yksi, kunnes Justice-niminen ilkimys ampui tämän hengiltä. Afro todisti tapahtumaa pikkulapsena ja janoaa vartuttuaan kostoa. Numero ykkösen paikan ottaneen Justicen voi haastaa taisteluun vain se, joka kantaa numero kakkosen päänauhaa. Ensimmäinen tehtävä onkin saada haastajan nauha Afron otsalle, jotta pahikselle päästään antamaan selkään kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti.

Alkumetreistä asti on selvää, ettei Afro Samurai yritä olla muuta kuin nopeatempoinen ja verinen miekkailupeli. Ohjainta takomalla ruudulla heiluvasta miekkosesta irtoaa potku, lyönti ja kovempi lyönti, torjunta sekä keskittymistila, jossa vihollisia voidaan leikellä kappaleiksi lihamestarin tarkkuudella. Välillä onnettomalta ninjalta irtoaa päälaki tai käsi, joskus ilkiö halkeaa kahtia tai vuotaa muuten kuiviin pienen miekalla kutittelun seurauksena. Nykyaikana verellä tai irtonaisilla ruumiinosilla ei ole pelimaailmassa enää kummoistakaan shokkiarvoa, mutta onhan se mukavaa, että vastustajat sentään harvenevat näyttävästi usealla eri tavalla. K18-leimaa ja kenties suomalaista elokuvakulttuuriakin kunnioittaen pelissä näytetään myös paljaita rintoja, joskin näidenkin kantajat Afro veistelee yleensä välittömästi millin siivuiksi.

Taistelumekaniikka on yksinkertainen ja viihdyttävä. Kontrollit ovat riittävän tarkat ja futuristisia piirteitä omaavan feodaalisen Japanin väkilukua harventaa ilolla pari iltaa. Ongelmia tuovat lähinnä huonosti toimiva kamera ja paikoin päähenkilön huonosti hahmotettava terveydentila. Mitään mittareita ei pelinäkymää ole laitettu sotkemaan vaan kaikki tarvittava tieto on nähtävissä suoraan hahmoista ja ympäristöstä. Afrolla on myös albiino mielikuvituskaveri, joka paitsi toimii opastajana ja näyttää seuraavan etenemissuunnan nappia painamalla, laukoo vähän väliä sarkastisia vitsejä päähenkilön toiminnasta.



Mangaan ja animeen tutustumattomalle Afro Samurain maailma aukeaa mielenkiintoisena ja jopa melkoisen happoisena, mutta tapahtumia ei pelin alkupuolella erityisen tarkkaan taustoiteta, kunhan lyödään ninjoja turpaan ja sillä sipuli. Vaikka pelimaailma kuvastaa vanhan keisarimahdin aikaa, löytyy ympäristöstä steampunk-tyylisesti modernia teknologiaa ja jopa kyborgin tapaisia, sähköllä toimivia rumiluksia. Paikoin tarina etenee myös Afron unissa ja tunnelma nousee hetkeksi perusmätön yläpuolelle erikoisen kerronnan ansiosta.

Pelin hahmot ovat sarjakuvamaisia, mutta yllättäen ympäristöt ovat ulkoasultaan realismia tavoitteleva. Paikoitellen PlayStation 2:n tasoa olevat 3D-mallit voisi antaa helposti anteeksi jos teksturointi olisi tyylitellyn sarjakuvamaista ja animaatio edes etäisesti animesarjan esteettistä tasoa hipovaa. Taistelukohtauksia lukuun ottamatta hahmoanimaatio, kuvakulmat ja graafinen ilme ovat laimeita, eikä itse taistelukaan ole animeen verrattuna kovin hääppöistä katseltavaa.

Laiskoteltu on myös äänipuolella. Toki Samuel L. Jackson ja Ron Perlman kumppaneineen vetävät puheroolinsa ammattimaisesti läpi, mutta kovasti mainostettu Wu Tang Clanin RZA:n musiikki ei olekaan oikeasti lähtöisin kyseisen herran kynästä. Animesarjan melodiat väsännyt RZA kun ei kiireiltään ehtinyt kuin neuvomaan pelitiimiä siitä, miten hän sävellystyötään harjoitti. Tämän pohjalta rivimuusikot sitten tulkitsivat ja mukailivat alkuperäistä jälkeä. Kyllähän pelin ääniraidasta mukavaa humppaa löytyy, mutta parannettavaa olisi ollut reilusti.



Afro Samuraita vaivaa kaiken puolitiehen jättäminen. Kokonaisuus tuntuu taisteluohjausta lukuun ottamatta keskeneräiseltä. Grafiikka ja äänet jättävät toivomisen varaa ja erikoista juonta oltaisiin voitu kertoa vielä huomattavasti tyylikkäämmin. Välillä pelinäkymä jakautuu kahtia ja sivussa näytetään toista kuvakulmaa toisaalla tapahtuvista tapahtumista. Tämä sarjakuvamainen tehostekeino on ajatuksena hyvä, mutta toteutus on jäänyt puolitiehen. Taistelun tiimellyksessä tässä sivunäkymässä oltaisiin voitu näyttää vaikka eri kuvakulmaa meneillään olevasta tilanteesta, sillä kankean kameran ansiosta Afron ympärillä olevien vihollisten sijainti ja liikkeet jäävät usein arvailun varaan.

Pelin kentät ovat jäänne menneisyydestä, eikä putkessa etenemistä ole paikoin edes yritetty peittää maisemia ja horisonttia kunnolla hyödyntämällä. Afro juoksee tiuhaan kallionkolossa noin kahden metrin levyisessä rännissään ja tappaa aaltoina vastaan tulevat viholliset päästäkseen taas juoksemaan eteenpäin. Kunkin jakson lopussa kohdataan tietenkin jonkinlainen päävastustaja. Mitään riskejä ei ole otettu vaan pelinkehittäjä on päättänyt luottaa jo 80-luvulla toimivaksi todettuun kaavaan.

Afron seikkailut uppoavat varmasti paremmin siihen marginaaliryhmään, joka on kyseisen miehen tarinoihin tutustunut aiemmin mangan tai animen kautta - vaikka pelin tarina piirrossarjan ykköskautta melko tiiviisti seuraakin. Asiaan perehtymättömälle Afro Samurai voi olla hyvä löytö pelikaupan alelaarista, mutta täyttä hintaa kesken jääneestä verimässäilystä tuskin kannattaa maksaa.