Supersankarielokuvien ollessa tällä hetkellä maailman suosituimpia ja arvokkaimpia viihdejuttuja, ei ole mitenkään ihmeellistä, että Avengersien ja muiden Marvel-hahmojen maineella yritetään takoa rahaa myös pelien muodossa.

Ja mikäs siinä on yrittäessä, olihan parin vuoden takainen Spider-Man tahollaan PlayStation 4:n suuria menestyksiä. Jos Hämis pystyy miljoonamyynteihin, niin tokihan vielä suositummat Kostajat pärjäävät vielä paremmin, vai mitä?


No… eivät ehkä, sillä vaikka Avengers voikin lisenssinä olla tällä hetkellä se kuumin juttu, Spider-Manilla oli yksi merkittävä etu Marvel’s Avengersiin verrattuna. Se oli hyvä peli.



Square Enixin julkaisema Marvel’s Avengers on hieman hämmentävä julkaisu. Se paukahtaa kauppoihin toista vuotta edellisen Avengers-leffan jälkeen, eikä peliä varten ole ostettu myöskään leffoista tuttujen näyttelijöiden kasvoja, roolisuorituksista puhumattakaan. Samalla kuitenkin peli pyrkii selvästi hakemaan elokuvien tyyliä ja tunnelmaa niin perusteellisesti, että rooleissa kuultavat näyttelijätkin ovat selvästi saaneet ohjeistuksenaan ”koita kuulostaa Chris Hemsworthilta tai Robert Downey Juniorilta”.


Kun pääsee tämän pienen vauhtiesteen ylitse, Avengersin tarina toimii asiallisesti. Se ei yllätä, mutta osuu perinteisten supersankaritarinoiden tärkeimpiin maaleihin sen verran hyvin, että noin 10 tuntia pitkä kampanjatila jaksaa viihdyttää. Kaikki pyörähtää käyntiin, kun Kostajat kutsuvat suurimmat faninsa ja lehdistön edustajat vierailemaan neitsytmatkalleen lähdössä olevalle, kokeellista teknologiaa hyödyntävälle lentotukialukselleen.

Kuten arvata saattaa, tilaisuus menee pieleen. Lentotukialuksen voimana toimiva mystinen avaruusaine hyppää ylikierroksille ja laukaisee räjähdyksen, joka pistää koko San Franciscon rannikon matalaksi. Siinä sivussa kaikki aluksella olleet saavat aimo annoksen säteilyä ja sitä myöten supervoimia. Viisi vuotta myöhemmin Kostajat ovat yhteiskunnan vihollinen numero yksi, ja piileskelevät kukin tahollaan poissa yleisön paheksuvan katseen tieltä.


Kaikki eivät kuitenkaan ole unohtaneet heitä, ja yksi Muistaja on Kamala Khan, itsekin viisi vuotta sitten supervoimia saanut nuori muslimityttö. Khan on tarinan varsinainen päähahmo, ja hyvä hahmo onkin, sillä hän edustaa positiivista representaatiota lukuisien pienten ja hauskojen yksityiskohtien kautta. Kamalan ensimmäinen supersankariasu esimerkiksi on hänen äitinsä ostama burkini-uima-asu, jonka tyttö leikkaa ja värjää sopimaan alter egonsa, Ms. Marvelin, tyyliin.

Kamala tuo peliin paljon positiivista energiaa ja hauskoja hetkiä, koska ennen onnettomuutta hän oli Kostajien suurin fani – eikä se fanius ole siitä mihinkään kadonnut. Jos pelaaja on innoissaan päästessään lentämään Iron Manin roolissa läpi ukkosmyrskyn samalla kun taustalla pauhaa Iron Maidenin Flight of Icarus, Kamala on kaikesta yhtä innoissaan.


Itse tarinassa Kamalan tehtävänä on raapia kasaan Kostajien jäsenet ja innostaa nämä käymään uuteen taistoon, sillä kenties – älkääkä nyt pudotko järkytyksestä tuoleiltanne – Kostajat eivät olleetkaan onnettomuuden todellisia aiheuttajia.

Lopputuloksena on tarina, joka hymyilyttää ja viihdyttää, eikä toivottavasti jää Kamala Khanin viimeiseksi esiintymiseksi Marvel-peleissä.



Avengers on pelinä kolmannen persoonan toimintapeli, jota suunniteltaessa on luettu vähintään toisella silmällä parin vuoden takaisen God of Warin suunnitteludokkareita. Pelaaja ohjastaa tarinatilassa kulloinkin tärkeintä hahmoa, kun taas maksimissaan neljä pelaajaa mahdollistavassa moninpelissä voi pelata kenellä tahansa kuudesta vaihtoehdosta, mutta mukaan mahtuu kerrallaan vain yksi kutakin hahmoa. Neljän Hulkin tiimistä ei siis kannata haaveilla.


Kaikkia hahmoja pelataan suunnilleen samalla tavalla: heikot ja vahvat hyökkäykset kombottuvat yhteen, yhdellä napilla voi tehdä pitkän matkan hyökkäyksiä, toisella torjua vihollisten iskuja ja niin edelleen. Pieniä erojakin löytyy. Kapteeni Amerikka ja Hulk eivät osaa lentää, toisin kuin Thor ja Iron Man, ja Kapteeni Amerikka on kilpensä avulla todella hyvä myös torjumaan vihollisten hyökkäyksiä.

Kaikilla on myös kolme pelin aikana latautuvaa erikoiskykyä: Thor voi esimerkiksi ampua käsistään salamoita, sähköttää itseään ympäröivän alueen ja ladata itsensä täyteen sähköenergiaa, tai kutsua taistelukentälle Bifrostin sateenkaarisillan kärventämään kaikki alueen kätyrit kerralla. Tai niin ainakin teoriassa.

Marvel’s Avengers on niin sanottu Game as a Service -peli, eli se on tarkoitettu pelattavaksi yhä uudelleen ja uudelleen, kuten vaikka The Division tai Destiny konsanaan. Viholliset pudottavat kaatuessaan hahmokohtaista loottia, joka sitten nostaa geneeristä teholukua ja antaa käyttöön pieniä bonuksia ”kriittiset osumat voivat 10% todennäköisyydellä tehdä ylimääräistä sähkövahinkoa” -hengessä.


Jälleen näiden esikuvien hengessä viholliset skaalautuvat pelaajan tehon mukaan, mutta eivät aihepiiriin sopivalla tavalla. Kiitos sarjakuvien ja elokuvien meillä on kymmenien vuosien edestä lähdeaineistoa kertomassa, mitä pitäisi tapahtua esimerkiksi kun Hulk lyö kätyriä: kätyri ottaa niin kovan iskun, että hänen kuollut isovaarinsakin sätkähtää hauta-arkussaan. Mutta tietenkään tällainen Dynasty Warriors -henkinen vihollisten lanaaminen ei toimi pelissä, jonka perimmäisenä ideana on grindata jatkuvalla syötöllä mittariin suurempaa teholukemaa.

Niinpä Marvel’s Avengersissa Hulkin isku pudottaa kaasunaamariin ja sadetakkiin sonnustautuneen kätyrin kestopisteitä noin 10%. On suorastaan koomista katsoa, kun Hulk heittää volkkarin kokoisella kivellä perussotilasta, joka ei ole iskusta moisinkaan. Sotilaan oma pyssy toki sitten nappaakin Hulkin kestopisteistä – anteeksi, taistelutahdosta – kerralla puoli palkkia pois, ja koska soturilla on tusina kaveria, Hulk on alta aikayksikön kanveesissa.

Ongelmaa pahentaa se, että vaikka Avengersin taistelusysteemi on paperilla syvällinen, se ei toimi kovinkaan hyvin. On todella turhauttavaa tehdä omasta mielestään täydellisen oikea-aikainen väistö, mutta saada silti turpaansa, koska väistö ei nyt vaan tällä kertaa toiminutkaan. Tai pomppia kumipallona pitkin ruutua puolen minuutin ajan vihollisen toisensa jälkeen myllyttäessä pelaajaa loputtomalla kombolla.

Pelaaminen onkin usein todella turhauttavaa, ja näin on jo ennen kuin pääsemme edes puhumaan niistä lukuisista bugeista.



Marvel’s Avengers ei ole vielä valmis peli. En tarkoita tällä sitä, että GaaS-hengessä se tulee saamaan loputtomasti uutta grindattavaa, vaikka sekin on totta. Ei, peli on noin yleisesti parhaimmillaan beta-kunnossa. Sisältö on paikallaan, mutta viilaus ja tuunaus puuttuvat, enkä nyt tarkoita vain taistelusysteemin iskujen teholukuja.

Peli on täynnä bugeja, joista osa on harmittomia ja hauskoja, osa taas sellaisia, ettei peliä olisi ikinä pitänyt hyväksyä julkaisuun. Kaikkia pelin repliikkejä ei esimerkiksi ole nauhoitettu, joten pelatessa voi törmätä vaikka tilanteeseen, jossa Hulkin pitäisi ”murahtaa myöntävästi”, mutta ääninäyttelijän esittämän murahduksen sijaan kaiuttimista kuuluu robottimaisen äänen lausumana sanat ”myöntävä murahdus”. Joku on puskenut pelin tekstitykseen selvästi myös animaattoreille tarkoitettuja ohjeita ja selvennyksiä, joten puolet tekstityksestä on [kamera liukuu hitaasti syvän kanjonin ylitse Kamalan näyttäessä surulliselta] -tasoa. Kapteeni Amerikan keräilyversion mukana tuleva kosmeettinen skini on rikki, joten Kapteenin animoidessa tämän silmät pullahtelevat ulos päästä ja naama vääntyilee kuin demonin riivaamana. Tämä kaikki on hauskaa.


Se taas ei ole, kun joutuu rassaamaan samaa tehtävää kirjaimellisesti viisi tuntia putkeen, koska bugien johdosta viholliset putoavat ulos taistelukentältä (eikä peli etene ennen kuin kaikki viholliset on kaadettu) tai peli vain yksinkertaisesti kaatuu. Mitään checkpointeja tai tallennusmahdollisuuksia ei tietenkään ole, koska Avengersia voi myös pelata moninpelinä. Niinpä jokaisen kaatumisen tai bugaamisen jälkeen on aloitettava koko parhaimmillaan pari tuntia kestävä tehtävä alusta.

Avengersin rahoitusmalli on myös hyvin ikävä – ja hengen mukaisesti buginen. Itse peli kustantaa täydet 60 euroa, minkä lisäksi se on täynnä sekä pelin sisäisellä valuutalla, että oikealla rahalla ostettavia kosmeettisia esineitä. Square on luvannut, että kaikki peliin lisättävät uudet hahmot ovat ilmaisia, mutta niiden kaikki kosmetiikka on lukittu 10 euron hintaisten kausikorttien taakse. Netissä on useita raportteja, joiden mukaan ihmiset ovat ostaneet oikealla rahalla hahmoille skinejä, mutta sitten menettäneet ne. Itsekin menetin pelin sisäisellä valuutalla ostamiani tai tarinan myötä avattuja kosmeettisia esineitä useasti, joten en ehkä pistäisi tällä hetkellä oikeaa rahaa skineihin.


Valitettavaa riittäisi niin paljon enemmänkin. Joskus ruudunpäivitysnopeus putoaa selittämättömästi yksinumeroisille luvuille. Verkkopelin seuran etsintä toimii vain aniharvoin, ja toimiessaankin verkkopeli on usein todellista lagihelvettiä vihollisten warppaillessa pitkin maailmaa ja pelaajan ottaessa yllättäen haamuiskuja vihollisilta, jotka omalla ruudulla näyttivät olevan jossain ihan muualla.

Tuloksena on pelikokemus, jota ei voi mitenkään suositella. Tämä on valtava harmi, sillä tarina on todellakin viihdyttävä, ja taistelusysteemissäkin olisi selvästi potentiaalia. Avengers ei kuitenkaan ole nykykunnossaan millään mittarilla 60 euron panostuksen arvoinen. Jos kehitystiimi saa korjattua sen pitkän listan ikäviä ongelmia ja tasapainotettua peliään paremmin, Avengers voi vielä jonain päivänä olla pelaamisen arvoinen peli.

Mutta nyt? Sanotaan, että vaikka oma arvostelukappaleeni oli ilmainen, olen parin kymmenen pelitunnin jälkeen suorastaan käärmeissäni lopputuloksen laadusta. Jos taas olisin maksanut pelistä 60 euroa? Saisimme tietää, onko minulla Bruce Bannerin tavoin kyky muuttua jättimäiseksi ja raivoisaksi Hulkiksi, vai ainoastaan se arkisempi kyky saada puhtaan ketutuksen aiheuttama slaagi.