Olen tainnut mainita jo useamman kerran, että olen jo aika kyllästynyt perinteisiin kilpa-ajopeleihin, joissa vain kierretään rataa kerran toisensa jälkeen. Uusimmat Gran Turismot ja Forza Motorsportit näyttävät upeilta, mutta koska aikani ei riitä loputtomaan parhaiden ajolinjojen etsintään, olen suosiolla suunnannut Forza Horizonin autoviihteen pariin ja jättänyt hardcore-ajelut muille. Realismiltaan vieläkin karvaisempia Assetto Corsaa ja kumppaneita en oikein edes jaksanut kokeilla. Pitäisi se rattikin jaksaa viritellä.


Kaikenlainen pöristely kuitenkin edelleen sinällään kiinnostaa, joten olen ollut avoimena uudenlaiselle ajelutoiminnalle. Kuten vaikka sellaiselle kuin tämä Overpass, jossa möyritään mönkijöillä kuran keskellä. Tarjolla on sekä perinteisiä päällä istuttavia nelipyöriä että nykymuodin mukaisia rinnakkaisia malleja, ja mukaan onkin saatu useamman valmistajan lisenssit. Näillä vempeleillä ajellaan sitten erilaisia kisoja maastossa, vauhdikkaammasta rata-ajosta erilaisten esteiden ylittämiseen ja mäkien kiipeämiseen.



Keskimäärin voidaan sanoa, että ajopelin tekee tai tuhoaa itselleni muutama perusasia – aivan riippumatta siitä, mitä lajia se kuvaa tai millä siinä huristellaan. Ensinnäkin ajotuntuman pitää olla kunnossa, jotta pelissä pääsee edes järkevästi alkuun. Tältä osin Overpass saa puhtaat paperit: mönkijät tuntuvat mönkijöiltä ja niiden käyttäytyminen pelissä vastaa jotakuinkin tosielämän tilanteita (tai niin voisin kuvitella, sillä olen ajanut vain kaksipyöräisiä). Kaasun, jarrun ja ohjauksen lisäksi pelaajan pitää kontrolloida myös nelivedon kytkentää sekä tasauspyörästön lukkoa. Lukkoperä pelastaa, kun jokin pyöristä jää sutimaan, mutta vastaavasti muuttaa ajoneuvon älyttömän kankeaksi käännellä. Siksi käytännössä lukkoa on pakko kytkeä päälle ja pois aina tilanteen mukaan. Päällä istuttavilla malleilla kaahailtaessa voi myös siirrellä kuljettajan asentoa painon siirtämiseksi.


Toisekseen grafiikan pitää olla riittävän hyvää ja päivittyä siten, että illuusio vauhdista syntyy. Tässäkään ei ole mitään ongelmia. Mitään visuaalisia rajapyykkejä peli ei siirtele, mutta pyörii riittävän sulavasti ja esittää riittävän erilaisia maisemia. Mönkijät ja kuskit kuraantuvat uskottavan näköisesti (eli runsaasti). Vauriot sen sijaan näkyvät lähinnä prosentteina kisan jälkeen, eivät muodonmuutoksina. Taustalla soi peligenrelle tyypillinen räminärokki, jota voisin yhtä hyvin kuunnella tai olla kuuntelematta.

Kolmas vaatimus on se, että pelin pitää tuntua kiinnostavalta pelata ja sen vaikeustason pitää nousta mielekkäästi. Tässä Overpass epäonnistuu. Lyhyen opastusjakson jälkeen pelaaja heitetään sekavaan uravalikkoon, jossa pitää nykymuodin mukaisesti valita kisoja lähinnä Final Fantasyn hahmonkehityspuuta muistuttavasta kaaviosta. Ensimmäiset perusmallin ratakisat vielä sujuvat pienellä hieromisella, mutta varsin pian tulee vastaan likimain uuvuttavan pitkiä päristelyitä, jotka on ladattu täyteen hyvin teknisiä osuuksia. Kaasun käyttö ja painonsiirto on osattava täysin, tai hyrskytin luisuu mäkeä alas tai kaatuu kyljelleen ja aikasakot paukkuvat.


Käytännössä ainoa keino oppia radan vaatimat jipot on ajaa sitä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, kunnes muistaa mistä ja miten pitää ajaa onnistuakseen. Jo alkupään kentissä on melko haljuja ansoja, ja virhepisteitä rokotetaan herkästi. Pelattuani kolme iltaa yhtä ainoaa kisaa lopulta kyllästyin ja vain ajoin sen loppuun, keräten penaltteja ja sijoittuen surkeasti – ja seuraavaksi sainkin sitten eteeni mäennousukisan, joka oli vieläkin vaikeampi. Tässä vaiheessa päätin, että peli ei ole minua varten.



On todella sääli, että Overpassin pelillinen toteutus on mitä on. Olen todella nauttinut monista maastoajopeleistä, mm. muinainen UAZ Racing 4x4 oli ällistyttävän tasapainoinen vaikeustasoltaan ja jopa kohtuullisen haastava Mudrunner antaa yllättävän paljon anteeksi poistamalla aikarajat. Siksi odotukseni tämänkin pelin suhteen olivat kohtuullisen korkealla, mutta sainkin niiden vastineeksi vain varsin turhauttavaa vaikeutta. Pelissä menestymiseen on epäilemättä olemassa strategioita, mutta peli ei tee mitään opettaakseen niitä, joten luvassa on tuntikausia yritys-erehdys-sykliä, joka tuottaa valtaosalle pelaajista pettymyksen. Vain harva peli tarjoaa täsmälleen tällaista mönkkäritoimintaa, mutta kun markkinoilla on monta mukavaakin kuranlennätyspeliä, en voi itse suositella ajan käyttämistä epämukavaan sellaiseen.