Muutaman vuoden takainen Slay the Spire räjäytti pakanrakennuspelien maailman mullinmallin. Pienen tiimin kehittämä peli onnistui koukuttamaan lukemattoman määrän pelaajia, myymään erinomaisen hyvin -- ja tietenkin myös inspiroimaan lukemattomia kopioita.


Kuten näissä tapauksissa usein käy, vain harva Slay the Spire -kopioista on yltänyt lähellekään samoihin korkeuksiin kuin alkuperäinen peli, mutta onnistujiakin on löytynyt. Nyt tämä harvalukuinen porukka kasvaa yhdellä, sillä Monster Train on lyhyesti ja ytimekkäästi ilmaistuna tämän vuoden Slay the Spire.



Monster Train sijoittuu maailmanlopun jälkeisiin aikoihin. Taivas ja Helvetin legioonat ovat käyneet sen paljon puhutun viimeisen taistonsa ja Helvetti hävisi. Helvetille virtaa antanut ikuinen liekki on sammutettu ja maailma on jäässä. Toivo -- jos nyt toivosta ja Helvetin legioonista voi puhua samassa asiayhteydessä -- lepää Helvetin legioonien viimeisen junan varassa. Junassa kun on pikkuruinen palanen liekille voimaa antaneesta sydämestä, ja jos se onnistutaan kuljettamaan läpi ikuisen jään ja roudan, ehkä liekki voi syttyä uudelleen.

Pelaajan tehtävänä on komentaa tätä viimeistä epätoivon junaa ja sen pientä puolustajien porukkaa näiden puskiessa läpi kymmenen tason kohti jäätynyttä sydäntä. Juna on rakennettu kolmeen kerrokseen, joiden päällä sijaitsee se suojeltava sydämen palanen. Alimmasta kerroksesta puskee sisään taivaallisia sotavoimia, jotka nousevat kerros kerrokselta kohti sydäntä tavoitteenaan tuhota se.


Tämä pitäisi estää lätkimällä korttipakastaan niihin kolmeen tyhjään kerrokseen erilaisia hirviöitä sekä loitsuja heittelemällä. Taivaan voimat kun eivät pääse nousemaan ylempiin kerroksiin, jos edessä on vielä tolpillaan seisovia puolustajia.

Ennen matkaan lähtöä pelaaja saa valita, minkä kahden demoniklaanin jäseniä junan kyydissä on tällä kertaa. Viidestä eri vaihtoehdosta avoinna on aluksi vain kaksi, ja ne kolme kehittyneempää ja haastavampaa vaihtoehtoa täytyy avata suorittamalla pelin sisäisiä tavoitteita. Kullakin klaanilla on oma pelityylinsä ja sen ympärille suunnitellut korttivalikoimat, joita sitten lisäillään pelaajan pakkaan junan matkatessa asemalta toiselle.


Klaanien suunnittelussa on käytetty mukavasti mielikuvitusta, sillä esimerkiksi se klassinen punaisten demoneiden täyttämä poppoo keskittyy lähinnä lyömään vihollisiaan kovaa, sekä buffailemaan omaa kykyään lyödä vihollisia vielä entistä kovempaa. Toinen alkuvaihtoehto taas tarjoaa paljon parannuskortteja, sekä puolustamiseen erikoistuneita olentoja, jotka voivat vaikka heijastaa vahinkoa takaisin hyökkääjien päälle, tai vaikka vahingoittaa vihollisiaan aina kun omia olentoja parannetaan.

Eräs myöhemmin avattavista vaihtoehdoista taas on paperilla kovin heikko, mutta klaanin erikoisuutena on manata eetteristä pelaajan käyttöön pieniä kristallivälipaloja, joita saman kerroksen olennot sitten syövät ja näin saavat itselleen jos jonkinlaisia uusia kykyjä ja buffeja. Jos kaikki menee hyvin ja onnistuu manaamaan itselleen ne sopivat välipalat, aluksi niin heiveröiset demonit voivat pelin edetessä muuttua todellisiksi murhakoneiksi.



Paperilla Monster Train on hyvinkin tyypillinen pakanrakennuspeli. Alussa pelaajan käytössä on vain kourallinen peruskortteja valituista demoniklaaneista, mutta taisteluiden jälkeen saa valita käyttöönsä uusia kortteja, ostella kaupoista suurempia bonuksia antavia artifakteja ja niin edelleen.

Monster Trainin jippo onkin, että se on yhdistelmä pakanrakennusta ja tower defence -pelejä. Taivaan joukot aloittavat matkansa junan alimmasta kerroksesta ja nousevat aina yhden taisteluvuoron jälkeen kerroksen ylemmäs, tehden tilaa seuraavalle hyökkääjäporukalle.

Jokaisessa taistelussa on mukana myös hirmuisen kova pomo, joka viettää taistelun ensimmäiset vuorot lepattaen kerrosten välillä ja tehden pientä kiusaa, ennen kuin on lopulta aika kohdata pomo suorassa taistelussa.


Niinpä peruspelattavuus onkin aika simppeliä: rakenna sellaiset hidasteet, että enkeliarmeijat pysähtyvät ennen kuin ne pääsevät muksimaan sydämen kappaleiksi ja päättämään pelin. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä enkeleillä on jos jonkinlaisia voimakkaita erikoiskykyjä. Joskus ne voivat vaikka saada seuraavan iskun blokkaavia kilpiä, heijastaa vahinkoa pelaajan demoneiden päälle, parantaa toisiaan tai vaikka saada lisää hyökkäystehoa, kun niiden kaverit kaatuvat taistelussa.

Kun joka vuoro ovesta puskee sisään uusia hyökkääjiä, halusi tai ei, meno on todella hektistä. Peli kertoo reilusti pelaajalle jatkuvasti, miten taistelu tulee senhetkisen tilanteen perusteella päättymään. Tuo enkeli ottaa 38 pistettä vahinkoa, mutta ei kuole, joten se pääsee nousemaan ylempään kerrokseen. Samalla nuo kaksi demonia tulevat kuolemaan, ellei niiden tilannetta saa jotenkin parannettua. Manaa on käytössä hyvin rajallisesti, kuhunkin kerrokseen saa pelattua vain muutaman olennon kerrallaan, eikä kädessäkään ole mitään kovin hyviä kortteja. Mitä nyt tehdään?

Monster Train mahdollistaa todella monipuolisten pakkojen rakentelun, sillä kullakin klaanilla on omanlaisensa pelityyli, joka kannustaa erilaisiin lähestymistapoihin. Jos on valinnut vaikka klaanin, jonka olennot saavat bonuksia aina kun niiden kerroksessa heitetään loitsuja, voi kannattaa valita pakkaansa uusia loitsuja, sekä parannella entisiä taisteluiden välisillä kauppa-alueilla. Suoran vahingon lisäksi vihollisiin voi kerryttää vuorojen lopussa iskevää myrkkyä, hyökkäystehoa laskevia efektejä ja ties mitä muuta.


Kesken ajon voi myös saada uusia, passiivisia bonuksia antavia artifakteja, jotka heittävät koko kuvion katolleen. Jahas, löysin esineen, jonka avulla hirviöiden aiemmin väliaikaiset hyökkäysbonukset muuttuvatkin pysyviksi. Nyt kannattaakin siis lähteä jahtaamaan “raivoa” olennoille antavia kortteja. Ja sitten vastaan tulee pomo, joka joka vuoro puolittaa kaikkien demoneiden bonukset ja juna hyppää raiteiltaan suoraan perikatoon.

Joskus tämä turhauttaa, mutta toisaalta vika on oma: peli kertoo kyllä ajon alussa, mikä erikoiskyky sillä viimeisellä pomohirviöllä kulloinkin on, joten jos tietää, että tulossa on buffeja syövä enkeli, ehkä ei kannata ladata pakkaansa täyteen buffikortteja? Toisaalta jos satunnaislukugeneraattori tarjoaa tehtävien välissä enimmäkseen buffikortteja, minkäs asialle oikein mahtaa?

Tuntuukin siltä, että Monster Trainissa täytyy tavallaan lukita itsensä aivan pelin alusta tiettyyn pelityyliin ja yrittää sitten jahdata sitä jääräpäisesti eteensä tuijottaen, tai muuten onnistuu vain luomaan pakkojen vastineen sillisalaatille, eikä pärjää kovinkaan pitkälle. Tuntuu myös kovasti siltä, että osa mekaniikoista on naurettavan tehokkaita, ellei sitten törmää siihen spesifiseen pomoon, joka on suunniteltu kovaksi vastalääkkeeksi juuri sille mekanismille.

On esimerkiksi naurettavan helppoa ladata luontodemoneita sisältävän klaanin pakka täyteen kortteja, jotka kerryttävät demoneille näitä lyöviä vihollisia vahingoittavia “piikkejä”. Kun keskittyy haalimaan näitä kortteja, sekä ostelemaan demoneilleen piikkien määrää lisääviä parannuksia, voi pelin loppuun mennessä päästä tilanteeseen, jossa örmyä lyövä enkeli ottaa useamman sataa pistettä vahinkoa vastapalloon. Karu juttu enkelille, jolla oli alkujaankin vain 120 kestopistettä.


Onko tämä sitten hyvä vai huono asia? Olen itse hieman kahden vaiheilla. Se on totta, että näitä muutamia todella tehokkaita mekanismeja hyödyntämällä pelin voi voittaa miltei aina. Olen itse reilun viikon pelailun aikana voittanut Monster Trainissa useammin kuin Slay the Spiressä ikinä, ja se on kolme vuotta vanha peli.

Toisaalta, mikään mahti maailmassa ei pakota käyttämään näitä juustoisia efektejä. Lisäksi aina pelin läpäistyään avaa uuden, vaikeamman vaikeustason, joita hyödyntämällä vaikeuskäyrä nousee hyvin nopeasti. Mitä jos pakkaan ladattaisiin pelin alussa hirmuinen määrä aivan turhaa roskaa, josta pitää sitten päästä eroon? Mitä jos enkelit olisivat monta kertaa tehokkaampia kuin oletusvaikeustasolla? Yllättäen niille 350 pisteen piikkivahingoille tulee käyttöä, kun sillä enkelillä onkin 700 kestopistettä ja se muljauttaa kertalyönnillä sen aiemmin kivikovan demonin sairaalakuntoon.



Monster Train oli minulle pienoinen heräteostos. Pitkän linjan pelikaveri heitti Steamissa viestin, että olitkos törmännyt tähän pakanrakentelupeliin. En ollut, mutta kivalta näytti, joten parin kympin sijoitus tuntui perustellulta. Noin viikkoa myöhemmin pelitunnit menevät jo jossain 20:n paremmalla puolella ja Monster Trainista on tullut minulle se peli, johon tartun, kun on vaikka puoli tuntia aikaa tai pitää palautella henkisiä voimavaroja ennen seuraavan työtehtävän pariin siirtymistä.

Se on erinomaisen toimiva, näyttävä ja viimeistelty pakanrakentelupeli, joka kieltämättä apinoi paljon ideoitaan Slay the Spirestä, mutta sekoittelee niihin sen verran omaperäisiä aineksia, että kokonaisuus tuntuu tuoreelta.


“Tuore” on muutenkin hyvä termi kuvaamaan peliä, sillä se on aivan upouusi. Viime viikolla ilmestynyt. Niinpä ei ole sinänsä ihme, että tasapaino on välillä hieman hatara, ja tilanne tulee varmasti elämään päivitysten myötä. Kehitystiimi suunnittelee jo innolla myös uutta sisältöä: uusia demoniklaaneja, uusia enkeleitä, uusia pomoja, uusia esineitä, uutta kaikkea.

Kun kyseessä on jo nyt paras pakanrakentelupeli sitten Slay the Spiren, tulevaisuus näyttää hyvin ruusuiselta ja suosittelen lämpimästi hyppäämään kyytiin.