Myönnän, että ennakko-odotukseni Gears Tacticsin suhteen olivat hieman varautuneet. Paperilla idea Gears of War -taktikoinnista kyllä kuulosti kiehtovalta, mutta en uskaltanut täysin hypettyä. Firaxis Gamesin XCOM: Enemy Unknown palautti vuoropohjaisen taktikoinnin kartalle niin hyvin, että se lanseerasi käytännössä kokonaisen uuden peligenren, jota monet muut ovat sittemmin apinoineet. Yleensä vähän heikommin tuloksin.


Nämä huolet osoittautuivat onneksi turhiksi, sillä vaikka Gears Tacticsin kehittäjät ovat selvästi ammentaneet inspiraatiota XCOMista, heillä on ollut myös sen verran omaperäisiä ideoita ja kykyä toteuttaa niitä, että kokonaisuus ei tunnu kopiolta, vaan omaperäiseltä ja erinomaiselta taktiikkakokemukslta.

a

Gears Tacticsin tarina voisi hyvin olla valokopio miltei minkä tahansa muun Gears of War -pelin tarinasta. Kaukaisella planeetalla ihmiskunnan rippeet ovat taas helisemässä, kun locust-muukalaisrotu lähtee uuteen hyökkäykseen uuden superaseensa kera. Vain yksi COG-sotureiden porukka voi estää örmyjen aikeet ja niin edelleen ja niin edelleen.

Pelin kunniaksi on todettava, että tarinaa kerrotaan näyttävien ja toimivien välianimaatioiden avulla, joten tunnelma on tältäkin osin kuin perinteisissä Gears of War -peleissä konsanaan.


Tällä kertaa se suuri jippo on, että tämä yksinäinen ja epäsuosioon joutunut COG-sotureiden ryhmä on pieni peräkylän varikkotiimi, joka on keskittynyt vain korjaamaan ajoneuvoja tyytyväisenä siitä, että sodan kauhut ovat jääneet taakse. Kun velvollisuus taas kutsuu, tiimi ottaa komentopaikakseen pienen omakotitalon kokoisen ja raskaasti panssaroidun ”miehistönkuljetusajoneuvon”, jolla he sitten rälläävät pitkin maita ja mantuja aiheuttamassa pahennusta locust-paikallisten keskuudessa.

Gears Tacticsissa ei ole mitään XCOMin henkistä strategista metapeliä, sillä peli etenee tarinatehtävästä toiseen. Välillä voi suorittaa sivutehtäviä, joilla voi kerätä hahmoilleen kokemuspisteitä ja loottia, mutta tehtävien välissä ei voi kuin hoitaa hahmojensa ylläpitoa.


Tarinan edetessä kööriin liittyy kourallinen nimettyjä ja välianimaatioissakin nähtäviä hahmoja, mutta myös maksimissaan neljän hengen ryhmää täydentäviä sivuhahmoja. Kaikilla on oma hahmoluokkansa, joka määrittää yleisen pelityylin ja hahmon hyväksymät varusteet. Koukkailuihin ja haulikolla tehtäviin kakkakepposiin erikoistuneelle tiedustelijalle ei saa tarkkuuskivääriä käteen vaikka miten yrittäisi, mutta toisaalta tarkka-ampujalle ei myöskään vaikkapa rynkkyä.

Tätä kompensoimassa kullakin hahmoluokalla on oma, suurikokoinen kykypuunsa, joka risteää heti alustaan kahteen päähaaraan, jotka tukevat hahmoluokkaa hieman eri perspektiiveistä. Otetaan esimerkiksi vaikka support-hahmoluokka, joka buffailee tiimikavereitaan, parantaa näiden haavoja ja niin edelleen. Support-luokan toinen puun haara parantaa näitä suoria ja aktiivisia buffeja lyhentämällä vaikka parannuskranaattien käyttöjen välistä odotteluaikaa tai nostamalla niiden tehoa. Se toinen puun haara taas nostaa hahmon omaa taistelukykyä, mutta myös liittää perustoimintoihin tukibonuksia. Kun käy oikealla tavalla rakennetulla tukihahmolla vaikka moottorisahaamassa locustin kahtia, kaikki tiimiläiset parantavat hieman haavojaan ja voivat saada vaikka ylimääräisen toimintapisteen. Ei kannata huolehtia liikaa siitä, että käyttäisi pisteensä väärin, sillä käytetyt kykypisteet voi palauttaa käyttöönsä kohtalaisen helposti.


Kun myös aseiden kustomointi on syvällistä, hahmojen tuunailuun on runsaasti mahdollisuuksia. Aseiden osia voi vaihtaa parempiin keräämällä kentistä loottilaatikoita, jotka sisältävät aina jotain satunnaista kilkettä, kuten vaikka lancer-rynkyn paremman tuen, joka nostaa tehtyä vahinkoa viidellä prosentilla. Kun parannusosat muuttuvat kovemmiksi, ne voivat antaa hahmoille jopa kokonaan uusia kykyjä ja merkittäviä buffeja. Miltä kuulostaisi vaikka mulcher-konetykin piippu, jolla ammutut laukaukset työntävät vihollisia taaksepäin ja pois suojasta, tai haulikon tukki, jolla on 40% mahdollisuus antaa hahmolle ylimääräinen kykypiste joka vuorolle?



Ne XCOM-lainat tulevat taistelukentällä välittömästi selviksi, sillä Gears Tacticsin peruspelattavuus on prikulleen samanlaista kuin esikuvassa. Pelaaja ja locustit toimivat omilla vuoroillaan, joiden aikana jokaisella hahmolla on muutama toimintapiste. Toisin kuin XCOMissa, näiden toimintapisteiden käyttö on vapaata. Niillä kaikilla voi liikkua, ampua tai käyttää kykyjä mielensä mukaan. Myös ne yleiset taktiset mahdollisuudet ovat kovin tuttuja.


Taistelukenttä on täynnä vyötärön tai koko soturin korkuisia esteitä ja seiniä, joiden taakse voi piiloutua. Soturit voivat jäädä kyttäämään valittua sektoria kohti ja keskeyttää sitten esiin juoksevien vihollisten liikkeet omilla sarjoillaan, ja niin edelleen. Eikä siinä ole mielestäni mitään vikaa, että XCOMista on ammennettu avokäsin inspiraatiota. Onhan kyseessä kuitenkin kirjaimellisesti koko genren määritellyt mestariteos, joten olisi ollut suorastaan tyhmää yrittää väkisin keksiä pyörää uudelleen. Jos jokin toimii, se toimii.

Gears Tacticsilla on lisäksi runsaasti omaa annettavaa, sillä toisena merkittävänä inspiraation lähteenä ovat toimineet Gears of War -pelit. Kehitystiimi on lainaillut niistä paljon mekaniikkoja, vihollisia ja pelimekaanisia käsitteitä, jotka he ovat sitten erinomaisen hyvin kääntäneet taktiikkapeliin sopivaksi.

Viholliset ja aseet ovat tietenkin Gears-peleistä tuttuja, ja niiden kaikkien taktiset yksityiskohdat peilaavat hyvin toimintapelien esikuvia. Otetaan esimerkiksi vaikka lancer ja retro lancer -rynkyt. Lancer on se mieletön kanuuna, jonka piipun alla on pistimenä pieni moottorisaha, retro lancerissa taas pistin on … no, pistin. Mutta sentään miekan kokoinen sellainen. Lancerilla voi siis moottorisahata vihollisen kappaleiksi vaikka minkälaisesta sokkelosta, jos vain toimintapisteet riittävät. Gears of Warin hengessä retro lancerilla sen sijaan tehdään pistinrynnäkkö, joka vaatii suoran ja yhtenäisen juoksureitin vihollisen syliin.


Taistelukentälle aukeaa välillä emergence hole -koloja, joista sitten puskee joka vuoro kentälle uusia vihollisia, ellei niitä sulje heittämällä monttuun kranaattia. Jos päättää liikkeensä suojaan, pystyy normaalien liikkumispisteidensä lisäksi tekemään pienen ylimääräisen liu’un suojaan, avain kuin Gears of War -peleissä konsanaan. Kun murhaa superraskailla aseilla varustetun boomerin, voi käydä poimimassa tämän jälkensä jättämän kranaatinheittimen aseekseen, ja niin edelleen. Tällaiset pienet ja suuremmat yksityiskohdat saavat Gears Tacticsin tuntumaan uudenlaiselta ja erilaiselta taktiikkapeliltä.

Taktikointi on myös tutoriaali-henkisen alun jälkeen todella haastavaa. Viholliset puskevat päälle valtavissa laumoissa ja todennäköisyydet tuntuvat aina olevan pelaajaa vastaan. Todellisuudessa melkein mihin tahansa tilanteeseen on kuitenkin jokin ratkaisu, jos vain keksii sen oikean yhdistelmän eri hahmojensa kykyjä tilanteen ratkaisemiseksi. Tämä jatkuva haastavien taktisten pähkinöiden pureskeleminen on se juttu, joka nostaa Gears Tacticsin todelliseksi huippupeliksi.



Olen todella iloinen siitä, että pelkoni Gears Tacticsin suhteen olivat turhat. XCOM-lainaukset ovat todellakin runsaita ja selkeitä, mutta ne ovat vain pelin selkäranka. Päälle on ängetty Gears of Warin hengessä sen verran omaa lihaa ja muskelia, että kokonaisuus tuntuu uudelta ja omaperäiseltä peliltä.

Joku voi jäädä kaipaamaan sitä taktikoinnin välistä strategista meta-tasoa, ja kieltämättä välillä olisin ehkä itsekin kaivannut tehtävien väliin jotain, mutta onneksi se itse taktikointi on niin viihdyttävää, laadukasta ja veristä, että kokonaisuus ei mene puutteen vuoksi pilalle.


Sivuhuomiona mainittakoon, että koska kyse on Microsoftin julkaisemasta pelistä, Gears Tactics löytyy Steamin ohella myös Microsoftin omasta pelikaupasta, sekä todella hyvää vastinetta rahalle tarjoavan Game Pass -pelikirjaston valikoimista. Jos siis olet kahden vaiheilla, Game Passin kokeilujakson avulla Gears Tacticsia voi testata ilmaiseksi. Ostajankaan rahat eivät mene hukkaan, sillä kyseessä on todellinen taktiikkapelaamisen mestariteos.