Amerikkalainen Respawn Entertainment on kehittänyt vain kourallisen pelejä, mutta koska ne pelit ovat Titanfall ja Titanfall 2, sekä Apex Legends, arvostusta ja luottoa löytyy jo nyt. Niille oli myös käyttöä, sillä EA:n historia Star Wars -pelien kanssa on kauniisti sanoen ristiriitainen. Tuloksena on ollut peruutettuja suuren profiilin pelejä, sekä Star Wars: Battlefront II:n kaltaisia hirvikolareita.


Niinpä ennakkofiilikseni Star Wars Jedi: Fallen Orderin suhteen olivat ristiriitaiset. Olisiko kyseessä uusi pannukakku, vai pystyisikö Respawn siihen, mihin moni muu EA-tiimi ei ole pystynyt, ja kehittäisi oikeasti hyvän Star Wars -pelin?



Fallen Order sijoittuu ajallisesti kahden ensimmäisen Star Wars -trilogian väliin, muutamia vuosia Sithin koston tapahtumien jälkeen. Galaktinen imperiumi hallitsee tunnettua avaruutta, ja tasavallan puolustajina tunnetut jedi-ritarit ovat historiaa niin sanotun käsky 66:n johdettua käytännössä kaikkien kuolemaan. Kuten kaikki Star Wars -sivutuotteita ikinä lukeneet kuitenkin tietävät, se termi ”käytännössä” on tässä avainasemassa, sillä muutamat jedit selvisivät ja piileskelevät nyt tahoillaan, odottaen mahdollisuutta nousta vastarintaan galaktista imperiumia vastaan.


Yksi näistä piileskelevistä jedi-ritareista on Cal Kestis, vielä koulutuksessa ollut nuori padawan, joka työskentelee romuttamoplaneetalla duunarina. Hänen elämäntilanteensa muuttuu, kun planeetalle saapuu imperiumin jedi-metsästäjien ryhmä, joka on valmis teloittamaan vaikka koko työvoiman löytääkseen karkurin. Kestis lyö hynttyynsä yhteen avaruudessa kiertelevän oudon parivaljakon kanssa, jotka saapuivat myös etsimään häntä, mutta eri syistä. He uskovat, että Kestis voisi olla avain muinaiseen salaisuuteen, jonka ratkaiseminen voisi pelastaa jedi-järjestön tulevaisuuden ja olla myös kipinä, joka sytyttää vastarintaliikkeen.

Tarina ei kuulosta paperilla mitenkään hirveän ihmeelliseltä, mutta siihen on syynsä. Hyvin kliseiseltä kuulostavan lähtötilanteen jälkeen tarina suuntaa yllättäviin suuntiin ja koukutti ainakin minut totaalisesti. Ensimmäisten tuntien jälkeen odotin kuumeisesti tulevia käänteitä, mikä on niille parhaille Star Wars -tarinoille tyypillistä. Osittain tämä johtuu siitä, että pelin hahmot ovat hyvin kirjoitettuja, inhimillisiä ja uskottavia, puhuttiinpa sitten Cal Kestiksen kavereista, tai hänen ympärillään pyörivistä pahiksista.


Mukana on myös vuoden sympaattisin uusi pelihahmo, BD-1. Calin mukaan lyöttätyvä botti on supersöpö kaveri ja onnistuu piipitystensä, surinoidensa ja elekielensä avulla kommunikoimaan yllättävän hyvin pelaajalle jos jonkinlaista informaatiota. Ja onpa mukana myös dedikoitu nappi, jonka avulla Cal voi jutella BD-1:n kanssa ja vaikkapa kuulla tältä riemukkaita robottivitsejä.



Ennakkoon Fallen Orderia kuvattiin Star Wars -versioksi From Softwaren rakastetuista Dark Souls -peleistä. Tämä vertaus ei lopulta ole aivan paikkansapitävä, mutta osuu kuitenkin sangen lähelle totuutta. Voisikin sanoa, että suoran Dark Souls -kopion sijaan Respawnin väki on ammentanut inspiraatiota muun muassa soulsborne-peleistä, mutta myös muualta.


Pohjimmiltaan Fallen Order on kolmannen persoonan toimintapeli, jossa on kepeitä roolipelielementtejä. Kun Cal taistelee vihollisia vastaan tai kerää kenttiin kätkettyjä pieniä taustamateriaalin jyväsiä, hänen kokemusmittarinsa kasvaa, ja aina sen täyttyessä saa käyttöönsä yhden kykypisteen. Kykypisteillä taas ostellaan uusia taisteluliikkeitä, parannetaan Calin kestoa tai Voima-kapasiteettia ja niin edelleen. Kuten Dark Souls -peleissäkin, jos sattuu matkoillaan kuolemaan, menettää kaikki keräämänsä kokemuspisteet – ellei sitten onnistu taistelemaan tietään takaisin kuolettavan iskun antaneelle viholliselle ja osumaan tähän vähintään kerran. Niin ikään Dark Soulsien hengessä kenttiin sijoitetuilla meditaatiopisteillä lepääminen palauttaa paitsi Calin kesto- ja Voima-mittarit maksimiinsa, myös täyttää mukana kuljetettavat parannusampuulivarastot. Niin, ja tietenkin myös herättää kaikki tapetut viholliset henkiin.

Myös taistelu on ammentanut ideoita Souls-peleistä. Niiden tapaan viholliset lyövät höyryveturin voimalla, joten pelin nimenä on väistellä ja torjua näiden iskuja, kunnes saa tilaisuuden tökätä pari kertaa takaisin. Positiivisesti ne helpoimmat perusviholliset, kuten normaalit Stormtrooper-sotilaat, kuolevat muutamasta iskusta, mutta kovempia vihollisia saa kepittää käkättimeen huolella ja hartaudella.


Mukana on mainioita omaperäisiä ideoita, kuten Star Wars -tarinoista tuttu jedi-ritareiden kyky kimmottaa vihollisten ammuksia syrjään valomiekalla. Jos painaa vain torjuntanappia pohjaan, Cal huitoo automaattisesti kohti tulevat ammukset syrjään, mutta jos tekee torjunnan juuri ennen kudin osumaa, Cal kimmottaa sen takaisin suoraan ampujan omaan naamaan. Voin kertoa, että kun onnistuu näin lanaamaan kumoon puoli tusinaa Stormtrooperia, tuntee itsensä oikeasti jediksi. Lisäksi Calin käytössä on tarinan edetessä alati enemmän Voima-kykyjä, joilla voi vaikka tuupata edessä seisoskelevat viholliset kumoon (tai rotkon reunan yli), tai nykäistä nämä lähietäisyydelle tappavaa teloitusiskua varten.

Tällaisia cooliuden multihuipentumia koetaan yleisestikin usein, sillä Fallen Orderin taistelu on näyttävää ja kuulostaa hyvältä. Teknisesti se ei kuitenkaan nouse samalle tasolle kuin esikuvat, sillä rytmitys tuntuu hätäisemmältä ja osumien tunnistus epätarkemmalta. Useita kertoja aivan selkeästi torjuin vihollisen iskua ennen kuin se osui, mutta omissa kolisi silti. Viholliset eivät myöskään usein piittaa tuon taivaallista Calin iskuista, joten tyypillisesti niiden omien parin lyönnin aikana saa jo itse osuman takaisin, eikä välttämättä edes huomannut sitä, koska animaatiot ovat visuaalisesti niin ruuhkaisia ja sekavia.


Ei toki ole yllättävää, ettei Respawnin ensimmäinen souls-yritelmä nouse samalle tasolle kuin kirjaimellisesti koko genren kehittäneen ja kaavaa vuosien ajan hioneen FROM Softwaren parhaimmisto. Kun pelattavuus vieläpä toimii ensimmäkseen ihan hyvin, en pidä tätä minään epäonnistumisena: Fallen Orderin taistelu on hyvää, mutta ei niin hyvää kuin genren parhaissa peleissä.



Fallen Orderin todelliset ongelmat liittyvät sen teknologiaan, sekä yleiseen viimeistelyn tasoon – tai sen puutteeseen. Pelasin itse pelin läpi Xbox One X:llä, ja Xbox-versio näytti kyllä suurella 4K-televisiolla todella hyvältä. Komeat HDR-efektit saavat maisemat näyttämään välillä ällistyttävän komeilta, ja myös hahmomallit ovat enimmäkseen nättejä. Mitä nyt wookiet näyttävät painipelien hiusteknologialla päällystetyiltä räsynukeilta.

Xbox One X jaksoi pyörittää 4K-versiota aika tasaisella 30 FPS:n nopeudella, ja ilmeisesti myös PlayStation 4 Pro pääsee suunnilleen samoihin lukemiin. Tarjolla on myös niin sanottu ”suorituskyky”-pelitila, jossa resoluutio lukitaan 1080P:hen ja ruudunpäivitysnopeus vapautetaan. Odotuksena olisi, että peli pyörisi näin koettuna 60 FPS:n nopeudella. Näin ei kuitenkaan ole, sillä Fallen Order ei saavuta käytännössä koskaan 60 FPS:ää, vaan ruudunpäivitysnopeus jojottaa 30:n ja 45:n välimaastossa.


Mukana on myös todella outoja teknisiä ongelmia. Kun peli streamaa sisään uutta osaa pelialueesta, ruudunpäivitysnopeus töksähtelee huomattavasti ja häiritsevästi. Lisäksi kaikki pelimaailman elementit eivät aina lataudu, joten voi käydä niin kivasti, että huoneessa ei esimerkiksi ole lainkaan lattiaa. Sitten pudotaan ja kuollaan.

Vielä häiritsevämpää on se, että Fallen Order olisi kaivannut vielä sen viimeisen kiillotuskierroksen. Kuolin itse useita kertoja sinänsä kiinnostavia ja haastavia puzzleja ratkoessani, koska peli ei antanut minulle tarpeeksi informaatiota. Cal pystyy usein hyppäämään roikkumaan erilaisiin putkiin ja ritilöihin, ja sitten kiipeilemään niitä pitkin kuin Unchartedissa konsanaan. Usein, mutta ei aina: joissain putkissa ja ritiliöissä ei voi kiivetä. Visuaalisesti erot ovat olemattomia, joten kokeilu tapahtuu yritys ja erehdys -periaatteella. Vielä turhauttavammin joskus se putkirypäs olisi oikeasti ollut kiipeilykelpoinen, mutta Cal ei vain tarttunut kiinni koska... niin. Koska.


Kun tätäkin osa-aluetta verrataan esimerkiksi Unchartedeihin, Fallen Order jää kakkoseksi. On todella turhauttavaa hakata päätään puzzlen seinään, kun ei voi koskaan tietää, yrittääkö jotain väärää ratkaisua tai ei vielä ole löytänyt puzzleen tarvittavaa kykyä, vai onko keksinyt jo ratkaisun, mutta pelin bugit estävät sen toteuttamisen.

Tällaiset ongelmat turhauttavat ja saavat välillä peli-innon laskemaan, mutta niistä huolimatta pelasin Fallen Orderin läpi ihan omaksi ilokseni, ilman arvostelunakin pakotusta. Tarina on oikeasti kiehtova, taistelu on riittävän hyvää ja ennen kaikkea se klassinen Star Wars -tunnelma on kohdallaan. Toivon kovasti, että Respawn saa yrittää toisenkin kerran, sillä ensimmäinen kokeilukin osoittaa, että tiimi hallitsee myös tämän tyylisten pelien kehittämisen.