Tales of -pelisarja on saavuttanut läntisessä maailmassa tiettyä suosiota, mutta Japanissa se asettuu samaan linjaan muiden jrpg-jättiläisten, kuten Final Fantasyn ja Dragon Questin kanssa. Arvostelun keskiössä oleva Tales of Vesperia: Definitive Edition on uudelleenlämmitetty versio alkuperäisestä vuonna 2008 Xbox 360 -konsolille ilmestyneestä pelistä. Kyseessä on yksi sarjansa ylistetyimmistä kokonaisuuksista, mutta ihan ongelmaton tämäkään klassikko ei ole.



Tales of Vesparia on henkilövetoinen roolipeli, joka sijoittuu maailmaan nimeltä Terca Lumireis. Oleellinen osa ihmisten arkea ja kaupunkien elämää ovat Blastia-kivet, joiden avulla paikalliset ovat rakentaneet eräänlaisia suojakenttiä kaupunkien ja kylien ympärille. Nämä suojat pitävät hirviölaumat poissa urbaaneilta alueilta, ja suojelevat näin paikallisia asukkaita. Tarinan keskiössä on entinen ritarikokelas Yuri Lowell, joka pyrkii palauttamaan varastetun Blastian takaisin kotikulmilleen. Kuitenkin matkan edetessä hän joutuu seurueineen yhä syvemmälle poliittisiin kiemuroihin, ja lopulta - genrelle tyypilliseen tapaan - myös maailma olisi pelastettava.


Tales of Vesperian hahmojen välistä dynamiikkaa on viihdyttävä seurata, vaikka pelin sankarikaartissa on havaittavissa tuttuja genren trooppeja. Yuri on näennäisesti kylmä ja etäinen protagonisti, mutta todellisuudessa hän sankarillisesti välittää enemmän läheisistään kuin itsestään. Pelin alkumetreiltä mukaan heittäytyvä Estellise on naiivi aatelinen, joka on elänyt suljettua elämää linnan muurien sisällä. Mukana on myös Yurin uskollinen kessua vetävä koira Rapido.



Tarinan myötä päästään Tales of Vesperian kipupisteeseen, eli etenemisen verkkauteen. Peli aukeaa juhlallisen hitaasti, ja Vesperian tutoriaalivaihe tuntuu kestävän piinallisen kauan. Vielä kymmenenkin pelitunnin jälkeen pelaajalle dumpataan infopläjäyksiä, ja taistelumekaniikkaa rikastutetaan uusilla elementeillä. Varsinkin pelin alkupuoli on pitkäpiimäisen verkkainen kokonaisuus, ja Vesperian varsinainen tarina alkaa vasta noin kymmenen pelitunnin jälkeen.


Tales of Vesperia pitää sisällään paljon tarinallisia osuuksia, ja ajoittain tuntuu siltä, että jokainen luolaston nurkka ja uusi huone laukaisee jonkin tarinallisen elementin. Hahmojen välinen kanssakäyminen on onneksi pääosin mielenkiintoista seurattavaa, mutta keskusteluiden määrä on ajoittain uuvuttava.

Jotta keskustelujen määrä ei tuntuisi liian vähäiseltä, niin Vesperiassa esiintyy myös vapaavalintaisia juttutuokioita hahmojen välillä, joita pelaaja voi halutessaan seurata. Nämä rupattelut ovat toteutettu käyttäen ainoastaan piirroskuvia hahmoista, ja vaikka niiden sisältö ei ole mitenkään ensiarvoisen tärkeää, niin ne avaavat henkilöiden mielenmaisemaa. Nämä osiot voi kuitenkin kokonaan sivuuttaa, mikäli jatkuva jauhaminen ei kiinnosta.


Lähtökohtaisesti nautin pelien tarinavetoisuudesta, mutta Vesperian kohdalla minua riivasi tarkoituksettomuuden puute. Tarinan hidas alustus myös kyseenalaisti henkilöiden motiiveja. Varsinaista uhan tunnettu, kiireellisyyttä tai selkeää päämäärää ei ollut, vaan tarinan hahmokaarti eteni pelin alkupuolella pitäjästä toiseen mitäänsanomattomin perustein. Tämä laski huomattavasti halua palata pelin pariin ensimmäisten pelikertojen jälkeen.



Vesperian taistelumekaniikka eroaa muista genren peleistä realiaikaisella toiminnallaan. Taistelun alkaessa hahmot siirtyvät ympyrän muotoiselle areenalle, jossa kamppailu käydään. Pelaajan tehtävänä on pääasiassa yhden hahmon vapaa ohjailu, ja erilaisten iskusarjojen toteuttaminen. Realiaikaisen toiminnan hyvä puoli on kamppailun nopeus, taistelut kestävät vain harvoin kauemmin kuin pari minuuttia. Kuitenkin tietty strateginen ulottuvuus jää puuttumaan nopeatempoisen toiminnan takia.


Taistelemien ei ole kuitenkaan helppoa, sillä pelin normaali vaikeusaste osaa olla paikoittain piinallisen haastava. Mikäli pelaaja haluaa välttyä ylimääräiseltä grindaamiselta, voi pelin vaikeutta laskea milloin tahansa. Pelaaja saa ensimmäisten pelituntien jälkeen myös sormuksen, jonka avulla luolastoissa ja maailmankartalla näkyviä hirviöitä voi tainnuttaa taistelun helpottamiseksi.



Myös Tales of Vesperiassa eteneminen osaa olla tuskastuttavan hidasta. Erilaiset luolastot vaativat turhan usein paluuta edellisiin huoneisiin, ja mukaan ripotellut aivopähkinät pakottavat pelaajan palloilemaan takaisin jo koluttuihin tiloihin. Osa puzzleista vaatii silkkaa törmäilyä paikasta toiseen, mutta onneksi pelistä puuttuvat kokonaan satunnaiset taistelut. Pelaaja pystyy koko ajan näkemään kartalle mönkivät monsterit, joten niiden väistely on suhteellisen helppoa.


Pelin uudelleenlämitetty verio näyttää hyvältä PlayStation 4 -konsolilla, ja ainakin hiomattomaan silmään Tales of Vesperia pyörii kauniisti 60 fps:n ruudunpäivitysnopeudella ilman nikotteluja. Pelin sarjakuvamaiset hahmot ja muut tekstuurit ovat kestäneet ajan hammasta ja näyttävät hyvältä HD-muodossa. Toisaalta pelin sarjakuvamainen yleisilme on jo lähtökohtaisesti tehty kestämään aikaa. Pelin uusintaversiossa on myös mahdollista päättää pelin kieli, eli japanilaisen ääninäyttelyn voi vaihtaa myös englanninkieliseksi.


Tales of Vesperia on ristiriitainen kokonaisuus. Kevyt taistelumekaniikka, yksinkertainen esinerumba ja helposti lähestyttävä yleisilme ovat ristiriidassa pelin raskaan tarinankerronnan kanssa. Tiivistämällä pelistä olisi saanut - ainakin omasta mielestäni - huomattavasti tiukemman ja hiotumman kokonaisuuden. Tästä huolimatta pelin uudelleenlämmitys on tehty moitteettomalla tavalla, vaikkakin Final Fantasy XII: The Zodiac Agesta löytyvä pikakelaus-vaihtoehto olisi tehnyt terää myös Vesperialle.