Mä suuren ilon ilmoitan / PS3-omistajille tulevan. E3-messujen messiaspeli teille nyt / on tänään tänne syntynyt. Ja mikä parasta, Killzone 2 täyttää useita - jos nyt kohta ei kaikkia - niistä odotuksista, joita älyttömän komean näköinen esittelyvideo asetti. Entistä kovempaan arvoon Guerrilla Gamesin suorituksen nostaa se, että ko. pätkä oli tunnetusti bullshot-kulttuurin huipentuma: video, joka oli tehty täysin kuvitteellisesta pelistä konseptivaiheessa olevalle laitteistolle.

Killzonea on tätä ennen nähty PS2:lla, jossa se ei juuri säväyttänyt, ja PSP:llä, jonka Killzone Liberation onkin eräs koko konsolin parhaista räiskintäpeleistä. Helghastien ja ihmisten välisen konfliktin ympärillä pyörivä Killzone-universumi ei ehkä poikkea niin yhtään millään tapaa kaikista muista "ihmiset vastaan avaruusmöllit" -skenaarioista, mutta harvan FPS-pelin juonesta voisi muutenkaan kirjallisuuden Nobelia laittaa hakuun. Tärkeintä on, että vastapuoli on riittävän inhottava, jotta sitä haluaa kurmuttaa, ja että taistelu ei taukoa liian pitkäksi aikaa. Nämä testit Killzonen taustakyhäelmä läpäisee kirkkaasti.



Kuin yhteisestä sopimuksesta näissä avaruusoopperoissa myös toinen tai viimeistään kolmas näytös otellaan vihulaisten kotiplaneetalla. Sinne käy nyt myös pelaajan hahmon Sevin matka, kun helghastien ja ihmisten välinen sota lähenee toivottavasti loppuaan. Ei niin yllättäen Helghan on synkähkö, rähjäinen ja ihmiselle vihamielinen sotatanner ja helghastit epäinhimillisiä, kurkkuäänellä korisevia ja punasilmäisiä hirvityksiä. Viimeinen ominaisuus on kylläkin erinomaisen kätevä, sillä kiitos pahisten punahehkuisen katseen on helppo erottaa omat ja viholliset toisistaan tummanharmaalla taistelukentällä.

Ja mitä tulee erinomaiseen kätevyyteen, toinen kehuja ansaitseva järjestely on se, että seuraavan checkpointin näkee helposti painamalla D-padia ylöspäin. Tietäen, että onnistun todella usein eksymään FPS-peleissäkin, ja että Killzonen kentät eivät sentään ole niitä aivan tiukimpia putkia, oli todella vapauttavaa päästä heti eteenpäin epäselvässä tilanteessa. Jos taas ei halua kädestä pitäen -ohjausta, voi jättää nappulan painamatta. Kääntöpuolena toki toiminto paljastaa sen, että kaikki todellakin perustuu tarkkaan käsikirjoitukseen ja ajoituksiin. Jos etsit peliä, joka mullistaa koko FPS-genren ja tarjoaa sylikaupalla uusia ideoita, jatka etsimistä. Jos sen sijaan haluat ehkä juuri parasta, mitä skriptatun räiskintäseikkailun alalla on tällä hetkellä tarjolla, on Killzone 2 oikea valinta.



Sen minkä Killzone 2 innovaatioissa menettää, se ottaa takaisin toteutuksen laadussa. Jo alkuhetkistä, jolloin pelaaja heitetään täysin saumattomasti alkuvideon jälkeen keskelle toimintaa, käy selväksi, että lupauksia graafisesta loistosta on nyt todella lähdetty lunastamaan. Termit kuten pop-up ja hidastelu eivät kuulu Guerrillan sanavarastoon, vaikka kentissä katsellaankin usein kauas ja korkealle. Hifistit tietenkin muistavat mainita, että FullHD:nä pelimaisemaa ei edelleenkään ihastella, vaan tyytyminen on 720p:hen. Ei silti, että sitä isollakaan telkkarilla mitenkään huomaisi. Myös perinteiset polygonimäärittelyn sekoilut, kuten puoliksi seinän sisään häviävät ihmiset, loistavat liki täysin poissaolollaan.

Yksinpelikampanja on 10 tehtävän verran erinomaisesti rytmitettyä väkivaltaoopperaa. Kukin tehtävä kestää helposti tunnin verran, joten keskivertopelaajalle paukuteltavaa on useammaksi illaksi, jonka jälkeen voi luonnollisesti nostaa vaikeusastetta tai lähteä jahtaamaan trophyja. Itse paukuttelin menemään keskimmäisellä tasolla, joka tuntui sopivan haastavalta: helghastit ottavat useita osumia ennen kuolemista ja tekoäly panee hanttiin, joten turha ramboilu karsiutuu, mutta samalla pelaajakin kestää sen verran kutia, että äkkikuolemat ovat kiitettävän harvassa. Nyky-FPS:ien tapaan kuolema koittaa vasta, kun on saanut monta osumaa eikä ole ehtinyt lainkaan parannella itseään. Ennen kuin tuoni korjaa omansa, muuttuu maisema mustavalkoiseksi hälyttämään pelaajaa suojautumisen tarpeesta. Kenttien teemoissa on jonkin verran vaihtelua, ja ilahduttavasti mukana on myös muuta kuin pelkkiä mustan ja harmaan sävyjä.

Ainakin kokeilemani esituotantoversio oli toteutettu niin, että puheet oli lokalisoitu tekstityksellä, ei jälkiäänittämällä. Pidin itse tästä ratkaisusta huomattavasti enemmän kuin vaikkapa Resistance 2:n dubbaamisesta, sillä alkuperäiset ääninäyttelijät ovat tehtävänsä tasalla ja lontoonkielinen puhe luo sopivasti toimintaelokuvan tunnelmaa. Esiversio toki ilmaisi itsensä myös tökkimällä videoissa ajoittain, mutta mukana seuranneen dokumentin mukaan nämä ongelmat poistuvat lopulliseen peliin mennessä.



Verkkopelissä Killzone 2 tukee jopa 32 pelaajaa kerrallaan. Koskapa arvosteluversiot olivat liikkeellä jo paria kuukautta ennen pelin julkaisua, oli SCEE ystävällisesti järjestänyt lehdistölle omia otteluitaan, joissa moninpeliä pääsi kokeilemaan. Ainakin testitilanteessa verkkopeli toimikin nopeasti ja pätkimättä - ainoastaan voicechat oli lähinnä rapinaa, metallisia kaikuja ja häiriöitä, mutta en tiedä johtuiko tämä yhteysongelmista vai pelijournojen epäsosiaalisuudesta.

Kysymys siitä, onko hyvännäköinen FPS-peli hauskaa isolla porukalla verkossa, on tietenkin kuin tiedustelisi veden märkyydestä tai Paavin katolisuudesta. Tunnin mittainen testisessio hujahti ohi hetkessä ja lisää jäi kaipaamaan. Tämä siitä huolimatta, että tälläkään saralla ei mitään uutta varsinaisesti esitelty. Tarjolla oli muunnelmaa lipunryöstöstä, tehtävä jossa piti salamurhata toisen tiimin tietty jäsen / suojella oman tiimin pomoa, tukipisteiden valtausta ja rehellistä deathmatchia. Kenttä-äänestykset, tulijoukkueet ja muut perinteiset pelivalinnat on luonnollisesti saatu mukaan.

Sen sijaan toisen synkeänharmaan tulevaisuussotapelin, Gears of War 2:n paikallista ja verkon kautta toimivaa yhteispeliä ei ole mukaan otettu, ja se on sääli. Yksinpelikampanjassa kun joutuu joka tapauksessa kuljettamaan mukanaan omaa joukkuetta, jonka AI-sotilaat lähinnä keskittyvät ottamaan osumaa vihollisilta pelaajan tukemisen sijaan. Samaan aikaan nämä AI-soltut kokevat myös "ihmeparantumisia", kun juoni edellyttää, että he jatkavatkin puhumista pelaajalle. Jopa todistin kertaalleen tilannetta, jossa lääkintämiestä huutanut tyyppi vain pomppasi pystyyn kesken kaiken ja alkoi räiskiä. Ei omiaan parantamaan immersiota.



No onko Killzone 2 sitten ennakkohypensä arvoinen, täyden kympin peli jne.? Ei ehkä ihan, mutta olisiko se oikein voinut ollakaan. Näissä messiaspeleissä kun on usein se ongelma, että internet-sotajoukot ovat ehtineet lyödä rumpua pelin mullistavuudesta jo ennen kuin riviäkään koodia on valmiina. Vastapuoli taas on ainakin yhtä hanakasti pelin puutteiden kimpussa, mielellään jo ennakkoversion perusteella hekin. Killzone 2 on kuitenkin kiistatta eräs parhaan näköisiä, ellei juuri se parhaan näköinen, markkinoilla oleva konsoli-FPS. Sen toteutuksesta saa turhaan etsiä helppoja tai vaikeampiakin virheitä - kotitehtävät on tehty. Yksinpelikampanjan viihdyttävyysarvo on erittäin korkea, ja verrattuna vaikkapa yhteen naapurikonsolin kolminäytöksiseen avaruussaagaan on homman mukaansatempaavuus aivan toista luokkaa.

Ikiklassikon statuksesta KZ2:n pudottaa kuitenkin toistaiseksi moninpeli. Jätän tähän luonnollisesti sen varauksen, että lopullinen versio ei ole vielä ulkona ja se voi tarjota muutakin, mutta lehdistötestin perusteella verkkopeli on tällaisenaan kovin perinteistä ja innovaatiot vähissä. Harmi, sillä tekninen toteutus ei jätä moitteen sijaa tälläkään osastolla.