Tarinaa sormusten herrasta on pelirintamalle sovitettu vaihtelevalla menestyksellä jo useamman yrityksen ja erehdyksen verran, ja viimeisin niistä kantaa nimeä The Lord of the Rings: Conquest. Pelirintaman valloitus lisenssipelin leima otsassa ei ole helppoa, mutta joko viidestoista kerta sanoisi sen kauan kaivatun totuuden?





LOTR: Conquest päästää pelaajan joko hyvien tai pahojen rivisotilaiden saappaisiin. Yksinpelissä tahkotaan elokuvatrilogiassakin tutuksi tulleet taistelut, ja taisteluiden välissä tarinaa kuljetetaan elokuvista saksituilla välivideoilla. Pelissä on valittavana neljä erilaista sotilastyyppiä. Saappaita pääsee kuluttamaan soturin, jousiampujan, tiedustelijan sekä velhon roolissa, ja jokaisella sotilastyypillä taistelu on hyvinkin erilaista. Esimerkiksi soturilla pelatessa voi huoletta rynniä miekka tanassa kohti vihollislaumoja, kun taas tiedustelijana on painotettava enemmänkin oveluuteen ja tärkeisiin kohteisiin. Sotilastyyppien lisäksi tarinan varrella pelaajalle avautuu tilaisuuksia päästä tuttujen sankareiden rooleihin, joilla taistelu luonnollisesti onnistuu huomattavasti tehokkaammin kuin tusinasotilailla. Pelistä löytyvätkin kaikki tarinan tärkeimmät hahmot pelattavaksi, mutta niiden käyttöön saaminen oli omaan makuuni vain liian vähäistä. Lisäksi pelistä uupuivat täysin tarinassa esiintyvät naishahmot, joiden mukana olo olisi kuitenkin ollut ihan mukavaa vaihtelua hyvin maskuliiniseen meininkiin.

Taisteluissa on mahdollista myös käyttää ympärillä olevaa arsenaalia hyväksi. Tarjolla on mm. luolapeikkoja, enttejä, olifantteja sekä taistelukoneistoa, kuten katapultteja ja ballistoja. Sisällön osalta peli on hyvin pitkälti aivotonta miekanheiluttelua, sillä vastapuolen väkeä pelissä tuntuu riittävän loputtomiin. Taisteluiden tapahtumat ovat hyvin putkinäköisesti skriptattuja ja tehtävissä onnistuakseen on tarinan kulkua seurattava ehdoitta. Mitään suurta ongelmanratkontaa peli ei tarjoa, vaan taistelut etenevät pääasiassa vihollisia kumoten pisteeltä pisteelle. Eroa tehtävien välillä löytyy lähinnä vain pelattavasta rodusta ja taisteluympäristöstä. Yksinpelissä piristävää muutosta tuo ensimmäisen kampanjan jälkeinen örkkien tarina, jossa tapahtumien kulkua pääsee muuttamaan pimeämpään suuntaan. Yksinpeli kärsii kuitenkin lyhyydestä, sillä n. 6 tunnin pituus on auttamattomasti liian vähän.





Graafisesti Conquest ei ole mitään ihan kärkiryhmää, mutta ottaen huomioon miten massiivisista taisteluista pelissä on kyse, ei ihan pikkutarkkaa grafiikkaa uskalla odottaakaan. Ympärillä tapahtuu kokoajan paljon, ja itselleni tuotti välillä vaikeuksia erottaa, ketkä ympärillä heiluvista ovat omia ja ketkä ei. Onneksi pelissä ei ole mahdollista vahingoittaa omiaan, sillä muuten olisin ajanut Keski-Maan kansat hyvinkin nopeasti sukupuuttoon hallitsemattomalla miekanheiluttelullani. Taisteluympäristöt ovat elokuvista tuttuja kaupunkeja, ja ne on peliin mallinnettu tunnistettavasti. Pelin äänimaailma koostuu lähinnä örkkien örinöistä sekä erittäin ärsyttävästä tehtävävaiheiden kommentaattorista, jonka sanavarasto ei ole sieltä ihan laajimmasta päästä.

Pelattavuudeltaan Conquest toimii hyvin. Kontrollit ovat selkeät ja iskusarjat saa hyvin suunnattua tarkoitettuun kohteeseen. Hahmojen ohjattavuus on hyvin suhteutettu ohjattavan hahmon kokoon, sillä esimerkiksi massiivisen entin kontrollointi tapahtuu pienellä viiveellä, kun taas ketterällä tiedustelijalla pystyy hyvinkin tarkkoihin ja nopeisiin liikkeisiin. Vain pelin kamera oli aiheuttaa akuuttia hiustenlähtöä. Vaikka se Conquestissa ei toki ole kamalin ikinä nähty, ei sitä kovin onnistuneeksikaan voi sanoa. Välillä pelaaja saa myös itse toimia kameramiehenä ja säätää kuvakulman kohdalleen, sillä kameran automatiikalla on tapana välillä nukahdella.





Pelin toteutus on selvästi tehty moninpeliä silmällä pitäen, sillä yksinpeli on hyvin verkkopelimäinen. Lyhyen yksinpelin perusteella aloin innolla odottamaan moninpeliä, sillä puitteet siihen ovat hyvin kohdallaan. Ainakin toistaiseksi pelaajien määrä EA:n servereillä oli kuitenkin hyvin vähäinen ja serverit onnettoman hitaita. Moninpelistä sai kyllä tuntumaa, mutta mitään peli-iloa sieltä ei ainakaan vielä pystynyt hakemaan. Liven puolella peli ei tarjoa mitään mullistavaa, vaan mukaan on otettu yleisimmät pelimuodot, kuten sormuksenryöstö sekä deathmatch. Potentiaalia Livessä on, mutta jää nähtäväksi tullaanko sitä enää julkaisun jälkeen kehittämään.

Conquestissa on mahdollista myös pelata kaverin kanssa jaetulla ruudulla, jolloin pelikokemus nousee hieman ylöspäin. Live-moninpelin toistaiseksi reistaillessa tuo kaverin kanssa pelaaminen esiin moninpelin hyvät ominaisuudet, kuten eri sotilastyyppien vahvuudet. Hahmotyypit tukevat ominaisuuksiensa puolesta hyvin toisiaan, ja esimerkiksi toisen toimiessa soturina voi toinen ottaa roolikseen velhon, joka parantaa toisen kärsimiä haavoja ja suojaa tätä vastustajan iskuilta. Kahdestaan pelattuna pelistä nousee esiin taktisia ominaisuuksia, jotka tulevat tekemään pelistä mielenkiintoisen Live-pelattavan heti kun serveriongelmat saadaat korjattua.

Kokonaisuutena LOTR: Conquest on kuitenkin todella tasapaksu peli. Kaikki osa-alueet on toteutettu vähintäänkin kohtalaisesti, mutta mitään uutta se ei pelirintamalle pysty tarjoamaan. Toteutuksessa on selkeästi suunnattu isot panokset moninpelin puolelle, mutta ainakin toistaiseksi pelinautinto hukkuu rautapuolen ongelmiin. Tämä peli valuu hyvin tuttuun keskinkertaisten lisenssipelien kategoriaan.

Teksti: Tero Hyttinen